Kirjailija Günther Grassin hiljattaiset SS-tunnustukset ovat herättäneet keskustelua siitä, missä määrin kirjailijan elämänvalinnat ja poliittiset ratkaisut vaikuttavat hänen arvoonsa kirjailijana. Samansuuntaisia kysymyksiä herättelevät brittitutkijat Nigel Rodgers ja Mel Thompson kirjassaan "Huonosti käyttäytyvät filosofit". He suhteuttavat toisiinsa kahdeksan tunnetun filosofin tieteellisen työn sekä heidän henkilökohtaisen elämänsä mutkat ja mokat.

Miltä siis Rousseaun, Schopenhauerin, Nietzschen, Russellin, Wittgensteinin, Heideggerin, Sartren ja Foucault’n elämäntyö näyttää, kun sitä tarkastellaan suhteessa heidän arkisiin toilailuihinsa? Menettävätkö heidän ajatuksensa uskottavuuttaan, jos ne alkavat vaikuttaa todellisuudesta vieraantuneiden narsististen ihmisvihaajien houreilta? Näyttäytyvätkö heidän elämänohjeensa arveluttavina, jos ilmenee etteivät niiden jakelijatkaan kyenneet elämään niiden mukaisesti?

Filosofien esittämät elämänarvot ja niiden toteutus ovat olleet aiemminkin epäilysten aiheena. Suomalainen kansallisuusintoilija Agathon Meurman (1826-1909) tulkitsi Schopenhauerin, "ns. pessimistisen systeemin alkaaja[ksi], jonka ydin on elää itse mitä hauskemmasti, mutta vakuuttaa muille, että elämä on niin kurjaa, ettei maksa vaivaa elää". Schopenhauerin elämä ei tosin vaikuta "mitä hauskemmalta", kun lukee Rodgersin ja Thompsonin kuvausta itsekeskeisestä, katkerasta ja ihmisvihaisesta erakosta. Nietzschen visiot yli-ihmisestä saavat surumielisen sävyn, kun niiden visioija kuvataan yksinäisenä ja kivulloisena ihmisrauniona. Russellin ja Wittgensteinin itsekeskeisyys on omaa luokkaansa, eivätkä Heideggerin suhteet natsihallintoon näytä perustuneen silkkaan sinisilmäisyyteen. Pateettinen suhde seksiin, rakkauteen ja vastakkaiseen tai omaankin sukupuoleen ei ole mikään yllätys.

"Huonoa käytöstä" ei teoksessa ole määritelty erityisen tarkasti. Osittain kirja käsittelee pikemminkin ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnallisen ahdasmielisyyden aiheuttamia vastoinkäymisiä. Tämä on osittain kirjan idea: paitsi, että kirjoittajat haluavat pelastaa filosofien muiston turhalta pyhittämiseltä, he tarkastelevat näiden elämäntyötä kulttuurisissa ja historiallisissa kehyksissään. Lapsuudenkokemukset ja yhteiskunnan asettamat ahtaat rajat kuvastuvat heidän filosofiansa painopisteissä siinä missä heidän henkilökohtaisissa ratkaisuissaan. Osittain huonossa käytöksessä on kyse siitä, että filosofien elämä on ristiriidassa aikakauden yleisten normien kanssa.

Varsinaisena huonona käytöksenä kirjoittajat toteavat pitävänsä sitä, että filosofit toimivat vastoin oikeiksi julistamiaan elämänohjeita ja periaatteita. Mikäli moraalisesti hyvän elämän avainpiirteenä edellytetään, Rodgersin ja Thompsonin tavoin, rehellisyyttä ja johdonmukaisuutta, ei tarkasteltujen filosofien elämää voi pitää kovin hyvänä. Lastenkasvatusohjeita jaellut Rousseau hylkäsi omat lapsensa, älyllistä epärehellisyyttä moittinut Sartre toimi itse vastoin parempaa tietoaan poliittisissa kannanotoissaan ja ihmissuhteissaan. Tämäntyyppinen toiminta määrittyneekin erityisen huonoksi käytökseksi. Foucault’n ajattelu sen sijaan on sangen sopusoinnussa hänen elämänsä kanssa, vaikka molemmat näyttäytyivät ja näyttäytyvät monille liian radikaaleina ja siinä mielessä huonona käytöksenä. Oma lukunsa on loputon itsekeskeisyys ja turhamaisuus – oli kyseessä sitten Rousseaun vahva vakaumus omasta messiaanisuudestaan, Schopenhauerin halu ehdoin tahdoin haasta Hegel tai Wittgensteinin kyvyttömyys keskusteluun tai älylliseen väittelyyn.

Lienee syytä korostaa, että kirjoittajat itsekin toteavat lukeneensa lähteitä puolueellisesti ja painottaneensa nimenomaan filosofien sokeita pisteitä ja pimeitä puolia. Pohjimmiltaan teos on joka tapauksessa suhteellisen asiallinen eikä filosofien erheillä mässäillä loputtomiin. Mitenkään perinpohjaista keskustelua hyvän elämän olemuksesta ei käydä, kirja on nähtävä yleistajuisena ja sen painotukset kirjoittajien tietoisina valintoina.

Kirjan takakannessa varoitetaan, että jos joku filosofi ei olekaan tullut käsitellyksi teoksessa, ei tämä todista, että puuttuva viisauden rakastaja olisi ollut erityisen hyveellinen. Olisi ehkä ollut kiinnostavaa lukaista vastapainoksi kuvaus filosofista, joka ei nujertanut opiskelijoita ja perhettään omahyväisyydellään, elänyt kuin viimeistä päivää tai eristäytynyt ankeaan yksinäisyyteen. Tässä kontekstissa sympaattisen vaikutelman tekee lyhyesti vieraileva Hume, joka osoittaa Rousseauta kohtaan huomattavaa pitkämielisyyttä.

"Huonosti käyttäytyvät filosofit" sopii kevyeksi vaihtoehtoiseksi katsaukseksi muutamien kuuluisien filosofien elämänvaiheisiin. Heidän elämänvaiheidensa, ristiriitaisuuksiensa ja inhimillisyytensä tarkastelu voi rohkaista lukijaa tarkastelemaan heidän elämäntyötään entistä pelottomammin, ilman katteetonta ihailua tai luottamusta heidän ajattelunsa ongelmattomuuteen. Lisäksi kirjan elämänkertatiedot tarjoavat lohtua kenelle tahansa, joka joskus harmittelee ettei ole syntynyt suureksi filosofiksi: heidän traagisten, pateettisten ja nolojen elämänvaiheidensa rinnalla (sellaisina kuin Rodgers ja Thompson niitä kuvaavat) tavallisen pulliaisen elämä tuntuu sangen hyvältä, ja omat tai lähipiirin käytösrikkeet sangen harmittomilta.