Työpaikkailmoitus

Jean ja Aino Sibeliuksen kotimuseoon Ainolaan Järvenpäähän haetaan kesätyöntekijöitä

Ainolasäätiö hakee 6-8 osa-aikaista kesätyöntekijää Ainolaan noin viiden
kuukauden mittaisiin työsuhteisiin.

Aino ja Jean Sibeliuksen koti Ainola avattiin museona vuonna 1974. Museossa
vierailee vuosittain noin 25 000 koti- ja ulkomaista kävijää ja Ainola on
Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo. Olemme auki yleisölle
2.5.-30.9.2020, tiistaista sunnuntaihin kello 10-17, heinäkuussa torstaisin
kello 10-19. Kahvila Aulis palvelee asiakkaita museon aukioloaikoina.

Oppaiden tehtäviin Ainolassa kuuluvat mm. opastukset, asiakaspalvelu
lipunmyynnissä ja museokaupassa, varausten vastaanottaminen ja
siivoustehtävät. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta, kykyä työskennellä
itsenäisesti ja ryhmässä sekä asiakaspalvelu- että esiintymistaitoja ja
innostusta perehtyä laajasti Ainolaan liittyvään historiaan.

Ainolaan valittavien oppaiden tulee voida opastaa kävijöitä suomeksi ja
englanniksi. Kaudelle 2020 haemme erityisesti oppaita, jotka voivat
työskennellä lisäksi sujuvasti ruotsiksi, saksaksi tai japaniksi. Muu
kielitaito, valmius työskennellä lapsiryhmien kanssa ja kiinnostus
musiikkiin ja  puutarhaan katsotaan hakijan eduksi. Oppaat perehdytetään
tehtäviin ennen avoinnaolokauden alkua viikoilla 17 ja 18 erikseen
sovittavina aikoina. Oppaan palkka on 12,50 eur/ tunti sekä viikonloppu- ja
iltatyölisät.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen
<mailto:>   perjantaihin
7.2.2020 mennessä. Viestin otsikkokenttään merkintä ”Kesäksi Ainolaan”.

Lisätietoja antaa museonjohtaja ja säätiön edustaja Julia Donner, 050 350
3819,

Julia Donner, Museonjohtaja/ Museichef/ Museum Director

Ainola, Ainolankatu 04400 Järvenpää

+358 (0)50 350 3819

www.ainola.fi