Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 34. Helsingissä 24:tenä päivänä Elo-kuuta 1847. Esiisämme. ( Lähetetty. ) Katsellaanpas kansakunta, Sukuamme Suomen kieli, Kuinka ovat orpolasna, Aina ollut armotonna, Varsin Vanhasta ajasta, Kurjat raukat kulkenunna, Entiset esiisämme, Meiän valta vanhempamme, Aina asti Aasiasta, Tullut näille tuntureille, Sieltä kurjat kulkiessa, Maan matoiset matkatessa, Vienasta Venäjän maassa, Erämaista eksynynnä, Vienan vievillä vesillä, Laatokan lahen perillä, Eronnut esiisämme, Kauas tullut toisistansa, Yksi tullunna Turuhun, Hämehesen häilähtännä, Toinen vierynnä Virohon, Rii'an maalle rientänynnä, Kolmas polki Pohjanmaalle, Lapin laajoille saloille, Me itse poloiset poiat, Karjalan katalan raukat, Saanut Saiman tienohille, Oikonut Orivesille, Vielä meiän veljeksistä, Saanut Suomen kielisistä, Muuan joukko Moskovahan, Eräs ukko Unkarihin; Eikä sitten siitä päivin, Kuin erois esiisämme, Ole' tarkoin tuntenunna Sukuansa Suomen kieli, Sitten kurjat sieltä päivin, Suku halpa Suomalainen, Nähnyt tuulet, nähnyt tuiskut, Nähnyt vahvat vastarinnat, Koska oovat kulkenunna, Lumimaita matkustanna, Käynyt suuria sotia, Tappeloita tallustanut, Jousi ollunna olalla, Varustettuna vasamat, Yksi ollut ampujana, Toinen nuolen noutajana; Käyty korvet kolkutellen, Salot synkät sylkytellen, Sillä keinoilla kerätty, Otettu metsän otukset, Sivakoilla saali saatu, Lylyin syöminen lykätty, Riista suksin suistettuna, Saatu synkistä saloista; Vielä keihäs toinen keino, entinen elatus neuvo, Jolla survottu susia, Sydämen kautta syöstettynä, Rinnat karhuilta rikottu, Kohtu auki kontioilta; Ajamalla ahmat saivat, Revot pyytivät rioilla, Saukot loukuilla luhosit, Litskuilla lihavat viljat; Vielä valta vanhempamme, Entiset esiisämme, Ruutin hongasta kuverti, Lautat pölkyistä rakenti, Niillä laskit lammikoilla, Jorotit jokivesillä, Otit ongella kaloja, Veen koiria kokosit, Elit niillä einehillä, Iän viettivät ilolla, Vaikk' ei maata muokaunehet, Eikä suota kuokkinehet Aatroja asettanehet, Kyhännehet kyntämähän; Ei silloin elosta tietty, Eikä vehnäistä valittu, Oli vehnä vehka suolla, Petäjässä lesty leipä, Huuhmaressa survottihin, Petkelellä pieksettihin. Vaan kuin nyt nykyinen kansa, Kansa nuori kasvavainen, Rukihinsa lesteävi, Monet kerrat myllyttävi, Vehnät kaukoa vetävi, Sieklan kanssa sihtoavi, Kuin he ruualle rupevat, Asetakset atrialle, Kohta suu sopelle käypi, Sekä kulkku kurnahtavi, Kun ei voine' voita saaha', Sipaista sian lihoa, Tuua' Oulusta olutta, Viipurista viinilöitä; Nämä kulkun kurnutukset, Herrasherkuissa elännät, Pannunna pajattamahan, Hullun kansan huutamahan, Monen velkahan vetännä, Tuonut alle tuomioihen, Joista ruunun ryöstömiehet Monen hullun huonehessa Kalut kaikki kirjoittanut, Antanut vasaran alle. Antti Puhakka. -2-Kukka. Kaunis kedon kukka, Äsken elämähän vironnut Haudataan jo rukka: Paha mato juuren turmellut. Perhot tutut sillen Mettiäiset mättähistä myös Tulit tervehdellen Ränt' iloisessa työss'. Vaan kukka kivussaan Ei hän huomannut, ei havainnut Ett' vaapsiainen vaan, Eikä - mettiäinen halainut. Ilta tuli, päivä laski Kukka kuolon kolkon käsiss' Lakastunut, vielä haasti: " Elon toivo mull' on hengiss. " Monta aamuu, montaa iltaa Oli tullut, myöski mennyt - Kevä lähes - maanki rintaa Aurinko jo lämmittänyt. Siemeneestä nousi Tutull paikall kukka kaunonen Impi tuli luoksi Kukan, ilolla näin sanoden: Itkin totta kuolois Koskan kovaa onnees katselin Vaan jo tunnen luontois - Kaunis on se - jos niin kuolisin ! - - ll. Kirjallisuutta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 9 osa: Yhteinen Historia Kansakoulujen tarpeeksi. Suomentanut K. Aejmelaeus. Läänin Rovasti. Hels. 1847. 123 sivv. 8:ssa. Hinta 25 kop. h. ( Jatko ja loppu 33:teen N:roon. ) Ehkä kyllä löytyy usiampiakin asiassa ajatuksensa sanoneita, ja meidän tieden viimeiseksi Porvon Sanomissa eräs lähettäjä, niin ei kuitenkaan ole kukaan niin perävästi ja syitä näyttäen puolustanut nimien muuttamista suomalaisen kielen mukaisiksi kuin Ingman itse. Siis tuleekin meidän häneltä ainoalta kuulla', millä perusteella täänkaltaisen käytöksen todestaa. Ensimäiseksi tuopi vierasten nimien alkuperäisesti kirjoittaminen muka vieraita puustavia, ja niin muodoin myös vieraita ääniä, kieleen. Se on tosi. Mutta tuleekohan siitä semmoinen vahinko omalle kielelle, kuin Herra I. luulee ? Sitä emme usko'. Kuta enemmän puustavia, se on: ääniä, kussa' kielessä löytyy, sitä rikkaampana ja täydellisempänä sitä pidetään, sen näemme esim. Sanskritin kielestä. Jos nämä vieraat nimet, omien kieltensä jälkeen puhuttuina, siis toisivatkin näitä peljättyjä vieraita ääniä suomen kieleen, niin ei siitä tulisi muuta, kuin - puhdasta voittoa. Mutta kova onni on vielä niin saattanut, ett' eivät nämä äänet kumminkaan koskaan tule kielen omiksi, eikä tätä muka pahaa vierasta mehua koskaan pääse oman kielen suonissa juoksemaan. Minkätähden ? Sentähden, ett' ei oma kieli niitä tarvitse, ei tarvitse muuhun, kuin juuri näitä vieraita nimiä näyttääkseen. Ja koska ei tarvitse, niin hylkää se ne luotansa, jos kuinkin koeteltaisiin niitä hänelle pakottaa. Ne ovat vasten luontoa. Siis on aivan turha pelko se, että vieraat nimet, alkuperäisille äänillänsä ( ei puustaavillansa ) kirjoitettuina lahmaisivat oman kielen, ja vielä turhempi, jos muistelemme, ett' ei kokonainen vieras kielikaan, vaikka vallan päällä ollut, ole voinut omalle kielellemme mitään pahaa tehdä'. Edelleen vetää Herra I. todisteeksensa muiden kansojen esimerkin, ja sanoo monen oman kielensä mukaan kirjoittavan vieraat nimet. Puoleksi olkoon tämä todeksi meiltä myödytetty. Mutta missä näin on tapahtunut, siinä on siihen ollut aivan toisia syitä, ei pelko oman kielen hukkautuvan sillä tavalla vieraista kielistä tulleiden äänien ala', niinkuin esim. Ranskalaisten ja Englannilaisten on tapahtunut. Kaukainen naapurisuus, kielten ja kansojen heimolaisuus, kauppaliitot, yhden hallituksen alla olemiset, eli pitkät sodat, ja kaikki näistä seuraava keskinäinen liike ja yhteys ovat matkaan saattaneet, että semmoiset kansat ovat toistensa nimetkin pitäneet ominansa ja tähän asti oman kielensä jälkeen kirjoittaneet. Tähän tulee vielä lisäksi, että tämmöisillä kansoilla on ensimäiseksi ollut sivistys kädessä, ja he siis sen nojassa ovat luulleet voivansa toisten sivistymättömämpien nimiä käytellä', kuin katsovat. Tahallamme sanoimme: tähän asti, sillä nyt ovat nekin kansat, jotka aina ja arvelematta muuttivat vieraat nimet omaksi kieleksensä, tässä asiassa ruvenneet takaperin kulkemaan, ja kokevat, niin paljon kuin mahdollista on, kunkin kielen nimet sen oman puhunnan jälkeen kirjoissansa toimittaa. Tätä emme voi' tällä kertaa paremmin todestaa, kuin niin, että lukijan osotamme ensimäiseen nykyjään tehtyyn matkakertomukseen, Euroopan valtakielillä, niinkuin esim. Ranskan, Englannin eli Saksan kielillä. Vielä paremmin näkyy tämä perätyminen niiden kansojen esimerkistä, jotka eivät ole niinkuin nämä olleet sivistyksen ylimyksiä. Näitä ovat esim. Venäläiset. Niitäkin oli isänmaallinen into saattanut vieraita nimiä ominansa kirjoittamaan, vaikka puustavitkin olivat kokonansa toisäänisiä ja toisen muotoisia. Tästä nousi sekaa sen päälle, kukin kirjoitti omalla tavallansa, josta seurasi se, että viimein eivät itsekään ymmärtäneet toisiansa. Mikä tuli työksi ? Ei muu, kuin täytyi heittää' pois tämmöinen kirjoituslaatu, alkaa' vieraiden kielin ääniä omilla puustavilla tapailla', ja tämänkään ei onnistuttua, kokonansa vierailla puustavillakin vieraat äänet merkitä'. -3-Tästä alkaa siis jo vähin näkyä', että se, mitä Herra I. on muiden kansojen esimerkistä päällepitämisensä todestamiseksi huutanut, käypi pikemmin tämän päällepitämisen kumoamiseksi. Nyt voisi joku sanoa': " koska vieraat nimet ovat oman ääntönsä jälkeen merkittävät, niin eikö meidän pitäisi, tätä tarkoitusta vielä paremmin käsittääksemme, kirjoittaa' ne omilla puustavillansakin, se on: kunkin kielen nimet sen omilla ääntömerkillä? " Herra I. sanoo jokaisen kansen puustavistollansa tulleen toimeen, ja taitaa meidänkin olla tehtävä. Meidän puustavistolla on kuitenkin iso puutos siinä, että hänessä ei löydy kaikkia niitä äänien merkkiä, jotka usiammassa Euroopan sivistyneistä kielistä tavataan. Tästä vaillinaisuudesta emme luule' pääsevämme muuten kuin niiden äänien lainaamalla lähisestä ruotsalaisesta puustavistasta, joita puutumme, ja joita, niinkuin jo sanoimma, emme tarvitse muuksi, kuin vierasten nimien merkitsemiseksi. Mitä siihen tulee, että nimien alkuperäisen ääntönsä jälkeen kirjoittaminen olisi haittana rahvaan sivistykselle, niin emme voi sitäkään muuksi kuin turhaksi peloksi kutsua'. Ett' ei sivistys ole estynyt rahvaalle leviämästä niin vähästä haitasta, kuin yhdestä nimien kirjoituksesta, näkyy selvästi muiden kansojen esimerkistä, niinkuin Ruotsalaistenkin, jotka aina ovat kirjoittaneet vieraat nimet sillä tavalla, jolla ne kussakin vieraassa kielessä löytyy. Jos rahvas ei alusta osaa niitä oikein puhua', niin mitä se tekee. Omasta kouluajastansa muistaa jokainen, että vaikea olisi ollut monenkin nimen oikea puhuminen, ell'ei o[p]ettaja olisi meitä siihen johdattanut. Vaan kuin nimen kerran tottui näkemään oikein kirjoitettuna, niin oli se aina vanha tuttu, tulipahan sitte vastaan missä kirjassa, eli missä kielessä tahansa. Ei myöskään edellisestä puheestamme seuraa' että ristimänimet olisivat samoin kuin historialliset ja maatieteelliset nimet kirjoitettavat, sillä ne eivät ole kansojen yhteinen tavara, ehkä toisesta toiseen lainatut, vaan kunkin kansan ja kunkin yksinäisen omituinen omaisuus ( nomen proprium ), jota hänellä on valta käyttää', kuin tahtoo. Näin koeteltuamme kumoho saada' ne perustukset, joille vierasten nimien suomistajat ovat päällepiteensä rakentaneet, tahdomme vähän katsoa', mitä tämmöisestä suomistamisesta tulee haittaa ja vahinkoa, jos se tehdään oikein yhtäpitävästi ja niiden noudatelmien jälkeen, jotka sille kielestä on haettu. Jokainen tietää suomalaisen sanan ei saavan alkaa' usiammalla kuin yhdellä kerakkeella. Missä siis vieras nimi alkaa kahdella eli kolmella, siinä tulee, nimeä suomistaessa, ensimäinen eli kaksi ensimäistä keraketta poies jäämään. Mutta tämmöinen uudesta synnytetty nimi on monesti niin kummallinen, taikka niin toisen yhdännepäin kuuluvan nimen lainen, ett' et voi' arvata', mikä se alkujaan ja oikeammittain on ollutkaan. Toisin paikoin tapahtuu sama seikka b:n, c:n, d:n, f:n muuttumisesta eli poies jäämisestä. Hyvin usiasti tulee vieras nimi tekemään jonkun suomalaisen sanan, josta äkkinäisen ei ole' vaikea tulla siihen luuloon, että koko maailmassa ei puhuta' muuta, kuin pelkkää suomea. Seuraavat esimerkit ovat tämän paremmin selittävät. Rubicon tulee kuulumaan = Rupikoni; Scipio - Siipio; Frank = Rankki; Chalons = Salonki; Spandau = Pantava; Steinau = Teinava; Varschau = Varsava; Plau = Lava; Breslau = Reslava; Stollberg - Tolperi; Frankenhausen = Rankkihousi ( muutamat sanovat myöskin Rankkihousu! ); Flandern = Lanteri; Kap Farewell = Varivellin niemi; Schweitz = Veitsi; Triest = Risti; Kreta = Rietta; Schiras = Siiras; Visby = Viispyy; Schafhausen = Sahvihousu; Peru = Pieru; Karlsruhe = Kaarlenruuhi; Pfaffenhofen = Vahvihovi; Pfullendorf = Vulhitorvi, jne. Yhtäkuuluviksi muuttuvat nimet Speyer ja Baiern, jotka suomistettuna ovat Peieri; Trawe ja Drawe = Raavi; Flohrman ja Lohrman = Luormanni; Florenz ja Lorenz = Luorentsi; Braga ja Praga = Praaka, Raaka; Johan Stark ja Jeanne d` Arc = Jussi Tarkki; Schwerin ja Ferrin = Veriini; Trebsen ja Krebs = Repsi; Stahlberg ja Dahlberg = Talperi; Kiel ja Chile = Kiili; Sperling ja Berling = Perlinki; Auber ja Åberg = Operi, jne. - Jo sillenkin, joka nämä nimet on alkuperäisessä puvussansa nähnyt, ja joka tuntee ne säännöt, joiden jälkeen vieraat sanat kääntyvät suomalaisiksi, jo sillenkin on vaikea ensi katsannossa ja ilman suuretta arvata', mitä tämmöiset melkkaukset ovat. Vaan vielä vaikeammaksi se sille käynee, joka lapsuudessansa on suomalaisista oppikirjoista tottunut näihin, ja sitten, opin tiellä edistyessänsä, muissa kielissä tulee samoja nimiä aivan toisessa puvussa kohtaamaan. Ja jos Suomen kirjallisuus kerran nousisi niin yläväksi, että ulkomaalaiset tahtoisivat meidän kirjelmiä alkukielellä lukea', mikä iso vastus olisi niillenkin tästä nimien suomistamisesta ! Tästä aineesta olemme laveammalti tulleet puhumaan sentähden, että puheena olevassa kirjassa ovat nimet myöskin Ingman'in tapaan suomistetut, joka ei vähän halvenna' kirjan isoa arvoa. Kuitenkaan ei ole suom. voinut yhtäpitävästi kirjansa läpitse tätä suomistamista tehdä'. Niin esim. kirjoittaa Helleenien nimen kolmella tavalla: Krekalaiset, Kreekkalaiset, Kreikkalaiset; samoin Maketonia ja Maketuonia; niin: Sisilia, vaikka muut Helleniläiset nimet on alkuperäisen kielen jälkeen sommitellut; niin Saksi ja Sakseni; Tonava ( Donau ) ja kuitenkin Sau ( suom. tapaan oleva: Sava ); niin: Itävalta ja Austria; niin Pelgia ( suom:n tapaan oleva ;: Pelkia ). - Tämä nimien kirjoitustapa halventaa paljon kirjan arvoa, ja täänkaltaiset epätasaisuudet tekevät sen vielä kelvottomammaksi. Kirja ei ole pränttivirhistäkään puhdas, ja kirjoituslaatu näyttää sen, ennen pränttiin päästyään, olleen monen miehen käsissä. -4-Pari kuukautta matkalla Savossa ja Karjalassa. ( Jatko 30:teen N:roon. ) Kiteeltä matkustimme, nurkkaa vähän Tohmajärvestäkin leikaten läpi Pelkijärven ja Ruskialan Suistamon ja Impilahden Seurakuntihin. Viimme mainituissa kävimme melkeen joka kylä ja niistä kartutimmekin paraastansa keruitamme, etenkin loihtuilla, jotka enää ovatkin jälellä. Muut runot, mitä Kalevalaan ja Kantelettareen kuuluu, ovat jo kadonneet melkeen sanomattomaan. Luonto ei ole näillä seuduin ruma. Kauniin ja vaihettelevaisen voipi sanoa sen yleensä olevan, mut liiemmaksi juuri ei metsäsen eli muuten puisevan. Kasket näkyivät täälläkin hyvän veronsa ottaneen, liiemmaksikin, ja lievätköpä ne monet tällä ilmoa olevat sahatkaan niitä juuri säästäneet. Likempänä valtarajaa ja pitkin ynnä ympäri Latokan rantamailla kohtasimme liiatenkin laviaita puittomia aukeita. Latokan ranteet ovat vuorisia, joilla ainoastansa kuivan näkösiä puita, enemmiten kuusia ja mäntyjä kasvaa. Tälläistä luontoa kestää aina Jaakiman pitäjään asti, jossa se muuttaiksen sileämmäksi ja puisevammaksi, jos nimittäin ei aivan meren ranteita kule. Tätä siliätä kangasta kestääkin aina rajaan asti Pietariin mennessä. - Kieltä ei voi kuitenkaan täälläkin löytyvän monta kaunista paikkaa. On tälläkin puolen Suomea oma kauneutensa, oma ihanaisuutensa. - Impilahden pitäjä esimerkiksi on hyvin kaunis. Sen havaitsee talvellakin. Vuoria, korkeita kukkulaita ja kunnahia ynnä sieviä laksoja ja noroja vaihettelee toinen toisensa perästä. Lysti on niitä kuleskella nousten ja laskeuden. Luonnollansaki koristaa tämä pitäjä niin muotoin kaunista, sievää nimeänsä, jonka se on saanut siitä, että tyttäret muinoin olivat siltä saarelta, jolla Valamon rikas Luosteri nyt on, venehellä viety pois tantereelle sitä lahta myöten, joka pistäiksen pitäjän sisään aivan kirkolle asti. Näistä immistä sai lahti ja pitäjä nimensä. Mitähän jos tämä impien saari olisi sama, johon Lemminkäinen muinoin " läksi töitänsä pakohon, pillojansa piilemähän, " ja jossa " kävi kylitse kylihiin, Saaren impien ilohon, kassapäien kaunenhun, lepytellen niemen neiet, ihastusten saaren immet? " - Tässä impien lahden pitäjässä sanoivat kasvavan kaikellaisia kukkiakin, mitä Suomessa löytyy. Ken siis on kukkien ystävä ja tutkija, menköhön tänne niiden tuoksuvata hajua nauttimaan, niitä katselemaan ja tutkimaan, ehkä rahvaalta siellä niille kuulisi omituisia nimiäkin; köyhä kukka-taitommeki tulisi niin muotoin kartutetuksi ja saisimme kukille omat suomalaiset nimityksensäkin. - Samate kun tämä pitäjä on Kiteen ja Pelkijärvenkin seurakunnat kauniita ynnä monta muutakin paikka. Monta ylhäistä harjua, monta korkiata kunnahata ja kukkulata, jotka sinne tänne juuri loitolle toisistansa täällä juoksevasta Maaselästä vetäyvät ja kohenevat, tulet samomaan; kauvaksi voit niiltä ympäristöäsi katsella. - Mut olkoon luonto kaunis tai kolkko, sen silmäilemiseen matkustaja kuitenkaan ei saata yksin vaipua, unohtaen maan asujamet. Kumma kuitenkin että törkeys, raakuus ja rumuus ihanimmankin ympäristön helmassa voipi väijyä " luonnon vallasväen, " ihmisten yllä; kummapa seki että taasen siisteys, sivistys, ja ihanuus rumankin ympäristön ollessa, saattaa kaunistaa asujamia ja synnyttää iloa ja tyytyväisyyttä niissä ! Itsestään kohoavat tämmöiset aatokset välistä matkustajassa, vaan samakin kysymys: mitkä ovat syyt tähän ? Tiedotsiat, valtion luonnon tutkiat sanoovat kansojen onnellisuuteen tarvittavan ei ylisin silmät, korvat ja kaikki muut jäsenet, ruokaa ja juomaa sekä kaikkia ruummillista ylöllisyyttä, vaan myös hyvät valtiolliset säännöt ja niiden tarkka seuraaminen sekä kansan virkamiehiltä että kaikilta alamaisilta. Niin nuo arvelevat. - Matkallamme tapasimme paljon kurjuutta - ja muistot muinaisaikaisista tapauksista eivät ole rahvaan seassa muita kuin karvaita. ( Jatko toisten. ) Viimeisen vuoden tutkiossa nähtiin Porvon Hippakunnan Lukioissa ja Kouluissa seuraavainen joukko oppivaisia; joista ne ensimmäisessä viivassa kuuluvat Opetus-Säätyyn ja ne toisessa muihiin Lukioissa: Porvoon 57. 11. Kuopioon 28. 6. Viipurin 54. 6. [Yht.] 139. 23. Iso-Kouluissa: Porvoon 105. 4. Helsingin 98. 7. Kuopion 93. 2. Savon Linnan 75. 1. Haminan 36. - [Yht.] 407. 14. Vähissä Kouluissa: Helsingin 57. - Kuopion 20. - Suomen Koulun Kuopiossa 8. - Savon Linnan 40. - Lovisan 27. - Viipurin 32. - Haminan 16. - Lappeenrannan 16. - Porvoon 10. - Käkisalmen 10. 1. Sordavalan 1. 18. [Yht.] 233. 24. Naisväen Kouluissa: Helsingin 95. Viipurin, isommassa 39. - vähemmässä 31. Haminan 30. [Yht.] 195. On niinmuodoin Oppivaisten koko joukko Hippakunnan Lukioissa ja Kouluissa 1035. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|