Teetkö tai suunnitteletko uuden ajan alkua (n. 1500–1800) käsittelevää maisterintutkielmaa?
Uuden ajan alun tutkimuksen verkosto järjestää 14.8.2027 kesäkoulun Tampereella. Yksipäiväisen kesäkoulun tarkoituksena on tukea ja auttaa maisteriopiskelijoita aikakautta käsittelevien maisterintutkielmien kanssa. Kesäkoulu on monitieteinen, joten pääaineesi voi olla esimerkiksi historia, arkeologia, folkloristiikka, musiikintutkimus, kielet, tai vastaava. Myöskään yliopistoa ei ole rajoitettu. Tutkielmasi voi olla vasta ideatasolla tai jo pidemmälle ehtinyt. Kesäkoulun kieli on suomi.
Kesäkoulun ohjelma koostuu keynote-luennosta ja osallistujien esseiden käsittelystä. Osallistujat saavat arvokasta palautetta alan asiantuntijoilta ja pääsevät tutustumaan aikakauden monipuoliseen tutkimukseen. Osallistujille tarjotaan ruokailut ja korvataan kohtuulliset matkakulut. Opintosuorituksesta voit neuvotella oman ohjaajasi ja kotiyliopistosi kanssa.
Kesäkoulun ilmoittautumisohjeet julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa tammi-helmikuun vaihteessa. Seuraa Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston tiedotuskanavia (nettisivut, Facebook, Bluesky) ja laita tapahtuma jo nyt kalenteriisi talteen!
Terveisin,
Uuden ajan alun tutkimuksen verkoston kesäkoulutyöryhmä
Jaakko Santavuori (Helsingin yliopisto)
Eeva-Liisa Bastman (Tampereen yliopisto)
Sebastian Schiavone (Itä-Suomen yliopisto)
Sanna Raninen (Helsingin yliopisto)
Kuva: David Teniers vanhempi (1582–1649), Alkemisti. Wikimedia Commons.
#UAATkesäkoulu2027
- Ilmoituksen tyyppi:
- Muut ilmoitukset
- Vanhenee:
- Yhteyshenkilö nimi:
- Jaakko Santavuori
- Yhteyshenkilö sähköposti:
- Yhteyshenkilö puhelinnumero:
- 0453293573
- Verkkosivut:
- Avaa verkkosivut