Amerikansuomalaisten niin sanotun ”Karjala-kuumeen” tutkimuksen yhteydessä nousee usein esiin kysymys lähtijöiden motivoitumisen luonteesta. Tai paremminkin siitä, mikä motivoi lähtijöitä niin voimakkaasti, että lähtöä tehtiin jopa perhekunnittain ja jopa kerääntynyt omaisuus kokonaisuudessaan realisoiden, ”valmiista elämästä” kohti suurta tuntematonta loikaten. Takaisinhan palattiin usein tyhjin taskuin, jos edes palattiin.

Veli-Matti Lahden tarjoama taustaselitys on pitkälti sama kuin Karjala-tutkimuksissa aiemmin mutta kenties hieman syvennettynä. Uutta maailmaa lähdettiin rakentamaan radikaalin sosialistisen ideologian huumassa, olihan kohteena Neuvosto-Venäjä ja sen teollistaminen uhrauksista välittämättä. Myös kansainväliset rahoittajat ja kansainväliset työläiset olivat talkoisiin aluksi hyvinkin tervetulleita. Etnisiin vähemmistöihin ja muihin uhkaaviksi koettuihin väestöryhmiin kohdistuneet asenteet ”työväestön paratiisissa” kiristyivät vasta 1930-luvun edetessä. Lopulta asetelmasta tuli Karjala-tutkimuksesta tunnetulla tavalla dramaattinen.

Kuva: Uutisia British Columbia Federationist lehdessä 1922. Aleksandr Deineka. Antakaamme proletaarisia kaadereita Uralo-Kuzbassiin! juliste, 1931.

Ideologia veti – kiristynyt ilmapiiri työnsi

Lahti tutkii kirjassaan Karjala-kuumetta edeltänyttä muuttoliikettä Etelä-Siperiassa sijainneeseen Kuzbasin teolliseen siirtokuntaan. Hänen lisämausteensa tutkimushistoriaan on, että ideologisen vetovoimatekijän ohella muuttovirralle oli olemassa myös selkeä työntävä tekijä. Moni amerikansuomalaisista lähtijöistä oli sitoutunut anarkosyndikalistiseen Industrial Workers Of The World -liikkeeseen (IWW), jonka elintila Yhdysvalloissa alkoi vähentyä yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristyessä. Lähtöön oli tätäkin kautta helppoa motivoitua. Romantisoitu käsitys uudesta siirtokunnasta:

Se on niin suuri ja ihmeellinen mahdollisuus, että se salpaa hengen. Aivan kuin pyydettäisiin ryhtymään uuden Amerikan perustajaksi

… kuten siirtokunnan esittelykirjasessa kuvailtiin, ennakoi työväestön ehdotonta valtaa ja vapautusta työttömyyden ja toimeentulovaikeuksien pelosta mikä omalla perusinhimillisellä tavalla lisäsi lähtöhalukkuutta arkisesta peruselintasostakin alkuun tietoisesti tinkien.

Kuva: Kolmas ryhmä Kuzbas-siirtokuntalaisia saapui laivalla Pietariin kesä-heinäkuun vaihteessa 1922.

Wobbly-aspektilla (IWW:n kannattajia kutsuttiin ”wobblyiksi” amerikkalaisessa kielenkäytössä) Lahti selittää myös esiin tulleet hankaluudet ja vastarinnan muodostumisen uusissa olosuhteissa. Toisin kuin ennakko-olettama antoi ymmärtää, valta monikansallisessa siirtokunnassa ei lopulta langennut suorana toimivaltana työläisille vaan työyhteisöissä alettiin suosia kommunistisempaa kuria ja hierarkiaa, jossa vallankäytöstä vastasivat erilaiset väliportaan toimihenkilöt. Usein vallankäyttöön liittyi myös rasismia ja syrjintää vieraita kansallisuuksia kohtaan. IWW:n toimijoiden anarkosyndikalistisessa ideologiassa myöskään tasapalkkausideasta luopuminen osaamisen/hierarkisen sijoittumisen mukaan porrastettuna järjestelmänä ei saavuttanut täyttä hyväksyntää.

”Maailman työläiset yhdistykää. Ja tulkaa sitten jaetuksi seitsemääntoista kategoriaan”, kuten siirtokunnan IWW:läinen satiirikko Harry Sussman irvaili.

Realistinen ja puolueeton kuvaus

Kuva: Kuzbasin teollisuusrakennuksia 1920-luvulla. Kuva AllDesign, Documentary film “For a New World” sivusto.

Lahden tutkimuksen ansioihin kuuluu varsin realistisenoloisen kuvauksen antaminen vallinneista olosuhteista. Hän ei romantisoi siirtokunnan oloja, mutta ei myöskään pyri korostamaan negatiivisia seikkoja inhorealistisessa hengessä. Lahti ei teoksessaan ota kantaa mihinkään ideologiseen tai poliittiseen ilmansuuntaan, mikä lisää vaikutelmaa onnistuneesta kirjallisesta tutkimusmatkasta. Amerikkalaiseen kielenkäyttöön eteläsiperialaisesta utopiakokeilusta jäi kuzbasing-verbi, jolla kuvataan asioiden tekemistä muun kuin rahallisen motivaation vuoksi.

Kuva: Amerikkalaisia työläisiä Kuzbasissa. Kuva AllDesign, Documentary film “For a New World” sivusto.

Amerikansuomalaisten tarinan ohella Lahti kuljettaa tarinaa yleisamerikkalaisen näköalan kautta. Kirjan päähahmo on hänen isoisänsä, suomalaistaustainen Richard Lahti, jonka pitkään pimennossa olleista päiväkirjoista tutkimus sai 2000-luvun alussa motivaationsa. Toinen kirjan avainhenkilöistä on yhdysvaltalainen Ruth Kennell, joka toimi siirtokunnassa kirjastonhoitajana. Kahden toisistaan poikkeavan ideologisen viitekehyksen kautta tarinaan saadaan miellyttävää lisäväriä. Amerikansuomalaisten korostunut huomioiminen teoksessa on hyväksyttävää, sillä arvioiden mukaan siirtokunnan kuudestasadasta työntekijästä noin sataviisikymmentä oli suomalaistaustaisia.

Valtasuhteita ja työoloja koskevan analyysin ohella Siperia kutsuu! on mielenkiintoinen ruohonjuuritason tarina Neuvosto-Venäjän sadan vuoden takaisesta teollistamisesta. Tarina on kiinnostava myös fossiilisten polttoaineiden tuottamisen historian näkökulmasta, jolla on merkitystä nykyäänkin: Kemerovon alueelta tulee edelleen merkittävä osa Suomen käyttämästä kivihiilestä.

Kirjan lähdemateriaali on runsasta ja sitä on käytetty esimerkillisesti. Tyylillä toimitettua kirjaa on helppoa suositella kaikille siirtolais- tai poliittisesta historiasta kiinnostuneille lukijoille