Sota
Sota Euroopassa jatkui. Napoleonin joukot olivat syvällä Venäjällä kärsineet ankaria tappiota, ja armeija oli tuhon partaalla. Preussin Fredrik Wilhelm III allekirjoitti venäläisten kanssa 28. helmikuuta Kaliszin sopimuksen Napoleonia vastaan. Kuukautta myöhemmin Preussi julisti sodan Ranskalle.
Venäläiset valtasivat Puolan, ja keisari asetti väliaikaisen hallituksen hoitamaan sen asioita.Suomessa Åbo Allmänna Tidning selosti Venäjän armeijan jatkuvaa etenemistä Manner-Euroopassa ja "kansojen vapautumista Napoleonin ikeestä".
Napoleonin armeija lyötiin Leipzigin "kansojen taistelussa" lokakuussa.
Kirkoissa luetussa selityksessä kerrottiin, että "Euroopan poljetut kansakunnat" olivat saaneet avukseen keisari Aleksanterin, joka otti tehtäväkseen "yhteisen asian puolustamisen ja asetti itsensä yhteistä sortajaa vastaan koko sotavoimansa kanssa". Samalla korostettiin sitä,
"mingä urhoollisuuden ja vastaanseisomattoman voiman se totinen isänmaan rakkaus andaa sotajoukoille, jotka sotivat vapaudensa edestä vääryyttä ja väkivaldaa vastaan".1
Monet Suomessa aikaisemmin taistelleet miehet olivat tässäkin sodassa tärkeissä asemissa, nyt samalla puolella, Napoleonia vastaan. Suomen sodan sankari von Döbeln oli divisioonankomentaja Ruotsin armeijassa. Kun hän vastoin kruununprinssi Kaarle Juhanan kieltoa oli lähettänyt osaston divisioonastaan Hampurin avuksi, sotaoikeus tuomitsi hänet ammuttavaksi. Kruununprinssi muutti tuomion kuitenkin vuoden vankeudeksi.
Sandels oli myös Ruotsin armeijan divisioonankomentajana Euroopassa, ja sodan päättyessä hän oli Ruotsin joukkojen ylipäällikkö. Suomen kenraalikuvernööri Fabian Steinheil oli Liivinja Kuurinmaalla olevien Venäjän joukkojen ylipäällikkönä. Hän johti useita taisteluita ja otti 1813 osaa Elbingin ja Danzigin valloitukseen.
Suomalaisista A.A. Thesleff osallistui suurtaisteluihin Euroopassa ja yleni kenraalimajuriksi. Yksi johtavia venäläisiä upseereita, joka kunnostautui Napoleonia vastaan, oli kenraaliadjutantiksi tänä vuonna nostettu Arseni Zakrevski.