Lääkärinä ja historiantutkijana tartuin kiinnostuneena itselleni jo työelämässä tutun ja arvostetun kollegan muistelmiin, joiden ajallinen kantama on yli 80 vuotta.
Pasternackin muistelmat pohjautuvat lähinnä lyhyille esseille, joita hän on laatinut viimeisinä vuosina ja joita hän on tarjonnut läheisilleen luettavaksi. Kirjoitusten innoittajana on ollut suvun laaja valokuvakokoelma, joista vanhimmat ovat 1800-luvulta. Tämä heijastuukin hieman teoksen sirpaleiseen kokonaisuuteen, joka on enimmäkseen ajallisesti jaksotettu.
Muistelmille hyvin tyypillisellä tavalla lapsuus- ja nuoruusvuodet avautuvat lukijalle kiinnostavimpana elämänvaiheena. Pasternackin lapsuutta värittävät lämmin ja rakastava ydinperhe sekä tiivis, helsinkiläisistä keskiluokkaisista ja koulutetuista juutalaisista koostuva sukuyhteisö. Pasternackin hammaslääkäri-isällä oli vastaanotto kodin yhteydessä Bulevardin ja Fredrikinkadun kulmassa. Varjoja lapsuuteen toivat sairaalahoitoihin liittyvät hylkäämiskokemukset ja luonnollisesti myös sotavuodet pommituksineen ja evakuointeineen. Amos oli pienikokoinen, hento, omiin oloihinsa vetäytyvä ja pelokas poika, jonka oli vaikeaa saada ystäviä. Lapsuuden pelkoon ja häpeään liittyvät kokemukset värittivät Amoksen loppuelämää, mitä hän toistuvasti korostaa teoksessaan. Vaikka kotikieli oli ruotsi, hän kävi koulunsa suomen kielellä, aloittamalla Juutalaisessa koulussa ja kirjoittamalla 17-vuotiaana ylioppilaaksi Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Hän kuvaa kiinnostavasti 1950-luvun nuoruuttaan kuljettaen lukijaansa polkupyörän kyydissä pitkin Helsingin eteläisiä katuja, jo purettujen rakennusten ja pelottavien poikajoukkojen ohi. Lukiovuosina musiikki nousi tärkeään asemaan Amoksen elämässä jatkuen kantavana voimana elämän läpi.
Pasternack väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana aiheenaan lasten munuaistaudit jo ennen valmistumistaan lääkäriksi. Hänestä kehittyikin vähitellen Suomen johtava munuaistautien auktoriteetti. Vuonna 1976 hänet valittiin Tampereen uuden lääketieteellisen tiedekunnan sisätautien professorin virkaan, jota hän hoiti eläkkeelle jäämiseensä saakka vuoteen 2001. Pitkässä ja hieman puuduttavassa työelämää käsittelevässä luvussaan Pasternack kuvailee yksityiskohtaisesti alkuaikojen vaikeuksia: yhtäältä yliopiston ja keskussairaalan välistä kitkaa ja toisaalta tiedekunnan eloonjäämistaistelua, joka jatkui 1990-luvun loppuun asti. Hän toimi dekaanina yhteensä kymmenen vuoden ajan, jolloin hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa tiedekunnan modernisoitumiseen uusien opetusmenetelmien kautta. Erityisen mielenkiintoista oli lukea pitkäveteisten luentojen korvaamisesta ongelmalähtöisellä opetuksella, jonka Pasternack ensimmäisten joukossa otti käyttöön. Pasternackin intohimon kohteena ovat myös olleet lääketieteellisiin hoitoihin liittyvät eettiset ongelmat sekä lääketieteellisen humanismin liittäminen opetukseen esimerkiksi järjestämällä lääketieteen ja humanististen alojen opiskelijoiden yhteisseminaareja.
Pasternack kertoo olleensa ateisti jo nuoruudesta saakka, mutta silti hänellä on juutalainen identiteetti ja yhteenkuuluvaisuuden tunne, mikä selittyy vahvalla kulttuurisidonnaisuudella suvun perinteisiin ja tarinoihin. Amoksen isän isä oli Virosta Suomeen muuttanut räätäli. Perheen vaurastuttua 1900-luvun alussa saattoi Amoksen isä aloittaa yliopisto-opinnot, kuten monet muutkin hänen sukupolvensa nuoret juutalaiset. Uskonnonvapaus astui Suomessa voimaan maan itsenäistyttyä, jolloin juutalaiset saivat Suomen kansalaisuuden.
Juutalaiset olivat siis 1800-luvun lopun ”maahanmuuttajia.” Heidän sosiaalinen nousunsa oli nopea, ja Amos toteaakin, että pienen juutalaisen maahanmuuttajaryhmän jälkeläisistä nousi paljon merkittäviä kaupungin kivijalkakauppiaita ja säätykierron tuloksena yhteiskunnallisia vaikuttajia, akateemisen tutkimuksen huippuja ja tunnustettuja taiteilijoita. Samalla hän ottaa kantaa keskusteluun maahanmuutosta toteamalla, että tämän päivän maahanmuuttajissa asuu samanlainen potentiaali, jolla on ”edellytyksiä nopealle sulautumiselle ja kukoistukselle”.
Teoksen loppusivuilla Pasternack katsoo melankolisesti elämäänsä taaksepäin ja kirjaa tärkeimmäksi saavutuksekseen lapsensa, jotka ovat kaikki menestyneet elämässään. Hän toteaakin, että ”perheellä ja jälkeen jäävillä on pysyvä arvo. Työssä ja uralla saavutetun arvo on katoavaa.”
Melko suppea teos, 272 sivua, on kuvitettu runsaalla valokuvamateriaalilla, jotka tuovat elävyyttä ajoittain hieman puisevaan tekstiin. Kirjan parasta antia on mielestäni kasvukertomus juutalaisen sukuyhteisön osana osittain jo kadonneen Helsingin katumaisemissa. Toki lääketieteen lähihistoriaa sivuavat diagnosointi- ja hoitokuvaukset ovat kiehtovaa lukemista aiheesta kiinnostuneille.
- Kirjan nimi:
- Jälkiä ihmisessä — Lääkärin muistoja elämästä ja työstä
- Kustantaja:
- SKS Kirjat
- Julkaisuvuosi:
- 2024
- Sivumäärä:
- 272
- Kirjoittajat:
- Pasternack, Amos
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Helene Laurent
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- LL, VTT
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Helsinki