Nuorten historiantutkijoiden kesäpäivät kokosi elokuun toisella viikolla noin 50 nuorta tutkijaa Turkuun Suomen Historiallisen Seuran järjestämään tapahtumaan, jossa käsiteltiin kaikkia nuoria tutkijoita koskevia ammatillisia kysymyksiä. Tapahtuman laajasta annista päästiin nauttimaan kauniissa kesäsäässä ja rennossa tunnelmassa.
Suomen Historiallinen Seura järjesti Nuorten historiantutkijoiden kesäpäivät toista kertaa. Tapahtuma oli suunnattu väitöskirjatutkijoille, etenkin loppuvaiheessa oleville, sekä postdoc-vaiheen tutkijoille, joiden väitöksestä on kulunut muutama vuosi. Ohjelman painopiste oli uraan liittyvissä ja metodologisissa kysymyksissä. Lisäksi nuoret tutkijat saivat esitellä omaa tutkimustaan pienryhmissä, joissa oli käytössä seminaarimainen työskentelytapa. Keskeinen osa ohjelmaa oli tutustuminen muihin osallistujiin. Pienryhmien vetäjinä, puhujina ja panelisteina tapahtumaan osallistui parikymmentä historiantutkijaa tai muuta historian alumnia.
Digitaalisuus esillä keynote-luennoilla
Professori Sari Katajala-Peltomaa (TY) piti toisen metodologisista luennoista aiheenaan ”Voiko uskoa mitata? Skaalautuvuus keskiajan eletyn uskon tutkimuksessa”. Katajala-Peltomaa käsitteli digiavusteista keskiajan eletyn uskon tutkimusta, jossa on hyödynnetty paikkatietotietokantaa sen hahmottamiseksi, mitä reittejä pyhityskultit levisivät ja missä niiden keskukset sijaitsivat. Toiseksi Katajala-Peltomaa esitteli tietokoneavusteista semanttista tekstimallinnusta, joka mahdollistaa lähteiden vertailun. Luennon ytimessä oli kysymys mikro- ja makrotasojen yhdistämisestä uusien menetelmien avulla. Samalla se toi konkreettisesti esille, miten tärkeä osa tutkijan työtä on kontekstin huolellinen tuntemus ja herkkyys yksityiskohdille.
Yliopistonlehtori Kimmo Elon (ISY) luennon aiheena oli puolestaan ”Dataintensiivisyys historiantutkimuksessa: Mitä, miksi ja millä tavoin?”. Elo esitteli dataintensiivistä tutkimusprosessia ja sen merkitystä sekä laajemmin aiheen ympärillä käytyä keskustelua. Oleellista on laskennallisuus keskeisenä menetelmänä monimutkaisten menneisyyden ilmiöiden mallintamisessa. Tavoitteena on siivilöidä aidosti kiinnostavaa aineistoa lähiluentaa varten – eli dataintensiivisiä menetelmiä käytetään historiantutkimuksen lähtökohdista.
Tutkijan ura eri näkökulmista
Kesäpäivien paneelikeskustelussa ”Historioitsijan monet urat” tuli esille, miten erilaisiin työtehtäviin tutkijakoulutuksen myötä voi suunnata. Panelistit dosentti, hyvinvointiyrittäjä Rose-Marie Peake, Uuden Jutun päätoimittaja Olli Seuri ja Suomen Maatalousmuseo Sarkan museonjohtaja Lauri Viinikkala keskustelivat aiheesta professori Johanna Ilmakunnaksen johdolla. Esille nousivat erityisesti siirrettävät taidot eli tutkijantyössä kehittyvät taidot, joita on mahdollista hyödyntää myös täysin toisissa työtehtävissä ja oman henkilöbrändin – tai ehkä paremminkin tekijyyden – rakentaminen. Panelistien viesti nuorille tutkijoille oli, että suunnitelmallinen uran rakentaminen kannattaa mutta myös sattumalla on oma osuutensa asioissa.
Tutkijan uraa käsiteltiin myös pienemmissä sessioissa, joissa aiheina olivat julkaisemisen suunnittelu, rahoitushakemuksen laatiminen, tilaushistorioiden kirjoittaminen, kansainvälisyys ja julkisuudessa toimiminen.
Historian yhteiskunnallinen tehtävä ja merkitys
Tapahtuman päätöspaneelissa ”Mihin historioitsijoita tarvitaan?” yliopistonlehtori Pertti Grönholmin johdolla keskustelivat akatemiatutkija Reetta Humalajoki, emeritaprofessori Laura Kolbe, professori Simo Mikkonen ja dosentti Oula Silvennoinen. Vastauksen paneelin pääkysymykseen kiteytti emeritaprofessori Kolbe sanoihin ”historia on käyttötiede”, sillä suuren yleisön kiinnostus historiaan on laajaa ja historiantutkimuksella on oma roolinsa myös historiakulttuurin luomisessa.
Keskustelussa nousi esille tekoälyn asema historiatiedon tuottajana ja kysymys siitä, uhkaako tekoäly historioitsijoiden ammattia. Vaikka panelistit eivät uskoneet tekoälyn vievän historiantutkijoiden työtä, esille nousi kysymys siitä, miten historiantutkijat pystyvät viestittämään yhteiskunnalle oman työnsä merkitystä ja osaamista. Humalajoki muistutti, että tekoäly koostaa tai matkii tulkintoja lähteistä, ei itse tee niitä.
Paneelissa sivuttiin myös historiantutkijoiden asemaa julkisuudessa, josta panelisteilla oli erilaisia kokemuksia – sekä myönteisiä että kielteisiä. Polarisaation ajassa historiantutkijoiden tulkinnoilla ja tiedolla ei kaikille ryhmille ole merkitystä, jolloin julkisuudessa herää ajoittain kysymys siitä, onko tutkijoille kysyntää, kuten Silvennoinen totesi. Toisaalta historia on vahva voima, joka voi herättää syviä tunteita ja ristiriitoja ja jossa myytit voivat elää hyvin sitkeässä.
Yhteenvetona todettiinkin, että historiantutkijoille ja -tutkimukselle on tarvetta. ”Turboahdetun informaation ja pikatulkintojen aikakautena meidän pitää yrittää olla sellainen kallio ja tarjota rauhallista ja järkevää pohdintaa – ja uskoa, että sitä tarvitaan ja sille on kysyntää ja säilyttää se usko kaikesta huolimatta”, professori Simo Mikkonen kiteytti lopuksi.
Sari Aalto
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dosentti ja Suomen Historiallisen Seuran toiminnanjohtaja.
Kuvat: Sari Aalto, Suomen Historiallinen Seura
- Kategoriat:
- Artikkelit
- Julkaistu: