Arvostelut
Agricolan kirja-arvostelut
ISSN 1796-704X
”Ele polghe kiria quin Sica waicka henes on wehe wica”
Arvostelujulkaisussa julkaistaan pääasiassa humanistisen- ja yhteiskuntatieteellisen alan tutkimuksiin liittyvien teosten arvioita, mutta myös esimerkiksi muistelmien, elämäkertojen tai historiallisten romaanien. Agricolan kirja-arvostelujulkaisu: tietoja ja ohjeita
Metsätieteilijä, professori (emeritus) Matti Kärkkäinen (s. 1945) on koonnut kuutisen sataa uutta ja vanhaa, enemmän tai vähemmän nasevaa, lempeää, naurettavaa ja itkettävääkin lausahdusta teokseensa Suomalaiset metsäsanonnat. Tekstin ohella vähintään yhtä tärkeitä ovat 25 luontokuvaajan nelisenkymmentä otosta, jotka Susanna Appelin graafinen suunnittelu ja taitto päästää upeasti oikeuksiinsa.
Markku Hokkasen ja Kalle Kananojan toimittama teos Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa avaa nimensä mukaisesti tarkasteltavaksi parantamisen historiaa ja esittää tapaustutkimusten valossa sen kehitystä ja muuttumista.
16.7.2018 | Juho Ovaska
Risto Hauvonen kokoaa yhteen Mauno Koiviston presidenttikauden keskeisimmät kiistakohdat ja tulkintaerimielisyydet, mutta Koiviston presidenttikauden historiakuvan rakentaminen jää teoksessa keskeneräiseksi. Puutteellisen analysoinnin vuoksi teos ei lunasta alussa annettua lupausta historiografisesta kokonaiskuvasta suomalaisessa lähihistorian tutkimuksessa.
13.7.2018 | Helena Pilke
Professori Seppo Hentilän teos Max Jakobsonin kirjasto – kokoajansa näköinen on sekä lukija- että kirjailijaelämäkerta. Samalla se kertoo Jakobsonista diplomaattina ja ulkopoliittisena taustavaikuttajana.
Saskia Sassen kirjoittaa Karkottamisen logiikassa väkevästi syventyvistä kuiluista ja yhteiskunnallisista jaoista, radikaalista syrjäyttämisestä ja eriarvoisuuden kasvusta. Columbian yliopiston sosiologian professorin Sassenin mukaan kysymys on siitä, että ihmiset työnnetään ulos elämänpiiristään. Teos on mitä ajankohtaisin ja vakuuttavin. Eriarvoistuminen sekä yhteiskunnalliset jaot tuntuvat syvenevän myös Suomessa.
Lauri Karénin Yksityinen valtiomies on ainoa Aatos Erkon hyväksymä elämäkerta itsestään. Se julkaistiin vasta kun Erkko ja hänen vaimonsa Jane olivat kuolleet. Vaikka kirja on hetkittäin liian myötäsukainen, se ainakin paljastaa, mitä Sanomien suurmies itse ajatteli kotitaustastaan, jättiperinnöstään ja sen vaalimisesta, maailmanmenosta ja siihen vaikuttamisesta yleisemminkin.
Laulaja Milana Misic kasvoi alkoholinhuuruisessa, perheväkivallan varjostamassa ympäristössä. Uran alkuaikoina häntä vertailtiin jatkuvasti kuuluisaan äitiinsä. Nyt, miltei viisikymppisenä, hän uskaltaa vihdoin sanoa itseään selviytyjäksi – ja kertoa traagisen tarinansa. Ehkä se rohkaisee muita samaa kokeneita?
Sari Näreen uusi tutkimus Helsinki veressä valottaa uudella tavalla naisten ja nuorten kohtaloita Suomen kansalaissodassa 1918, siihen johtaneissa tapahtumissa ja myös jälkiselvittelyissä suomalaisine keskitysleireineen. Tutkija onnistuu pyrkimyksessään kuvata sekä siviiliväestöä että aktiivisia naisosallistujia niin punaisten kuin valkoistenkin taustajoukoissa, myös punakaartissa. Helsinki on harvemmin ollut näin laajasti ja monipuolisesti esillä vuoden 1918 tapahtumien keskuspaikkana.
Polttoroviolta pyhimykseksi: Jeanne d’Arcin oikeusmurha käsittelee yhtä länsimaisen historian tunnetuimmista oikeusmurhista kolmen miehen, juristi-kääntäjä Matti Norrin, oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkosen ja käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutilan voimin. Norrin taitavasti suomentamat ja kommentein varustamat oikeudenkäynnin pöytäkirjat tarjoavat pohjan Knuutilan ja Kekkosen artikkeleille. Knuutila syventyy yksityiskohtaisesti oikeudenkäynnin vaiheisiin, tapahtumiin ja taustoihin. Kekkonen taas pohtii poliittisen oikeudenkäynnin käsitettä ja analysoi Jeanne d’Arcin oikeudenkäynnin poliittisuutta kontekstissaan.
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ja sisällissodan muistovuoden aikana on usein kysytty, mitä suomalaisten identiteetti on ollut eri aikoina. Yksi vastaus löytyy kansallisista myyteistä, joita Suomessa on vuoroin vahvistettu ja vuoroin vaimennettu – miten kulloiseenkin historiapolitiikkaan on sopinut.
Finlandia-voittaja Ulla-Lena Lundbergilla on selkeä, rauhallisen pohdiskeleva, hiljaisen humoristinen, ymmärtävä ja ennen kaikkea hyvin runollinen tapa kirjoittaa. Alkuperäiskielisen teoksen nimessä (Sibirien: ett självporträtt med vingar) vilahtaa sana omakuva, joka antaa viitteitä sisällöstä suomennettua nimeä paremmin. Kirjassaan Linnunsiivin Siperiaan Lundberg kertaa kauniisti vuosien takaista rakastumistaan Siperiassa ja Siperiaan.
Markku Salomaan tutkimus Punaupseerien nousu ja tuho kertoo vuoden 1918 jälkimainingeissa Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista suomalaisista. Noin 1500 heistä sai varsinaisen sotilaskoulutuksensa Pietarissa ja valtaosa vangittiin ja teloitettiin Stalinin vainoissa 1930-luvun jälkipuoliskolla.
Uudessa kirjassaan Mahtava minä: Itsekkyyden voima ja vastavoimat runoilija, kääntäjä ja esseisti Jukka Koskelainen pohtii perusteellisesti aikaamme riivaavaa itsekkyyttä parissa kymmenessä esseessä. Hän esittelee railakkaasti monien eri alojen ajattelijoiden käsityksiä egoismista ja altruismista sekä näihin liittyvistä ihmismielen ilmiöistä. Ja mikä tärkeintä: kun hän esittää toisten ajattelun innoittamia pohdiskelujaan, hän panee myös lukijan miettimään omaa suhdettaan itsekkyyteen.
Rauli Badding Somerjoen (1947–1987) elämään kuului paljon sellaista, joka on tyypillistä suomalaiselle ammattimuusikolle ja viihdetaiteilijalle. Kuitenkin Baddingin elämässä oli myös paljon ainutkertaista, minkä vuoksi hänestä on muodostunut yksi suomalaisen musiikkihistorian ikonisista hahmoista.
Kirjallisuudentutkijat Sanna Nyqvist ja Outi Oja avaavat tuoreessa tietokirjassaan Kirjalliset väärennökset poikkeuksellisen jännittävän näkymän kirjallisuuteen. Väärennösten kulttuurihistoria osoittautuu kerta kaikkiaan herkulliseksi; sen kautta kirjoittajat onnistuvat kurkistamaan myös kirjallisuuden takahuoneisiin. Sieltä he tuovat koko joukon uusia eväitä aitoutta ja väärennöksiä, omaa ja toisen omaa, sekä ylipäätään kirjallisuuden merkityksiä koskevaan keskusteluun.
Elina Lepomäen teos Vapauden voitto käsittelee suomalaista yhteiskuntaa markkinaliberalismin näkökulmasta. Punaisena lankana on luottamus klassisen liberalismin korostamiin yksilönvapauksiin sekä markkinoiden kykyyn ratkaista yhteiskunnan ongelmia. Nykyisin markkinoiden sujuvan toiminnan tiellä on kuitenkin esteitä, ja juuri näitä esteitä Lepomäki yrittää teoksessaan kartoittaa. Kirja edustaa viime vuosikymmeninä vahvistunutta yksilönvapauksien ja markkinatalouden merkitystä korostavaa uusliberalistista diskurssia. Akateemisesta näkökulmasta se on mielenkiintoinen aikalaisdokumentti eräästä nykyisin varsin vaikutusvaltaisesta poliittisesta ideologiasta.
Docendon julkaiseman kirjan idea on hyvä: tarjota lisätietoa kaikkien suomalaisten hyvin tuntemasta Tuntematon sotilas -tarinasta, joka kirjana ja elokuvana on saavuttanut ennen näkemättömän suosion. Tarkoituksena on kartoittaa sota-ajan elämälle ja kirjan sisällölle taustaa. Tehtävä on kuitenkin hyvin vaativa. Niin vaativa, että Satu Jaatinen ei ole onnistunut siinä ollenkaan.
Helsingissä sijaitseva taidekoti Kirpilä on 25-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi saanut nykyaikaisen, kokoelmaa esittelevän teoksen, jossa luodaan katsaus kokoelman syntyyn, sen luoneeseen Juhani Kirpilän persoonaan ja valotetaan valittuja teoksia syvempien artikkelikatsauksien avulla. Kirja ei korvaa vierailukokemusta, mutta täydentää sitä ja toimii johdatuksena faktoihin. Hyvälaatuinen painojälki on mukava käyntikortti kokoelmalle.
Marika Honkaniemen kirja Taistelusta taiteeksi paikkaa aukkoja sekä suomalaisen valokuvan historian että jatkosodan tiedotustoiminnan tutkimuksessa. Se kertoo toukokuussa 1942 Ateneumissa järjestetystä suomalaisten ja saksalaisten sotavalokuvaajien näyttelystä, analysoi siinä esillä olleita valokuvia ja pohtii näyttelyn asemaa suomalais-saksalaisten kulttuurisuhteiden kentässä.
Simo Puupponen (1915–1967), alias Aapeli, tunnetaan ennen kaikkea teoksestaan Pikku Pietarin piha (1958) sekä kirjan pohjalta tehdystä näytelmästä ja elokuvasta, vaikka hän kirjoitti muitakin kirjoja ja erityisesti sanomalehtipakinoita. Julkisen kirjoittajanuransa hän aloitti 1930-luvulla ja jatkoi sitä 1960-luvulle. Kantakirjasavolaiseksi itseään tituleerannut Aapeli oli aikansa merkittävimpiä ja omaperäisimpiä pakinoitsijoita, mutta vasta puoli vuosisataa kuolemansa jälkeen hän on saanut elämäkerran, Aapeli – aika hyvä kirjailijaksi. Paksun teoksen on kirjoittanut toinen savolainen, Jukka Parkkinen, joka käsittelee kohdettaan riemukkaan aapelimaiseen tyyliin.