Veikko I Palvo
Viestit: 1151
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Keskustelua: J. Kulomaa; J. Lindstedt; O. Manninen; J. Nieminen; T. Nurminen, Yhden miehen jatkosota - ja toisten (H

kahannin kirjoitti:
22.01.20 17:40


Kouluttamattomina ko. miehet tietenkin jäivät pois Talvisodasta.
Nimim. Kahannin, uudelleen esittämäsi väite on ollut esillä Agricolassakin mm. 2009 otsikolla: Poliittiset perusteet asevelvollisten valikoinnissa?
viewtopic.php?f=10&t=2711

mm. Ilmo Kekkonen 24.12.09.:
"Fakta on se, että syksyllä 1939 oli koulutettua henkilöstöä noin 500 000, Asekelpoisia oli jätetty kouluttamatta noin 93 000.........."

"Talvisodan syttyessä oli aseita noin 250 000 miehelle ja heillekin hyvin niukasti."

"Mannerheimin kirjeessä 15.3.1939 oli kyse siitä, että koulutettua täydennystä ei ollut lähettää rintamajoukoille, vaan usein oli kyse vain muutaman viikon koulutuksen saaneista alokkaista.
--
Täydennysmiesten tappiot olivat yleensä 50 - 80 % muutaman päivän sisällä."


Talvisodan jälkeen liikekannallepanojärjestelmän muutokseen vaikuttivat tietystikin mm. kaatuneiden ja haavoittuneiden lukumäärät, sekä
"papereista kadonneiden" reserviläisten lukumäärä evakkojen joukossa. Evakot olivat hajallaan kuka missäkin ja samoin sitten myöskin armeijasta kotiutetut karjalaiset.

Veikko Palvo

Haik
Viestit: 171
Liittynyt: 21.08.06 09:13

Eljas Orrman: Näkökohtia Diplomatarium Fennicum -tutkimustietokantahankkeen toteutukseen (Haik 1/2020)

Näkökohtia Diplomatarium Fennicum -tutkimustietokantahankkeen toteutukseen

Historiallisen Aikakauskirjan numerossa 3/2019 tutkijat Olli-Pekka Kasurinen, Lauri Leinonen ja Sanna Supponen esittelevät Diplomatarium Fennicum (DF) -verkkopalvelun toteutusta ja sen toiminnallisuuksia. [1.] Tämä Kansallisarkiston toteuttama, vuonna 2018 päättynyt tietokantahanke, joka koostuu Reinhold Hausenin julkaisemista teoksista Finlands medeltidsurkunder I-VIII (1910–1935) (FMU ja nro) ja Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta Registrum ecclesiae Aboensis eller Åbo domkyrkas Svartbok (1890) (REA ja nro) täydennettynä muutamilla muilla asiakirjoilla, tuo luonnollisestikin merkittävän parannuksen Suomen keskiaikaa koskevien asiakirjojen käytettävyyteen. DF-verkkopalvelun toteutus ei kuitenkaan kaikilta osin ole aivan ongelmaton. Seuraavassa tarkastellaan eräitä puolia tämän verkkopalvelun toteutuksessa. [2.]

FMU:ssa ja REA:ssa julkaistujen asiakirjojen DF-tietokanta on luonteeltaan atomistinen, mutta sen erilaiset hakutoiminnot korvaavat perinteisten hakemistojen tarpeen, sillä tietokannassa voidaan tehdä sanahakuja sekä laajempia tekstijaksoja sisältäviä komplisoitujakin hakuja. Ainoan keskitetyn hakemistotoiminnon muodostaa paikannimihakemisto, joka kuitenkin on vain asiakirjojen antopaikkakuntien hakemisto.
Tietokantaa valaiseviin teksteihin ei ole sisällytetty Hausenin teosten esipuheita, jotka valaisisivat teosten ja siten tietokannan pohja-aineiston kokoamisen periaatteita, ja joita tietokantaprojektin tuottamat tekstit eivät kaikilta osin korvaa. Myös REA:n vuoden 1996 laitokseen sisältyvä Kauko Pirisen johdantoteksti olisi syytä liittää pdf-tiedostona DF-tietokannan aineistoihin.

Vaikka tietokannan hakuominaisuuksilla voidaan korvata perinteiset hakemistot, ei niiden merkitys ole kokonaan kadonnut. Erityisesti ne, jotka eivät ole syvällisemmin perillä keskiajan yhteiskuntaoloista ja elinkeinoista, voivat hyötyä vajavaistenkin hakemistojen käsitteistöistä sekä henkilö- ja paikkakuntatiedoista ja voivat hyödyntää näin saatua ymmärrystä suorittaessaan hakuja DF-tietokannassa sen hakuominaisuuksia hyväksikäyttäen. [3.]FMU:n ja REA:n hakemistot voisi helposti liittää pdf-tiedostoina DF-verkkopalvelun aineistoihin.

Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa asiakirjat olivat ryhmiteltyinä tuomiokirkon käytännön tarpeita palvelevien periaatteiden mukaan, mutta Reinhold Hausenin REA-julkaisussa vuodelta 1890 asiakirjat ovat aikajärjestyksessä ja DF-tietokannassa nämä asiakirjat ovat niin ikään aikajärjestyksessä muiden tietokannan asiakirjojen joukossa. Hausen sisällytti teokseensa myös Mustan kirjan alkuperäisen sisällysluettelon täydennettynä ja varustettuna viittauksilla kronologisessa järjestyksessä julkaistujen asiakirjojen numeroihin. Koska asiakirjojen alkuperäisen sijaintiyhteyden tuntemisella REA:ssa voi olla merkitystä tutkijoiden johtopäätöksiin, olisi Hausenin julkaisema Mustan kirjan sisällysluettelo syytä sisällyttää DF-aineistoihin. [4.] Se voitaisiin ilmeisesti liittää verkkopalveluaineistoon samalla tavoin kuin siihen on liitetty Nådendalsdiplomenprojektet-aineisto. Kustakin DF-tietokantaan sisältyvästä REA:n asiakirjasta olisi ilmeisesti mahdollista luoda linkki alkuperäisen sisällysluettelon pdf-tiedostoon.

Artikkelin kirjoittajat toteavat, että DF-tietokantaan sisältyvien asiakirjojen määrää laajennettiin uusia lisäämällä. Nämä lisäykset rajoittuivat kuitenkin vain noin 140 asiakirjaan. Näistä noin 130 on saatu Ruotsin valtionarkiston lähdejulkaisusta, johon on koottu Ruotsin valtakuntaa koskevat keskiaikaiset asiakirjat paavillisen katumustuomioistuimen eli penitentiariaatin arkistosta. Eräisiin asiakirjoihin on liitetty suomennoksia muunkielisistä teksteistä. Nämä suomennokset näyttäisivät rajoittuvan teoksessa Suomen historian dokumentteja olevien keskiaikaisten asiakirjojen käännöksiin. [5.]

Koska vain lisääntyvän uuden lähdeaineiston käyttöön saattamisella on mahdollista saada uutta tietoa menneiden aikojen oloista ja tapahtumista, olisi tärkeää, että kaikki Suomen oloja valaisevat, tiedossa olevat keskiaikaiset asiakirjat voitaisiin saattaa tutkijoiden saataville DF-tietokannan välityksellä. Kaikkia jo julkaistuja tai tiedossa olevia keskiaikaisia asiakirjoja, joiden yhteismäärä ei ole aivan vähäinen, ei kuitenkaan ole DF-hankkeen puitteissa sisällytetty DF-tietokantaan.

Jo pinnallinen tutustuminen keskiaikaa käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen – kuten eräisiin paikallishistorioihin – paljastaa, että maamme tutkimusyhteisön tiedossa on lukuisia asiakirjoja ja asiakirjareferaatteja, jotka puuttuvat Reinhold Hausenin julkaisemista teoksista FMU ja REA. Ne puuttuvat siten myös DF-tietokannasta. Tutkimuskirjallisuuden valikoivassa ja pinnallisessa läpikäynnissä on tavattu vuodelta 1530 ja sitä edeltävältä ajalta ainakin kuutisenkymmentä asiakirjaa tai asiakirjareferaattia, joista tutkijat ovat teksteissään tai lähdeviitteissään ilmoittaneet ne arkistofondit ja asiakirjayksiköt, joissa keskiaikaisia tekstejä on säilynyt.

Edellä mainituista, tiedossa olevista DF-tietokantaan sisältymättömistä teksteistä vähintään 36 on julkaistu muissa yhteyksissä. Niistä Eric Anthoni on painattanut yhteensä ainakin 15 tekstiä ja Jan Liedgren 13. [6.]Myös muutamat muut tutkijat ovat julkaisseet ainakin kymmenkunta tällaista asiakirjaa. [7.]Lisäksi Aulis Oja on julkaissut lyhyet selostukset tai käännökset suomeksi sekä säilytyspaikkatiedot yhdestätoista Lounais-Hämettä koskevasta keskiaikaisesta asiakirjasta, jotka puuttuvat FMU:sta; kokonaisia tekstisuomennoksia on viisi. [8.]

Suuri osa FMU:n asiakirjoista on tuomiokirjoihin sisältyviä keskiaikaisten asiakirjojen referaatteja. Ei ole epätavallista, että samaa asiakirjaa referoidaan useissa paikoissa tuomiokirja-aineistoa ja että tällaisia referaatteja tai myös kokonaisia tekstejä on säilynyt myös muissa yhteyksissä. Niin ikään samasta asiakirjasta löytyy vaihtelevalla huolella tehtyjä kopioita eri yhteyksistä, ja parhaat kopiot eivät useinkaan ole olleet käytettävissä FMU:ta koottaessa. Tutkimuskirjallisuudessa on tietoja asiakirjakopioista, jotka ovat parempia kuin FMU:ssa käytetyt. [9.]

Ei ole epäilystäkään siitä, että systemaattisen kartoitustyön avulla voitaisiin kartuttaa DF:n asiakirjakorpusta lukuisilla uusilla asiakirjoilla. Työekonomian kannalta ei liene kuitenkaan mahdollista kartoittaa systemaattisesti keskiaikaisten asiakirjojen kopioita alioikeuksien tuomiokirjoista. Sen sijaan on olemassa suhteellisen suppea tuomiokirja-aineisto, jossa ilmeisestikin on verraten runsaasti keskiaikaisten tuomiokirjeiden kopioita. Tämän aineiston muodostavat isonjaon toimeenpanoon liittyen asetettujen maanjako-oikeuksien pöytäkirjat. Vuodesta 1766 lähtien pitäjiin, joissa isojakotoimitukset käynnistettiin, asetettiin tuomioistuin, jonka tehtävänä oli muun muassa toimia ensimmäisenä oikeusasteena jakoa koskevissa riita-asioissa. Maanjako-oikeuksien alkuperäisiä pöytäkirjoja säilytetään nykyisin Kansallisarkiston eri toimipaikoissa. Maanjako-oikeudet asetettiin hovioikeuksien valvonnan alaisiksi vuonna 1782, ja niiden velvollisuudeksi tuli siitä lähtien lähettää puhtaaksikirjoitetut jäljennökset pöytäkirjoistaan sille hovioikeudelle, jonka tuomiopiirissä ne toimivat. Näitä renovaatioita säilytetään nykyisin Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. [10.]

Maanjako-oikeuksien pöytäkirjoihin jäljennettiin osapuolten oikeudelle esittämiä alkuperäisiä asiakirjoja tai niiden kopioita. Siten näihin pöytäkirjoihin päätyi lukuisia maanjakoa koskevien keskiaikaisten tuomiokirjeiden jäljennöksiä. Näitä asiakirjoja Hausen on jossakin määrin julkaissut FMU:ssa muissa yhteyksissä säilytettyjen kopioiden perusteella. Ilmeisestikin suuri osa maanjako-oikeuksien pöytäkirjoissa olevista keskiaikaisista tuomiokirjeistä on julkaisematta. [11.] Tuomiokirjeiden, myös keskiaikaisten, esittäminen keskittyi maanjako-oikeuksissa niihin vuosiin, joina isojakoa toimitettiin kussakin pitäjässä. Tämän vuoksi se maanjako-oikeuksien pöytäkirja-aineisto, joka tulee kyseeseen keskiaikaisia asiakirjoja kartoitettaessa, on verraten rajallinen. Kuitenkin sekä alkuperäiset pöytäkirjat että renovoidut pöytäkirjat on läpikäytävä.

Eräiden eteläsuomalaisten alueiden paikallishistorioissa mainitaan verraten usein tuomioistuinten, muun muassa maanjako-oikeuksien, pöytäkirjoihin otettuja keskiaikaisten asiakirjojen tekstejä, joita samoin kuin pöytäkirjoissa olevia asiakirjareferaatteja ei sisälly FMU:hun. Siten muutamissa kursorisesti läpikäydyissä paikallishistoriallisissa esityksissä on tavattu mainintoja ja lähdetietoja yli kymmenestä keskiaikaisesta asiakirjasta, joiden tekstejä tai referaatteja ei löydy Hausenin lähdejulkaisuista. [12.]

Jo vuonna 1969 Valtionarkisto esitti opetusministeriölle, että Valtionarkisto käynnistäisi suuren hankkeen, jonka puitteissa tietyistä asiakirjasarjoista etsittäisiin systemaattisesti muun muassa maamme keskiaikaa koskevia asiakirjoja, jotka myös julkaistaisiin. Ehdotuksessa opetusministeriölle mainittiin läpikäytävinä asiakirjakokonaisuuksina erityisesti maanjako-oikeuksien pöytäkirjat, mutta myös korkeimpana oikeutena toimineen Oikeusrevision Suomea koskevat asiakirjat. Hanke ei kuitenkaan toteutunut. [13.]

DF-tekstikorpuksen kartuttamista voitaisiin edistää Kansallisarkiston suorittamien systemaattisten kartoitusten lisäksi tarjoamalla tutkimusyhteisön edustajille mahdollisuus myötävaikuttaa DF-korpuksen täydentämiseen siten, että he voisivat ilmoittaa Kansallisarkistolle arkistoaineistoissa ja lähdejulkaisuissa sekä tutkimuskirjallisuudessa tapaamistaan Suomea koskevista keskiaikaisista asiakirjoista, ensi sijassa diplomeista. Tätä tarkoitusta varten voitaisiin perustaa jatkuvasti karttuva sähköinen asiakirjarekisteri, johon tutkijat voisivat toimittaa tiedot asiakirjoista tätä tarkoitusta varten laadittua sähköistä lomaketta käyttäen. Lomakkeeseen tulisi voida liittää kopio ilmoitetusta alkuperäisestä tai painetusta asiakirjasta. Kansallisarkistolla tulisi lisäksi jatkuvasti olla valmius editoida DF-tietokantaan uusia asiakirjoja. Tätä varten kannattaisi lähettää Ruotsin valtionarkistoon tarpeellisen kielitaidon ja vanhojen käsialojen hyvän lukutaidon omaava virkamies perehtymään keskiaikaisten asiakirjojen editointimetodiikkaan.

Asiakirjalähteiden tulkintaan vaikuttaa keskeisellä tavalla niiden ajoitus, mikä keskiaikaisten asiakirjojen, erityisesti niiden jäljennösten ja kopioiden ollessa kyseessä, ei aina ole ongelmatonta. Myös asiakirjojen aitouskysymykset ovat tutkimuksen kannalta tärkeitä. Useissa lähdejulkaisuissa monella asiakirjalla on myöhemmin virheelliseksi osoittautunut ajoitus. DF:n kaltaisissa tietokannoissa asiakirjojen päiväysten korjaaminen on nykyisin mahdollista. DF-verkkopalveluhanketta esittelevässä artikkelissa todetaan, että ”yksittäiseen numeroituun tekstikokonaisuuteen pyrittiin yhdistämään kaikki saatavilla oleva tieto (kursivointi EO), kuten muut editiot, tutkimuskirjallisuus, lähteiden digitaaliset jäljenteet ja linkitys muihin tietokantoihin”. [14.]

Jo hyvin pinnallisessa muutamien tutkimusten läpikäynnissä on yli 70:lle FMU:ssa ja REA:ssa olevalle asiakirjalle löytynyt korjattu ajankohta, tai asiakirja on todettu väärennökseksi tai sen aitous asetettu kyseenalaiseksi. Tämä määrä on hieman yli prosentin DF-tietokantaan nykyisin sisältyvistä asiakirjoista. [15.] Näyttää kuitenkin siltä, että tutkimuskirjallisuudessa esitettyjä asiakirjojen korjattuja ajoituksia ei ole lainkaan otettu huomioon DF-tietokannassa. [16.]

DF-verkkopalvelun toteutusta ja sen läpinäkyvyyttä edistäisi, jos DF-tietokantaa tukevaan aineistoon sisällytettäisiin osio, jossa lueteltaisiin ne arkistofondit ja asiakirjasarjat sekä myös ne lähdejulkaisut, jotka hankkeen puitteissa on läpikäyty keskiaikaisten asiakirjojen kartoituksissa. Lisäksi tähän osioon voitaisiin sisällyttää erillinen bibliografia niistä tutkimuksista, joista tietokantaan on saatu asiakirjoja koskevia tarkentavia tietoja, kuten ajoitusta koskevia korjauksia sekä tietoja väärennöksistä.

Käyttäjien orientoitumista DF-tietokantaa koskeviin ohjeisiin ja muihin tietokannan käyttöä palveleviin tekstiaineistoihin edistäisi epäilemättä, mikäli näistä teksteistä olisi olemassa erityinen sisällysluettelo. Tällaisia tekstejä olisivat muun muassa Hausenin painattama REA:n alkuperäinen sisällysluettelo sekä FMU:n ja REA:n esipuheet ja rekisterit.

DF-tietokantahankkeen toimesta laaditut tekstiaineistot, kuten tietokannan toiminnallisuuksien esittelyt, ovat pelkästään suomenkielisinä, lukuun ottamatta aivan lyhyitä ruotsin- ja englanninkelisiä johdatuksia. Tietokannan täysimittainen hyödyntäminen on siten mahdollista ainoastaan suomen kieltä taitaville, mikä vaikeuttaa muunkielisten tutkijoiden mahdollisuuksia käyttää tietokantaa. Erittäin suuri, mahdollisesti suurin osa tietokannan asiakirjoista koostuu ruotsinkielisistä teksteistä, joten DF-tietokantaan sisältyvien asiakirjojen käyttö edellyttää ruotsin kielen taitoa. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että kaikki tietokantahankkeen toimesta laaditut, tietokantaa ja sen käyttöä valaisevat tekstit olisivat sekä suomen- että ruotsinkielisinä käytettävissä. Jos tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, tulisi kaikki tällaiset tekstiaineistot sisällyttää verkkopalveluun pelkästään englanninkielisinä. Tällä tavoin edistettäisiin DF-tietokannan hyödyntämistä kansainvälisessä tutkimuksessa.

Eljas Orrman, entinen arkistoneuvos, professori
***
1. Olli-Pekka Kasurinen, Lauri Leinonen & Sanna Supponen, Modernien tutkimustietokantojen ja tiedonjalostusmenetelmien mahdollisuudet historiantutkimuksessa. Historiallinen Aikakauskirja 117 (2019), 178–189.
2. DF-verkkopalvelua koskevat havainnot perustuvat tietokannan tilanteeseen 18.12.2019, jolloin sen tarkastelu tätä kirjoitusta varten päättyi.
3. Sekä FMU:n eri niteiden että REA:n hakemistot viittaavat niteiden sivuihin, eivät asiakirjojen numeroihin, joten niistä ei ole hyötyä asiakirjoja tietokannasta etsittäessä.
4. Esim. Kauko Pirinen, Kymmenysverotus Suomessa ennen kirkkoreduktiota. Suomen Historiallinen Seura 1962, 225.
5. Kasurinen, Leinonen & Supponen 2019, 180; Mikko Juva, Vilho Niitemaa & Päiviö Tommila, Suomen historian dokumentteja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1968. DF-tietokannasta puuttuvat ainakin arkistoneuvos Aulis Ojan julkaisemat suomennokset yhdestätoista FMU:hun sisältyvästä asiakirjasta. Aulis Oja, Lounais-Hämeen keskiaikaisia asiakirjoja 1. 1340–1500. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys. Vuosikirja 36 (1967), 11 nro 6, 12–14 nro 8–9, 14 nro 13, 18–19 nro 23-24; Aulis Oja, Lounais-Hämeen keskiaikaisia asiakirjoja 6. 1511–1538. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys. Vuosikirja 42 (1973), 11–12, nro 67–68, 12–13 nro 70, 15–16 nro 76-77.

6. Eric Anthoni, Några handlingar rörande det äldre Helsingefrälset. Historisk Tidskrift för Finland 35 (1950a), 71–78; Eric Anthoni, Några medeltida frälsebrev (för Philpus Carlsson, Wolter Bulck och Magnus Olsson). Historisk Tidskrift för Finland 35 (1950b), 124–127; Eric Anthoni, Sten Henrikssons häradshövdingebrev för Pikis härad. Historisk Tidskrift för Finland 35 (1950c), 127–130; Eric Anthoni, Tvenne Borgåbrev av år 1445. Historisk Tidskrift för Finland 36 (1951), 33–37; Eric Anthoni, Frälsebrevet för Fasarby i Borgå. Historisk Tidskrift för Finland 40 (1955), 32–34, julkaistu myös teoksessa Ernst Nygren & Jan Liedman, Svenskt diplomatarium VII:1. Norstedt 1976, nro 5545; Eric Anthoni, Måns Nilssons till Ahtis släktförbindelser. Historisk Tidskrift för Finland 42 (1957), 3; Eric Anthoni, Ett frälsebrev av år 1407. Historisk Tidskrift för Finland 44 (1959), 137–139; Eric Anthoni, Ett nyfunnet originalbrev av år 1455 och dess upplysningar om medeltida släktförbindelser. Historisk Tidskrift för Finland 45 (1960), 81–86; Eric Anthoni, Ett arvskifte inom den äldre Stjernkorsätten. Historisk Tidskrift för Finland 46 (1961), 136–138; Eric Anthoni, Ett finländskt frälsebrev utfärdat av Gustav Eriksson till Rydboholm. Historisk Tidskrift för Finland 47 (1962), 124–125; Eric Anthoni, Kring ett förläningsbrev av år 1457. Historisk Tidskrift för Finland 51 (1966), 77–82; Jan Liedgren, Finländska brev ur Stavsunds arkiv I-II. Historisk Tidskrift för Finland 51 (1966a), 67–76; Jan Liedgren, Finländska brev ur Stavsunds arkiv III. Historisk Tidskrift för Finland 51 (1966b), 107–116; Eric Anthoni, Ett dokument rörande Peder Fleming, lagman i Finland efter fadern Claus Fleming. Historisk Tidskrift för Finland 54 (1969), 167–168; Jan Liedgren, Ett köpebrev om Prunkila i S:t Mårtens 1420. Historisk Tidskrift för Finland 58 (1973), 183–184.
7. Seppo Suvanto, Eräs Hämeen ja Satakunnan maakuntarajaa koskeva tuomio (1469). Kaikuja Hämeestä 11 (1954), 113; Martti Kerkkonen, Hakoisten kartano ja Janakkalan pitäjän synty. Erään keskiaikaisen raja-asiakirjan johdosta, Historiallinen Aikakauskirja 55 (1957), 112; Jerker A. Eriksson, Några medeltida dombrev. Historisk Tidskrift för Finland 44 (1959), 70–74; Kaj Mikander, Avskrifter av finländska urkunder från 1400- och 1500-talen i justitierevisionens arkiv I. Historisk Tidskrift för Finland 52 (1967a), 8–12; Kaj Mikander, Avskrifter av finländska urkunder från 1400- och 1500-talen i justitierevisionens arkiv II. Historisk Tidskrift för Finland 52 (1967b), 58–62; Lars Back, Nytt ljus över medeltidsurkund. Historisk Tidskrift för Finland 53 (1968), 157–162; Per-Axel Wiktorsson, Ett nyfunnet 1400-talsbrev från Ingå. Historisk Tidskrift för Finland 72 (1987), 254–261.
8. Oja 1967, 14–16 nro 10, 12, 14, 15; Aulis Oja, Lounais-Hämeen keskiaikaisia asiakirjoja 2. 1501–1506. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys. Vuosikirja 37 (1968), 10 nro 28; Oja 1973, 13–15, 20 nro 71, 72, 73, 74, 75, 84.
9. Esim. Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävään Harvialan kopiokirjaan sisältyy joitakin parempia kopioita kuin ne, joita Hausen on käyttänyt FMU:ssa. Esim. Seppo Suvanto, Ruotsin vallan aika. Teoksessa Anja Sarvas & Seppo Suvanto, Kalvolan historia I. Kalvolan kunta 1992, 105 ja nootti 15, 106–107 ja nootti 21 (FMU 4686); Seppo Suvanto, Vanajan keskiaika. Teoksessa Y. S. Koskimies & Pekka Lampinen (toim.) Vanajan historia I. Wanaja-seuran julkaisuja 20. Wanaja-seura 1976, 232 ja nootti 304 (FMU 2598). – Myös Jokioisten kartanon arkistosta Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa löytyy parempia kopioita kuin ne, joita on käytetty FMU:ssa. Suvanto 1992, 98 ja nootti 2, 103 ja nootti 1 (FMU 2720). Jokioisten kartanon arkistossa on niin ikään keskiaikaisia asiakirjoja, jotka eivät sisälly FMU:hun. Oja, 1967, 14-15 nro 12; Oja 1968, 10 nro 28; Oja 1973, 13-15 nro 72, 75; vrt. noottia 8.
10. Juhani Saarenheimo, Tuomioistuinten asiakirjat. Teoksessa Eljas Orrman & Elisa Pispala (toim.) Suomen historian asiakirjalähteet. WSOY 1994, 159, 161.
11. Näyttää siltä, että aikaisempaan verrattuna radikaali isojako Suomessa talonpoikien keskuudessa koettiin lopulliseksi maanjakojärjestelyksi ja että sen jälkeen ei enää ollut tarvetta säilyttää keskiaikaisia eikä muitakaan vanhoja tilusrajoja koskevia tuomiokirjeitä ja niiden jäljennöksiä. Joka tapauksessa 1800-luvulta on saatu talteen talonpoikaistaloista vain muutama keskiaikainen asiakirja alkuperäisenä tai jäljennöksenä. Tilanne näyttää olleen jossain määrin toisenlainen Ruotsissa, missä keskiaikaisia asiakirjoja vielä 1900-luvulla tavattiin talonpoikaisarkistoissa. Kauko Pirinen, Suomen keskiaikaiset arkistot. Historiallinen Arkisto 52 (1947), 95; Jan Liedgren, Arkiv. Teoksessa Gunvor Kerkkonen (toim.) Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid I. A.B. Örnförlaget 1956, palsta 226.
12. Markus Lehtinen, Nastolan erä- ja rajahistoria I–II. Nastolan kunta 1950, 134; Seppo Suvanto, Akaan historia. Toijala, Kylmäkoski, Viiala I. Toijalan kauppalan, Kylmäkosken ja Viialan kuntien sekä Akaan, Kylmäkosken ja Viialan seurakuntien yhteinen historiatoimikunta 1954, 24 ja nootti 39, 27 ja nootti 51, 50 ja nootti 97, 51 ja nootti 101, 56 ja nootti 118; Seppo Suvanto, Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta 1965, 72–73 ja nootti 69, 98 ja nootti 24, 99 ja nootti 28, 114 ja nootti 86; Seppo Suvanto, Pälkäneen keskiaika. Teoksessa Viljo Nissilä et al., Pälkäneen historia. Pälkäneen kunta 1972, 146 ja nootti 125, 161 ja nootti 174; Anneli Mäkelä, Nastolan historia I, Nastolan kunta 1979, 63–66 ja nootti 41; Seppo Suvanto, Keskiaika. Teoksessa Y. S. Koskimies (toim.) Hauhon, Luopioisten, Tuuloksen historia I. Hauhon, Luopioisten ja Tuuloksen kunnat 1985, 698 ja nootti 119, 700 ja nootti 126, 701 ja nootti 130; Seppo Suvanto. Punkalaidun kivikaudesta oman seurakunnan syntyyn. Teoksessa Seppo Suvanto & Jari Niemelä, Punkalaitumen historia I. Punkalaitumen historiatoimikunta 1986, 26 ja nootti 12, 26–27 ja nootti 13, 30 ja nootti 6, 40 ja nootti 16. Muutamat asiakirjat mainitaan useammassakin paikallishistoriassa, mutta sama asiakirja on laskelmissa otettu lukuun vain yhden kerran.
13. Valtionarkiston ja maakunta-arkistojen taloussuunnitelma vuosille 1970–1974, Valtionarkiston kirje opetusministeriölle nro 352, 14.5.1969. Kansallisarkiston Helsingin toimipaikka, Kansallisarkiston I arkisto, Daa:8, Valtionarkiston kirjekonseptit 1969 I. Tietohallintojohtaja Martti Favorin on ystävällisesti kiinnittänyt kirjoittajan huomiota tähän hankkeeseen.
14. Kasurinen, Leinonen & Supponen 2019, 179.
15. Anthoni 1944, 40–43; Pirinen 1947, 50, 76, 81–82; Eric Anthoni, Feldaterade urkunder och notiser i Svartboken och bland Finlands medeltidsurkunder. Historisk Tidskrift för Finland 33 (1948), 133–140; Eric Anthoni, En påvlig dispens (från 1502) för äktenskap i förbjudna led. Historisk Tidskrift för Finland 37 (1952), 90–93; Eric Anthoni, Kring frågan om äktheten av några medeltidsbrev. Historisk Tidskrift för Finland 43 (1958), 132–147; Anthoni 1959, 137–139; Martti Kerkkonen, Suontaan ja Lepaan kartanot ja niiden herrat keskiajalla. Historiallinen Arkisto 57 (1961), 49–62; Pirinen 1962, 225–229; Aulis Oja, Maskun historia. Maskun kunta ja seurakunta 1966, 125 ja nootti 47; Jan Liedgren, Dateringen av FMU nr 5439 om Knut Knape. Historisk Tidskrift för Finland 56 (1971), 74–75; Suvanto 1972, 120 ja nootti 28, 134 ja nootti 78, 150 ja nootti 126, 144 ja nootti 113, 149 ja nootti 125; Seppo Suvanto, Satakunnan historia III. Keskiaika. Satakunnan Maakuntaliitto r. y. 1973, 197 ja nootti 100, 238 ja nootti 90; Birgit Klockars, Åbo domkyrkas svartbok och Finlands medeltidsurkunder. Historisk Tidskrift för Finland 60 (1975), 125–131; Jarl Gallén, Studier i Åbo domkyrkas Svartbok. Historisk Tidskrift för Finland 63 (1978), 286–311; Suvanto 1985, 664 ja nootti 13, 682 ja nootti 71, 688 ja nootti 89, 740 ja nootti 22, 743 ja nootti 36, 754 ja nootti 68; Suvanto 1992, 98 ja nootti 2; Tapio Vähäkangas, FMU 1036:n ja 1053:n ajoitus. Genos 71 (2000), 34.

16. DF-tietokantaan sisältyvien asiakirjojen ajoitus- ja väärennys-/aitoustietoja on korjattu ainoastaan Hausenin itsensä tekemien korjausten perusteella. Ainoa poikkeus ajoitustietojen osalta näyttäisi olevan FMU 4948. Tämä korjaus on tehty tietokantaan, koska kyseinen asiakirja myös sisältyy niihin paavillisen penitentiariaatin asiakirjoihin, jotka on sisällytetty DF-tietokantaan. Tämä asiakirja on ainoa Suomessa säilynyt penitentiariaatin toimintaan liittyvä aito asiakirja (nro 88a). Asiakirjan ajoituksen vuoteen 1460 esitti jo aikoinaan Eric Anthoni. Kirsi Salonen, Introduction. Teoksessa Sara Risberg (toim.) Auctoritate papae. The Church Province of Uppsala and the Apostolic Penitentiary. Diplomatarium Suecanum. Appendix. Acta Pontificum Suecica II. Acta Poenitentiariae. National Archives of Sweden 2008, 96 ja nootti 53; Anthoni 1952, 90–93. –Sellaistenkin asiakirjojen, jotka on todettu keskiajalla laadituiksi väärennöksiksi tai epäilty sellaisiksi, säilyttäminen DF-tietokannassa on perusteltua, jos asiakirjan luonne väärennöksenä tai sellaiseksi epäiltynä ilmoitetaan, koska voi osoittautua, että pohjana on aito asiakirja, jota myöhemmin keskiajan kuluessa on muunneltu ja interpoloitu. Myös asiakirjat, joita on pidetty väärennöksinä, voivat osoittautua aidoiksi. Tällaisilla ongelmallisilla asiakirjoilla voi olla huomattavaakin tutkimuksellista merkitystä. Kansainvälisesti kuuluisin, väärennetyksi todettu asiakirja lienee ”Konstantinuksen lahjakirja”, Donatio Constantini. Esimerkkejä tästä problematiikasta Suomesta ovat REA 110 ja 111, jotka käsittelevät Karjalan sekä Saloisten ja Kemin kymmenyssopimuksia, joiden pohjana Kauko Pirinen arvelee olleen aidon asiakirjan, jota myöhemmin keskiajalla on lisätty eräiden veroesineiden lunastusarvoilla. Diplomatarium Suecanumin julkaisijat ovat pitäneet näitä kahta asiakirjaa epäperäisinä ja jättäneet ne pois lähdejulkaisustaan. Pirinen 1962, 225–229, erityisesti nootti 21.

Kirjoitus ilmestyi Historiallisen aikakauskirjan numerossa 1/2020

Numeron 1/2020 sisältö ja linkit HAiK:n Agricola-foorumilla ilmestyneisiin puheenvuoroihin

Haik
Viestit: 171
Liittynyt: 21.08.06 09:13

Marja Tuominen Epätosi ennakko-oletus ohjaa Meinanderin harhaan (Haik 1/2020)

Kirjassaan Samaan aikaan – Suomi ja maailma 1968 Henrik Meinander viittaa muun muassa väitöskirjaani ”Me kaikki ollaan sotilaitten lapsia.” Sukupolvihegemonian kriisi 1960-luvun suomalaisessa kulttuurissa [1.] ja kirjoittaa:
”Marja Tuominen ja Matti Virtanen ovat kuvanneet [Vanhan Ylioppilastalon] valtausta symbolisesti tärkeänä, joskaan ei mitenkään ratkaisevana käännekohtana opiskelijaliikkeen politisoitumisessa.”
Meinanderin mukaan
”Virtanen ja Tuominen olivat olleet opiskeluaikanaan stalinistisia vähemmistökommunisteja”, ja tulkinnoissamme ”heijastuvat ehkä odotetustikin tutkijoiden omat kokemukset politiikasta ja yliopistopiireistä”. [2.]

Minua koskeva väite stalinistisesta vähemmistökommunismista on yksiselitteisesti epätosi. Se on myös asiaan kuulumaton ja ohjaa harhaan tulkitsijan argumentaation. Olen lähestynyt sukupolvien kohtaamista jälleenrakennusajasta kohti 1960-lukua – en 1970-luvun taistolaisuudesta kohti 1960-luvun loppua. Se olisi ollut tutkimukseni lähtökohdista täysin nurinkurinen perspektiivi. 1960-luvun nuorten ulkoparlamentaaristen vaihtoehto- ja vastakulttuuriliikkeiden yhdeksi keskeiseksi hiipumisen syyksi olen tulkinnut nimenomaan puoluepolitisoitumisen vuosikymmenen lopulla. [3.]

Jää myös epäselväksi, millaiseen lähteeseen ja lähdekritiikkiin tuo virheellinen oletus ja siihen liittyvä argumentaatio perustuvat. Aikalaislähteissä ei voi olla jälkiä toiminnastani ylipäätään vasemmistolaisissa liikkeissä tai puolueissa, koska en ole sellaiseen koskaan osallistunut.

Olen vuosikymmenten varrella käsitellyt sodanjälkeistä sukupolvien kohtaamista ja henkistä jälleenrakennusta useissa julkaisuissa.[4.] Niistä yhdessä kirjoitan:
Itse en varsinaisesti kuulu suuriin ikäluokkiin vaan hiukan nuorempiin, ns. vertautuviin ikäluokkiin. En osallistunut radikaaleihin liikkeisiin, eivätkä ne minua nuorena erityisesti kiinnostaneet. […] Meillä kotona ei juuri sodasta puhuttu, mutta luonnollisesti se oli jollakin tapaa näkymättömästi läsnä.

Vaikeneminen ei estä trauman välittymistä lapsille. Se tihkuu läpi – mutta käsittelemättömänä ja jää siksi myös ytimeltään käsittämättömäksi. Kirjassaan Ydintrauma – Ihminen Hiroshiman jälkeen Soili Hautamäki [5.] pohtii mm. natsien keskitysleireiltä selviytyneiden ihmisten kollektiivisen trauman vaikutusta seuraavaan sukupolveen, jonka lapsuus ja nuoruus on kulunut yrityksissä ”ymmärtää ja hallita vanhempiensa menneisyys”. […]

Näin jälkeenpäin luulen voivani osoittaa omasta lapsuudestani ja nuoruudestani joitakin ilmaisuja yrityksestä ymmärtää ja hallita omien vanhempieni menneisyyttä – nimenomaan sitä sotaan liittyvää, joka oli vaiettuna läsnä minunkin silloisessa nykyisyydessäni. [6.]
Kolmentoista ikäisenä yritin ymmärtää ja hallita vanhempieni sotaan liittyvää menneisyyttä muun muassa ahmimalla Yrjö Jylhän Kiirastuli-kokoelmaa. Myöhemmin olen oman käsitykseni mukaan yrittänyt ymmärtää myös sotaa seuranneen sukupolven yritystä kieltäytyä ymmärtämästä tai ymmärtää toisin omassa historiallisessa nykyisyydessään.

Täytin viisitoista vuotta samana päivänä, kun Vanhaa Ylioppilastaloa vallattiin. Valtauksesta minulla ei ole henkilökohtaista muistikuvaa. Muutin kahdeksantoista ikäisenä syksyllä 1972 pohjoisesta pääkaupunkiin ja aloitin opinnot Helsingin yliopistossa. En viihtynyt Helsingissä enkä osallistunut opiskelijapolitiikkaan. Koin politisoituneen ilmapiirin yliopistolla painostavaksi ja itseni täysin ulkopuoliseksi. Toisen opiskeluvuoden lopulla vaihdoin yliopistoa ja siirryin Turkuun. Sielläkään en osallistunut opiskelija- enkä muuhunkaan politiikkaan. Avioiduin, synnytin esikoiseni, suoritin tutkintoni ja palasin pohjoiseen.

Ulkoparlamentaarisia vaihtoehto- ja vastakulttuuriliikkeitä koskevan kulttuurihistorian sivuaineen pro graduni [7.], lisensiaatintyöni [8.] ja väitöskirjani kirjoitin myöhemmin Oulussa toimiessani sanomalehti Kalevan kulttuuritoimittajana, edelleen poliittisesti sitoutumattomana. Väitöksen jälkeen isäni antoi minulle pienen rasian ja totesi: ”Siihen on kirjoitettu sinun kirjasi nimi.” Rasiasta löysin isäni sotilasmanttelin napit. Hän oli lukenut kirjan ja ehkä myös ymmärtänyt yritykseni ymmärtää.

Kirjassaan Suomalainen ahdistus. Huoli sielun pelastumisesta Juha Siltala kirjoittaa:
”En olisi pystynyt tutkimaan körttiläisiä, ellen olisi kokenut heidän omalla tavallaan ratkoneen myös minulle tärkeitä ongelmia.”[9.]
Tunnistan tästä oman tutkimushistoriani ja -motivaationi, mutta kyse ei ollut 1970-luvun stalinistisesta vasemmistoradikalismista vaan aivan muusta: toisaalta omasta aktuellista ammattieettisestä kriisistäni sanomalehden toimittajana 1980-luvun Suomessa ja toisaalta omasta sukupolvikokemuksestani sotasukupolven lapsena. Tutkimuksen prosessissa pyrin tiedostamaan ja reflektoimaan lähtökohtaa, josta Juha Siltala toteaa vuosi väitöskirjani jälkeen ilmestyneessä teoksessaan:
Myös historiallisten merkitysten rekonstruktiot konstruoidaan oman nykytietämyksen avulla. On keinotekoinen ongelma eriyttää jokin ”historiallinen totuus” tai ”aikalaisten todellisuus” nykytietämyksestä, johon kuuluu tutkijan käsitys yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta, inhimillisestä motivaatiosta eikä vähiten tutkijan omakohtainen eläytymiskyky. Nämä lähtökohdat ovat mukana aina, psykoanalyyttisessa historiassa kuitenkin tiedostetusti. [10.]
Professori Meinander ei ilmaise käyttämäänsä lähdettä elämänhistoriaani koskevan virheellisen väitteensä yhteydessä. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä painettua sanaa voi pyyhkiä pois, on tutkimuseettisesti kohtuullista toivoa, että Meinander julkistaa lähteensä – jos sellainen on. Millaisia ”heijastumia” hän mahdollisesti olisi löytänyt tulkinnoistani ilman tuota ikävää ja harhaan johtavaa ennakko-oletusta?

Marja Tuominen
***
[1.] Marja Tuominen, ”Me kaikki ollaan sotilaitten lapsia.” Sukupolvihegemonian kriisi 1960-luvun suomalaisessa kulttuurissa. Otava 1991.
[2.] Henrik Meinander, Samaan aikaan. Suomi ja maailma 1968. Siltala 2019, 187.
[3.] Tämä tulkinta on tutkimuksessani läpäisevä ja nousee vahvasti esiin johtopäätöksissä. Olen tässä yhteydessä viitannut myös mm. Antti Kuusen vuonna 1968 ilmestyneeseen pamflettiin Ylioppilaitten vallankumous, jossa hän ulkoparlamentaarisen radikalismin poliittiseen jähmettymiseen viitaten totesi kukan kauneimman kukinnan olevan ”sen alkavan lakastumisen merkki”. Antti Kuusi, Ylioppilaitten vallankumous. Otava 1968, 61; Tuominen 1991, 188 et passim.
[4.] Sukupolvien kohtaamisesta erityisesti mm. Marja Tuominen, Isät katsovat poikiaan. Teoksessa Lauri Haataja (toim.) Ja kuitenkin me voitimme. Sodan muisto ja perintö. Kirjayhtymä 1994, 220–236; Marja Tuominen, Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Teoksessa Heikki Annanpalo, Ritva Tuomaala & Marja Tuominen (toim.) Saatiin tämä vapaus pitää. Tutkija kohtaa rovaniemeläisveteraanin. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja C 21, Rovaniemen kaupunki, Rovaniemen maalaiskunta, Rovaniemen seurakunta 2001, 361–387; Marja Tuominen, ”Sairaanhoitajan näkemyksiä ja kokemuksia.” Hilkka Kurttilan talvisodan muistojen kirja. Faravid 41 (2016), 93–112; Marja Tuominen, Sota joka ei koskaan päättynyt. Teoksessa Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen (toim.) Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria. SKS 2016, 215–242. Henkisestä jälleenrakennuksesta edellä mainittujen lisäksi mm. Marja Tuominen, Lapin ajanlasku. Menneisyys, tulevaisuus ja jälleenrakennus historian reunalla. Teoksessa Ville Kivimäki & Kirsi-Maria Hytönen (toim.) Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950. Vastapaino 2015, 39–70; Marja Tuominen & Mervi Löfgren, Taidetta ja kulttuuria Lapin rauhassa. Teoksessa Marja Tuominen & Mervi Löfgren (toim.) Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus. Vastapaino 2018, 25–31; Marja Tuominen, Vähemmän pyhää? Pohjoinen ortodoksia jälleenrakennuksen murroksessa. Teoksessa Marja Tuominen & Mervi Löfgren (toim.) Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus. Vastapaino 2018, 200–224.
[5.] Soili Hautamäki, Ydintrauma. Ihminen Hiroshiman jälkeen. Pohjoinen 1988; ks. myös Tuominen 1991, 29, 56, 74, 77, 84.
[6.] Tuominen 2001, 373–374.
[7.] Marja Ala-Ketola (Tuominen), Hippejä, jippejä, beatnikkejä. Amerikan 1960-luvun historiaa. Pohjoinen 1985.
[8.] Marja Ala-Ketola (Tuominen), Sukupolvihegemonian kriisi 1960-luvun suomalaisessa kulttuurissa. Julkaisematon lisensiaatintyö. Turun yliopisto, kulttuurihistorian oppiaine 1988.
[9.] Juha Siltala, Suomalainen ahdistus. Huoli sielun pelastumisesta. Otava 1992, 22.
[10.]Siltala 1992, 22; Tuominen 1991, 56–66 et passim; myös Marja Tuominen, Bysanttilainen triptyykki. Kolme esseetä Jumalansynnyttäjän kuvasta. SHS 1997, 9–11. Marja Tuominen, Kuva läsnäolona meissä. Bysanttilaisen kuvakulttuurin kasvuedellytykset ja Jumalansynnyttäjän kuva. Teoksessa Hanne Koivisto et al (toim.) Kulttuurihistoria, johdatus tutkimukseen. SKS 2001,197–224; Marja Tuominen, ”Me kutsumme menneisyyttä nykyisyytemme tueksi.”
Näkökulmia aikoihin ja niiden kokemiseen. Virkaanastujaisesitelmä Lapin yliopistossa 28.2.2005.


Numeron 1/2020 sisältö ja linkit HAiK:n Agricola-foorumilla ilmestyneisiin puheenvuoroihin

Haik
Viestit: 171
Liittynyt: 21.08.06 09:13

Anu Lahtinen: Tiedon puolella (Haik 1/2020)

Historiallisen Aikakauskirjan ensimmäinen numero menee tänä vuonna painoon varsin poikkeuksellisissa tunnelmissa, kun COVID-19 -pandemia on jotakuinkin sulkenut yliopistot ja siirtänyt niin akateemiset työntekijät kuin opiskelijatkin etäyhteyksien pariin. Nähtäväksi jää, miten pitkäaikaiset jäljet useiden kuukausien poikkeustila yhteiskuntiin jättää ja mitä seurauksia arjen valinnoilla ja poliittisilla linjauksilla on. Toivoa tietysti aina sopii, että tieto ja maltti voittaisivat, mutta koskaan ei voi aliarvioida päinvastaisen kehityksen mahdollisuutta.
Historioitsijapiireissä on ehditty toiveikkaina muistella, että vastaavat tautikaranteenien ajat antoivat Newtonille ja Shakespearelle aikaa luovaan työntekoon. Toisaalta esiin on nostettu muistoja siitä, miten erilaiset menneisyyden epidemiat ja pandemiat ovat johtaneet vallankumouksiin tai syyllisiksi epäiltyjen vähemmistöjen vainoihin.

Moni on muistuttanut siitäkin, että kulkutautien seuraukset näyttävät yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden: ylhäiset ja rikkaat saattoivat paeta entisajan ruttoa maaseudulle kertomaan viihdyttäviä tarinoita. Tai kuten Christine Nöstlinger sanoi kuvatessaan Itävaltaa toisen maailmansodan loppuvaiheissa: ”Sellaisilla ihmisillä kuin rouva von Braun on aina maatila, jonne he voivat vetäytyä.” [1.]

Kulkutauteihin liittyviä huhuja tunnetaan eri aikakausilta, ja parhaillaan monenlaiset huuhaa-selitykset ja salaliittoteoriat keräävät uusia kierroksia sosiaalisessa mediassa. Ylen Valheenpaljastaja-palstalla toimittaja Johanna Vehkoo viittasi ilmiöön infodemiana, joka levittää paljon sekä informaatiota, misinformaatiota että tahallisesti vääristelyä disinformaatiota.

Vehkoo muistutti, että on aina syytä kysyä, kuka tuottaa verkossa leviävää informaatiota ja millä asiantuntemuksella, mitkä ovat tiedon levittäjän motiivit ja hyötytoiveet, ja ovatko tiedot tarkistettavissa muista, luotettavista lähteistä. [2.] Vehkoon tekstiä lukiessani ajattelin, että historioitsijan vanha ystävä, lähdekritiikki, on jatkuvasti tarpeellinen kansalaistaito.

Pienen taudinaiheuttajan aikaansaamat suuret mullistukset muistuttavat, että on tekijöitä, joita ei voi pysäyttää silmänkääntötempuilla tai suunsoitolla. Virustartuntojen torjumiseksi tarvitaan tieteellistä tietoa ja sen torjumiseen paitsi lääketieteellisiä myös yhteiskunnallisia ratkaisuja.

Vaikka tieteellisen tiedon tarve tunnistetaan, oli kyse sitten maailmanlaajuisista uhkista tai paikallisesta päätöksenteosta, Suomen Kulttuurirahaston Tutkittu tieto ja päätöksenteko -hankkeiden tuloksina todettiin hiljattain, että käytännössä tutkijoiden vaikutusmahdollisuudet ovat kavenneet. [3.] Tutkijoiden osuus laajapohjaisissa valmistelutyöryhmissä on vähentynyt ja heidän asemansa niissä heikentynyt. Ministeriöiden toimikunnissa on tutkijoita enää kolmisen prosenttia, kun taas Norja ja Tanska ovat kasvattaneet tieteentekijöiden osuutta komiteoissa kahteenkymmeneenviiteen prosenttiin.

Sen lisäksi, että tutkijoiden osuus on vähentynyt, aikataulupaineiden ja poliittisen ohjauksen katsotaan vähentäneen tieteellisen tiedon vaikutusta tehtäviin päätöksiin. Ja vaikka tutkittuun tietoon joissakin tapauksissa viitataan ahkerastikin, keskeiset ratkaisut voivat perustua väittämiin, joiden mahdollista tieteellistä alkuperää on vaikea jäljittää. Tämänkin kehityssuunnan esille tuominen voi kuitenkin auttaa etsimään muutoskeinoja. Kaikkien tieteen ystävien täytyy yrittää pitää yhtä ja tukea tieteellisen tiedon arvostusta ja näkyvyyttä.
Vaikkei Historiallinen Aikakauskirja tarjoa välitöntä ratkaisua kaikkiin päivänpolttaviin kysymyksiin, käsillä olevan numeron artikkelit tarjoavat kuitenkin monenlaista uutta tietoa ja historiallista tietoa koskevia keskustelupuheenvuoroja. Vertaisarvioiduissa artikkeleissa käsitellään aiheita, joissa suuret ideologiset ja valtapoliittiset virtaukset ravistelevat yksilöiden elämänkulkua ja elinoloja.
Anni Reuterin artikkelin aiheena on inkerinsuomalaisten karkotukset ja diaspora, Antti Harmainen ja Mikko Kemppainen puolestaan käsittelevät suomalaisen työväenliikkeen ja uskonnon suhdetta 1900-luvun alussa. Riku Kauhasen ja Olli Kleemolan artikkeli keskittyy toista maailmansotaa seuranneisiin maanlunastuksiin. Jan Kuhanen ja Markku Hokkanen luovat katsauksen länsimaiseen humanitarismiin ja kehitysapuun.

Numerossa on myös useita keskustelupuheenvuoroina tarjottuja artikkeleita, kuten Kati Katajiston pohdinta digitalisaation haasteista. Sirkka Ahonen esittää kriittisiä huomioita metodologisen nationalismin pitkästä varjosta. Kokeellisena Vuoropuhelu-osiona ilmestyy Henri Hannulan ja Ahto Apajalahden artikkeli Historiantutkimuksen tieteellisyydestä, johon Anna Sivula ja Jouni-Matti Kuukkanen antavat puheenvuoronsa.
Kun moni kasvokkaisia tapaamisia vaativa kirjapalaveri, konferenssi tai kurssi on tällä hetkellä siirtynyt hamaan tulevaisuuteen ja työt menneet kaikin tavoin uusiksi, päätoimittajana tunnen toiveikasta iloa siitä, että Historiallisen Aikakauskirjan kevätnumero voi tarjota jotain jatkuvuutta. Painatusluvan hetkellä ei ole ainakaan merkittävää syytä epäillä, etteikö lehti tavoittaisi lukijoitaan perinteiseen tapaan pääsiäisen alla.
Toivotankin kaikille lukijoille yleisesti kaikkea hyvää tähänkin erikoislaatuisen keikkuvaan kevääseen ja erityisesti hyviä lukuhetkiä Historiallisen Aikakauskirjan parissa.
***
[1.]Christine Nöstlinger, Lennä, lennä turilas! WSOY 1977, 23.
[2.]Johanna Vehkoo, Valheenpaljastaja. Tervetuloa infodemian aikaan. Yle Oppiminen https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/03/1 ... -tunnistat (15.3.2020).
[3.]Rahoitettujen hankkeiden loppuraportit luettavissa www.skr.fi/julkaisut/hankeraportit (15.3.2020).

Anu Lahtinen
anu.z.lahtinen@helsinki.fi

Numeron 1/2020 sisältö ja linkit HAiK:n Agricola-foorumilla ilmestyneisiin puheenvuoroihin

Haik
Viestit: 171
Liittynyt: 21.08.06 09:13

Anu Lahtinen: Muutoksen pysyvyys (Haik 2/2020)

Historioitsija Arvi Korhonen kirjoitti Historiallisessa Aikakauskirjassa melkein sata vuotta sitten historiatieteen luonteesta: ”Historiatieteen heikko puoli on sen muuttuvaisuus. Mutta siinä on sen vahvakin puoli. -- huomaamme sen tarkoin kuvastavan oman aikansa elämää ja palvelevan oman aikansa henkisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita.” Tämä historiatieteen muutos on käsillä olevan numeron teemana, ja vierailevien toimittajien oma johdantoartikkeli kertoo aiheesta lisää.

Muuttuvaisia ovat paitsi historiatiede, myös ne olosuhteet, joissa historiatieteestä julkaistaan. Kenellekään lukijalle ei tule yllätyksenä, että painetun ja sähköisen julkaisemisen suhteet muuttuvat koko ajan. Samoin muuttuvat eri julkaisutapojen arvostukset. Historiantutkimuksessa on arvostettu eniten monografiaa, teosta, joka keskittyy yhteen aiheeseen. 2000-luvun mittaan vertaisarvioidut artikkelit ovat nousseet erityisen tärkeiksi. Samalla ovat kasvaneet paineet, että on julkaistava mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti.

Kuulee sanottavan, että esimerkiksi kirja-arvioiden kirjoittaminen on ajanhaaskuuta, koska se ei meritoi, ja että ennen kaikkea pitäisi keskittyä julkaisemaan kansainvälisiä artikkeleita korkealle arvostetuissa aikakauslehdissä. Tätä arvostusta puolestaan mitataan usein esimerkiksi Julkaisufoorumiluokituksella (JuFo), joka asettaa julkaisut kategorioihin 0 – 1 – 2 – 3.

Kyynisimmillään tulos on, että tutkija laatii yhden tutkimuksen aineistoista ja havainnoista useita turhan ohuita artikkeleita, jotka parhaimmillaan toimisivat yhtenä hyvin pohdittuna artikkelina. Englannin kielessä tämä tehostettu tuotteliaisuus tunnetaan nimellä ”salami slicing effect”, suomeksi voisi puhua viipalointivaikutuksesta.

On ehdottoman totta, että kiirettä riittää ja että tieteelliset suorituspaineet ovat kovat eri tasoilla. Kun kuulee ihmisten puhuvan julkaisutavoitteiden kapenemisesta ja määrävaatimusten kasvusta ikään kuin väistämättömänä prosessina, tekisi mieli historioitsija Timothy Snyderiin viitaten sanoa: Älä tottele ennakkoon.

Ei kannata lähteä ainakaan sokeasti toteuttamaan tietyn hetken virallisia suoritusvaatimuksia tai ehdoitta hyväksyä niitä korkeimmaksi ohjenuoraksi. Sen sijaan kannattaa muistaa ja muistuttaa, kuten myös Tieteellisten Seurojen Valtuuskunta on useaan otteeseen toistanut, että esimerkiksi JuFo-luokitusta ei ole tehty mekaanisen menestyksen vertailun välineeksi. Päätoimittajana ja muutenkin tietysti arvostan Historiallisen Aikakauskirjan jufo-luokitusta, mutta kokonaisvaikutusta ei voi tässä tai muissa lehdissä pelkistää muutamaan lukuun tai numeroon.

Toki monenlaista määrään ja luokitteluihin perustuvaa vertailua tehdään tällä hetkellä ja sekin kannattaa tiedostaa. Mutta kuten monet muutkin tieteenteon reunaehdot, myös ulkoa-asetetut suoritusvaatimukset tapaavat muuttua ajan mittaan. Niihin ei kannata ripustautua, niiden pitkäikäisyyteen tai autuaaksitekevyyteen voi harvoin luottaa. Kunkin tieteentekijän on tärkeää pitää pää kylmänä ja miettiä julkaisuaikeitaan oman pitkän aikavälin tilanteensa ja tavoitteidensa mukaan.

Lyhyt, naseva teksti tai hyvin pohdittu katsausartikkeli ei korvaa vertaisarvioitua artikkelia, mutta se voi oikeassa yhteydessä herättää huomiota ja luoda keskusteluja, jotka voivat olla sekä tieteelle että tutkijan uralle yhtä hyödyllisiä kuin vertaisarvioitujen artikkelien saama palaute. Olen ollut todella iloinen monista ja monenlaisista puheenvuoroista, joita Historiallinen Aikakauskirja on saanut vastaanottaa, ja tarkoitus on pitää sisällössä mukana monenlaisia kirjoituksia. Tarvitaan keskustelua, joka etenee omalla painollaan, ei pisteytysten ja luokitusten rajoittamalla uralla.

Kirja-arvioiden kirjoittamisesta voi myös todeta, että se on erinomainen tapa perehtyä tiettyyn aiheeseen. Tutkimuksia on joka tapauksessa syytä lukea ja niistä tehtyjä havaintoja on joka tapauksessa tarpeen kiteyttää sanoiksi. Historiallisen Aikakauskirjan tavoitteena on, Tiedetoimittajien Liiton myöntämän apurahan turvin, järjestää kirja-arvioiden kirjoittamista tukevia työpajoja, kunhan vallitsevat pandemia-olosuhteet sen sallivat. Julkaisemme myös säännöllisesti syväluotauksia, muutaman aukeaman artikkeleita, joissa kirjoittaja voi tarkastella tietyn aihepiirin uusinta kirjallisuutta kokonaisuutena.

Mitä tulee muutokseen, niin jos jokin niin sähköinen julkaiseminen muuttuu ja muuttaa muotoaan. Myös jo totutut sähköiset ratkaisut tulevat tiensä päähän. Historiallinen Aikakauskirja on ollut pitkään sähköisesti saatavilla Kansalliskirjaston digitaalisena aineistona (Peri+ ja Elektra-palvelut), mutta lähivuosina Kansalliskirjasto luopuu niiden päivittämisestä. Vanhat digitoidut tai digisyntyiset numerot on siis siirrettävä muualle, ja tulevien digiversioiden julkaisualusta on päätettävä.

Siirto tulee viemään aikansa ja vaatimaan resurssinsa, mutta jos vain Tieteellisten Seurojen Valtuuskunta pystyy tulevinakin vuosina jatkamaan journal.fi -alustalle antamaansa ylläpitotukea, uskon, että sieltä suunnalta löytyy toimiva ratkaisu. Tärkeää on, että ratkaisut ovat mahdollisimman kestäviä, sillä historioitsija ei mielellään näe tieteenalan ajatustenvaihdon katoavan bittiavaruuteen.

Tavoitteena on myös selvittää, mitä avoimen tieteen ja avoimen saatavuuden tavoitteet Historiallisen Aikakauskirjan kannalta merkitsevät. Tätä kirjoitettaessa aiheesta on ehtinyt ilmestyä monenlaisia julkilausumia, rahoitusmalleja ja ratkaisuehdotuksia, joista osa on varsin monimutkaisia.
Hyvä olisi, jos kotimaisen tiedejulkaisemisen rahoitus- ja avoimuusstrategiat olisivat niin yksinkertaisia, ettei niiden opiskelusta muodostu omaa tieteenhaaraansa, ja samalla sellaisia, etteivät ne kerrasta vie tiedeseuroja vaikeuksiin sillä tiedejulkaisujen pitäisi kuitenkin voida keskittyä tieteelliseen julkaisemiseen enemmän kuin julkaisupolitiikan metatason ja teknisten ratkaisujen kanssa kamppailemiseen. Samoin olisi hyvä, jos linja ainakin jossain kohtaa selkeytyisi ainakin joksikin aikaa.

Kaiken muutoksen keskellä tiedelehtien ja niiden toimitusten päätavoitteena on joka tapauksessa julkaista tieteen tuloksia ja tieteellisiä keskusteluja yleisön luettavaksi. Toivon, että Historiallisen Aikakauskirjan tilaajat ja lukijat löytävät tämänkin numeron sivuilta kiinnostavaa luettavaa: teemanumeron ansiokkaiden artikkelien lisäksi jatkamme ensimmäisessä numerossa aloitettua Vuoropuhelu-kokonaisuutta, joskin hiukan vaihtelevin ratkaisuin: tällä kertaa aiheena ovat Venäjän arkistot ja niiden tuntemisen merkitys.

Aikakauden muutos ja murrosajat antavat mahdollisuuksia uusiin avauksiin. Eräänä pienenä avauksena ja kokeiluna Historiallinen Aikakauskirja on avannut muutaman uuden numeron aineistoja luettavaksi: Numeron 4/2019 johdantoartikkeli ja tiedeartikkelit ovat avoimesti luettavissa kaikille, jotka haluavat tutustua puistojen ja puutarhojen historiaan Monrepos’ta ja Kaisaniemenpuistosta Hyvinkään Sveitsiin. Johanna Ilmakunnaksen luotsaama teemanumero on saanut paljon kiitosta, ja ajattelimme aiheen sopivan pandemian sävyttämän kevään ja kesän virkistykseksi.

Myös numerosta 1/2020 olemme avanneet Inkeriläisten diasporaa käsittelevän artikkelin sekä historiatieteestä käydyn vuoropuhelun. Toivottavasti sekä käsillä oleva numero että aikaisemmat julkaisut tuovat iloa tähän kesään. Kiitän jälleen kerran kaikkia toimitus- ja julkaisutyöhön osallistuneita ja toivotan kaikille nyt entistäkin ajankohtaisempaan tapaan hyvää kesää, terveyttä ja kaikinpuolista hyvinvointia.

Anu Lahtinen
anu.z.lahtinen@helsinki.fi
Haik 2/2020

Numeron 2/2020 sisältö ja linkit HAiK:n Agricola-foorumilla ilmestyneisiin puheenvuoroihin (Agricolan tietosanomat)
Viimeksi muokannut Haik, 24.06.20 11:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Haik
Viestit: 171
Liittynyt: 21.08.06 09:13

Henrik Meinander: Torjuntavoitosta Vanhan valtaukseen

Professori Marja Tuominen on ymmärrettävistä syistä (HAik 1/2020, 111–113) närkästynyt siitä, että teoksessani Samaan aikaan. Suomi ja maailma 1968 (Siltala 2019) silkkaa huolimattomuuttani oletin hänen olleen 70-luvun opiskelijavuosinaan vähemmistökommunisti. Pyydän tästä vilpittömästi anteeksi.

Kirjasta löytyy myös muita virheitä ja puutteita. Suomalaisen naisasialiikkeen pioneeri Margaretha Mickwitz ei ollut ammattiyhdistysliikkeen vaan Liiketyönantajain keskusliiton palveluksessa, kun hän vuonna 1965 oli mukana perustamassa Yhdistys 9:ää; Suomen Pankin pääjohtaja Klaus Waris ei ollut sosialidemokraatti; Rolling Stonesien konsertti Yyterin hiekkarannalla kesällä 1965 ei kerännyt 15 000 katsojaa vaan tuskin kolmasosa siitä; vuosina 1968–1969 maailmalla riehunutta virusperäista ”honkongilaista” influenssaa, joka tappoi lähemmäs miljoona ihmistä, ei mainita teoksessa sanallakaan.

Asiavirheet ovat aina harmillisia. Syy, miksi tutkimukseni keskeinen teema – samanaikaisuudesta syntyvät moninaiset kokemustilat, käyttövoimat ja yhteisvaikutukset – on jäänyt kirja-arvosteluissa ja yleisökeskusteluissa paljolti huomioimatta, taitaa kuitenkin olla vuoden 1968 vallankumouksia ja sukupolvien yhteentörmäystä korostava muistokulttuuri ja sitä myötäilevä tutkimus. Se vetää magneetin lailla huomion koko ajan takaisin Vanhan valtaukseen ja ”stallarien” esiinmarssiin.

Olen havaitsevani samaa trendiä Juho Saksholmin sinänsä ajatuksia herättävästä arvostelusta Samaan aikaan-kirjastani (HaiK 1/2020, 118–119). Saksholm myöntää, ettei kirjani pääpaino ole radikalisoituvassa opiskelijaliikkeessä vaan sitä muokkaavassa yhteiskunnassa, joka ajoi samaan aikaan satojatuhansia suomalaisia kasvukeskuksiin ja Ruotsiin. Siitä huolimatta häntä kiinnostaa ennen kaikkea, miten käytän käsitettä ”uusvasemmisto”. Saksholm esittää, että käytän sitä analyyttisena työkaluna, problematisoimatta aikalaisten ymmärrystä siitä. Omasta mielestäni kuvaan päinvastoin uusvasemmistolaisuutta hajanaisena yhteiskunnallisena asenteena, jota ei kannata hahmottaa määritelmien vaan aikalaisten kannanottojen ja toimintojen kautta.

Vanhan valtauksen ja opiskelijaliikkeen muistelijoiden vahva vaikutus 60-luvun historiakulttuuriin ja -tutkimukseen tuo mieleeni, miten edellinen vuosilukututkimukseni Suomi 1944. Sota, yhteiskunta, tunnemaisema (Siltala 2009) vastaanotettiin. Kirjassa on 36 alalukua, joissa aivan kuten Samaan aikaan-kirjassani, yritän osoittaa, etteivät väitteet yhtenäisestä aikalaistunteesta tai sukupolvikokemuksesta kestä kriittistä tarkastelua. Vain kolme alalukua käsittelee sitä, mitä kansallisessa kertomuksessamme on ollut tapana kutsua kesän 1944 ”torjuntavoitoksi”. Silti juuri nuo taistelut nousivat toistuvasti esiin kirjan arvosteluissa ja julkisissa keskusteluissa.

Henrik Meinander
Numeron 2/2020 sisältö ja linkit HAiK:n Agricola-foorumilla ilmestyneisiin puheenvuoroihin (Agricolan tietosanomat)

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”