Viime vuosien essee-kirjoittamisesta ovat huolehtineet useammin nuoremmat vihaiset miehet kuin vanhemmat viisaat naiset. Poikkeuksiakin onneksi on. Liisa Enwaldin Kammioiloa koostuu esseistä, jotka kannattaa lukea hitaasti ja rauhassa. Ne ovat paljolti omaelämäkerrallisia, mutta levittäytyvät syvällisesti kulttuurin eri kentille – välillä mukavasti poukkoillen.
Enwald on arvostettu kirjoittamisen opettaja, suomentaja, tohtori ja toimittaja. Hänen väitöskirjansa Kaiken liikkeessä lepo (1997) on taas ajankohtainen, koska se käsittelee helmikuussa kuolleen Mirkka Rekolan (1931-2014) runoutta. Väitöskirja avasi myös muuta Rekola-tutkimusta ja siitä innostui aika moni graduntekijä. Mirkka Rekolahan on tuo perinteisen ja modernin välissä kulkeva uudistaja, jonka runokieli ei helposti avaudu. Sekä väitöskirja että Rainer Maria Rilke -suomennokset osoittavat kuinka hyvin Enwald tuntee runoutta, sen rytmiä ja vaikeita kielikuvia.
Kammioiloa koostuu kolmesta osiosta. Teemat limittyvät, mutta pääosin esseet voi mielestäni jakaa myös kirjoittajan nuoruuden aikaisiin ammatinvalinnallisiin kokemuksiin, opettamisen autuuteen ja kurjuuteen sekä tutkijatyön yksinäiseen ”kammioiloon”. Eri osiot kertovat laaja-alaisuudesta, mutta samalla tarpeesta vetäytyä yksinäisyyteen pohtimaan aiheita. Valtavirtojen ”katveessa” eli hieman syrjemmällä Enwald tuntuu viihtyvän oikeasti, kuten moni muukin nykyisessä (kulttuurielämänkin) markkinahumussa.
Musiikkisivistystä
Opettamisesta tekijällä on vankka kokemus ja paljon persoonallista sanottavaa. ”Korkeasta kurista…” ja ”Kuule opettaja!” ovat tämän toisen osion mieli essseitäni – mutta huomaan sivistyneeni kummasti myös musiikkipitoisesta annista esseissä ”Kieli, mieli ja melodia” sekä ”Seitsemäs serenadi”. Kuorolaulua aktiivisesti harrastaneella Enwaldilla on kyllä musiikkituntemusta ja rytmitajua. ”Rilkeä kääntämässä” on kokoelman komeimpia esseitä ja samalla ammatillisen osaamisen hurja näyttö.
Kammioiloa päättyy tuoreisiin pohdintoihin muun muassa kielenhuollon kummallisuuksista, katveessa olemisen, elämisen ja kirjoittamisen ongelmista. Lopuksi nimiesseessä ”Kammioiloa” tunnetaan sitä aitoa tutkijan yksinäistä riemua kun työ etenee luovaan vaiheeseen tai alkaa olla loppusuoralla. ”Työn mykkä varjo” on kantaaottava puheenvuoro kulttuurityöntekijä-freelancerin arjen paradokseista – siitä kuinka köyhyys on useimmiten läsnä ja sekä arvostus että apurahat jäävät saamatta. Onneksi tutkimisen ilo tuo motivaatiota.
Ja lopuksi: olisin mielelläni nähnyt näin komean esseekirjan vaikkapa Finlandia-ehdokkaana. Toisaalta uskon, että unohduksiin se ei missään nimessä jää, vaikka vaatimattomana tunnettu Enwald, ”Katveessa” -esseen kanttoriurkurin tapaan ei itse julkisuuteen hamuaisikaan.
- Kirjan nimi:
- Kammioiloa
- Kustantaja:
- ntamo
- Julkaisuvuosi:
- 2013
- Sivumäärä:
- 235
- Kirjoittajat:
- Enwald, Liisa
- Lisätiedot:
- Elämäntarina blogi
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Pentti Stranius
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- FL, tutkija-toimittaja
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Lieksa