Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirran teos Francon kanssa? Suomi, Espanja ja kylmä sota lupaa nimensä mukaisesti tarkastella YYA-Suomen ja Francon Espanjan välisiä suhteita toisen maailmansodan jälkeen. Pakkasvirta paneutuu pääasiassa maiden välisiin valtiollisiin suhteisiin, mutta sivuaa siinä ohessa myös kulttuurisuhteita, turismia ja kauppaa, sekä elävöittää tutkimustaan yksittäisten ihmisten yllättävillä elämäntarinoilla Euroopan laidoilla.
Pakkasvirta on käyttänyt kiitettävän laajaa aineistoa sekä Suomessa että Espanjassa. Suomen ulkoministeriön arkistosta ja Espanjan valtionhallinnon keskusarkistosta sekä suurlähetystöjen arkistoista on esiin kaivetut raportit paljastavat diplomaattien näkemyksiä molemmista maista ja virallisten suhteiden hoidosta. Haastattelut, muistelmat ja elämäkerrat sekä lehtiaineistot valaisevat henkilökohtaisia suhteita ja laajemman yleisön näkemyksiä. Pakkasvirta nojaa myös aiempaan tutkimukseen, jota on tehty lähinnä Suomen ja Espanjan suhteiden alkuvuosista ennen kylmää sotaa ja erityisesti Espanjan sisällissodan ajalta 1936–1939. Vilkaisu loppuviitteisiin osoittaa, että varsinkin Petteri Mertalan väitöskirja Kuvalla voi olla merkitystä – Suomen ja Espanjan väliset suhteet vuosina 1917–1946 (2013) on ollut tärkeässä roolissa tässä teoksessa. Pakkasvirran tarkoituksena on jatkaa siitä mihin Mertala omassa tutkimuksessaan jäi, tosin Pakkasvirran taustoittava osuus kurottaa niin pitkälle Franciscon Francon henkilöhistoriaan, että päällekkäisyyksiäkin on.
Poliittisen historian tutkijan perusaineistoa on molempien maiden diplomaattien raportit asemamaistaan. Varhaisimmat lähteet ovat Espanjan Helsingin-konsulin Ángel Ganivetin vuosien 1896–1898 “suomalaiskirjeet”, jotka julkaistiin myös kirjana. Konsulin tehtävät työllistivät Ganivetia vain vähän ja aikaa jäi kirjoittamiselle. Sekä suomalaiset että espanjalaiset diplomaatit valittelivat samaa ongelmaa myös myöhemmin: kahden toisistaan etäisen ja poliittisesti melko merkityksettömän valtion suhteista ei ollut juuri raportoitavaa. Suhteita hallitsi lähinnä kaupalliset intressit. Pakkasvirta löytää kuitenkin raporteista mielenkiintoisia huomioita. Espanjalaisia diplomaatteja kiinnosti Suomessa erityisesti Neuvostoliitto, työväestön lakot ja muut hallinnon vastustamiseen käytetyt keinot sekä antikommunistinen toiminta ja puolueettomuuspolitiikka. Suomalaiset raportoivat muun muassa Espanjan alhaisesta kehitystasosta, suhtautumisesta Suomeen, Gibraltarin kysymyksestä ja elämästä diktatuurissa.
Francon kanssa? on melko perinteistä populaaria poliittisen historian tutkimusta, kuvaus siitä miten kahden valtion väliset suhteet ovat kehittyneet tiettynä aikana. Pakkasvirta keskittyy teoksessa erityisesti Francisco Francoon, hänen persoonaansa ja hallintotapaan. Franco kuvaa teoksessa koko Espanjaa, eikä muita ääniä juuri kuulla. Tämä tietysti kuvastaa autoritaarista valtiota: vain yksi totuus kerrallaan on sallittu.
Diplomatiaa Euroopan laidoilla
Francisco Franco 1930-luvulla. Kuva: Biblioteca Virtual de Defensa, Wikimedia Commons.
Pakkasvirran mukaan “suhde Espanjaan peilaa mielenkiintoisesti Suomen ulko- ja sisäpolitiikkaa sekä kulttuurihistoriaa niin kylmässä sodassa kuin myös sitä ennen” (s.19). Kahden melko kaukaisen maan välisissä suhteissa on ollut vaihtelua, lähentymisen ja etääntymisen kausia. Toki myös Espanjan sisäpolitiikalla ja sisäisillä oloilla on ollut vaikutusta suhteisiin. Pakkasvirta lainaa Jukka Kekkosen tutkimusta Francon regiimin kehityksestä kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa sisällissodan jälkeen totalitaarinen valtio vakiinnutti asemansa puhdistamalla sisällissodan häviäjät yhteiskunnasta. Toisessa “empiiris-konservatiivisessa” vaiheessa 1940-luvun lopulta 1960-luvun lopulle Franco pyrki rehabilitoimaan Espanjan kansainvälisessä yhteisössä, lievensi repressiota jo tukahdutettua oppositiota vastaan ja uudisti taloutta. Suomi-suhteiden palautuminen osui myös tähän vaiheeseen. Viimeistä “teknologis-pragmaattista” vaihetta kuvaa pysähtyneisyys ja diktatuurin sisäinen rapautuminen.
Suomen ja Espanjan väliset suhteet toisen maailmansodan lopusta caudillo Francon kuolemaan saakka olivat yllättävänkin vakaat ottaen huomioon, että Suomi joutui ulkosuhteissaan varomaan Neuvostoliiton vihollisia, jollainen oikeistodiktatuuri eittämättä oli. Pakkasvirta kuvailee, miten Suomi toisen maailmansodan jälkeen valvontakomission ja Neuvostoliiton pelossaan kutsui suurlähettiläänsä kotiin Madridista, vaikka ei katkaissutkaan diplomaattisuhteita kokonaan. Jo vuonna 1945 Neuvostoliitto vaati etupiiriään katkaisemaan suhteitaan Espanjaan ja muilta maailmansodan liittolaisiltaan toimenpiteitä Francoa vastaan. Pakkasvirran mukaan Suomi ei kuitenkaan toiminut suoran painostuksen alaisena Espanja-suhteissaan, vaan toimi ennakoivasti ennen kuin niistä aiheutuisi harmia Moskovasta (s. 75). Suomen puolueettomuuspolitiikkaan kuului ystävällisten suhteiden ylläpitäminen kaikkiin maihin. Näin ollen Suomen ulkopolitiikassa ei esitetty moraalisia tuomioita Francoa kohtaan, vaikka vasemmisto, poliittinen keskusta ja liberaalit protestoivatkin oikeistodiktatuuria avoimesti.
Suomen ja Espanjan suhteissa oli toisen maailmansodan jälkeen vajaan kymmenen vuoden pakkaskausi, joka päättyi diplomaattisuhteiden normalisoiduttua 1950-luvun puolivälissä samanaikaisesti maailmanpoliittisen liennytyksen kanssa. “Aurinkomatkailun buumi mullisti Suomen ja Espanjan suhteita 1960-luvulta alkaen”, Pakkasvirta toteaa (s. 159). Keihäsmatkat avasivat etelänlomat myös rahvaalle, ja Franco avasi eristäytynyttä maataan massaturismille. Espanjan Aurinkorannikko ja Kanariansaaret tulivat tutuiksi suomalaisille, Suomi tuskin houkutteli espanjalaisia samalla tavalla.
Kylmää sotaa vai vain tavanomaista viileämpää?
Kylmän sodan aikana myös läntisen maailman asenteet Francoa kohtaan lievenivät. Yhdysvallat sietivät, ja parhaimmillaan tukivat, antikommunistisia diktaattoreita ympäri maailmaa, eikä Espanja ollut poikkeus. Asennemuutosta helpotti se, että Espanja ei osallistunut toiseen maailmansotaan akselivaltojen puolella, vaikka espanjalaisten vapaaehtoisten Sininen divisioona osallistuikin Leningradin-rintaman taisteluihin. Vuonna 1953 Yhdysvallat sopi sotilastukikohtien perustamisesta Espanjaan.
Historioitsija Odd Arne Westad määrittelee teoksessaan Global Cold War (2007) kylmän sodan nimenomaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliseksi ideologiseksi, taloudelliseksi ja kulttuuriseksi kamppailuksi. Kylmän sodan käsitettä käytettiin nimenomaan lännessä, ja se on myöhemmin alkanut kuvata kokonaista ajanjaksoa noin vuosina 1945–1990. Pakkasvirran teoksessa kylmä sota kuvaa oikeastaan vain tutkimuksen tarkastelujaksoa. Suomen ja Espanjan välillä ei käyty kylmää sotaa, vaikka Suomi toteuttikin omalaatuista YYA-puolueettomuuspolitiikkaansa ja Espanja omaansa Yhdysvaltojen tukikohtien varjosta. Suomalaisen vasemmiston antipatia Francoa kohtaan juonsi juurensa sisällissotaan, johon osallistuneista 239 suomalaisesta 226 vapaaehtoista taisteli tasavaltalaisten puolella. Kylmän sodan aikakauden kansainväliset suhteita on usein, varsinkin jälkikäteen, tapana katsoa osana suurvaltakonfliktia. Maailmanpolitiikan vaikutukset Pakkasvirta summaa seuraavasti:
Kylmän sodan aika loi siis omalaatuiset olosuhteet Espanjan ja Suomen yhteyksiin. Maat joutuivat jatkuvasti peilaamaan ulkopoliittista ympäristöään muita Euroopan maita tarkemmin. Oman kansainvälisen paikan ja jopa olemassaolon löytäminen piti aina oikeuttaa – ei vain naapureiden vaan kahden eri suurvallan kanssa. (s. 20)
Vahtimestari ottaa ohjat
Pakkasvirta värittää teostaan mielenkiintoisilla henkilöhistorioilla suomalaisista Espanjassa ja espanjalaisista Suomessa. Henkilögalleriaan on valikoitu muun muassa kansallisten joukoissa taistelleita suomalaisia vapaaehtoisia, valvontakomissiota paenneita tiedustelu-upseereita ja Francon Espanjaan päätyneitä taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia. Espanjalaisten yhteydet Suomeen olivat lähinnä diplomaattitasolla.
Kirjan parasta antia on kertomus Suomen Madridin-lähetystön vahtimestarin omavaltaisesta toiminnasta sisällissodan ajettua suomalaisdiplomaatit pakoon pääkaupungista. Lähetystön tiloja jäi hoitamaan opportunistinen vahtimestari, joka ilman suomalaisten lupaa ja valvontaa esiintyi Suomen edustajana ja tarjosi turvapaikkoja lähetystön tiloissa ja residensseissä Francon tukijoille. Lissaboniin evakuoitu Madridin-lähettiläs oli haluton selvittämään sotkua, ja diplomaattinen skandaali oli valmis. Lopulta lähetystön kanslisti matkusti Madridiin järjestämään pakolaisten siirtoa pois lähetystöstä yhdessä vahtimestarin kanssa. Vahtimestari kehtasi vielä myöhemmin lähettää ulkoministeriölle laskun tekemästään työstä, mutta lasku jäi maksamatta, minkä jälkeen vahtimestarista ei kuulunut enää mitään.
Kattava mutta poukkoileva tietokirja
Vaikka kirjan otsikko lupaa tutkimusta Suomen ja Espanjan suhteiden historiasta kylmän sodan ajalta, suuri osa teoksesta keskittyy kuitenkin aikaan ennen kylmää sotaa ja jonkin verran sen jälkeen. Kirjan ensimmäisessä osassa taustoitetaan 52 sivun verran Suomen ja Espanjan suhteita toiseen maailmansotaan saakka, kolmannessa osassa Francon biografialle ennen valtaannousua omistetaan 25 sivua ja osan loput 15 sivua Francon suhteille Latinalaiseen Amerikkaan ja Franco-tutkimuksen tulkintoihin. Varsinaiselle tarkastelujaksolle jää siten vain reilut kokonaispituudesta. Kirjan toinen ja neljäs luku käsittelevät itse teoksen pääasiallista tutkimuskohdetta, eli maiden valtiollisia suhteita. Viides osa keskittyy tiede- ja kulttuurisuhteisiin.
Vaikka kirja itsessään on hyvin kirjoitettu ja lähteytetty, sen rakenne on sekava. Kirja ei etene kronologisesti, joka olisi ollut tyypillinen poliittisen historian esitystapa, mutta ei oikeastaan temaattisestikaan. Ensimmäinen ja kolmas luku taustoittavat hienosti aikaa ennen kylmää sotaa sekä Francon henkilöhistoriaa ja nousua valtaan, mutta miksi niiden väliin on pudotettu Suomen ja Espanjan kylmän sodan alun suhteita käsittelevä osa? Ensimmäisessä ja kolmannessa osassa on myös jonkin verran toistoa, kun Espanjan sisällissotaan johtaneita tapahtumia kerrataan. Ajanjaksosta toiseen poukkoileva ja siitä syystä toisinaan itseään toistava kirja pysyy kuitenkin kasassa jonkinlaisen sisäisen logiikkansa turvin sekä selkeän ja sujuvan kielensä avulla. Pakkasvirta tuntee aiheensa ja aineistonsa, ja teos on sekä informatiivinen että viihdyttävä.
Jussi Pakkasvirran Francon kanssa? on joistakin puutteistaan huolimatta tervetullut, tarpeellinen ja tasokas teos Suomen ja Espanjan välisten suhteiden historiasta. Sen lisäksi, että kirja tarkastelee vähän tutkittua aihetta kylmän sodan aikaisessa ulkopolitiikassa, se peilaa myös Suomen nykyistä ulkopolitiikkaa suhteessa autoritaarisiin valtioihin. Ihmisoikeudet ovat saaneet kylmän sodan jälkeisenä aikana suuremman roolin kansainvälisissä suhteissa, vaikka ei Suomen ulkopolitiikan retoriikka ihmisoikeuksien edistämisestä kaikessa kansainvälisessä toiminnassa toteudukaan aina käytännössä.
- Kirjan nimi:
- Francon kanssa? Suomi, Espanja ja kylmä sota
- Kustantaja:
- Siltala
- Julkaisuvuosi:
- 2023
- Sivumäärä:
- 270
- Kirjoittajat:
- Pakkasvirta, Jussi
- Lisätiedot:
- Jussi Pakkasvirta: Francon kanssa? Suomi, Espanja ja kylmä sota (Rosebud Sivullinen), YouTube.
Jussi Pakkasvirta: “Francon kanssa? Suomi, Espanja ja kylmä sota” (Suomen Tiedeseura), YouTube. - Esittelyn kirjoittajan nimi:
- Roope Kinisjärvi
- Esittelyn kirjoittajan arvo tai asema:
- valtiotieteiden maisteri, väitöskirjatutkija
- Esittelyn kirjoittajan organisaatio tai kotipaikka:
- Turun yliopisto