Muinaislinnoja on rakennettu puolustustarkoituksessa korkeille mäille ja harjuille nykyisen Etelä-Suomen alueelle varsinkin myöhäisellä rautakaudella (n. 800–1200 jaa.) eli viikinkiajalla ja keskiajan alussa. Myös muutamia pronssikautisia (n. 1500–0 eaa.) hiidenkiukaita eli hautaröykkiöitä lienee käytetty puolustustarkoituksiin. Linnavuoria on käytetty erityisesti 1100- ja 1200-luvulla, jolloin ruotsalaiset ja tanskalaiset hyökkäilivät nykyisen Suomen alueelle. Joitakin linnavuoria on käytetty vielä 1400-luvullakin, kun kasvaneet ja vaurastuneet paikallisyhteisöt ovat tarvinneet suojelua. Linnavuorilta on haettu suojaa myös idästä hyökkäileviä novgorodilaisia vastaan.
Linnavuorten tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Ahonen esittelee 80 kohdetta, joista muutamien käyttötarkoituksesta ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä niistä ei ole löydetty ihmisen tekemiä rakenteita. Muinaislinnoissa on yleensä oleskeltu tilapäisesti tai lyhyitä aikoja vartioinnin, suojautumisen ja puolustautumisen takia. Isoissa harjulinnoissa on kuitenkin voitu asua pitempäänkin. Useimmat linnat ovat sijainneet rautakautisen asutuksen tuntumassa, jotkut taas kilometrienkin päässä asutuksesta.
Harri Ahonen (s. 1976) on tietokirjailija, retkeilyjournalisti ja luontokuvaaja. Hän on tehnyt useita vaellus- ja retkeilyreittioppaita Skandinaviasta. Hänen kirjojaan on julkaistu Suomessa, Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Kuva: Petteri Arminen / Tammi.
Muinaislinnoja on rakennettu vesistöjen varrelle, joita pitkin vihollisen on arveltu lähestyvän. Maan nousun vuoksi kaikki linnavuoret eivät enää sijaitse rannoilla, vaan osa on peltojen tai metsien keskellä. Suurin osa linnoista on rakennettu jyrkkärinteisten mäkien päälle ja pienempi osa harjujen laelle. Kallioiden suojaamiin mäkilinnoihin ei ole tarvinnut rakentaa suojavalleja joka puolelle, vaan ainoastaan loiville rinteille, ehkä vain yhdelle suunnalle. Vallien tueksi on saatettu tehdä lisäpaalutuksia. Kun sisäänkäyntejä on ollut vain yksi, on sitä ja sen yhteyteen rakennettua porttisolaa ollut helppo puolustaa.
Harjulinnoihin on täytynyt rakentaa enemmän varustuksia kuin mäkilinnoihin, ja niihin on tehty useita sisäänkäyntejä, ehkä tornejakin. Linnojen puiset seinä- ja rintavarustukset eivät ole kuitenkaan kestäneet aikaa. Linnavuorten käytöstä todistavat mm. rakennusten pohjat, tulisijat, hiilet sekä kivikasat, joista kiviä on voitu tarvittaessa heitellä vihollisen päälle. Muinaislinnoista on löydetty myös keramiikkaa, miekan ponsi ja jalkajousen ammuksiakin, jotka auttavat ajoittamisessa.
Muinaislinnat ja linnavuoret: Historiallisia retkikohteita sisältää kirjoittajan ottamia värikuvia. Kannen otokset mukaan luettuina niitä on 75. Muutamissa kuvissa linnavuori näkyy jokseenkin kokonaan. Varsinkin vesistöjen varsien linnavuorilta avautuu – avara, hieno, häikäisevä, ihastuttava, kaunis, spektaakkelimainen, upea tai vuonomainen – maisema. Useita linnavuoria edustaa vain kivikasan, kelopuun, metsikön tai rantaruohikon kuva. – Emmi Kyytsösen levollinen graafinen suunnittelu on onnistunut.
Kuvista suurin osa on puolen sivun kokoisia tai pienempiä. Lopuissa kuvissa on sivun ja jopa aukeaman kokoisia otoksia. Kuvatekstit ovat hyvin niukkoja: niissä mainitaan vain linnavuoren nimi ja sijainti: esim. Kirvunlinna, Pälkäne; Grabbacka borgberget, Raasepori. Kauttualla sijaitsevan linnavuoren kuvatekstiin lienee vahingossa jäänyt alue, Satakunta. Ihan jokaisesta linnavuoreksi oletetusta paikasta ei ole yhtäkään kuvaa, ja muutamasta kuvasta puuttuu kuvateksti. – Janakkalassa sijaitsevan linnavuoren nimi on esittelyssä Unikkolinna (s. 71) ja kuvatekstissä Unikonlinna. Kumpi mahtaa olla oikein?
Liedon Vanhalinna on sijainnut alkujaan meren äärellä jyrkkäseinäisellä kalliolla. Nykyisin se kohoaa peltoaukeiden keskellä. Kuva: Harri Ahonen / SKS.
Oppaan loppuun on painettu Linnavuorihakemisto ja Kirjallisuutta-luettelo. Hakemistossa on lueteltu kaikki 80 kohdetta aakkosjärjestyksessä ja nimen perässä on mainittu suluissa alue, mutta ei paikkakuntaa. Luettelossa ei ole myöskään mainittu sivuja, joilla kustakin linnavuoresta kerrotaan. Kirjallisuusluettelossa mainitaan vuosilta 1891–2022 kaikkiaan 16 kirjaa, artikkelia ja verkkojulkaisua. Niistä löytyy kiintoisia lisätietoja.
Matkailuoppaat ovat tietokirjoja, joten kieli on niissäkin tärkeä. Koska kirjoittaja tulee omalle tekstilleen ”sokeaksi”, joku muu saisi lukea teoksen, ennen kuin se päätyy kielellistä saivartelua harrastavan arvostelijan käsiin. Ahosen kirjan kieli on kokonaisuudessaan ”ihan siistiä”, mutta jotakin huomauttamista silti löysin. – ”Keli” on eri asia kuin ’sää’. Päijänteellä ei ole ”päätyä” vaan ’pää’ kuten muillakin järvillä. Miekan ’ponsi’ ei ole ”kahva”, vaan kahvan päässä oleva miekkaa tasapainottava osa. Yleiskielessä on tyylikkäämpää kirjoittaa ’kierros’ slangin ”rundi”-sanan sijasta sekä ’kaksinkertainen’ arkisen ”tuplan” sijasta ja ’käymälä’ ”huussin” sijasta.
LAIN SUOJELEMAT MUINAISJÄÄNNÖKSET
Muinaislinnat ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, joita suojelee muinaismuistolaki. Niiden alueella saa liikkua, mutta tulta ei saa sytyttää, maata ei saa kaivella, kasvillisuutta ja rakenteita ei saa vahingoittaa eikä roskia saa paikalle jättää. Osa linnavuorista sijaitsee yksityisillä ja osa valtion mailla. Missään ei saa aiheuttaa haittaa ympäristölle eikä yksityisillä alueilla saa häiritä koti- tai piharauhaa. Jos alueelle tulee autolla, sitä ei saa pysäköidä tukkimaan ajoteitä tai luvatta kenenkään pihalle.
Linnavuoret kuuluvat kuitenkin jokaisenoikeuden piiriin olivatpa ne piilossa metsän kätköissä tai virallisia kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä. Siis niilläkin linnavuorilla, jotka eivät ole virallisia vierailukohteita, saa käydä. Padasjoen Linnasaarta eli Västinkiä esitellessään Ahonen huomauttaa, että saaren omistaja voi tulla häiriköimään linnavuoreen tutustujia. Hän kuitenkin kehottaa kävijöitä muistamaan, että heillä on jokamiehenoikeudet puolellaan, eikä saaren omistajan uhkailuista tarvitse välittää. – Käypäläisten lienee silti syytä käyttäytyä hyvien tapojen mukaisesti.
Ahonen huomauttaa myös, että linnavuorilla ei saa ajaa maastopyörällä, vaikkakin niiden lähelle voi semmoisella tulla. Hän muistuttaa kartoista, kompasseista ja muista paikannuslaitteista, joita kulkija saattaa tarvita. Hän huomauttaa myös sään vaatimista varusteista, vaatteista ja eväistä sekä kallioiden sammalpeitteen liukkaudesta kostealla säällä. Varsinkaan vähän luonnossa liikkuvat eivät ehkä tule kaikkea ajatelleeksikaan.
MUINAISLINNOJEN ESITTELYT
Ahonen esittelee Etelä-Suomen muinaislinnat viidellä alueella: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Häme ja Kymi, Pirkanmaa ja Satakunta sekä Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Jokaisen alueen yleisesittely alkaa valokuvalla, alle puolen sivun tekstillä sekä yhdellä tai kahdella kartalla. Kattoja on kaikkiaan kahdeksan. Ne on painettu turhan himmeiksi, ja niissä on vähän paikannimiä, ei läheskään kaikkia, joilla muinaislinnoja on. Eri alueiden karttoihin on merkitty kaikkiaan 99 kohdetta, joista tekijä esittelee 80.
Kirjoittaja aloittaa kohteiden esittelyt saapumisohjeella ja reittikuvauksella, jotta tulija löytäisi paikan helposti. Reittikuvauksessa hän mainitsee kuljettavan matkan lähtöpaikalta kohteeseen ja takaisin sekä antaa arvion kokonaiskulkuajasta. Hän kertoo myös reitin merkintästatuksen: ”merkitty”, ”osin merkitty” tai ”merkitsemätön”. Hän mainitsee myös mahdolliset rajoitukset: esimerkiksi LS tarkoittaa luonnonsuojelualuetta. Lisäksi Ahonen arvioi jokaisen kohteen vierailukategorian (1–3) sen perusteella, miten hyvin linna on esitelty paikan päällä ja millaisia muita palveluja paikalla läheisyydestä löytyy.
Yksittäiset esittelyt ovat suppeita, vain 50–150 sanan mittaisia. Niissä painottuvat reittiselostukset, joihin sisältyy joskus maininta kiipeämisen hankaluudesta tai polun jyrkkyydestä. Selostuksissa mainitaan myös mahdollinen läheinen pysäköintialue sekä portaat, joita useille mäille on rakennettu. Liikuntavammaisten mahdollisuuksista päästä linnavuorille ei kerrota.
Siuntion Krejansbergetin muinaislinnan esittely on lyhyt, mutta se antaa käsityksen siitä, millaisia oppaan linnavuoriesittelyt ovat.
700 m /15 min • Pappilantie 22 Siuntio (Siuntion kotiseutumuseo)
• kategoria 2/3 • merkitty • kohtalaisen kokoinen
pysäköintialue museon pihapiirissäReitti Krejansbergetin vanhemmille, prons-
sikautisille (1500–500 eaa.) hautaröykkiöille
lähtee rinnettä ylös punaisen torpan kulmal-
ta. Torppa sijaitsee Siuntion kotiseutumuseon
alueella. Krejansbergetin laella on 1800-luvul-
la koeavattuja polttohautoja, jotka on ryöstetty
jo paljon aiemmin. Ylhäällä erottuu yksi iso
hautaröykkiö ja kaksi pienempää melko lähel-
lä toisiaan, ja neljäs on noin 300 metriä näistä
röykkiöistä koilliseen. Korkean kallion laelta on
hienot näkymät peltomaiden poikki. (s. 28)
UUDELTAMAALTA ETELÄ-KARJALAAN
Uudeltamaalta linnavuoria tunnetaan melko vähän, ja ne painottuvat maakunnan länsipuolelle. Vesiyhteydet selittävät niiden sijainnin. Ahola on merkinnyt karttoihin kymmenen linnaa, jotka ovat aikanaan sijainneet Suomenlahden tuntumassa, ja esittelee ne kaikki. Muinaislinnoista on edellä mainittua Siuntion Krejansbergetiä käytetty jo vanhemmalla pronssikaudella ja muita myöhäisellä rautakaudella. Itä-Uudellamaalla sijaitsevaa Sipoon Sibbesborgia on käytetty 1200–1300-luvuilla ja Porvoon Isoa Linnanmäkeä pääasiassa 1300-luvun jälkipuoliskolla, vaikka linna lienee rakennettu jo 1200-luvulla ruotsalaisten tunkeutuessa alueelle. Mäellä on kaksi kuivaa vallihautaa ja harjun laelle tehty neliönmuotoinen varustus.
Varsinais-Suomen linnavuoret ovat alkujaan sijainneet lähellä Saaristomerta, jota pitkin hyökkääjä on saapunut lännestä. Karttaan merkityt 22 linnavuorta muodostavat Salon seudulta Laitilan pohjoispuolelle ulottuvan ketjun, mutta Ahonen esittelee 24 linnavuorta. Näistä Vaimaron kaksi linnavuorta sijaitsee Laitilassa 200 metrin etäisyydellä toisistaan. Nykyisin osa muinaislinnoista kohoaa rauhallisilla metsäalueilla ja osaa ympäröi asutus. Joitakin linnoja on käytetty jo pronssikaudella, toisia myöhäisellä rautakaudella ja osaa vielä historiallisella ajallakin. Varsinais-Suomen linnavuorista tunnetuin on Liedon Vanhalinna, joka on ollut käytössä 500-luvulta 1200-luvulle, ehkä jo aikaisemminkin.
Hämeen ja Kymin linnavuoria on kartalle merkitty 18, mutta Ahonen esittelee kaikkiaan 22. Näistä ainakin yksi on vain mahdollinen linnavuori. Alueen muinaislinnat muodostavat kaksi ketjua, joista läntisempi, pohjois-eteläsuuntainen on suojellut Vanajavesistön aluetta sekä itäisempi ja harvempi, luode-kaakkosuuntainen nykyistä Kymijoen valuma-aluetta. Vaikka Hämeen ja Kymin linnavuoret sijaitsevat sisämaassa, on niitä vastaan hyökätty usein. Tunnetuin hyökkäys on ollut ruotsalaisten 1200-luvun puolivälissä tavasteja vastaan tekemä sotaretki, josta 1320-luvulla kirjoitettu Eerikinkronikka kertoo.
Lempäälän Pirunlinnasta löytyy pitkä muurikiveys ja vallimaisia rakennelmia. Kuva: Harri Ahonen / SKS.
Hämeen linnavuoriketju jatkuu Pirkanmaalla ja laajenee sieltä myös länteen Satakuntaan. Muutama muinaislinna on vielä Ikaalisten reitin varrella, ja myös idässä Päijänteen läheisyydessä on jokunen linnavuori. Kaikkiaan alueen kartassa on 19 linnavuorta, joista kirjoittaja esittelee 15. Niistä tunnetuin on Vesilahden Rapolan harjulinna. Se on noin viiden hehtaarin laajuinen, ja siinä on ollut ainakin kaksi porttia, ehkä kolmekin. Sen rakentamiseen on tarvittu kymmeniä miehiä useiden kuukausien ajan. Alueelta on löytynyt 13 uunimaista tulisijaa ja noin 80 asuinkuoppaa. Linnaa on käytetty vielä 1200–1500-luvuilla. Alueesta on tutkittu vain noin yksi prosentti.
Kaikki Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan linnavuoret sijaitsevat Vuoksen vesistön varrella. Etelä-Suomeen 1100- ja 1200-luvulla suuntautuneet valloitusretket eivät ulottuneet niihin, mutta niihin kohdistui muita hyökkäysyrityksiä sekä idästä että lännestä. Ahonen esittelee kaikki 10 karttaan merkittyä alueen muinaislinnaa, joista muut sijaitsevat mantereella, paitsi Rantasalmen Linnansaaren linnavuori saaressa. Melkein kaikkia muinaislinnoja voi ihailla sekä maalta että vesiltä. Kirjoittaja kehuu varsinkin Sulkavan Pisamalahden, Savonlinnan Ikoinniemen ja Puumalan Ihanteensalon linnavuoren näkymiä.
***
Kun saat Ahosen Muinaislinnat ja linnavuoret käsiisi, selvitä lähimpien muinaislinnojen sijainti ja ala suunnitella eväsretkeä yhdelle tai useammallekin kukkulalle. Vähitellen voit laajentaa retkeilyäsi yhä uusille kohteille. Ehkä innostut myös lukemaan arkeologien kirjoituksia linnavuorista.
- Kirjan nimi:
- Muinaislinnat ja linnavuoret: Historiallisia retkikohteita
- Kustantaja:
- SKS Kirjat
- Julkaisuvuosi:
- 2024
- Sivumäärä:
- 110
- Kirjoittajat:
- Ahonen, Harri
- Lisätiedot:
- Linnavuoren arvoitus, YLE Uutiset.
Linnavuoret, Retkipaikka. - Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Leena Rossi
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FT, KK, tietokirjailija
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turku