Artikkelipyyntö

Jargonia Teemanumero ”Lapset, historia ja kulttuuriperintö”.

CALL FOR ABSTRACTS 3.5.2018-10.6.2018:  ”Lapset, historia ja kulttuuriperintö”

J@rgonia on historian-, kulttuurin- ja perinteentutkijoille suunnattu vertaisarvioitu ja Jufo-luokiteltu open access -verkkojulkaisu. Kevään 2019 teemanumerossa paneudutaan lasten, historian ja kulttuuriperinnön kohtaamisiin ennen ja nyt. Menneisyyttä koskevien tulkintojen käyttäminen nykyisyyden ja tulevaisuuden tarpeisiin kuuluu niin historianopetuksen, museopedagogiikan kuin myös kulttuuriperintökasvatuksen tavoitteisiin. Viime vuosikymmeninä sekä historianopetuksessa että kulttuuriperintöalalla on siirrytty yhä enemmän valmiiksi määritellyn perinteen välittämisestä vastaanottajan aktiivisuutta ja osallisuutta korostaviin puhe- ja toimintatapoihin. Koulun ja museon kaltaisten instituutioiden ohella lapset ovat kosketuksissa menneisyystulkintoihin historiakulttuurin ja erilaisten muistikulttuurien välityksellä, joilla on myös kasvatuksellista merkitystä.

Teemanumeroon kutsutaan artikkeleita, puheenvuoroja ja katsauksia, jotka tarkastelevat lasten ja menneisyyden kohtaamisia ja siihen liittyviä tavoitteita eri aikoina. Aihe voi liittyä esimerkiksi edellä mainittuihin instituutioihin tai parhaassa tapauksessa ylittää niiden väliset rajat. Tarjottavat kirjoitukset voivat edustaa esimerkiksi historiantutkimusta, kulttuuriperintötutkimusta, etnologiaa, museologiaa ja soveltuvin osin yhteiskuntatieteitä tai kasvatustiedettä. Tarjottavat kirjoitukset voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia aiheita:

• historianopetuksen, museopedagogiikan ja kulttuuriperintökasvatuksen muuttuvat diskurssit ja paradigmat
• menneisyyden tulkinta ja politiikka lasten- ja nuorisokulttuureissa
• historiallis-yhteiskunnallisen kasvatuksen tavoitteet ennen ja nyt
• lasten ja menneisyyden kohtaamiset paikallisella, kansallisella ja globaalilla tasolla

Pyydämme lähettämään 200–400 sanan pituiset artikkeliehdotukset 10.6.2018 mennessä J@rgonian päätoimittajalle Matti Roitolle (). Tekstit voivat olla joko suomen- tai englanninkielisiä. Tarkemmat abstraktin kirjoitusohjeet löydät J@rgonian sivuilta osoitteesta: http://jargonia.fi/abstraktin-kirjoitusohjeet.

Numeroon voi tarjota myös raportteja esimerkiksi koulutuksen, museotyön tai kulttuuritoiminnan kentiltä sekä aiheeseen liittyviä kirja-arvioita. Näihin tulee erillinen haku lokakuussa 2018. Teemanumeron toimittavat Lauri Julkunen, Minna Mäkinen, Karoliina Puranen ja Ida Vesterinen. Lauri Julkunen () vastaa numeron sisältöä koskeviin kysymyksiin.

Abstraktien hyväksymisestä ilmoitamme 18.6.2018 mennessä. Teemanumeroon hyväksytyt käsikirjoitukset lähetetään toimitukseen 31.10.2018 mennessä. Puheenvuorojen, kirja-arvostelujen, katsausten ja raporttien deadline ilmoitetaan myöhemmin. J@rgonian teemanumero ilmestyy toukokuussa 2019.