Artikkelipyyntö

Kirjoituskutsu Nuorisotutkimus–lehden teemanumeroon “Populaarikulttuuri, lapsuus ja nuoruus 2000–luvulla”

Kirjoituskutsu Nuorisotutkimus–lehden teemanumeroon “Populaarikulttuuri, lapsuus ja nuoruus 2000–luvulla”

(Toim. Marjaana Virtanen, Anna-Elena Pääkkölä, Tiina Käpylä ja Sanna Qvick)

Vaikka lapsia ja nuoria pidetään populaarikulttuurin kohderyhmänä kaupallisessa mielessä, toimivat he myös aktiivisesti populaarikulttuurin muovaajina, tuottajina ja merkityksellistäjinä. Monitieteellinen populaarikulttuurin tutkimus käsittelee esimerkiksi faniuden, tekijyyden tai kuluttamisen kautta toimijuutta, identiteettiprosesseja, alakulttuureita ja elämäntyylejä. Se tarkastelee populaarikulttuuria merkityksellistämisprosessin kohteena, vastarinnan ja poliittisen toiminnan välineenä sekä kulttuurisena ja alakulttuurisena pääomana. Aihepiiri sisältää myös lapsuuden ja nuoruuden esittämistä erilaisissa populaarikulttuurituotteissa ja -medioissa. Lisäksi monitieteellinen populaarikulttuurin tutkimus kattaa feministisen ja queer -tutkimuksen näkökulmat sekä uudet teknologiat viestintäkanavineen, joiden käyttäjinä lapset ja nuoret voivat ylittää vanhempiensa tietotaidot. Kiinnostavaa on myös lasten ja nuorten tuottama ja/tai kuluttama populaarikulttuuri sekä siinä esitettyjen teemojen suhde heidän kulttuuriseen identiteettiinsä. Niin ikään kriittinen medialukutaito muodostaa tärkeän tarkastelunkohteen. Se voidaan nähdä erityisen merkittävänä teemana aikana, jolloin tietolähteiden ja tiedon määrät asettavat yksilön kriittisen medialukutaidon ratkaisevaan asemaan, sillä faktan ja fiktion sekoittuminen voi vaikuttaa jopa maailmanpoliittiseen tilanteeseen.

Tässä Nuorisotutkimus–lehden teemanumerossa haemme nuorisotutkimuksen ja populaarikulttuurin tutkimuksen kosketuspintoja. Erityisesti lasten ja nuorten näkökulmia huomioivat tekstit ovat tervetulleita. Kutsumme kirjoittajiksi niin tutkijoita kuin myös harrastajia ja populaarikulttuurin tuottajia (kuten larppaajia ja tubettajia). Teemanumeroon pyydetään ehdotuksia artikkeleiksi, puheenvuoroiksi tai katsauksiksi erityisesti seuraavista teemoista:

  • Populaarimusiikki: musisointi ja musiikin tekeminen, fani-ilmiöt, populaarimusiikin merkitys
  • ja kriittinen vastaanotto
  • Kirjallisuus ja sarjakuvat sekä kirjaston lasten- ja nuorten osastot.
  • Fanifiktio ja cosplay.
  • Pelit ja pelaaminen, elektroninen urheilu, roolipelit, larppaaminen.
  • Lastenelokuva ja nuorisoelokuva.
  • Tubetus, podcastit, sosiaalinen media ja muu populaarimedia. Uudet teknologiat ja vertaisoppiminen yhteydessä populaarikulttuuriin.
  • Nörttikulttuuri, con-kulttuuri.
  • Supersankarit, anime.
  • Populaarikulttuurin medialukutaito.

Teemasta kiinnostunut: lähetä suomenkielinen 150–200 sanan abstrakti teemanumeron toimittajille 1.6.2018 mennessä Liitä mukaan maininta siitä, minkä tyyppisestä jutusta on kyse sekä lyhyt kirjoittajakuvaus. Teemanumerossa tullaan julkaisemaan 3-5 nuorisotutkimuksellisesti suuntautunutta artikkelia (pituus enintään 50 000 merkkiä). Lisäksi lehdessä on mahdollisuus julkaista lyhyempiä tekstejä (esim. katsauksia tai puheenvuoroja, pituus noin 15 000 merkkiä) ja muita tekstejä. Myös teemaan liittyvät kirja-arviot tai kirjallisuusesseet ovat mahdollisia.
Aikataulu, johon kirjoittajat sitoutuvat: Teemanumeroon tulevat tekstit valitaan 1.8.2018 mennessä. Juttujen ensimmäisten versioiden tulee olla valmiina 31.12.2018 mennessä. Lopullisten tekstien oltava valmiina 1.6.2019 mennessä, minkä jälkeen akateemiset artikkelit menevät ulkopuoliseen arviointiin. Teemanumeron on tarkoitus ilmestyä vuoden 2019 lopussa. Nuorisotutkimus-lehdellä on kuitenkin lopullinen valta päättää teemanumeron julkaisemisesta (sekä kokonaisuuden että yksittäisten artikkelien kohdalla).

Tiedustelut ja yhteydenotot: 

Lehden toimittavat: Marjaana Virtanen (FT), Turun yliopisto, Anna-Elena Pääkkölä (FT), Turun yliopisto, Tiina Käpylä (FM), Turun yliopisto ja Sanna Qvick (FM), Turun yliopisto. Yhteistyössä Suomen Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seura Ry.:n ja Seuran puheenjohtajan Pekka Kolehmaisen (FM) kanssa.