Hyvyyden muunnelmia suomeksi

Pari vuotta sitten julkaistujen kokoomapainosten lisäksi Otava on nyt julkaissut suomennoksen G.H. von Wrightiin teoksesta The Varieties of Goodness. Kirjaa ei ole aiemmin käännetty muille kielelle.

von Wright, Georg Henrik (suomentaja Vesa Oittinen): Hyvän muunnelmat (The varieties of goodness). Otava, 2001. 344 sivua. ISBN 951-1-16436-8.

Pari vuotta sitten julkaistujen kokoomapainosten lisäksi Otava on nyt julkaissut suomennoksen G.H. von Wrightiin teoksesta The Varieties of Goodness. Kirjaa ei ole aiemmin käännetty muille kielelle.

Teoksen suomennoksessa on von Wrightin uusi kuusisivuinen esipuhe suomenkieliseen laitokseen, missä hän kommentoi teosta suhteessa muuhun tuotantoonsa. von Wright tuo esiin ensinnäkin, että vaikka kirja myi ja sai myönteistä palautetta, se ei herättänyt keskustelua, joka olisi kannustanut häntä jatkamaan saman aiheen käsittelyä, toisin kuin samoihin Gifford-luentoihin pohjautuva Norm and Action, joka on käännetty lukuisille kielille ja josta keskustellaan edelleen. von Wright arvelee tämän johtuneen siitä, että etiikka ei ollut kirjan kirjoittamisen aikaan kovin suosittua, ja lisäksi "etiikan esikäsitteitä" tutkiva teos ei ollut luokiteltavissa etiikka – metaetiikka -jaottelun avulla. Hän toteaa että tutkimuskohteensa vuoksi teoksella on edelleen sanottavaa, jatkaa: "Olen joskus sanonut, että Varieties on kaikista kirjoistani paras. En tiedä, onko tämä totta. Olen lähinnä tarkoittanut, että sen kirjoittaminen sujui vaivatta ja oli minulle itselleni jännittävä tehtävä."(10)

Esittelen seuraavassa ensin kommentteja käännöksestä keskeisen terminologian osalta, sitten esittelen kirjan sisältöä ja lopuksi esitän muista käännösratkaisuista kommentteja, jotka kiinnostanevat lähinnä suomenkielisen teoksen lukeneita.

"Hyvän" suomennoksesta

"Vesa Oittinen teki hyvän suomennoksen" olisi mahdollinen otsikko tälle arviolle, kahdesta syystä: Ensinnäkin, Oittinen on suomentanut termin "hyvä" monia oleellisia merkitysulottuvuuksia ja toiseksi, kirjan käännös on varsin onnistunut. Kääntämistyötä lienee vaikeuttanut teoksen tutkimusote, käsitteiden tutkimus. von Wright tuo esiin, että "käsitetutkimuksen – ja uskoisin että yleensäkin filosofisen tutkimuksen – kimmokkeena on hämmennys, jota koemme joidenkin sanojen merkityksen suhteen."(27) Kun sana "goodness" korvataan "hyvyydellä", oletettavasti jotkut merkitykset muuttuvat, esimerkiksi sanaa "goods" kääntäessä on joskus vaikea päättää, onko kyseessä "hyvät", "hyvät asiat" vai "hyödykkeet". Tämän kirjan lukijalle asti nämä vaikeudet ei välity, missään vaiheessa hyvyyden analyysi ei vaikuta suomeksi keinotekoiselta. (Kenties "mielihyvän"(pleasure) vastakohdan "pain" kohdalla analyysissa on suomeksi luettuna jotain kummallisuutta, kun se on käännetty mielipahaksi sekä tuskaksi; myös termi "self-interest" lienee ollut Oittiselle hankala käännettävä, ks. alla).

Onnistumiseen vaikuttanee usea seikka: Vesa Oittinen kokeneena filosofian kääntäjänä saa aikaan sujuvaa luettavaa. Toiseksi, von Wright ei ole analysoinut pelkästään termiä "hyvä" vaan myös hyvän käsitteen muunnelmia, joilla englanniksikin on osittaisia synonyymejä. "Tällaisia sanoja ovat "miellyttävä", "taitava", "terveellinen", "hyödyllinen""(47). Kolmanneksi, lienee niin että käsitteen "hyvä" erityislaatuisuus ylittää kielten rajat, riippumatta siitä onko hyvän muunnelmilla terminologista yhteneväisyyttä jossain tietyssä kielessä. Kuten von Wright huomauttaa, on hyvää merkitsevien termin ala englanniksi, venäjäksi tai suomeksi varsin samanlainen. von Wrightillä on kirjaa kirjoittaessaan ollut hallussaan usean kielen, myös suomen, hyvää koskeva käyttö, ja alkuperäisessäkin tekstissä viitataan suomen kielisiin sanoihin (ks. esim. Varieties, s.22, 56). (Sen sijaan suomennoksen sivulla 147 olevaa suomen, saksan ja englannin vertailua ei löydy alkuperäisestä, jossa vertaillaan vain englantia ja saksaa.)

Käännöstä on helpottanut myös se, ettei Oittisen ole tarvinnut juurikaan kääntää termiä "a good". von Wright pelkästään mainitsee termin "a good" erään käyttömuodon, jota ei itse kirjassaan omaksu: "By ’a good’ one can understand anything which is a bearer of the value ’good’, in short: anything which is good. This is typically a philosopher’s use of the term. I shall not adopt ot here. By ’a good’, however, one can also understand anything which is an end of action or object of desire or want or need."(Varieties, 10). On ainakin neljä mahdollisuutta miten "a good" voidaan kääntää yhteydestä riippuen: "hyvä asia", "hyödyke", "eräs hyvä" tai "hyvä". Viimeisen käyttämisessä on se vaara, että ei käy ilmi että kyse on substantiivista, kuten Oittisen käännöksessä: ""Hyvällä" voidaan ymmärtää mitä tahansa, mikä on arvon "hyvä" kantaja, lyhyesti: mitä tahansa hyvää."(36) Vaihtoehtoinen käännös toisi selkeämmin esiin että tässä puhe on nimenomaan termistä "a good": ""(Eräs) hyvä" (a good) voi merkitä mitä tahansa, mikä on arvon "hyvä" kantaja, lyhyesti: mitä tahansa, mikä on hyvää". (Oittinen kääntää esimerkiksi termit "a being" ja "a virtue" joksikin olennoksi ja erääksi hyveeksi (15, 18), mikä olisi myös termin "a good" kohdalla ollut paikallaan.)

Termillä "a good" on myös käyttötapa, jota voi verrata suomen puhekielen "arvo"-sanan löyhään käyttötapaan, ja jota von Wright ei kirjassaan käytä. Esimerkkejä tällaisesta voisivat olla esimerkiksi "different goods contribute to the overall goodness of this thing" tai "a plurality of conflicting goods". Tällöin termiä "a good" ei voi kääntää hyödykkeeksi eikä hyväksi asiaksi, vaan vain "hyväksi", tai jos on tarpeen korostaa, "(tietyksi) hyväksi" tai "(erityiseksi) hyväksi". Termi tarkoittaa käsittääkseni arvokkaiden ominaisuuksien substantivoitua muotoa: jonkin asian hyvyyteen vaikuttaa sen hyödyllisyys, kauneus, ekologisuus jne. Tälloin hyödyllisyys, kauneus ja ekologisuus ovat "(erityisiä) hyviä" tässä merkityksessä, tai ne ovat ne hyvät, jotka kontribuoivat kyseessä olevan asian hyvyyteen. Ongelmana on, että suomenkielinen lukija saattaa lukea otsikon "hyvän muunnelmat" tästä merkityksestä käsin, jolloin otsikko vaikuttaa ottavan kantaa hyvien (tässä merkityksessä) pluralismia vastaan, mitä von Wright ei suinkaan tarkoita, eikä myöskään englanninkielinen otsikko "Varieties of goodness" implikoi. "Hyvyyden muunnelmat" olisi tässä suhteessa ollut kenties vähemmän harhaanjohtava otsikko.

Hyvyyden muunnelmat

Missä mielessä on hyvän käsite erityislaatuinen, mitä ovat von Wrightin mukaan hyvän muunnelmat?

Hyvän muunnelmat eivät suhteudu johonkin yleiseen hyvään kuin lajit sukuun, niitä ei voi lajitella yleisen piirteen (genus proximum) ja erottavan piirteen (differentia specifica) avulla. von Wright analysoi hyvän muunnelmia eli sen eri muotoja, mutta ei kuitenkaan kyseessä olevaa muodon käsitettä sen tarkemmin. Hän antaa sille joitain negatiivisia määritelmiä, vastaten kysymykseen mitä hyvän muunnelmat eivät ole:

Hyvien asioiden muunnelmat on eri asia kuin hyvän muunnelmat: "viinit, kirvesmiehet, keuhkot voivat olla hyviä – tämä esimerkki osoittaa, kuinka erilaisia hyvät asiat voivat olla. Joskus "hyvä" merkitsee "miellyttävältä maistuvaa", joskus "taitavaa" joskus "terveellistä" – tämä esimerkki puolestaan osoittaa, kuinka erilaisia hyvän muodot ovat."(40)

von Wrightin mukaan hyvän monimuotoinen luonne ei johdu sanan moniselitteisyydestä eikä käsitteen epämääräisyydestä, eikä kyseessä ole myöskään analogisuus. Sanan moniselitteisyys on satunnaista eri ideoita merkitsevien sanojen identiteettiä, käsitteen epämääräisyys ilmenee vaikeutena päättää onko jokin asia käsitteen alaan kuuluva vai ei. Moniselitteisyys ei ole kyseessä, koska good englannissa, dobryj venäjäksi, hyvä suomessa ovat melko lailla samoja.(42) Analogisuus puolestaan edellyttää ensisijaista käyttöä, johon verrattuna muut olisivat analogisia.

Hyvän muunnelmissa ei ole kyse myöskään perheyhtäläisyydestä, toisin kuin vaikkapa pelin tai taiteen käsitteissä. Jos kyseessä olisi perhekäsite, "meidän olisi syytä odottaa epätietoisuutta sen suhteen, ovatko jotkut hyvän muodoista todella hyvän muotoja. Mutta tällaista epävarmuutta ei ilmeisestikään tunneta. Voimme tuntea hämmästystä sen tosiasian johdosta, että yhtä lailla tuoksu kuin kenraali, sade tai keuhkot voivat olla hyviä. … Mutta emme silti epäröisi kutsua miellyttävää tai taitavaa tai terveellistä hyvän muodoiksi."(45) Lisäksi perheyhtäläisyyden piiriin voi syntyä uusia jäseniä, mutta hyvän muodot eivät näytä samalla lailla ajallisesti varioituvilta.

Moraalinen hyvä on hyvän muodoista ainoa, jonka voi määritellä muiden hyvän muotojen kautta.

Esittelen seuraavassa lyhyesti von Wrightin analyysia hyvän muunnelmien pääluokista. Työlleen omistetussa "Library of living philosophers" -teoksessa von Wright myönsi myöhemmin, että hänen hyvinvoinnin käsitteensä on todennäköisesti liian subjektivististinen, mutta että vaikeutena on tehdä teoria joka ei ole liian subjektivistinen, mutta joka silti on subjektivistinen. Tuon alla esiin erityisesti niitä aspekteja joita von Wrightin analyysissä voi pitää liian subjektivistisena. Keskityn teoksen viiteen ensimmäiseen lukuun, joissa hyvän muunnelmia käydään läpi, lopuissa luvuissa (hyvä ja toiminta, hyve, "hyvä" ja velvoite, velvollisuus, oikeus) nähdäkseni analysoidaan hyvän suhdetta sen naapurikäsitteisiin.

Välineellinen eli instrumentaalinen hyvä

von Wright toteaa, että arkikäytössä ja monien filosofien käytössä välineellinen hyvä ja hyödyllinen merkitsee samaa asiaa (84). Hän itse kuitenkin erottaa välineellisen ja teknisen hyvän utilitaarisesta hyvästä eli hyödyllisestä, ja toteaa että terminologiasta väitteleminen on tyhjänpäiväistä.

Välineellinen hyvä liittyy välineisiin, kuten veitsiin, kelloihin ja autoihin. Hyvä veitsi on hyvä veitsenä. Tekninen hyvä liittyy kykyyn tai taitoon, kreikan sanan tekhne merkityksessä. Myös teknisesti hyvä on hyvä jossakin, hyvä omassa lajissaan, esimerkiksi hyvä kenraali on hyvä kenraalina.(49) Sekä välineellinen että tekninen hyvä attribuoivat oliolle sen lajin mukaisen hyvän.

Tarkoitusperä "olennaisesti liittyy" lajiin K, mikäli on niin, ettei "yksikään olio X sovellu lajin K jäseneksi, mikäli se ei voi edistää kyseistä tarkoitusperää" (51). "Kyky edistää K-tarkoitusperää on lajin K jäsenten funktionaalinen ominaispiirre. Funktionaalisten ominaispiirteiden lisäksi lajin jäsenyys voi välttämättä vaatia myös morfologisia ominaispiirteitä."(51-52). Jokaista vasaraa täytyy siis voida käyttää naulojen vasarointiin, mutta vaikka jotain muuta esinettä (esim. puukkoa) voisikin käyttää vasarointiin, se ei silti täyttäisi morfologisia kriteereitä, eikä olisi vasara. Puukko voi olla hyvä vasarana, mutta siitä ei voi sanoa että se on, vasarana, hyvä. Lajiin K liittyviä tarkoitusperiä voi olla useita (on olemassa leikkuuveitsiä, paperiveitsiä, ruokailuveitsiä, partaveitsiä jne.), eikä ole logiikanvastaista että jokin voi olla hyvä lampaanlihan leikkuuveitsi mutta ei hyvä porsaanlihan leikkuuveitsi. (53)

Instrumentaalista hyvää koskevat arvostelmat ovat objektiivisesti tosia tai epätosia, mutta ne vaativat subjektiivisen kontekstin ollakseen mielekkäitä. Subjektiivinen konteksti määrää, mitä subjekti haluaa tehdä ja miten: subjekti esim. haluaa leikata siivuja lihasta, tasaisesti. (Voidaan ajatella, että subjektiivinen konteksti tarvitaan, koska välineet eivät voi haluta käyttää itseään mihinkään, eikä niillä itsellään ole intressejä.). Esim. veitsen terävyys liittyy kausaalisesti sen kykyyn leikata tasaisia siivuja, joka puolestaan liittyy loogisesti veitsen hyvyyteen (annetun tarkoitusperän puitteissa).(58-9).

Tekninen hyvä

Teknistä hyvää von Wright sanoo voitavan kutsua myös kyvyn, taidon tai suorituskyvyn hyvyydeksi. Teknisesti hyvä K on ensinnäkin K ja lisäksi hyvä sellainen. Ensisijaisesti arvostelma ilmaisee, että olio on hyvä jossakin. Teknistä hyvyyttä koskeva arvostelma "attribuoi kyseisille olioille niiden lajin mukaisen erinomaisuuden" toissijaisesti.(69)

Mitä merkitsee, että joku on hyvä K (shakinpelaaja, juoksija, autoilija, puhuja, puuseppä, kenraali, liikemies, opettaja, tiedemies jne.)? Hän on hyvä pelaamaan shakkia tai juoksemaan, tai suoritumaan niistä tehtävistä joista kenraalin tulee suoriutua.
"Näyttää olevan yleisesti totta, että henkilön, jota kutsumme K:ksi, ei ainoastaan täydy kyetä kyseiseen toimintaan, vaan hänen on myös täytynyt saada jotain erityistä valmennusta taidon hankkimiseen ja kehittämiseen tai olla erityisellä tavalla kiinnostunut sen harjoittamisesta."(70) "Hyvä laulaja on siksi henkilö, joka laulaa hyvin kahdessa suhteessa: ensin siihen verraten, miten ihmiset yleensä laulavat, ja toiseksi siihen verraten miten laulajat laulavat."(71)

Teknisessä hyvässä ei ole morfologisia lisäkriteerejä, vaan "lisäkriteerien on liityttävä keskimääräisen tason ylittävään taitavuuteen tai sosiaaliseen statukseen, kuten virkaan tai ammattiin, jotka usein edellyttävät erityistä harjoitusta."(71) Samoin kuin välineellisessä hyvyydessäkin, huonous on hyvyyden privaatiota.

Hyvyyden testaamiseksi on olemassa kilpailutestejä ja saavutustestejä. Ne liittyvät erinomaisuuteen joko kausaalisesti (tunnusmerkkitestit: tietty vartalon muoto voi olla merkki siitä, että kyseessä on hyvä kestävyysjuoksija) tai loogisesti (kriteeritestit: kilpailuissa voittava on hyvä kilpailija).

Toiseksi, "Eri ammatit vastaavat erilaisiin yhteiskunnan tarpeisiin. … Heidän hyvyytensä lääkäreinä, opettajina jne. riippuu suuressa määrin siitä kuinka hyvin he tekevät tämän. Mutta kysymys, kuinka hyvin he tekevät tämän, on välineellistä hyvää koskeva kysymys."(76)"On paikallaan sanoa, että tekninen hyvä on tässä toissijainen välineelliseen hyvään verraten, koska eensin mainittu riippuu loogisesti jälkimmäisestä. Mutta hyvän shakinpelaajan tai hyvän urheilijan tapauksessa tekninen hyvä ei ole toissijaista välineelliseen tai mihinkään muuhunkaan hyvänn muotoon nähden. Voimme kutsua puhtaaksi tekniseksi hyväksi sitä, kun joku on hyvä tekemään jotain niin, ettei tätä hyvää viime kädessä arvioida jonkun muun hyvän muodon pohjalta."(76)

Erinomaisuus tieteen, filosofian ja taiteen alueella ei ole todettavissa testein, eikä palautettavissa välineelliseen hyvään. Niillä on eräs yhteinen piirre, luovuus.

"Henkilö, joka on K, haluaa normaalisti olla hyvä K tai tulla paremmaksi K:ksi. Mistä tämä täydellistymisen halu?"(79) Kyseessä voi olla jokin korkeampi tarkoitus, mutta "toisessa tapauksessa henkilö, joka on K, haluaa täydellistyä, koska hän on innokas toimimaan K:lle ominaisella tavalla, toisin sanoen hän on ottanut K-toiminnan omaksi asiakseen."(79)

Tämä "omaksi asiakseen ottaminen" on teema, jossa von Wright saattaa olla liian subjektivistinen. Nykyisin yleistynyt puhe identiteetistä, esimerkiksi Charles Taylorin tai Christine Korsgaardin tuotannossa mahdollistaa suuremman objektiivisuuden mukaantuomisen henkilökohtaisesti keskeisiin sitoumuksiin. Toisenlaista ratkaisua tarjoaa John Rawlsin puhe "aristotelisesta periaatteesta" jossa täydellistymisen halu nähdään inhimillisenä vakiona.

Utilitaarinen hyvä ja jonkin olennon hyvä

Utilitaarinen hyvä (hyödyllinen, edullinen tai suosiollinen), jakautuu yhtäältä "pelkästään hyödylliseksi" ja toisaalta hyväätekeväksi. Utilitaarisella hyvällä on suosiollista kausaalista vaikutusta, se joko edistää tai suojelee jotain hyvää. Hyväätekevä edistää tai suojelee nimenomaan jonkin olennon hyvää tai hyvinvointia.(81) "Jokin asia on hyödyllinen silloin, kun se suotuisalla tavalla kausaalisesti relevantti jonkun hyvän kannalta; ja hyväätekevä se taas on edesauttaessaan sitä erityistä hyvää, jota kutsumme jonkin olennon hyväksi".(84) Hyödyllisyysarvostelmat ovat puhtaasti kausaalisia (92), hyväätekevää koskevat arvostelmat sisältävät kausaalisen ja aksiologisen elementin (93).

von Wrightin mukaan ilmausta "jonkin hyvä" voidaan käyttää "sellaisten olentojen attribuutteina, joilla on mielekästä sanoa olevan elämä."(94) Jos jollakin on hyvä vain metaforisesti, niin siinä mitassa sillä on myös elämä vain metaforisesti.(95) "Olento, joka hyvästä on mielekästä puhua, on sellainen, josta voi mielekkäästi sanoa, että hän on terve tai sairas, hän viihtyy tai hänellä menee hyvin, hän on onnellinen tai kurja"(94)

Terveydellinen hyvä ja hyvinvointi

Ihmisen hyvinvointiin kuuluu terveys (ruumiin hyvinvointi). Terveydellinen hyvä on elimien ja kykyjen hyvyyttä. Terveydellinen hyvä edellyttää "olennaista yhteyttä lajin (elimen tai kyvyn lajin) ja jonkun funktion välillä."(97) "Elimet muistuttavat välineitä tai työkaluja siinä, että niillä on sekä morfologisia että funktionaalisia tunnuspiirteitä."(96) Kyvyt puolestaan muistuttavat taitoja, sillä erotuksella että ne ovat synnynnäisiä ja välttämättömiä henkilön hyvän kannalta, kun taas teknisen erinomaisuuden saavuttamiseen tarvitaan yleeensä opetusta ja harjoitusta, ja ei ole välttämätöntä käytetäänkö niitä vai ei.

Tähän liittyen von Wright ehdottaa että elimillä ja kyvyillä on "olennainen funktio". "Funktioiden "olennaisuus" ei merkitse, että jokainen lajin yksilö tosiasiallisesti pystyisi harjoittamaan kaikkia näitä funktioita. Siihen sisältyy kuitenkin se, että mikäli yksilö ei pysty tekemään tätä "silloin kun sen luonnon puolesta pitäisi"(siteerataksemme Aristotelesta), kutsumme sitä epänormaaliksi tai vajavaiseksi tai puutteelliseksi tai joskus vammautuneeksi. … Olennaisia funktioita tarvitaan siihen, mitä sopimuksenvaraisesti voisi kutsua yksilön normaaliksi elämäksi."(99) Normaaliuden käsite on hyvin keskeinen tältä kannalta.

Kehnot tai huonot elimet toimivat tavalla, joka vaikuttaa terveyteen sen vastaisesti, mutta sen sijaan hyvät elimet eivät määrity suotuisan vaikutuksen kautta. "Elimet ovat hyviä, kun ne ovat niin kuin pitääkin, kun ne toimivat odotetusti, ovat normaaleja. Elimiä, jotka ovat normaaleja parempia, kutsutaan "poikkeuksellisen hyviksi""(101) "Näin elinten tapauksessa huonous (kehnous) vaikuttaa olevan loogisesti ensisijaista verrattuna hyvyyteen. "Hyvä" on tässä privatiivinen termi. Se merkitsee "ei huono", "kaikki kunnossa", "ei valittamista""(101).

Tämän privatiivisen terveyden käsitteen lisäksi on olemassa positiivinen terveyden käsite "josta on kyse silloin, kun olento positiivisesti "nauttii" hyvästä terveydestä, tuntee olevansa kunnossa, kukoistaa fyysisesti".(102). Privatiivinen on tärkeämpi: "Olisi oikein sanoa jostain yksilöstä, että hänellä on täydellisen hyvä ruumiillinen terveys, jo sillä perusteella, että hänen ruumiissaan ja ruumiillisissa funkioissaan ei ole mitään vikaa."(102)

voin Wrightin erottelu privatiivisen ja positiivisen terveyden välillä on varsin relevantti, ja vaikuttaakin että sillä voi olla käyttöä esimerkiksi pohdittaessa privatiivista sairautta ehkäisevän geeniterapian eri muotojen oikeutusta, erotuksesta positiivisesta geneettisestä jalostuksesta.

Hedoninen hyvä ja onnellisuus

von Wright puhuu hedonisesta hyvästä mielihyvän mielessä, mutta sanoo että kyse on useammasta eri asiasta. Hän erottelee kolme mielihyvän muotoa: 1) Passiivinen mielihyvä, jonka alamuoto "aistinautinto" tai "aistimellinen mielihyvä" liittyy aistimuksiin ja tietoisuuden tiloihin, 2) aktiivinen mielihyvä, "jota ihminen kokee tehdessään asioita, joihin hän paneutuu, joiden tekemisestä hän nauttii tai pitää. Aktiivista mielihyvää voi myös kutsua "aktiivisen elämän nautinnoiksi"(114), 3) tyydytyksen tuottama mielihyvä tai tyytyväisyys. "Se on mielihyvää, jota koemme saadessamme sen, mitä toivomme tai tarvitsemme – riippumatta siitä, tuottaako haluttu asia sinänsä meille mielihyvää."(114)

Kysymyksessä hedonista hyvää koskevien väitteiden totuudesta, von Wright erottaa ensimmäisen ja kolmannen persoonan arvostelmat (125). Ensimmäisen persoonan arvostelmat koskevat aistimuksia "jota hän sillä hetkellä itse on kokemassa tai joka hänellä on, ja toteaa että se on mukava tai miellyttävä ja että hänestä on miellyttävää kokea se."(126) Kolmannen persoonan arvostelmat koskevat toisia ihmisiä, tai sitten omaa mennyttä tai tulevaa aistimusta. Kolmannen persoonan arvostelmat ovat tosia tai epätosia, vaikkakin niiden totuutta on joskus vaikea tietää.

Sen sijaan ensimmäisen persoonan arvostelmien totuusarvosta on Wright esittää varovaisesti, että "ensimmäisen persoonan hedonistisissa arvostelmissa ei lainkaan esitetä toteamuksia ja siksi ei arvostelmia voi lainkaan kutsua tosiksi tai epätosiksi. Kun sanoja "tämän omenan maku on hyvä" käytetään ensimmäisen persoonan arvostelmana, ne ilmaisevat ("antavat kuulua") minun maun vuoksi tuntemanu mielihyvän; ne eivät totea, että tunnen mielihyvää, tai kuvaa minua olentona, joka pitää kyseisestä mausta."(127)

Tästä seuraa, että kolmannen persoonan arvostelmat eivät lainkaan ole arvoarvostelmia, vaan ne vain selostavat ja päättelevät jotain ihmisten reaktioita. Sen sijaan ensimmäisen persoonan arvostelmat arvottavat, mutta eivät voi olla tosia tai epätosia ja siksi eivät eräässä mielessä ole edes arvostelmia. (128) Näin ollen, "suhteessaan totuuteen (ensisijaiset) hedoniset arvoarvostelmat eroavat tärkeällä tavalla välineellisen, teknisen tai utilitaarisen hyvän arvostelmista."(129)

"Ensisijaiset hedoniset arvostelmat eivät ole tosia eivätkä epätosia, eikä niiden suhteen voi erehtyä. Ne ovat – tässä omalaatuisessa mielessä – "subjektiivisia". Niiden piirissä ei voi tehdä eroa näennäisen ja todellisen hyvän välillä; että jokin "on hyvä" ja että jostain "esitetään arvostelma (tai jostain ajatellaan) että se on hyvä", ovat tässä yksi ja sama."(129) Von Wright edustaa siis ei-kognitivistista subjektivismia hedonististen arvoarvostelmien suhteen (128). "En voi esittää arvostelmaa, että juuri nyt maistamani omenan maku on hyvä, ja erehtyä siinä".(131)

Hedoninen hyvä ei ole ominaisuus, vaan relationaalinen muoto. "Pitäisin tällaisten arvostelmien loogisesti tyydyttävimpänä kielellisenä muotoiluna sellaista, jossa apuna käytetään verbiä "pitää" (jostakin), kuten lausetta "pidän tämän omenan mausta"".(133)

Mikä on ihmisen hyvä? von Wright pitää hyvinvointia tämän synonyyminä, toisin kuin onnellisuutta. "Onnellisuus on hedoninen, hyvinvointi taas utilitaarinen käsite."(149) Lisäksi, onnellisuus on tila enemmän kuin hyvinvointi, ja hyvinvointi on läheisemmin yhteydessä kausaalisiin tekijöihin. Hyvinvoinnin ja onnellisuuden välillä on käsitteellinen suhde, jota von Wright sanoo olleensa kykenemätön muotoilemaan. von Wright sanoo metaforisesti että "onnellisuus on hyvinvoinnin täyttymys tai kruunu".

Onnellisuus on hedoninen käsite, mutta ei sama kuin mielihyvä. von Wright erottaa kolme onnellisuusihannetta, tai onnellisen elämän ihannetta: 1) epikurolaiset ihanteet, jotka liittyvät passiiviseen mielihyvään, aistinautinnoista aina viehättäviin muistoihin ja ajatuksiin, hyvään seuraan ja kauniisiin esineisiin (mm.Moore Principia Ethicassa), 2) halujen tyydyttäminen (klassisen utilitarismin edustajien mielessä). Mikäli halujen ja tyydytyksen tasapaino, niin kannattaa minimoida halujaan, mikä on askeettinen elämänihanne. von Wrightin mukaan tämä on rujoa, koska siinä ajatellaan onnettomuuden puute onnellisuudeksi, mikä ei pidä paikkaansa. 3) aktiiviseen mielihyvään liittyvä ihanne, jonka mukaan niiden asioiden tekeminen joista olemme kiinnostuneita ja joissa pyrimme täydellisyyteen eli tekniseen hyvään. "mitä paremmin hallitsemme jonkin taidon, sitä enemmän nautimme sen harjoittamisesta, sitä onnellisemmaksi se tekee meidät" (158-9). Onnellisuusarvostelmat ovat hyvin paljon hedonisten arvostelmien kaltaisia, kolmannen persoonan näkökulmasta ne eivät ole arvoarvostelmia lainkaan, mutta ensimmäisen persoonan näkökulmasta ne eivät ole tosia eivätkä epätosia.(166)

Hyväätekevä

Hyväätekevää koskeviin arvostelmiin liittyy kaksi osatekijää: kausaalinen ja aksiologinen. Kausaalisessa mielessä voimme erottaa seuraukset, syyt, ja kausaaliset ennakkoedellytykset (vaatimukset). Aksiologisessa mielessä von Wright analysoi "sinänsä toivotun asian" käsitettä. Kyseessä on subjektivistinen versio Mooren "sisäisen arvon" (intrinsic value) käsitteestä, ja sitä voi havainnollistaa saman loogisen fiktion avulla: Oletetaan että sinulle tarjotaan asiaa X, ja harkitset asian saamista riippumatta sen "hinnasta", kausaalisista edellytyksistä ja seurauksista. Nämä käsitteet ovat "välttämättä suhteessa johonkin subjektiin. Mikään ei ole "sinänsä" toivottia tai ei-toivottua, jos "sinänsä" merkitsisi "erillään kaikista arvottavista subjekteista""(173). Se suhteutuu tiettyyn subjektiin ja tiettyyn ajankohtaan, toisin kuin Mooren käsite.

"(H)yväätekevän ja haitallisen käsitteet ovat eräässä tärkeässä mielessä subjektiivisia. Niiden subjektiivisuus koostuu siitä, että ne ovat riippuvaisia kyseessä olevan subjektin suositummuusvalinnoista (haluista)"(180) Silti on mahdollista von Wrightin mukaan tehdä erehdyksiä: "(O)n erotettava toisistaan se, mikä on hyvää tai pahaa ihmiselle, ja se mikä näyttää olevan."(180) Erehdys voi koskea ennen kaikkea kausaalista tietoa.

von Wrightin teoksen ilmestymisen jälkeisenä 40 vuoden aikana on esiintynyt jonkin verran pyrkimyksiä päästä hyvinvoinnin käsitteeseen, joka olisi subjektivistisempi kuin Mooren "sinänsä hyvän" käsite, muttei niin subjektivistinen kuin von Wrightin analyysi "sinänsä toivottavasta"? Oleellista on kognitivismi hyvinvoinnin aksiologisen elementin suhteen. Kognitivismin lisäksi tulisi siirtyä haluperustaisesta arvoperustaiseen teoriaan. "Arvoja" ei silti tarvitse ajatella arvioijista riippumattomiksi, vaan arvot ovat olemassa vain ihmisten kokemuksissa. Silti arvoja koskee eri logiikka kuin haluja tai preferenssejä. Kognitivismin myötä sinänsä toivotun analyysiin tulisi lisätä ehto, että jos jokin asia on hyväätekevä minulle, niin se on hyväätekevä myös kenelle tahansa vastaavassa tilanteessa. Ja jos en pidä toivottavana jotain, mikä tässä tilanteessa olevalle olisi toivottavaa, olen erehtynyt aksiologisesta ulottuvuudesta. Kukoistaminen koostuu aidoista hyvistä, terveydellisestä hyvästä, arvokkaista kokemuksista, mutta James Griffinin (Well Being, Oxford U.P 1986) mukaan esim. tavoitteiden saavuttamisesta. Tällainen kognitivistinen, arvostusperustainen teoria kykenee olemaan "riittävän" subjektivistinen, mikäli se jättää "riittävästi" tilaa myös subjektiivisille merkityseroille ja henkilökohtaisille arvostuksille. Eräs tällainen yritys sisältyy Joseph Razin tuoreeseen kirjaan Value, Respect and Attachment. (Cambridge UP 2001).

Käännösratkaisuista

Ei niin hyvää käännöstä, etteikö käännösratkaisuista löytyisi aina tilaa erimielisyyksille tai huomioille siitä, ettei jotain termiä ole mahdollista kovin sujuvasti kääntää suomeksi. Kuten otsikkokin antaa ymmärtää, Oittinen on jostain syystä päätynyt siihen, ettei ole kääntänyt goodness sanaa aina "hyvyydeksi" vaan myös hyväksi. Esimerkiksi "medical goodness – the goodness of organs and faculties" kuuluu suomeksi "terveydellinen hyvä – elinten ja kykyjen hyvyys." Vastaavasti, kun analyyttisessä sisällysluettelossa lukee suomeksi "hyvä", alkuperäissä lukee joko the good, ’good’ tai goodness. Tämän ratkaisun taustat eivät minulle auenneet.

Termin "reason" Oittinen kääntää useimmin "syyksi" (ks.esim. 276). Teknisempi ratkaisu, joka toistaisi englanninkielisen erottelun "reasons- causes" olisi "järkisyy" tai "peruste". "Perustetta" käännöksessä onkin käytetty (66). Sivulta 297 löytyy ratkaisu "perusteet (syyt)". Sivulla 31 listan "choice, deliberation, intention, motive, reason, and will" jäsenenä reason on kuitenkin käännetty perusteen sijasta termillä "aihe". S.299 tätä käytetty muotoilussa "aihetta olisi (päinvastaiseen)", "there is a reason". (Samalla sivulla 31 lista "desire, end, need, want" on käännetty listalla "halu, tarkoitusperä eli päämäärä, tarve, puute". Uskoisinpa termin "want" tarkoittavan tässä yhteydessä puutteen sijasta haluamista, joten puutteen olisi listalta voinut jättää pois halun sillä jo ollessa.)

Termi "justice" on käännetty toisinaan oikeudenmukaisuudeksi, toisinaan oikeudeksi. Mikäli tälle on jotain perusteluja, vaikuttaa kuitenkin että edes viimeisen luvun otsikossa "justice" tulisi kääntää oikeudenmukaisuudeksi. Samaa periaatetta kutsutaan käännöksessä joskus oikeudenmukaisuuden, joskus oikeiden periaatteeksi: "Tätä oikeuden periaatetta on mielestäni pidettävä moraaliaatteen kulmakivenä"(326), "This principle of justice I would regard as the cornerstone of the idea of morality."(208)

Kysymys "why does goodness appeal?" kuuluu Oittisella "miksi hyvä miellyttää?", mikä kuulostaa hieman liian hedoniselta, kun "vetoaminen" olisi neutraali hyvän muotojen suhteen. Sivulla 96 von Wright käyttää kolmea termiä "body, mind, and soul", joista body ja soul ovat käännöksessä ruumis ja sielu, mutta "mindin" Oittinen kääntää harhaanjohtavasti ensin hengeksi, sitten tietoisuudeksi, sitten tajunnaksi.

"Interest" termin Oittinen on kääntänyt suomen kieltä vaalien joskus eduksi, joskus etupyyteeksi (esim 311, 313), sen sijaan termiin "self-interest" liittyy lukuisia eri ilmauksia, joista osa hieman pisti silmään suomenkielisestä tekstistä: "omanvoitonpyytöinen pyrkimys" (self-interested pursuit), "syy voi olla omaa etua ajava" (reason can be self-interested),
"omanvoitonpyytöinen" (self-interested), "oma etupyyde" (self-interest), "pelkän omanvoitonpyynnin keinolla" (through mere self-interest).

"Setting oneself to do", joka von Wrightin mukaan on praktisen syllogismin johtopäätös, on hankala kääntää ja Oittinen on kääntänyt sen eri tavoin (s.268ff): "itsensä paneminen tekemään" tai "aikeissa oleminen" tai "tekoon ryhtyminen".

Mainittakoon vielä, että Oittisen käännöksestä löytyy myös sanoja joita omasta aktiivisesta sanavarastostani ei löytyisi, esim. "silmämäärä": s.68 "tarkoitusperää silmämääränä pitäen" toimii hienosti kääntäen alkuperäisen "with a view to a purpose", mutta sen sijaan s. 328 "tärkein yksittäinen silmämäärä", "the most important single concern" ei ole yhtä onnistunut.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *