Matti Kassila (s.1924) on monessa suhteessa poikkeuksellinen suomalainen elokuvantekijä. Hän ehti tehdä mittavan uran 1940-luvun lopulta lähtien ”vanhan kotimaisen” elokuvan parissa mutta jatkoi studiokauden jälkeenkin vielä 1990-luvulle asti. Jo Kassilan uran mittavuuden vuoksi teos Elokuvat kertovat, Matti Kassila valottaa Kassilan tuotannon lisäksi yleisemmin suomalaisen elokuvan historiaa.
Teoksessa Kassilaa kuvataankin ainoaksi suomalaiseksi ohjaajaksi, joka siirtyi onnistuneesti ”vanhasta” elokuvasta ”uuteen” 1960-luvulla. Studiokaudella Kassila ohjasi elokuvayhtiöille monta sekä yleisön että kriitikkojen kiitoksen saanutta elokuvaa, esimerkiksi Radio tekee murron (1951), Elokuu (1956), Punainen viiva (1959) ja kolme ensimmäistä Komisario Palmu -elokuvaa (1960-1962). Jo tällöin hän kuitenkin ravisteli itseään irti studioiden rajoituksista – esimerkiksi Lasisydän (1959) oli moderni independent-tuotanto.
1970-luvulla Kassilan tuotanto oli epätasaista ja selkeät onnistumiset jäivät puuttumaan. Vuosikymmenen elokuvien käsittely jää teoksessa vähäiseksi. Mahdollisuuksia toki olisi ollut. Esimerkiksi Aila Meriluodon romaaniin perustuva Haluan rakastaa, Peter (1972) on selvä epäonnistuminen, mutta mielenkiintoinen sellainen.
1980-luvulle mahtuu selvemmin onnistuneita teoksia. Esimerkiksi F. E. Sillanpään romaaniin pohjautuva Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988) voitti pääpalkinnon Rouenin pohjoismaisten elokuvien festivaalilla 1989. Viimeiseksi elokuvaksi jäi Kaikki pelissä (1994), joka artikkelikokoelmassa jää harmillisen vähälle käsittelylle. Suomalaisen elokuvan vaikeimpaan aikaan valmistunut tutuilla näyttelijöillä täytetty jännäri ansaitsi katsomisen uudesta näkökulmasta.
Elokuviensa kaikinpuolinen tekijä
Kassila on hyvä kohde kokonaistarkastelulle, sillä hän täyttää Raija Talvion mukaan auteur-teorian molemmat alkuperäiset määrittelyt. Ensimmäisen lajin auteur-ohjaajat ovat niitä, jotka ovat onnistuneet jättämään persoonallisen jälkensä studiokoneiston sisällä elokuviin, vaikka edes elokuvan aihe ei ole välttämättä heidän valitsemansa. Toista lajia edustavat kokonaistaideteoksen tekijät: ohjaajat, jotka löytyvät aiheensa itse ja kirjoittavat tai ovat mukana kirjoittamassa käsikirjoitusta alusta asti. Talvio luonnehtiikin Kassilaa elokuvantekijänä vuoroin omaehtoiseksi taiteilijaksi, vuoroin elokuvateollisuuden ammattimieheksi
Teoksen toimittajat kertovat Kassilan alusta lähtien halunneen perehtyä elokuvien kaikkiin tekovaiheisiin. Hän on elokuviensa kaikinpuolinen tekijä, joka on tehnyt tai ollut muokkaamassa käsikirjoitusta kaikkiin ohjaamiinsa elokuviin. Kirjoittajana Kassila on jatkanut elokuvaohjauksiensa jälkeenkin. Hän on julkaissut muun muassa kaksi muistelmateosta (1995 ja 2004), kaunokirjallisuutta sekä elokuvaa käsitteleviä teoksia, viimeisimpänä Niko Jutilan kanssa kirjoitettu Härmän lumo ja voima: Etelä-Pohjanmaa elokuvissa (2014).
Artikkelikokoelma on kokonaisuutena onnistunut. Artikkelien lähestymistavat ja tasokin vaihtelevat, mutta sen mikä yhtenäisyydessä hävitään, teoksen rikkaudessa voitetaan. Tieteellisten artikkelien, asiaproosan, haastattelun ja muistelman yhdistelmä tuo Kassilasta ja hänen tuotannostaan esiin paljon uutta. Teoksen toimittajat tunnustavat esimerkiksi toiston, joka erillisistä artikkeleista teokseen muodostuu, mutta eivät ole halunneet sitä karsia.
Teoksessa tulee esiin useita Kassilan tuotannolle tyypillisiä piirteitä kuten liikkuvan kameran käyttö, kirjallisuusaiheiden käyttö ja perinteen ja kokeilevuuden jännitteinen suhde. Kimmo Laine toteaa teoksessa, että Kassilan elokuvatuotantoa leimaa alituiset kohtaamiset muiden taidemuotojen ja median kanssa.
Tasokkaita artikkeleita
Laajan teoksen yli kahdestakymmenestä artikkelista voi tässä kertoa vain lyhyesti. Kassila itse kirjoittaa ensimmäisestä elokuvastaan Isäntä soittaa hanuria (1949), toteutumattomista elokuvaprojekteista ja tarjoaa mietteitä yleisemmin elokuvasta sekä työtovereistaan. Näiden tekstien lisäksi teoksen kohdehenkilö on tehnyt suuren työn tietojen antajana kirjoittajille, jonka huomaa lukemattomista lähdeviitteistä.
Teoksen nautittavimpiin luettaviin kuuluvat Kassilan viimeisen elokuvan Kaikki pelissä (1994) lavastaneen Minna Santakarin kaksi artikkelia. Ensimmäisessä hän kertoo omakohtaiseen muistitietoonkin pohjautuen Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988) -elokuvan lavastuksesta. Jälkimmäisessä analyysin kohteena on kolmen ensimmäisen Komisario Palmu -elokuvan lavastukset. Artikkeleissa lavastuksen yhteys kerrontaan ja elokuvassa rakentuviin merkitykseen tulee ilmi hyvin konkreettisten asioiden kautta.
Osa artikkeleista on hyvin kirjoitettua tutkimusta kuten Riikka Pennasen analyysi naiskuvasta kahdessa Kassilan elokuvassa tai Harri Römpötin tarkastelu Lasisydämestä (1959), jota hän kutsuu ensimmäiseksi moderniksi suomalaiseksi road-elokuvaksi. Toisaalta esimerkiksi Markku Pölösen artikkeli on lähinnä rakkaudentunnustus Hilmanpäiville (1954), maalaiskomedialle, jonka ainekset ovat tuttuja aikakauden kotimaisesta elokuvasta, mutta toteutus harvinaisen oivaltava.
Pietari Kääpä käsittelee vähemmälle huomiolle jäänyttä elokuvaa Vodkaa, komisario Palmu (1969). Politiikan ja median maailmassa liikkunut jännityskomedia sai ilmestyessään vastaanoton, joka kertoo paljon aikakaudestaan. Kassilan elokuvien musiikkia käsitellään kahden erinomaisen artikkelin verran – suomalaisen studiokauden ohjaajaksi Kassila kiinnitti harvinaisen paljon huomiota musiikkiin jo elokuvan varhaisvaiheessa. Kalevi Koukkunen käsittelee artikkeleissaan sotilashuumoria Päämaja-elokuvassa (1970) ja Kassilan käsittelyä tietosanakirjoissa. Erityisesti jälkimmäinen artikkeli käy yksityiskohtaisuudessaan työlääksi lukea. Kari Uusitalo käsittelee Kassilaa elokuvapolitiikassa.
Pääosin laadukkaalle tekstille sopii hyvin laadukas ulkoasu. Läpi teoksen mustavalkokuvitus on korkeatasoista ja tukee tekstiä erinomaisesti. Huikeimpiin löytöihin kuuluu Komisario Palmun erehdykseen valmistettu animoitu kohtaus, joka kuvasi etsivä Kokin teoriat murhan kulusta. Elokuvasta poisjätetty kohtaus esitetään teoksessa kuvina. Kassilan elokuvien julisteet on liitetty teoksen loppuun upeissa väreissä. Kokonaisuudessaan teos antaa valtavasti tietoa Matti Kassilan tuotannosta. Teos onkin täysin ohittamaton tuleville Kassilasta – ja monessa tapauksessa yleisemminkin kotimaisesta elokuvasta – kirjoittaville. Samalle se asettaa riman korkealle tulevien kirjoittajien kohdalle.
- Kirjan nimi:
- Elokuvat kertovat, Matti Kassila
- Kustantaja:
- SKS
- Julkaisuvuosi:
- 2013
- Sivumäärä:
- 421
- Kirjoittajat:
- Koukkunen, Kalevi; Laine, Kimmo; Seitajärvi, Juha(toim)
- Lisätiedot:
- Haastattelussa: Matti Kassila (Elokuvauutiset)
- Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Juha Järvelä
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- Filosofian tohtori
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Jyväskylä