Beevoria Ardenneilta

Ardennit 1944 on suositun brittiläisen sotahistorioitsijan Antony Beevorin tuorein teos. Käsittelyssä on loppuvuonna 1944 alkanut saksalaisten hyökkäys Ardenneilla, operaatio Wacht am Main. Tapahtumat tunnetaan myös nimellä The Battle of Bulge. Taistelu saattaa olla tuttu joillekin myös HBO:n palkitusta sarjasta Taistelutoverit (The Band of Brothers), jossa yhtenä tapahtumapaikkana oli Saksan hyökkäyksessä saarrostettu Bastognen kaupunki.

Beevor, Antony: Ardennit 1944. Hitlerin viimeinen uhkayritys. [Ardennes 1944 - Hitler's last gamble.]. Käännös: Päkkilä, Markku. WSOY, 2015. 616 sivua. ISBN 978-951-0-41213-8.

Antony Beevor on viime aikojen yksi suosituimpia sotahistorian kirjoittajia. Teokset Stalingradista, Normandiasta ja Berliinistä ovat olleet menestyksiä. Yksi syy epäilemättä on siinä, että Beevor osaa kirjoittaa vetävästi ja pystyy tuomaan useita eri tason toimijoita ääneen. Ardennien taistelut on hyvä kohde tälle kirjalle, sillä käsitykseni mukaan se on yksi hieman vähemmän tutkituista toisen maailmansodan taisteluista.

Ardennien hyökkäys oli Hitlerin viimeinen yritys liittoutuneiden voittamiseksi. Saksan sotavoimia siirrettiin itärintamalta ja hyökkäys lähti liikkeelle joulukuun puolivälissä. Hyökkäys selvästi yllätti liittoutuneiden tiedustelun ja aiheutti myös kovia tappioita. Saksan osastot etenivät ja saavuttivat joitakin tavoitteita, mutta Hitlerin haluamaan lopputulokseen se ei päässyt.

image

Kuva: Amerikkalaisia sotavankeja joulukuussa 1944. Bundesarchiv, Bild 183-J28589 / CC-BY-SA 3.0.

Itse taistelun osalta Beevor nostaa esille esimerkiksi liittoutuneiden tiedustelun epäonnistumisen sekä sen, että Amerikkalaisten operaatiot perustuivat hyökkäykseen, eikä heillä sen takia ollut linjoissa syvyyttä tai reservejä puolustustaistelua varten. Saksan puolelta Beevor kuvaa Hitlerin sodanjohtoa perinteiseen tapaan, jossa vastaväitteitä ei kuunneltu, eikä edes annettu esittää. Ei niin, että liittoutuneiden sodanjohtokaan saisi pelkkiä ruusuja. Beevorin kirjassa esimerkiksi marsalkka Bernard Montgomery kuvataan varsinaiseksi kelmiksi ja oman edun tavoittelijaksi.

Muutamat liittoutuneiden kenraalit eivät saa kovin mairittelevaa arviota. Joitakin kuvataan suorastaan tyhmiksi, mutta mahtuu kuvauksiin myös mainintoja pätevistä ja tuloksia aikaansaaneista sotilasjohtajista. Paikoitellen tulee sellainen vaikutelma, että Beevor arvioi tehtyjä päätöksiä, tai tekemättä jättämisiä, nykyajan tiedoista käsin hieman turhan osoittelevasti. Tämä sodanjohdon yhteistoiminnan ja ristiriitojen taso Beevorin kirjassa on varsin mielenkiintoinen.

Jos liittoutuneet eivät osanneet odottaa hyökkäyksen reittiä tai voimaa, ei kaikki mennyt aivan suunnitelmine mukaan myöskään Saksalta. Panssarivaunujen rooli oli hyökkäyksessä merkittävä, mutta ne tarvitsivat polttoainetta. Saksalaiset olivat laskeneet ottavansa tarvittavan polttoaineen sotasaaliina liittoutuneiden varastoista, mutta tiedustelutiedot polttoaineen määristä eivät pitäneet paikkaansa. Polttoaineen kulutusta laskettaessa ei oltu otettu huomioon myöskään talviolosuhteita, jotka saattoivat tarkoittaa kaikkea mudan, loskan, lumen sekä jään väliltä.

Kartat ja listaukset tukevat esitystä

Teoksen rakenne on tiukan kronologinen. Hyökkäyksen ensimmäiset yksitoista päivää on käsitelty jokainen omana lukunaan. Tuntuu, että yhtään kiveä ei ole tahdottu jättää kääntämättä, eikä asiaa käsittelemättä. Paikoitellen tahtovat lukijalta mennä hyökkäävät armeijat ja puolustavat divisioonat sekaisin. Tämä johtuu siitä, että erilaisia yksiköitä oli todella paljon ja niitä ehtii yhden historiallisen vuorokauden käsittelyssä tulla vastaan monta ja vielä useampaan kertaankin. Hyvää tässä tarkassa kerronnassa on ehdottomasti se, että molempia sodan osapuolia käsitellään tasapuolisesti, sekä molempien tekemiä julmuuksia ja sotarikoksia.

Kirjan alussa esitellään kartoissa käytetyt taktiset merkit sekä sanastoa. Lisäksi löytyy sotilasarvotaulukko, johon on lisätty myös suomalaiset vastineet. Lukuun ottamatta Waffen-SS -sotilasarvoja, nämä ovat aika hyvin pääteltävissä. Sotilasarvojen lisäksi on listaus siitä, minkä kokoisia yksiköitä tai muodostelmia nämä johtivat tai komensivat. Molemmat listaukset antavat hyviä eväitä lukemiseen. Sotahistoria kovin usein on kirjoitusta siitä, kuinka jokin divisioona taisteli siellä ja niin edelleen ilman sen suurempaa huomiota siihen, että vahvuus saattoi olla esimerkiksi 10 000 miestä. Tällaiset vahvuudet auttavat myös ymmärtämään paremmin kohtia, joissa puhutaan yksiköiden kokemista miestappioista. Sen sijaan hämärän peittoon jäi, kuinka paljon esimerkiksi kenraali Pattonilla oli panssarivaunuja 3. armeijassa tai 2. SS-panssiridivisioonassa oli panssareita ja miehiä. Lisäksi olisi mielenkiintoista lukea kuvausta siitä, millaisilla aluevastuilla nämä erikokoiset yksiköt ja yhtymät yleisesti ottaen toimivat.

image

Kuva: Kampfgruppe Peiperin sotilaita matkalla Malmédyihin

Koska kyseessä on alun perin englanniksi kirjoitettu teos, on suomennoksella merkittävä vaikutus lukukokemukseen. Lukiessani hämmästyin muutaman kerran. Esimerkiksi sivulla 39. puhuttiin operaatio ”Kauppapuutarhasta”. Kesti hetken, ennen kuin osasin yhdistää sen englanninkieliseen operaationimeen ”Market Garden”. Saattaa olla makuasia, mutta mielestäni operaatioiden nimet voisi pitää alkuperäisessä muodossaan. Myös saksalaisten panssarivaunujen nimet oli suomennettu Tiikereiksi ja Panttereiksi, mutta liittoutuneiden vastaavia ei oltu käännetty. Muuten Beevorin teksti on luontevaa ja helppolukuista ja suomennos mallillaan. Kartat tukevat esitystä.

Painopiste kenraalitasolla

Beevorin tyyliin kuuluu se, että hän ottaa kerronnalliselle tasolle mukaan rivimiehiä ja ylintä johtoa. Näitä elementtejä löytyy myös Ardennit 1944 -kirjasta, mutta painopiste tuntuu olevan tällä kertaa enemmän kenraalien tasolla. Erikoisena lisänä kirjan läpi seurataan sodassa mukana kulkenutta kirjailija Ernst Hemingwayta ja mainitaan hänen muun muassa tyhjentäneen erään kirkon ehtoollisviinit, virtsanneen pullot täyteen ja vahingossa vielä itse kyseisestä ”erästä” huikkaa ottaneen. Tässä Beevor kyllä menee nippelitiedon puolelle.

Lähteitä on käytetty runsaasti. Löytyy paljon kirjallisuutta, muistelma-ainesta sekä arkistomateriaalia molempien sodan osapuolien suunnalta. Varsinaiset lähdeviitteet puuttuvat, mutta suorat sitaatit on merkitty loppuun luvuittain. Tutkimuksellisista lähtökohdista katsottuna toivoisin, että koko kirja olisi varustettu viitteillä. Mutta koska kyseessä on varsin populaari esitys, niin mielestäni on kuitenkin hienoa, että edes suoriin lainauksiin on merkitty lähde.

Aiheesta olisi ehkä voinut laatia myös hieman tiiviimmän esityksen. Nyt sivuja on yli 600, vaikka käsiteltävä aihe on ajallisesti melko lyhyt. Kirjaa varten on nähty paljon vaivaa ja sen eteen on tehty paljon työtä. Mikähän mahtaa olla Beevorin seuraavan kirjan aihe, sillä tuskin hän tähän lopettaa – itseäni kovasti kiehtoisi ajatus, jos Beevor kirjoittaisi vaikkapa kirjan Karjalankannas 1941-1944. Tämä lienee toiveajattelua!

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *