Elämää ja erotiikkaa

"Edistyksellä tarkoitan henkisen liikkumatilan, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden lisääntymistä, taantumuksella niiden vähenemistä. Erotiikka-käsitettä tulkitsen mahdollisimman laajassa merkityksessä." Kun Yliopisto-lehden entinen päätoimittaja pystyy näin ytimekkääseen rajanvetoon edistyksen ja taantumuksen välillä, antaa se myös luvan odottaa jotain hänen kulttuurihistorialliselta pakinakokoelmaltaan "Onnen etsijät". Eikä lukija petykään: luvassa on sujuvasti kirjoitettuja, mielenkiintoisia, poleemisia ja ajoittain riemastuttavan hauskoja henkilökuvia Numidian kuningas Jugurthasta ("antiikin Osama bin Ladenista") Charlie Chapliniin ja kaikesta siltä väliltä.

Matilainen, Pekka: Onnen etsijöitä - Kirjoituksia edistyksestä, taantumuksesta ja erotiikasta. Yliopistopaino, 2003. 164 sivua. ISBN 951-570-555-X.

"Edistyksellä tarkoitan henkisen liikkumatilan, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden lisääntymistä, taantumuksella niiden vähenemistä. Erotiikka-käsitettä tulkitsen mahdollisimman laajassa merkityksessä."

Kun Yliopisto-lehden entinen päätoimittaja pystyy näin ytimekkääseen rajanvetoon edistyksen ja taantumuksen välillä, antaa se myös luvan odottaa jotain hänen kulttuurihistorialliselta pakinakokoelmaltaan "Onnen etsijät". Eikä lukija petykään: luvassa on sujuvasti kirjoitettuja, mielenkiintoisia, poleemisia ja ajoittain riemastuttavan hauskoja henkilökuvia Numidian kuningas Jugurthasta ("antiikin Osama bin Ladenista") Charlie Chapliniin ja kaikesta siltä väliltä.

Tai ei aivan kaikesta, sillä Matilainen on tarkka sankareidensa valinnassa. Tiedonjano, uuden etsintä ja auktoriteettien haastaminen (usein tarmokkaaseen riettailuun yhdistyneinä) oikeuttavat pääsyyn hänen pantheoniinsa. Esittelemänsä Edward Gibbonin tavoin Matilainen on tyly keskiajalle: vain 1100-luvun erotiikasta laulaneet trubaduurit ja rääväsuiset goliardit oikeuttavat edes mainitsemaan koko aikakauden. Renessanssiajan elämäniloiset humanistilurjukset ovat odotetusti seuraavalla aallonharjalla ja kun uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen kauhunajat on ohitettu, on 1700-luvun valistusaika yhtä odotetusti yksi Matilaisen suosikkiaikakausista.

Parissakin nettihaastattelussa Matilainen on maininnut esikuvakseen Englannissa 1732 perustetun Diletanttiseuran (Society of the Dilettanti) ja korostanut ettei sana ollut tuolloin alentava vaan tarkoitti nimenomaan innokasta harrastajaa mitä positiivisimmassa mielessä. Tuon esikuvan arvoiseksi kirjoittaja osoittautuu jatkaessaan kuvausta paitsi Diletanttiseurasta itsestään, myös 1700-luvun englantilaisesta naiskirjailijasta Fanny Burneystä ja ainoassa todella surullisessa artikkelissaan seksuaalisesti vapaamielisen tahitilaisen alkuperäiskulttuurin tuhosta eurooppalaiskontaktien seurauksena.

1800-luvun viktoriaanisen ahdasmielisyyden luulisi kauhistuttavan Matilaista, mutta päinvastoin hän löytää sieltä yhden suurimmista erotomaaneista minkä tahansa aikakauden mittapuulla, tutkimusmatkailija ja kirjailija Richard Burtonin. Suomalainen August Wallin kävi Mekassa jo ennen Burtonia – mutta osti myös Orientin seksipalveluja enemmän kuin olisi ollut poliittisesti korrektia omana aikanaan, saati nyt.

Siinä että suuri osa pornografian klassikoista kirjoitettiin juuri Viktorian ajan Englannissa, ei lopultakaan liene mitään yllättävää. Matilainen on kirjannut mainittua genreä edustavan "My Secret Lifen" sivuilta neuvon joka on aivan pakko lainata tähän, onhan se kuin hulvaton lisä amerikkalaisten TV-sarjojen loputtomasti märehtimään tosikkomaiseen miten-käyttäytyä-ensitreffeillä -tematiikkaan: "(…) jos haluaa päästä toivomaansa päämäärään, pitää rauhassa antaa naisen ensin saada vatsansa täyteen ruokaa ja viiniä. Sen jälkeen kun nainen on syönyt, on hyvä jättää hänet yksin muutamaksi minuutiksi siltä varalta, että hän haluaa ehkä pissiä tai päästää pari pierua – nainen on entistä parempi, kun ilmaa ja nestettä on laskettu vähän ulos."

Kirja päättyy artikkeliin Charlie Chaplinin komiikasta ja siitä miten Kulkuri epäonnistuessaan yhteiskunnan vaatimissa rituaaleissa yhä uudestaan ja uudestaan osoitti niiden tyhjyyden ja perimmäisen merkityksettömyyden. Matilaiselle Chaplinin taide on yhteiskunnallista: "Kaikki kunnon ihmiset ovat luonnostaan heikompien puolella ja kannattavat tasa-arvoa ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Ei siihen tarvita jäsenkirjoja, liehuvia lippuja eikä iskulauseita."

Kaiken kaikkiaan Matilaisen rehevät ja maanläheiset pakinat ovat hyvää ajanvietelukemista, omiaan työmatkoille bussiin tai paikallisjunaan, tai milloin vain kun on aikaa kertomuksille edistyksestä, taantumuksesta ja erotiikasta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *