Hyppää sisältöön

Kulttuurintutkimuksen päivät: ”Liike / Rörelse / Movement” 28.-29.10.2027 Helsingin yliopistolla

Kulttuurintutkimuksen päivät: ”Liike / Rörelse / Movement”
28.-29.10.2027 Helsingin yliopistolla

Ehdota työryhmää viimeistään 1.12.2026

Vuodesta 2003 järjestetyt monitieteiset Kulttuurintutkimuksen päivät ovat poikkitieteellisen kulttuurintutkimuksen tärkein kotimainen kohtaamispaikka.

Vuoden 2027 konferenssi on järjestyksessä kolmastoista ja sen teema on ”Liike”.

Liikkeen eri muodot, merkitykset ja poeettiset ilmaukset ovat inspiroineet kulttuurintutkimusta monella tavoin. Liike hahmottuu ajankuluna ja rajanylityksinä, odotuksina, kohtaamisina ja murroksina, mutta myös pysähdyksinä. Päivien teemana ”Liike” pitää sisällään käsitteen monet ulottuvuudet: erilaiset liikkumis- ja ilmaisumuodot, siirrot, kulkemiset ja virtaukset sekä niiden analyysin ja tulkinnan eri näkökulmista. Kulttuurintutkimuksen monitieteisessä kehyksessä liike viittaa myös todellisuuden arvaamattomuuteen, epämääräisyyteen, kaikenlaiseen kuvitteluun ja sen vaatimaan herkkyyteen.

Kutsupuhujat:

Salomé Voegelin, University of the Arts London
Terhi Ainiala, Helsingin yliopisto

Uutena päivillä Kulttuuritutkimus -lehden paneelikeskustelu.

Kulttuurintutkimuksen ytimessä on monialaisuus, joka yhdistää tutkijoita ja tekijöitä eri yhteiskuntatieteellisiltä, humanistisilta ja taiteen aloilta. Konferenssin esitelmäkielinä ovat suomi, ruotsi ja englanti. Perinteisen esitelmäformaatin lisäksi toivotamme tervetulleeksi myös formaattia uudistavat esiintymismuodot, kuten työpajat sekä tiedettä ja taidetta yhdistävät esitykset.

Työryhmäehdotukset voivat käsitellä mm. seuraavia aiheita:
* Kulttuurintutkimus liikkeessä
* Paradigmojen liike: trans- ja posthumanismi
* Rajat ja ylirajaisuus
* Välitilat, kuuluminen ja kuulumattomuus
* Kielten liike ja monikielisyys
* Arjen liikkeet
* Eriarvoistuminen
* Tunteet ja affektit liikkeessä
* Kehojen liikkeet ja pysähdykset
* Kiireellisyys ja hitaus
* Poliittiset toimijat liikkeessä
* Kriisit, huoli ja radikaali toivo
* Ihmisten ja muiden eläinten kulkemiset
* Liikkeelle lähtö, kohtaamiset ja kytkökset
* Poteroituminen ja etäisyys
* Teknologian murrokset
* Kuvittelu ja maailman muuttaminen

Ehdota työryhmää viimeistään 1.12.2026 verkkolomakkeella.

Lisätietoa konferenssista: Kulttuurintutkimuksen päivät 2027 | Helsingin yliopisto (päivitämme kotisivua jatkuvasti).

Ilmoituksen tyyppi:
Esitelmäpyyntö
Vanhenee:
Yhteyshenkilö nimi:
Anu Korhonen
Yhteyshenkilö sähköposti:
Verkkosivut:
Avaa verkkosivut