Alpo K. Marttinen, kahden isänmaan mies

Pasi Tuunaisen Marttinen – Kahden armeijan soturikertoo eversti Alpo K. Marttisen elämän tarinan. Millainen oli asekätkennän myötä maasta paenneen kahden armeijan everstin sotilasura? Millaiset motiivit olivat miehellä, jonka missiona olivat uudessa isänmaassaan kommunismin ehdoton vastustaminen ja entisen kotimaansa aseman parantaminen? Alpo Marttinen ansioitui talvi- ja jatkosodassa, oli mukana asekätkennässä, pakeni maasta ja lopulta loi uuden uran Yhdysvaltain armeijassa. Jostain syystä Marttisen elämäkertaa ei aiemmin ollut kirjoitettu. Joillekin Marttisen hahmo saattaa toki olla tuttu Åke Lindmanin elokuvasta Framom främstä linjen (Etulinjan edessä) vuodelta 2004.

Tuunainen, Pasi: Marttinen – Kahden armeijan soturi. Otava, 2012. 639 sivua. ISBN 9789511259077.

Marttinen – Kahden armeijan soturi käsittää koko Alpo Kullervo Marttisen (1908–1975) elämän ja erityisesti sotilasuran. Ja täytyy sanoa, että siinä onkin kerrottavaa, sillä kyseessä ei ole aivan tavallinen upseerinura. Tuunainen kertoo vahvaluonteisesta, paikoin häikäilemättömästä, toiminnan miehestä joka loi kaksi menestyksekästä sotilasuraa kahdessa eri armeijassa. Marttinen yleni everstiksi niin Suomen kuin Yhdysvaltojen armeijassa. Kahden armeijan soturista ei ollut aikaisemmin kirjoitettu elämäkertaa, joten Tuunaisen kirja paikkaa tätä aiemmin vallinnutta tilaa erinomaisesti.

Sotahistorian ja sotataidon historian dosentti, FT Pasi Tuunainen on tehnyt suuren tutkimustyön, jonka tuloksena kirja Marttisesta on syntynyt. Erittäin tärkeänä lähdeaineistona Tuunaisella ovat olleet Marttisen henkilökohtaiset paperit, jotka ovat Alpo K. Marttisen pojan Risto Marttisen hallussa. Arkistosta löytyvät muun muassa Marttisen taskukalenterit vuosilta 1942–75, joita hän käytti muistikirjan tavoin merkiten ylös havaintojaan välittömästi. Tuunainen ei kuitenkaan perusta kirjaansa vain Marttisen omien tuotosten varaan, vaan hän on tehnyt ansiokkaan työn muiden arkistojen, haastattelujen ja lähdekirjallisuuden parissa. Mikä parasta, lähdeviitteet ovat tarkasti paikoillaan. Kirjan lopussa oleva lyhyt luku lähteistä ja kirjallisuudesta valaisee hyvin tutkimuksen edellytyksiä. Itse luin tämän luvun alun johdattelun jälkeen ja suosittelenkin samaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet lähdepohjasta ennen Marttisen tarinan lukemista.

Kirjan alussa Tuunainen kirjoittaa tehneensä kyseessä olevan kirjan ja Marttisen henkilökuvan Marttisen omista lähtökohdista käsin. Marttisen toiminnan selittämisessä Tuunainen on sanojensa mukaan käyttänyt lopputulokseen tai pyrkimykseen perustuvaa ns. finaalista selittämistä. Tuunaisen mukaan tällainen selitysmalli on mahdollistanut Marttisen arvojen, asenteiden, ihanteiden ja motiivien hahmottamisen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Tuunainen olisi lähtenyt liikkeelle deterministisesti lopusta alkua kohti.

Marttinen Suomen armeijassa

Kirjan selvän kaksiosaisuuden johdosta tarkastelen ensiksi hieman Marttisen Suomen aikaa käsittelevää puolta, joka alkaa Marttisen syntymästä. Lapsuus ja nuoruusvuodet tarkastellaan melko nopeasti, mutta se ei lie mikään suuri yllätys. Alkuvaiheista Tuunainen nostaa esille Marttisen kristillisen kasvatuksen, joka tuli näkymään hänen ajatuksissaan loppuun asti. Upseeriksi kasvaminen on kiinnostava osuus, jossa olisi mielestäni ollut mahdollisuus hieman syvemmälle menevään kuvaukseen erityisesti upseerikoulutuksen osalta. Näin olisi ollut kenties myöhempien toimintamallien ymmärtäminen helpompaa tai laaja-alaisempaa. Ei ainoastaan Marttisen, vaan laajemminkin Suomalaisen upseerikunnan sotatoiminnan, osalta. Marttinen kävi kadettikoulun 1928–30 ja sotakorkeakoulun 1936–38.

Talvi- ja jatkosodassa Marttinen toimi menestyksellisesti. Talvisodassa kapteeni Alpo K. Marttinen toimi esikuntapäällikkönä Hjalmar Siilasvuon komentamassa divisioonassa ja oli Tuunaisen mukaan merkittävässä roolissa Suomussalmen ja Raatteen taistelujen suunnittelussa. Tästä aiheesta Tuunainen on kirjoittanut kirjan Tahtojen taisto (Otava 2010). Jatkosodassa Marttinen toimi alkuvaiheessa esikunnassa, mutta sai myös tehtäväkseen komentaa taisteluosasto Marttista kenraali Paavo Talvelan komentaman VI Armeijakunnan alaisuudessa. Marttinen osoitti kovaa toimintakykyä ja menestyi tehtävissään. Vuodesta 1942 aina jatkosodan loppuun Marttinen toimi jalkaväkirykmentin (JR) 61 komentajana. Kesän 1944 menestyksekkään taistelunjohdon ansiosta Marttisesta tehtiin Suomen armeijan nuorin eversti ja hänet palkittiin Mannerheim-ristin ritarina.

Kaiken kaikkiaan Marttisen sodan aikaiset toimet saavat kohtuullisen paljon tilaa Tuunaisen kerronnassa. Osuus on kuitenkin moitteettomasti kirjoitettu ja etenee hyvin sekä loogisesti. Sotien aikaa käsittelevä osio tuo uuden näkökulman sotien tarkasteluun. Se on onnistuminen, sillä talvi- ja jatkosodasta on tunnetusti kirjoitettu paljon. Tämä on laskettava sekä mielenkiintoisen kohdehenkilön, että erityisesti kirjoittajan ansioksi.

Suomen aikaa käsittelevä osuus on vahvaa tekstiä. Marttisesta muodostuu kuva hyvin vahvatahtoisena, tarmokkaana ja omapäisenä sotilasjohtajana, joka sanoi mielipiteensä julki seurasta riippumatta. Yksityishenkilön roolin käsittely ei saa tilaa paljoakaan. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä Tuunaisen mukaan Marttisen säilyttämä kirjeenvaihto alkaa vasta vuodesta 1945.

Useista sodan käyneistä upseereista on kirjoitettu elämäkertoja ja muita kirjoja. Marttisen sotien aikaiset edesottamukset eivät olleet erittäin poikkeuksellisia. Suuren poikkeuman normaaliin verrattuna aiheuttikin asekätkennän myötä tullut etsintäkuulutus ja pako Suomesta. Tämä nouseekin Tuunaisen tekstissä selvästi Marttisen avainkokemukseksi, joka oli osaltaan ohjaamassa Marttisen ajatusmaailmaa erittäin tiukkaan kommunismin vastaisuuteen. Tuunainen erittelee Marttisen antikommunismia useissa yhteyksissä varsin perustellusti.

Ruotsin kautta uuteen maailmaan

Alpo Marttisen toinen elämä alkoi hänen siirryttyä Ruotsista Yhdysvaltoihin loppuvuodesta 1946. Alku oli epäilemättä hankala, kun kielitaito ei ollut englannin osalta kunnossa. Tästä Tuunainen antaa hyviä esimerkkejä kirjassaan esimerkiksi sivulla 222. Alkuvaikeuksien jälkeen Marttinen ja mukana tulleet asekätkijät otettiin Yhdysvaltain armeijaan alokkaiksi. Epäilemättä olivat mielenkiintoiset hetket entisellä everstillä. Marttinen ei kuitenkaan tyytynyt kohtaloonsa helposti. Tuunaisen tekstistä nousee kuva erittäin määrätietoisesta ja itsepintaisesta Marttisesta, joka loi verkostot mahdollisimman vaikutusvaltaisiin henkilöihin eikä kaihtanut hetkeäkään virkatien ohittamista – mikäli siitä saattoi olla hyötyä.

Pasi Tuunainen käy Marttisen sotilasuran tarkasti läpi. Selkeänä kirjoittajan painotuksena on Marttisen talvisodankäynnin kehittämisessä ollut rooli. Se myös vaikuttaa perustellulta, sillä Tuunaisen mukaan osa Marttisen ja kumppanien ohjekirjatyöstä on edelleen soveltuvin osin voimassa. Talvisodankäyntiä käsittelevä osuus antaa myös kiehtovia näkökulmia suomalaisen ja amerikkalaisen ajattelun vertailuun.

Marttisen kylmän sodan aikana tekemä työ toisen suurvallan armeijassa on kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoista. Marttisen tehtävien kuvaaminen on onnistunutta ja Tuunainen on käyttänyt lähdemateriaaliaan hyvin. Enemmän olisin mieluusti lukenut Marttisen töistä Pentagonissa, mutta tehtävät olivat ilmeisen salaisia, eikä niistä ole jäänyt paljoakaan jälkiä Marttisen omaan arkistoon. Olisin toivonut Tuunaisen kirjoittavan siitä, olisiko ollut mahdollisuuksia etsiä Pentagonin ajan papereita jostain arkistossa Amerikassa, vai olivatko salattuja.

Tuunaisen teos avaa uusia näkökulmia kylmään sotaan. Marttisen työn suhteuttaminen kylmän sodan toimintaympäristöön ja tapahtumiin auttaa luomaan syvempää kuvaa niin Yhdysvaltain näkökulmasta kuin erityisesti ulkosuomalaisen sotilaan näkökulmasta. Tuunainen korostaa Marttisen jatkuvaa missiota Suomen puolesta ja kommunismia vastaan. Ulkosuomalaisen suhde vanhaan kotimaahansa tulee tiukasti esille: ulkopolitiikan hoito oli pelkkää nöyristelyä! Tuunainen ei kuitenkaan sorru sinisilmäisyyteen kohdehenkilönsä suhteen, vaan toteaa hyvin realistisesti, ettei Marttisella ollut selkeää kuvaa sen ajan Suomen todellisuudesta.

Miten Tuunainen onnistui muussa kuin sotilasurasta kertovassa? Se on epäilemättä ollut suurempi haaste, sillä kuvauksesta päätellen sotilaan identiteetti oli Marttiselle hyvin leimallinen. Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta Marttinen oli selvästi kiinnostunut ja Tuunainen onkin käyttänyt Marttisen aktiivisuutta hyödykseen luodessaan kuvaa hänen yhteiskunnallisesta ajattelustaan. Näissä tulee vahvasti esille jo mainitut seikat: Suomen puolesta ja kommunismia vastaan. Erityisesti kirjeenvaihdon ja haastattelujen perusteella on Tuunainen saattanut myös muodostaa käsitystään Marttisesta myös yksityishenkilönä.

Millä keinoin Tuunainen rakentaa kuvaa Marttisesta, arvoista ja motiiveista ja kuinka kestävästi? Millainen kuva minulle Marttisesta muodostui? Tuunainen käyttää aktiivisesti suoria lainauksia Marttiselta. Sitaateissa kuitenkin pysytään kohtuudessa ja ne olivat lähes poikkeuksetta lisäarvoa tuovia, nimenomaan Marttisen henkilökuvan muodostamiselle. Arvoista ja motiiveista Tuunainen vetää johtopäätöksiä Marttisen tekstien ja haastattelujen perusteella ja tekee sen uskottavasti.

Minulle muodostui Marttisesta uskoakseni Marttisen näköinen kuva. Usein toistuvia adjektiiveja olisivat esimerkiksi: tarmokas, voimakastahtoinen, suorasanainen, kiivas ja häikäilemätön. Marttinen oli sotilas henkeen ja vereen ja taitava ihmisten johtaja. Minulle jäi kuva taitavasta verkostoitujasta, joka ei epäillyt hetkeäkään käyttää kontaktejaan hyödyksi. Jotain miehestä kertoo myös se, että ylenee kahdessa eri armeijassa everstiksi. Tuunainen ottaa myös esille sen, että Marttinen aivan selvästi kaipasi itselleen kenraalin arvoa, joka jäi saamatta.

Pientä kritiikkiä voi esittää paikoittaisesta toistosta Amerikka-osiossa, jonka Tuunainen on rakentanut temaattiseksi. Jonkin verran tiiviimmäksi kirjan olisi varmasti saanut, edellä mainitun toiston karsimisella ja sodan aikaisesta toiminnasta kertovan osuuden tiivistämisellä. Lopuksi voin kuitenkin todeta, että kirjallinen etevyys ansaitsee mielestäni kiitettävän arvion. Teksti on erittäin sujuvaa, ja myös oikoluku on suoritettu kunnolla.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *