Oikeudelliselta kannalta jutun tärkein opetus piilee siinä, että kahden paavin kirjeistä ja kuninkaallisten oikaisukäräjien päätöksestä huolimatta kesti vuodesta 1450 vuoteen 1476 lyödä omistuskiistalle lopullinen sinetti. Tämä johtui varmaankin yhtäältä siitä, että Erik Holmstenssonin tähti oli noussut, hänet oli lyöty ritariksi ja hän oli valtaneuvos ainakin vuodesta 1450; hänestä oli tullut eräs Itä-Göötanmaan huomattavimmista aatelisista. (Nordmark,148; Elgenstierna, Gustaf 1998: Den introducerade svenska adelns ättartavlor, VI. Sveriges släktforskarförbund, Stockholm, s. 523.)

Lisäksi Nannen pojan Nanne Nannessonin aviottomuus otettiin uudelleen esiin sekä isän että pojan kuoltua - aina omaisuuden siirtyessä toiselle perinnönjaon yhteydessä. Tämä osoittaa myöhäiskeskiajan kirkollisen lainkäytön vaatineen tuekseen myös maallisen oikeuden ja kuninkaan auktoriteetin ainakin hankalissa tapauksissa, joissa eri valtaeliittien intressit olivat mukana.

Tässä mielessä Nanne Kärlingin tapaus rinnastuu tosin vain viisi vuotta kestäneeseen (1414-1419) kiistaan tukholmalaisen porvarislesken Helleka Hornin kahdesta aviomiehestä. Kiistan aikana asiassa vedottiin Upsalan arkkipiispa Johannes Gerechinin lisäksi kaksi kertaa paaviin ja lopuksi vielä unionikuningas Eerik Pommerilaiseen, jonka neuvostosta koottu tuomioistuin vahvisti paavillisen legaatin tuomion. (Svenskt Diplomatarium fr.o.m. år 1401 III, dokumentti 2661) Tämän tapauksen nopea ratkaisu liittyneekin Eerik Pommerilaisen haluun syrjäyttää Upsalan arkkipiispa ja korvata tämä vähemmän itsenäisellä prelaatilla.

Aviottomuusväite perintökiistoissa ei ollut kovinkaan harvinainen keskiajan Ruotsissa, sillä aviottomaksi toteaminen oli tehokkain tapa sulkea henkilö pois perillisasemasta. Kirkon toimesta aviottomat lapset tultiin kategorisesti ja lähes täysin sulkemaan pois perimyksestä, ja tästä syystä vanhempien avioliittoon liittyvät epävarmuudet aktualisoituivat monesti perintöriidoissa. Perillisillä olikin intressi saada kirkon vahvistus avioliiton pätevyydelle ja lasten legitimiteetille.

Esimerkiksi vuonna 1515 Turun piispa Arvid Kurki tuomiokapituleineen vahvisti jälkikäteen, että Anna Hansdotter Tott ja Klemet Hogenskild olivat olleet naimisissa ja heidän tyttärensä (Anna Hogenskild) oli aviolapsi - ja täten oikeutettu perintöön (FMU 5793). Ilmeisesti alle vuoden kestänyt, tammikuussa 1512 solmittu avioliitto päättyi Klemet Hogenskildin kuolemaan joulukuussa 1512 (Ks. Klemet Hogenskildin testamentti, FMU ). Tytär Anna syntyi postuumina kuukausi isänsä kuoleman jälkeen. (Ödberg, F. 1908: "Om Hogenskild Bielkes moder, fru Anna Hogenskild till Dala och Åkerö, och hennes tid (1513-1590)", Västergötlands Fornminnesförenings tidskrift 2:8-9, sivut 6-84, sivut 6-7.) Luultavasti tässä tapauksessa avioliiton lyhyt kesto ja vasta isänsä kuoleman jälkeen syntynyt lapsi herättivät puheita siitä, että laillista avioliittoa ei ollut solmittu ja lapsi oli avioton. Tästä syystä virallinen vahvistus oli välttämätön huhun kumoamiseksi.
Mia Korpiola