Agricolaverkon vintti
-1-Suometar 1848Maksaa tilattuna Helsingissä 1 Rpla ja kaikissa Postikonttuoreissa 1 Rpla 15 kopekkaa hopeassa.Lehti jaetaan Waseniuksen & C:n Kirjakaupassa joka arki-perjantaina edellä puolipäivän, kello 11 ja 1 välillä. 2:n Vuosik. Perjantaina 21 päivä Tammikuuta. N:o 3. Hyvät vapasuvulliset, suuresti kunnioitettavat, korkiasti oppineet Herrat ! Jos etten ottasi pahaksi, niin uskaltaisin minä, tuhma ja yksinkertainen talonpoika, muutamalla sanalla, sekä omasta että koko meijän Suomalaisen talonpoijallisen seävyn puolesta kiittee ja kostella teitä tästä hyvyyvestä, mutta liijaksikin tästä minullen hauskasesta ajasta, jollon mielyttäväisesti oomme tässä yksissä olleet yhteisiä toimeita ja neuvoja nouvattamassa, ehken tien tätä omalla, Suomen synnyttämällä, jos kohta puuttuvallakin puheella. Ensinni tuloo minun tässä kiittee tätä meijän Armollista, ja aina meillen Suomalaisille avullista Esivaltaamme, joka asian mukaan on tehnyt talonpoijallisenki seävyn osalliseksi näistä yhteisistä laitoksistamme kaikissa kansan rahallisissa asioissa, johon vähä kyllä minä, enemmän kuin muutkaan vertaiseni, ymmärräk puuttua, voan jolla Asetuksen osottamisella Armollinen Hallitsiamme on tahtonna kunnioittoo ja arvossa pitee tätä alaistaki kansan seätyä, sillä ettei ouk heittänyt häntä osat tomaksi ylhäisempien ja ymmärtäväisempien Seätyin keskustelemisesta ja neuvottelemisesta kansan yhteisistä asioissa; ja joka Armollinen Asetus aina olkoon meille Talonpoijillen kehoittavainen muistutus korottamaan meitä ajatuksillamme, tavoillamme ja käytöksillämme siihen kuntoon, joka paraittain sopii tähän Ruhtinallisen mielen noutamiseen valaistuksen välillämme levittämisellä ja eistyttämisillä. Toiseksi tuloo minun erittäin kiittee ja kostella teitä, hyvät Herrat ja kunnioitettavat Moamiehemme, teitä sekä Suomen maan Hallituksen teällä lässä olevaisia osallisia, että yhteisen Rahaston Kiitollisia toimittajoita ja muitakin peäkaupunnin ylistettäviä virkamiehiä, siitä ystävällisestä ja hyväsuopaisesta käytöksestänne, jolla outten malttanna joukossanne ja seuroissanne kuulla ja puhutella minua, synkkää Savolaista, monesta koko moallen ja moakunnallemme tarpeellisesta asiasta, jo lla outten teissä osottaneet hyvätahosuuttanne lähestymään tätä monelta halvaksi kahottua moarahvasta, joka enin muuta teissä toistaa toellista Herrallista arvoa ja ansioitanne. Ounkin jo oikeen ilomielikseni ja ijälliseksi ihastuksekseni tullut tuntemaan monen teistä, joka palavalla isänmoallisella rakkauella ja syämmellisellä mielen hartauella ja lempeyellä on tarkoittanut mielensä näihin yhteisiin moatamme ja koko kansakuntaamme hyövyttäväisiin asioihin, joka ilmotaiksen taiossanne ja kaikkien Suomalaisten paraaksi ja hyväksi valvomisessa, erittäin hyväksemme käyttäissä Pankin Rahallisia varoja, jonka luontumisesta ja voimistumisesta oumme jo kauvan hyötyneet, voan jonka nykysestäkin onnellisesta olosta minun sopii tässä niin omasta kuin koko seätyniki puolesta kiitoksella mainita sen ylistettävää peämiestä ja muitaki kunnioitettavija ammatti-miehiänsä. Viimeksi kiitän miä myös teitä, hyvät kunnioitettavat kansa-seätyni osalliset, oivan seura-kumppalit ja matka toverit, jotka Suomen erinäisistä moakunnista outten tähän yhtyneet, moan ja kansan yhteisiä asioita tiijustellaksenne ja tutkiaksenne. Kiitän teitä näistä, yksissä tuumissa ja toimeissa, yksin neuvottelemissistanne. Armollinen Keisari on kyllä isällisesti murheen pitännä meijän moan asukkaihen eteen, ja kaikella rakkaalla tavalla meitä auttanna, joka hyvyys elää meijänkin koissamme, eikä muulla tavalla osata näyttee kiitollisuuttamme, kuin rukoilla Jumalaa että ylläpitää ja vahvistaa Häntä. Helsingin kaupunnissa 15 p. Tammikuuta 1848. Pankin lukemisessa Talonpoijan Seävyn jäseneltä, Pietar Sopaselta. -2--2a--2-N:issa 40. 41. ja 42., ja 1846. N:issa 7. 8. 9. ja 27. on tekijä hyvätahtoisesti toimituksen anomuksesta antanut Suomettareen pantaa, mutta alkuperäisessä ruotsalaisessa puvussansa, jonkatähden suomentaman heikkous luettakoon vaan meidän viaksi. ] Ladeinoje Polessa. 9:nä päivänä elokuuta läksin Vyitegrasta vesimatkalle pienemmässä aluksessa, jonka laatuisia kutsutaan Soimaksi. Matka Vyitegrasta Oniega-järvelle luetaan 30:ksi virstaksi, joista yksi osa on jokea ja kaksi osaa kanavaa. Kanava on enemmiten suora kuin linja ja noin sataa askelta leviä. Kanavan kapiuden ja ahkeran kulunkin tähden ei ole alusten lupa kulkea purjehin, vaan ne vedetään reunaa myöten kulkevilla hevoisilla pitkästä purjepuuhun solmitusta jukosta. Hevosten kulettava tie oli kaitanen ikäskuin meillä polut kylien välillä, eikä näyttänyt häntä rattahilla kuletun. Vähää loitompana kanavalta oli toinenkin tie vastaan tulevien hevosien kulkea. Kauvan arvelutti minua, millä keinoin alukset vastakkain tullen selvenisivät toisistansa, sillä kummankin yhtä puolta kulkiessa oli jukkojen juostava ristiin, ell' ei kumpi tahansa päästäisi jukkoansa irti, jossa taas luulin aikaa menevän hukkaan koko joukon. Vaan samoin kuin monta muutakin arvelua maailmassa on aivan turhaa, niin ei minunkaan mietteeni tässä kohden ollut minkään maksuinen. Ei kumpikaan laiva laskenut jukkoansa irti, ei jukot kuitenkaan saaneet ristiin, eikä ajan menekkiäkään tullut kummallenkaan. Muuta taikaa koko asiassa ei ollut kuin se, että toisen aluksen hevonen seisahutettiin pikkusen aikaa, jolla välillä toinen kulki sen, vetäjä-hevosen seisomisesta vennoksi jääneen, veteen laskeutuneen jukon päällitse ja poikitse. Edellinen alus ei kuitenkaan tullut aikaa menettämään tälläkään tavalla, sillä hevosen seisoessakin juosta jollotti se vielä entistä vauhtiansa, joka juuri olikin syynä jukon lotkautumiseen, koska aluksen ja hevosen väli rinnakkain tultuansa lyheni ja jukko ei enään ollut kuin ennen pinkkona. Kanavan suussa Oniega järven rannalla on pieni kylä, nimeltä Tsjernoi Pesok, jonka asukkaat ovat parhaastaan rampeutuneita sotamiehiä. Siitä luetaan 30 virstaa Oniegan poikki Svirrijoen suuhun, jossa on pieni kauppakylä Vosnesenie niminen. Svirrijoen ylä päästä luetaan Ladeinoje Poleen ( Latinan Peltoon ) 150 virstaa. Hyväkö, pahako onni lienee taas matkakumppalikseni saavuttanut Kargopolissa tapaamani metsäherran, joka oli muutamia päiviä jälemmä minua tullut Vyitegraan ja tingannut itsensä samaan alukseen, jossa minäkin olin. Aluksen perähuone oli jo luvattu eräille Pietariin kulkeville naisille, jotka olivat edeltä käsin menneet Vosnesenieen alusta odottamaan. Meille ei ollut siis muuta asuinpaikkaa kuin laivan kansi eli lastihuone, jossa jälkimäisessä jauhosuurema- ja papu-kulien päällä oli vielä siksi sopua, että saattoi olla pitkällään ja hätätilassa istuakin. Tämä annettiin nyt meille asua, ja tästä piti meidän saada kirjasto, ruokahuone, makuusia j. n. e. Tätä kallista asuntoamme emme kumminkaan saaneet kahden pitää. Niin kutsuttu bohumolikka taikka manasterinkulkija nainen, joka oli kotosin Mohilevin läänistä ja nyt Solovetsin manasteristä palaava, tuli meille kolmanneksi. Ensimäisellä 30:llä virstalla Tsjernoe Pessokiin viivyimme lähes 10 tiimaa, sillä aluksen päällysmies toivoen isoa apua myötävirralta, oli palkannut yhden ainoan vetäjä-hevosen, ja senkin mitä kehnoimman. Hevonen oli vielä niin viisas, ett' ei ylen paljon ruvennut voimistelemaansa, hyvin arvaava virran auttaessa vähemmälläkin pääsevänsä. Vähää ennen meidän tuloa Tsjernoe Possokiin oli höyrylaiva ennättänyt lähteä toisia meitä ennen tulleita aluksia ehdättämään, joka oli sen pahempi, kuin sitten nousi niin kova myrsky, että sekä meidän ja höyrylaivan itsenkin täytyi seisoa kolme päivää tuulen lauhtumista odottaen. Tällä ajalla tuli paikalle 50:neen alukseen, kaikki Pietariin meneviä, ja palaaviakin kulki varsinkin sama määrä, jos ei enempää. Paikalla oli hyvä kapakka, jonka tähden odotanta ei käynyt metsäherralle varsin ikäväksi. Viinassa ollen sokerti hän Saksaakin, jota selvänä suinkaan ei sanaakaan ottanut puhuakseen. Vahvemmassa pajussa jo puhui aivan uutta kieltä, jota en ensinkään ymmärtänyt, enkä luule muidenkaan ymmärtäneen. Ymmärtämistä ei näkynyt puhuja itse toivovankaan, sillä kenenkään kysymättä eli vastaamatta lörpötteli hän kieltänsä pitkät ajat, kunne vaikia yskä viimein aina keskeytti puheen. Vaan yskän lakattua alkoi taas uudelleen kielillä-puhumisensa. Minua kutsui siinä tilassa aina Karl Ivanits'iksi, eikä taas hetken päästä muistanut, jos kuinka usiasti olisin oikian nimeni sanonut. Muuanna iltana höyrylaiva jo viimeinkin päästi meidät tästä ikävästä odotuksesta, kuin otti sekä meidän että seitsemän toista laivoja jälkeensä. Seuraavana aamuna tulimme Vosnosenieen. Tämä on kylä eli pieni kaupunki usiammilla Kauppapuodeilla ja vähintäänkin neljällä viinin myöntöpaikalla, joilla oli koriat nimikirjoitukset ja ovet kadulta. -3-Yksin Kiinan teelläkin oli eri myömäpaikkansa, ja sekä kauppiasten että tavaran suhteen on Vosnosenie paljoa isompi kauppapaikka ja paljoa paremmin kaupungin nimen ansaitseva kuin sekä Kuola että Oniega. Tässä vaan muutamia tiimoja viivähyttyämme läksimme Svirriä ( Syväri-jokea ) pitkin Ladejnoje Polea kahden matkustamaan. Tämä matka oli erittäin ikävää, sentähden että tuuli oli kaiken aikaa vastainen ja ankara, ja meidän monet kerrat täytyi istua ankkuri pohjassa. Öillä ja päivilläkin tuulen muuten lauhtuessa kulimme kuitenkin myötävirtaan aina vähän eteenpäin, vaikka kulku oli niin hidasta, että tuskin havaitsimme aluksen liikkeissään olevankaan. Toisinaan koimme soutamallakin auttaa virran vaivaa, vaan airot olivat niin isot, että miehen oli vaikia yksinänsä semmoista kalua liikutella. Viimein palkkasi laivan päällysmies enemmän soutumiehiä, joille maksettiin 1 rupl. 60 kop. pap. 33:lta virstalta miestä päälle. Näistä soutajista oli muuan vanha sotamies, joka oli elänyt Suomessa 20 vuotta ja puhui niin selvään meidän kieltä, että luulinkin häntä Suomessa syntyneeksi. Palaavia aluksia tuli alinomaa vastaamme, emmekä voineet olla kadehtimatta nähdessämme heidän vahvalla vauhdilla purjetuuleen ajavan, niin että kokat kuohuivat vaahdessa. Monta monituista kertaa kaduin, etten lähtenyt maisin, ja opin kylläkin tuntemaan, että ken tavallisella aluksella vedelle yrittää, sillä pitää olla mukanansa vahva evässäkki ja hyvää aikaa. Melkeen yhdet ajatukset, kuin minulle, taisivat kumppalini metsäherrankin mieleen juohtua, sillä Vasneseniestä lähtiessä ei hän ollut ottanut viinaa enemmän kuin yhden putelin, ja se loppui jo toisena päivänä. Hänen piti olla pari päivää aivan vesiselvänä jo olikin sillä ajalla sangen siisti ja iloisa kumppali. Kallista evästä vielä löytyessä miehellä, taukosi alus kerran meidän alhaalla ollessa jaakkuriin ja oli kääntynyt tuulen mukaan. Laivan kannelle tullut kysäsin heti päällysmieheltä, mintähden ei purjetuuleen tultua jo nostanut purjeita ? " Njet jestjoo "! vastasi tämä, ja heti arvasinkin aluksen ankkuriin pantua kääntyneen tuulen mukaan. Kumppalini ei kuitenkaan laskenut päällysmiestä niin vähällä, kiusasi vaan kaikella tavalla purjeita nostamaan. Päällysmies sanoi meidän purjeessa kulkien tulevan laskemaan takasin, ei eteenpäin. Metsäherra ei uskonut tätä, sanoi perän olevan takasin puolin, päättäen perästä puhuvaa tuulta myötäiseksi. Tätä ei voinut päällysmieskään tyhjäksi tehdä, mutta päästäkseen ahkerasta kiistelijästä viimeinkin, sanoi peränpitoneuvon - hänen maatessansa tulleen kokkaan muutetuksi, ja metsäherran siitä väärään luuloon saaneen. Sen tajusi kumppalini paremmin kuin aluksen kääntymisen, ja heitti viimeinkin päällysmiehen ja purjeet rauhaan. Kolmantena päivänä aluksen seisoessa, läksi hän jokivartta myöten maihin astumaan, ja oli sillä matkalla löytänyt kapakan ja viinaa muutamassa kylässä, josta yöllä tapasin hänet ja kuletin takasin alukseen. Kerran läksin minäkin maalla käymään, ja olisin lähisestä kylästä ostanut maitoa, vaan sitä ei myöty nyt kesäpaaston ollessa. Maidon asemasta annettin rokkaa, sen muka maidon veroisen olevan. Kuultua minun olevan Suomesta taikka Lihwlandiasta, joksi täkäläinen rahvas kutsuu meidän maata kernaammin kuin tavallisella venäjän kielellä Finlandiaksi, jota sen näkyy olevan vaikia sanoa, alettiin minua " saltatiksi " ostella', sillä saltatus oli taas tulemassa. En kuitenkaan ruvennut, vaikka jo hyvääkin hintaa tarjottiin. Näissä main katsotaan jokaista " musjikatsi " joka ei vaan liene virkapuvussa eli muuten erinäisessä hyvissä vaatteissa, eli ei jaksane haukkua ja noitua isosti. Sotamiehen ostaminen Suomesta tosin on jo esivallalta kielletty, vaan kauppa käypi kuitenkin vielä sillä tavalla, että Suomesta salaisuudessa kaupattu mies muutaksen Venäehellen asumaan ja menee niin sotamieheksi. Jos näin en tullutkaan tässä kylässä kovan isoon arvoon ylennetyksi, niin olen sen vähäarvoisuuden toisin paikoin taas saanut ylimääräisesti palkituksi. Sillä kuultua minun olevan kieliä tutkimassa ja sentähden kysyttyä, joko montakin entuudesta osaisin, on monikin, vastatessani jo seitsentä kieltä vähin taitavani, sanonut ei enää tarvitsevani oppia kuin kaksi kieltä, sitten kenraaliksi pääseväni, sillä yhdeksää kieltä pitää kenralin osata, ja ken yhdeksän osaa, se pääsee välttämättömästi tämän rahvaan luulosta kenraliksi. Tähän korotukseeni taidat, veikkonen, onnea toivoa, vaan en luule siitä mitään tulevan, kuin olen päättänyt etten viihdi kahta uupuvaa kieltä enää ruveta' oppimaan. - Swirrijoen varret olivat kaikki hyviä heinämaita, vaikka harvoin näin niittyä raivattavan, sillä täkäläinen rahvas on karjanhoidossa vielä sangen matalassa. Kyliä oli myös jokirannoilla kuta kuinkin, missä tihiämmin, missä harvemmin. Viidessä päivässä 150 virstaa matkattuamme tulimme viimeinkin Ladeinoje Poleen. Täällä oli ensimäinen työni huoneen hankkiminen, jonka sainkin hyvän aikaa etsittyäni, vaan talonväen kanssa yhdessä asuttavan. Peläten aluksen, kauemmin etsiessäni, ennättävän lähteä pois ja vievän vielä kapineenikin myötänsä, sillä päällysmies ei sanonut viipyvänsä tässä paikassa kuin jos puolen tiimaa, täytyi minun katsoa asuntoni tähän kaikella tavalla kehnoon huoneesen, jossa lasit olivat rikkonaiset ja paikatut, lattia likainen, kaikki muukin siivo yhdenlainen, ja jossa en vielä päälle päätteeksi saanut edes yksinäni olla. Rantaan tultuani kysyin kuitenkin eräältä mieheltä, eikö hän tietäisi minulle parempaa asuinpaikkaa neuvoa. -4-Sekään tosin ei ollut paljon parempi edellistä huonettani, vaan oli kuitenkin siitä etusampi, etten tarvinnut muiden kanssa yhdessä asua. Tähän kannatin siis kapineeni, ja erosin metsäherrasta, josta minulle oli matkalla ollut milloin riskiä ja vastusta milloin lystiä ja huvitusta. Monen samoin kuin hän hienon ruoan liialliseen nautintoon mieltyneen olen ennen ja jälkeen häntä tavannut, jotka ovat muuten olleet hyväluontoisia ja arvonkin ansaitsevia, ja niiden joukkoon näytti tämäkin mies-rukka kuuluvan, sillä selvin päin oli hän sangen huvittava kumppali, ja nautinneenakin ei reuhannut, niinkuin toislaatuiset juomarit tekevät. Hän sanoi itsellänsä olevan rikkaan veljen, jonka tykö nyt oli matkalla. Hyvin näyttikin miesparka jo apua tarvitsevan sillä kaikki kapineensa olivat kutistuneet vähemmäksi kuin sen, joka sanoi: omnia mea mecum porto ( kaikki omaisuuteni on päälläni ). Evästä tarpeeksi asti saadakseen matkalle möi viimeisen liialliseksi omaisuudeksi luettavan kalun, hyvän kaprokin, Kargopolissa 6:sta hopiaruplasta vaikka oli toisenki sen verran arvoinen. Metsäherrasta erottuani päätin käydä kaupungin lääkärin tykönä, jonka sanottiin olevan nuoren, naimattoman miehen. Vaan väärästä neuvosta tulin erään kenraal-okrushnoin tykö, jonka luona mainittu lääkärikin oli iltaseurassa; vaan täältä en olisi häntä kuitenkaan ruvennut hakemaan, ellen olisi luullut sitä hänen asuinpaikaksensa. Kenraali itse noin keskiikäinen mies, jota minä lääkärinä pidin tuli etuhuoneessa vastaani ja kysyi, mitä asiaa oli. Minä sanoin olevani lääkäri Suomesta, ja sentähden tuttavien puutteessa tulleeni hänen luonansa käymään. Minä en ole Jumalan kiitos lääkärin tarpeessa, sanoi Kenraali. " En minäkään, Jumalan kiitos, ole lääkärin työn tarpeessa "! vastasin minä, " vaan lääkäri ollen luulin melkeen kuin velvollisuudekseni käydä kaupungin lääkärin tykönä ". Salin ovi sattui olemaan longallaan, ja nyt tuli sieltä oikia lääkäri, joka oli nuori, pulska mies. Häneltä sain sitten, paitsi muuta, senkin tietää, että hän ei asunut tässä vaan toisessa kohden, jossa käski minun huomenna luonansa käymään. Puoli suutuksissa, että oli asiani näin tuhmasti onnistunut, läksin siitä heti uuteen majaani, keitätin " tsjajua " ja panin sitten maata. 20 p. läksin Ladeinoje Polesta Tsjuudilaisia tapaamaan. Tien ensimäiseen kylään, nimeltä Sjamal ( ven: Schamenets ), sanottiin olevan niin kehnon, ett' ei sitä muka voinut rattailla kulkea', jonkatähden lääkärin tykö kaikki liiat kapineet jätettyäni otin majatalossani asuvan, vanhan malorossilaisen veltväävärin laukkuani kantamaan ja astuin itse rinnalla. Tämä toverini oli kuitenkin niin onnettoman huono, että, vaikka laukku ei ollut kovan raskas, hänen täytyi joka toisen virstan päässä levätä. Ilta alkoi jo olla' käsissä tullessamme kylään, johon muut lukivat 12, vaan toverini 15 virstaa Ladeinoje Polesta. Vaan tässä kylässä ei vielä puhuttu sanaakaan Tsjudin ( Ljuvin, Liudin, Lyydin, Vepsän ) kieltä, jonkatähden vielä samana iltana läksin toiseen kylään, nimeltä Warbal ( ven: Warbenets ), johon oppaani luki 20, muut 15 virstaa edellisestä kylästä. Vasta puoliyön aikana pääsin perille, ja menin yöksi erääsen taloon, jonka isäntä oli barin ( herra ). Talossa oli asuinhuoneita tupa ja sen päällä toinen, ei tupaa parempi huone. Tässä kylässä puhuttiin jo Tsjuudin kieltä, ja barin alkoi minua kiusata' jäämään luoksensa asumaan. Ruokosta ja korttierista määrättiin rupla päivältä, ja opettajaksi neuvoi hän minulle vanhan, puolisokian ukon, jolle palkaksi pantiin 50 kop. päivältä. Niin tähän ruvettuani aloin ukolta ensimäiseksi työksi kysellä' Tsjuudilaisten kylien nimiä, toiveen sillä tavalla sekä ukon, että maan kanssa tutummaksi tulevani. Vaan mikä lienee ukolle päähän pistänyt, lieneekö minua näin kyselevätä miksi vihamieheksi eli muuksi vakoajaksi pelännyt, ei vastannut kysymyksiini, eikä sanonut mihinkään minun kanssani puuttuvansa. Barin hankki kohta toisen opettajan, jolle oli määrässä 70 kop. viiden tiiman opetuksesta päivässä, vaan sekin rupesi päivän luonani oltuansa konstailemaansa, jonkatähden päätin koko kylästä lähteä' ja etemmäksi siirtäydä', olletikin kuin tässä kylässä vielä puhuttiin yhtä paljon venäjätä kuin Tsjudilaistakin, ja sentähden toivottava oli, jälkimäistä kieltä sisempänä maata vielä puhtaammin puhuttavan, koska Tsjuudilaisia sanottiin olevan noin 10 peninkuorman laveudella. ( Jatketaan. ) Suomettaren Toimitus on lisätty Kanavan Toimittajalta, joka on hyväntahtosesti luvannut kirjotella lehteemme aineista, jotka liikuttavat kirjallisuutta, taidollisuutta, taloudellisuutta, valtakunnallisuutta, kansallisuutta j. n. e., sanalla sanottu: kaikista aineista, jotka ovat olleet lehtemme synnynnästä sen tarkotuksena, vaan jotka eivät tulleet viime vuodella kaikin puolin käytetyiksi. Kylmyys, joka on ilmoittaunnaan maamme ruotsin kielisten sanomalehtien kovakiskosessa äänettömyydessä lehtemme tämän-vuotisesta elosta, ei ole paheksittanut Toimittajoita, koska tiedämme tämän äänettömyyden ei syntyvän mielisuosion puutteesta Suomettaren lukioissa, vaan mainittuin sanomalehtien kylmästä mielenlaadusta tarkotustamme suhteen. Lukioiltamme pyydämme anteeksi jo ensi-N:romme itsestämmeki halutonta viivyntää; jos jotenki mahdollista, lupaamme puoleltamme koetella estää sitä tuleviksi ajoiksi. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|