Vuodet vastentahtoisena noviisina olivat opettaneet Nannelle, miten toimia. Oli osattava solmia hyviä suhteita, oli löydettävä tukijoita. Varnhemin apotit, jotka lopuksi tunteneet sääliä Nannea kohtaan, pysyivät hänelle suosiollisina. Alempaan rälssiin kuuluneella Nannella oli varallisuutta, jolla saattoi viedä asiaansa eteenpäin.

Kihlakunnantuomarin aseman saavuttanut, sittemmin valtaneuvokseksi noussut lanko Erik Holmstensson oli kuitenkin vakavasti otettava vastustaja. Nanne otti hänet vakavasti. Hän lähti Roomaan ja sai vuonna 1450 paavilta kaksi kirjelmää, joiden valtuutuksella Växjön piispa tutki kiistan ja Nanne sai maansa.

Kun Nanne 1450-luvun lopulla kuoli, lähti Erik Holmstensson heti liikkeelle Nannen leskeä Kristina Kristiansdotteria vastaan. Nyt hän esitti, että Nannen - entisen munkin - avioliitto oli laiton. Entisistä päätöksistä huolimatta Erikillä näytti olevan hyvät mahdollisuudet saada Nannen maat. Erik Holmstenssonin yhteiskunnallinen asema oli entisestään parantunut: hänet oli lyöty ritariksi Kaarle Knuutinpojan kruunajaisissa. Sen lisäksi hän oli toiminut kuninkaantuomiovaltaisena tuomarina. Hän kuului epäilemättä valtakunnan mahtaviin.

Vuonna 1460 Erik Holmstensson vei asian kuninkaankäräjille Vadstenassa. Päätöstä tekemässä oli lain tuntevia valtaneuvoksia, jotka unionikuningas Kristian I oli määrännyt tehtävään. Tuomio oli Kristinalle edullinen. Mitään järjestelmää tuomiomioiden toimeenpanon ja toteutumisen valvomiseksi ei keskiajalla ollut, ja vuodesta 1464 valtakunnan tilanne muuttui: Ruotsi irtautui jälleen pohjoismaisesta unionista. Kaarle Knuutinpoika Bonden tai valtionhoitaja Sten Sture vanhemman aikana oli turha vedota unionikuninkaan päätökseen, kun Gunnor-sisar ja Erik Holmstensson jälleen aiheuttivat ongelmia. Muut vuoden 1460 päätöksen tehneet rälssimiehet olivat mahdollisesti jo jättäneet tämän maailman
tai eivät ehkä pitäneet asiaa itselleen tärkeänä.

Kristina hankki uuden, ajan tasalla olevan todistuksen omistuksestaan. Hän olisi saattanut vedota yhtä hyvin maalliseen kuin hengelliseenkin oikeusistuimeen, jotka niin Ruotsissa kuin kaikkialla muuallakin toimivat rinnakkain; oikeuslaitos oli varsin heikosti organisoitunut. Kristina päätti seurata Nannen esimerkkiä ja vedota Roomaan. Vuonna 1476 paavi Sixtus IV antoi bullansa Skaran piispa Johannekselle, jotta tämä tutkisi asian. Skaran piispa ja tuomiokapituli vahvistivat jälleen, että Nanne oli saanut vapautuksen luostarista, että Nannen avioliitto oli laillinen ja että hänen leskellään oli oikeus Nannen maaomaisuuteen.
Tuula Hockman