Hyppää sisältöön

Asiakirjat, algoritmit ja ammattilaiset – arkistojen tulevaisuus puhutti podcastin livetapahtumassa

Arkiston valta LIVE kokosi 23.10. Helsingin Yliopiston Tiedekulmaan sekä linjoille striimiä seuraamaan suuren joukon arkistoista kiinnostunutta yleisöä. Kyseessä oli Tieto vallan alla -tutkimushankkeen Arkiston valta podcastiin liittynyt tapahtuma. Arkiston valta LIVEn striimi on katsottavissa 9.11.2026 saakka verkossa.

Lavalla podcastiin liittyvistä aiheista keskustelivat sarjan käsikirjoittaja, tutkijatohtori Maria Kallio-Hirvonen, Tieto vallan alla -hankkeen johtaja, professori Anu Lahtinen sekä podcastissa vierailleet arkistoammattilaiset: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistonjohtaja Outi Hupaniittu, yliopistonlehtori Pekka Henttonen, tiedonhallintapäällikkö ja oikeushistorian väitöskirjatutkija Ilona Sidoroff sekä Kansalliskirjaston Finna-palveluiden palvelupäällikkö Mikko Nykänen.

Asiakirja ja muut hankalat käsitteet

Keskustelussa pureuduttiin aluksi arkiston, datan ja tiedon suhteeseen, johon liittyi pohdintaa termeistä ja niiden elämisestä yhteiskunnan muuttuessa. Ennen puhuttiin ensisijaisesti arkistonmuodostajista, nykyisin myös aineistokokonaisuuksista. 

Ilona Sidoroff kertoi pohtineensa, että vaikka tietovarannot ja henkilörekisterit ovat asiakirjahallinnon ammattilaisille keskeisiä käsitteitä, niiden ei pitäisi olla arkiston käyttäjän päänvaiva: ”Ei näiden termien pitäisi asiakkaalle näkyä. Tässä on julkinen hallinto ehkä vähän epäonnistunut.”

Hänen mukaansa asiakirjan käsitteestä pyrittiin lainsäädännössä luopumaan jo 1990-luvulla. Vaikka se ei tuolloinkaan oikein enää toiminut, parempaakaan termiä ei löytynyt.

”Nyt asiakirjan käsite alkaa olla jo niin venytetty, että se kohta paukahtaa rikki. Ja se väkisinkin muuttaa sitä, miten arkistoja käytetään. Asiakirjatiedon muuttuminen dataksi on nähdäkseni vääjäämätöntä.”

Arkiston valta LIVE -tapahtumassa keskustelivat Maria Kallio-Hirvonen (vas.), Outi Hupaniittu, Pekka Henttonen, Ilona Sidoroff, Mikko Nykänen ja Anu Lahtinen. Kuva: Minna Uusivirta

Outi Hupaniittu katsoi, että asiakirja on hyvä käsite siksi, että se tuo esiin arkistoaineiston materiaalisuuden ja provenienssin niin paperisissa kuin sähköisissäkin aineistoissa. Jälkimmäisissä kyse on hänestä etenkin tiedostojen eheydestä.

Tiedon ja asiakirjan välisiä erojakin tarkasteltiin. Mikko Nykänen muistutti, että tieto on kaiken perustaso. Asiakirjoja säilytetään arkistoissa niiden sisältämän tiedon takia – koska niillä on yhteys menneisyyteen. Data taas on suppeampi käsite, koska se on koneluettavaan muotoon muutettua tietoa. 

Pekka Henttonen meni vielä syvemmälle: hänen mukaansa aineisto tai data ei vielä ole tietoa. ”Niistä tulee tietoa vasta sitten, kun joku lukee ne ja antaa niille merkityksen.”

Tekoäly arkistoammattilaisen paikalla

Toisena teemana sukellettiin tekoälyyn ja tutkimukseen sekä arkiston rooliin niiden välissä. Mikko Nykänen nosti esiin, että jo digitalisaatio on tuonut etäisyyttä aineistojen ja niiden käyttäjien välille. Tämä on haastanut arkistoja, jotka yrittävät ymmärtää käyttäjiensä tarpeita ja perustelemaan työnsä vaikuttavuutta.

”Tekoälysovellukset vievät aineistojen tietosisällön tulkinnan vielä kauemmas”, hän totesi.

Toki aiemminkin tutkijan ja arkiston välissä on ollut joku – yleensä arkistoammattilainen – joka osaltaan on hänkin käyttänyt valtaa. Arkiston ja arkistoammattilaisten roolia tekoälyn aikakaudella ei välttämättä vielä tiedetä, Henttonen pohti. 

Aiemmin arkistojen työntekijöillä on voinut olla ilmiömäinen aineistontuntemus, jonka ansiosta he ovat osanneet tuoda 140 hyllykilometrin joukosta tutkijalle heti oikean kansion, mutta jatkossa tällaista enää tuskin on. Arkistoammattilaiset ovat aiemmin tulkanneet tutkijoiden kysymyksiä arkiston suuntaan ja tuottaneet myös tietoa, jonka pohjalta tekoäly nyt toimii.

”Kysymys kuuluu: jos meillä ei ole niitä arkistoammattilaisia, jotka näitä selvityksiä hoitavat, niin mistä tämä tieto syntyy jatkossa?” Henttonen kysyi. 

Läpinäkyvyyttä tarvitaan

Panelistit nostivat esiin myös monia tekoälyn etuja: se auttaa litteroimaan haastatteluja ja perkaamaan suuria aineistomassoja sekä helpottaa digitoitujen sanomalehtien tutkimista. 

Keskeistä on pohtia, millä tavalla tekoälyä käytetään eettisesti ja missä kohdassa arkiston palvelupolkua se tulee vastaan. Onko tekoäly integroitu jo hakupalveluun, vai käyttääkö tutkija sitä itse? Nykäsen mukaan kyse on siitäkin, kenellä on vastuu mahdollisista tekoälyn luomista epävarmuuksista tuloksissa.

Eettisyyteen liittyy myös se, miten arkisto merkitsee litteraattitiedostoon, että sen tekemisessä on hyödynnetty tekoälyä, Hupaniittu katsoi. Läpinäkyvyys prosessissa ja sen dokumentoinnissa on olennaista, mutta kolmansien osapuolten tekoälysovelluksia arkistot eivät pysty kontrolloimaan suoraan.

Tähän liittyen on syytä tiedostaa digimaailman ja tekoälyn rajoitteet. Yleisökysymyksen esittänyt Siiri Savinotko toi esiin, että aiemmin arkistoissa on ollut ideologisia hiljaisuuksia, mikä on merkinnyt esimerkiksi sitä, että tiettyjä ihmisryhmiä koskevaa aineistoa ei ole säilytetty. Nyt tämän lisäksi voi muodostua algoritmien luomaa hiljaisuutta, jonka taustalla ovat kielimallien vinoumat. Hupaniittu katsoi, että kyse on rakenteellisesta vallankäytöstä. Arkiston pitää pystyä avaamaan sitä ja kertomaan, millä periaatteilla päätöksiä on tehty. 

Turvallistamisen ongelmallisuus

Viimeisenä teemana käsiteltiin arkistojen käyttörajoituksia. Ensin tapetilla olivat salassapito, tietosuoja ja julkisuuslaki. Ilona Sidoroff katsoi, että julkisuusperiaatetta rajoitetaan Suomessa tarpeettomasti nykyisen tietosuojalainsäädännön nojalla, vaikka taustalla on EU:n lainsäädännöstä tuleva, henkilörekisteri-termiä koskeva käännösvirhe.

”Tässä pitäisi muistaa, että meillä on perustuslaissa tutkimuksen vapaus. Sitäkään ei pitäisi rajoittaa noin vain, vaan perusteiden pitää olla tosi kovat.”

Hänestä tietosuoja-asioita tulisi tarkastella nykyistä selvemmin riskiperusteisesti eli sen mukaan, millaisista tiedoista on kyse. Ja kun tiedonsaannin rajoittamista perustellaan turvallistamisella tai turvallisuuskysymyksillä, pitäisi muistaa katsoa historiaan. Suomen ensimmäinen laki asiakirjojen julkisuudesta säädettiin 1951. Jos nyt eletään vaikeassa maailmantilanteessa, niin elettiin silloinkin. ”Silti valittiin se, että asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia”, Sidoroff totesi.

Pitää siis miettiä, milloin rajaukset ovat perusteltuja, kuka niistä päättää, miten niitä sovelletaan ja mihin ne vaikuttavat, Henttonen summasi. 

Sidoroff kertoi hämmentyneensä siitä, että 1990–2000-luvun ulkopoliittisten asiakirjojen salassapitoaikaa halutaan nyt pidentää: ”Pitäisin kyseenalaisena sitä, onko niistä tällä hetkellä oikeasti minkälainen vaara kansalliselle turvallisuudelle, kun maailma on niistä ajoista muuttunut aika radikaalisti.”

Kustaa Vaasan salaiset kirjeet

Toisinaan käyttörajoitukset liittyvät aineistojen olomuotoon. Digitaalisten tietomassojen aikana ei ole helppoa aukottomasti ratkaista sitä, miten niistä löydetään ne osat, joihin pääsy voidaan antaa. Pysyvästi salassa pidettävät aineistot kuten nyt vahingossa sellaiseksi säädetyt potilastiedot kuitenkin menettävät merkityksensä, kun kukaan ei pääse niitä käyttämään.

Käyttörajoitetut aineistot ovat Nykäsen mukaan arkistoille viestinnällinen haaste. Arkiston käyttäjälle voi vahingossa jäädä se kuva, ettei aineistoon pääse käsiksi ollenkaan, jos se ei onnistu etänä, vaikka arkiston toimipisteessä aineistoa voisikin tarkastella.

Toisinaan aineistojen epäselvät käyttörajoituskysymykset tuovat arkistoille monenlaisia pulmia. Välillä varmuuden vuoksi salatut aineistot voivat jäädä salaisiksi puolivahingossa. Anu Lahtinen kertoi, että Kustaa Vaasan kirjeenvaihto on digitoitu ja vapaasti luettavissa, lukuun ottamatta päiväämättömiä kirjeitä: 

”Moni voisi ajatella, että hänelle kirjoittaneet ihmiset ovat varmaan jo kuolleet, mutta niitä pääsee lukemaan vain siellä tutkijasalissa.”Arkiston valta LIVE -tapahtumassa ei ehditty pohtia podcastin mahdollisia tulevia aiheita, mutta uusia ideoita voi mieluusti lähettää podcastin tekijöille.

Minna Uusivirta
Kirjoittaja on toimittaja ja folkloristiikan väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Hän toimii Tieto vallan alla -hankkeessa media- ja viestintäasiantuntijana.

Kategoriat:
Uutiset
Julkaistu: