Kansanperinteeseen erikoistuneen tietokirjailija Marjut Hjeltin kirjaansa Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa kokoamissa kertomuksissa lukija pääsee tutustumaan myyttisen jäniksen merkillisiin seikkailuihin neljällä mantereella. Jänistä koskevat myytit ja tarinat ovat esimerkkejä ihmiskunnan rikkaasta suullisesta kansanperinteestä.

Tietokirja tekee ansiokkaasti näkyväksi jäniskertomusten runsauden. Tutuiksi tulevat niin ihmisiä auttavat jänikset kuin myös tarinoiden nokkelat ja kujeilevat jänishahmot. Jäniksen rooli ei ole ollut vähäpätöinen. Useiden kansojen tarinoissa jänis on ollut yksi kulttuuriheeroksista, ja se on lukeutunut alempien luojajumalien joukkoon. Alemman luojajumalan roolissa jänis on osallistunut aktiivisesti maailman luomiseen. Myytteihin ja tarinoihin turvautumalla selitettiin sekä maailman syntyä että eläinten ja erilaisten ilmiöiden syntyä, joille ei vielä tuolloin löytynyt luonnontieteellistä selitystä. Myyttien ja tarinoiden avulla ihmiset jäsensivät todellisuutta ja tekivät sitä itselleen ymmärrettäväksi.

Neuvoja ja opetuksia lajien väliseen yhteiseloon

Myyttien yksi keskeinen tehtävä oli opettaa entisaikojen ihmisiä elämään sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Tarinat tarjosivat eettisiä ohjenuoria hyvään elämään. Hjeltin teoksessaan esittelemät jänismyytit ja -tarinat tekevätkin näkyväksi näitä myytteihin ja tarinoihin sisältyviä opetuksia.

Juuri eettisten ohjeiden välityksellä osa kertomuksista opetuksineen onnistuu tulemaan hetkellisesti myös nykyihmisen iholle. Tarinat saavat pohtimaan lihaksi pelkistyvien tuotantoeläinten kohteluun liittyvää etiikkaa sekä käynnissä olevaa lajikatoa ihmisten levittäytyessä yhä laajemmalle riistäen samalla villieläinten elinalueita. Esimerkiksi ojibwa-intiaanien myyttinen kertomus siitä, miten eläimet suuttuivat heitä huonosti kohdelleille ihmisille ja lähettivät tämän vuoksi monenmoisia sairauksia ihmisten kiusaksi, tuo väkisinkin mieleen muutamia ajankohtaisia tapahtumia, kun sikaruton esiintyvyys laajenee, turkistarhoilta leviää lintuinfluenssaa, ja kun maailmanlaajuinen koronapandemian synty paikannetaan useissa teorioissa villieläintoreihin.

Ojibwa-heimon myytissä ei eletä vielä maailmanlopun maisemissa, vaan ihmisille toivoa onnistuu antamaan ystävällinen maaorava, joka kertoo puiden ja kasvien olevan kaikesta ihmisten tekemästä pahasta huolimatta yhä ihmisten puolella. Kertomuksen mukaan puut ja kasvit haluavat tarjota parantavaa apuaan ihmisille niiden lukuisten rohdosten muodossa, jotka ovat meistä useille kansanparannuksesta tuttuja. Kertomuksen ihmisen moraalittomuus ei ole vielä saavuttanut sellaista tasoa, että luonto hylkäisi hänet kokonaan. Ihminen ikään kuin saa vielä mahdollisuuden osoittaa olevansa auttamisen ja pelastamisen arvoinen.

Alkuperäisväestöjen keskuudessa vallinnut luonnon kunnioittaminen tulee muutamien kirjan tarinoiden kautta käsinkosketeltavaksi. Opettavaiset tarinat ohjeistavat säilyttämään luonnon tasapainon – ottaa saa vain sen verran, mitä tarvitsee. Seremonialliset tanssit, esimerkiksi oneida-heimon kaniinitanssi, olivat yksi tapa, jolla eläimille osoitettiin kunnioitusta, arvostusta ja kiitollisuutta. Vastaavia kunnioituksen osoituksia löytyy myös suomalaisesta kansanperinteen tarinoista, jotka kertovat, kuinka jäniksenpyyntiin ei ole suotavaa lähteä ilman jäniksiä suojelevalta Hittavaiselta saatua lupaa. Lisäksi erilaisin riitein pyrittiin turvaamaan eläinlajien jatkuvuus, jotta riistasaaliista riippuvaisissa pyyntikulttuureissa voitaisiin luottaa siihen, että vastaisuudessakin on syötävää.

Hjeltin kokoamat kertomukset onnistuvat paikka paikoin vielä vuosisatojenkin jälkeen puhuttelemaan nykylukijaa. Lajikadon ja ympäristökatastrofin aikakaudella myyttien ja tarinoiden voima liittyy erityisesti siihen, miten ne tarjoavat neuvoja ja opetuksia lajien väliseen yhteiseloon.

Perinnetieteissä on viime vuosikymmenten aikana osallistuttu aktiivisesti lajien välisyyttä koskevaan keskusteluun. Näiden keskustelujen mukaan ottaminen kirjaan olisi tuonut myytteihin ja tarinoihin sellaista syvyyttä, joka olisi voinut parhaassa tapauksessa herättää myytit ja tarinat eloon tässä hetkessä ja kutsua näin nykylukijaa vahvemmin pohtimaan tarinoiden eettistä sisältöä. Nyt kirjan esittelemät myytit ja tarinat opetuksineen uhkaavat jäädä menneisyyden maailmasta poimituiksi kuriositeeteiksi.

Kirjan viimeisestä luvusta löytyy pyrkimystä elävöittää jänismyyttejä palaamalla menneisyydestä hetkeksi maagiseen ajatteluun nykyajassa. Nykymagian esittelyssä päähuomio keskittyy horoskooppi- ja voimaeläinten esittelyyn. Näin myyttien eettinen, ihmisen toimintaa ohjaava potentiaali jää voimaeläintään etsivän yksilön jalkoihin.

Animistinen maailmankuva antaa äänen jäniksille

Hjelt tarjoaa lukijalle kirjansa alussa hyvin lyhyeksi jäävän, muutamaan sivuun typistyvän johdannon myyttien ja tarinoiden maailmaan. Ennen jänismyyttien maailmaan sukeltamista Hjelt nostaa tärkeäksi sen ymmärtämisen, ettei myyttien kohdalla ole kyse jäniksistä kertovista epätodellisista saduista. Myytit ja tarinat ovat enemmän kuin ajanvietteeksi sepitetyt sadut.

Hjelt sivuaa pintapuolisesti myyttien ja tarinoiden syntykontekstia – sitä todellisuutta, jossa ihmisten, eläinten ja muun elollisen välillä vallitsee yhteys. Tuolloin ihmistä ei ole vielä nostettu luomakunnan kruunuksi, vaan ihminen on erottamaton osa kaiken elollisen muodostamaa sielullista kokonaisuutta. Hjelt viittaa luola- ja kalliomaalauksia koskeviin tutkimuksiin, jotka ovat tehneet näkyväksi sen, miten ihmisen sijaan eläimet ovat näissä maalauksissa pääosassa.

Tälle johdannolle myyttien ja tarinoiden maailmaan olisi suonut huomattavasti enemmän tilaa, jotta nykylukijan olisi helpompi hahmottaa myyttien mukanaan kantamaa meidän todellisuuskäsityksistä radikaalilla tavalla poikkeavaa animistista maailmankuvaa. Myytit syntyivät ja kukoistivat maailmassa, jossa ihmisten ja eläinten välinen vuoropuhelu oli ihmisille totta. Kyse ei ollut pelkästään ihmisten ja eläinten välisestä yhteydestä, vaan animismi sulkee sisäänsä vuoropuhelun kaiken elollisen kanssa.

Vuosituhansien ajan ihmiset kävivät vuoropuhelua luonnonhenkien kanssa. Henki, sielu kuului yhtälailla puiden, tuulen kuin pienen pienen jäniksenkin olemukseen. Käänne ajattelussa lähti liikenteeseen mekanistisen luonnontieteen kannattajien keskuudessa 1600-luvulla. Heidän joukostaan tunnistamme ainakin filosofi René Descartesin (1596–1650), joka nosti ihmisen ainoana ajattelevana olentona, henkenä ja sieluna pelkäksi materiaksi pelkistyvän luonnon yläpuolelle. Vuosituhansia jatkunut dialogi ihmisen ja luonnon välillä alkaa säröilemään. Tasaveroisen kumppanuuden sijaan ihmisen katse luontoon julmistuu. Uudenlaisella maailmankuvalla varustetulle ihmiselle jänikset eivät enää kuiski salaisuuksiaan, vaan luonto kohdataan entistä useammin taloudellisen hyötymisen näkökulmasta. Sieluttomaksi ymmärretystä luonnosta tulee mykkää materiaa, johon kajoamisen oikeutusta kaiken yläpuolelle korotetun ihmisen ei enää tarvitse keneltäkään kysyä – on lupa ottaa enemmän kuin tarvitsee.

Tässä uudessa mekanistisessa maailmassa – meidän tuntemassamme maailmassa – jänikset ovat vaienneet. Jäniskertomusten kehystäminen ihmiskunnan historiassa ja maailmakuvassa tapahtuneilla merkittävillä muutoksilla olisi tehnyt Hjeltin kirjasta tietokirjan, joka lisää ymmärrystämme paitsi rikkaasta suullisesta kansanperinteestä, myös ihmiskunnan historiasta laajemmin.

Kirjassaan Kantarellin kuuntelemisen taito etelä-virolainen kirjailija ja semiootikko Valdur Mikita pohtii, miksi animismi on niin tärkeää. Hän esittää animismin ilmentävän erilaista moraalia suhteessa luontoon. Vuoropuhelu luonnonhenkien kanssa on ylläpitänyt ihmisen yhteyttä kaikkeen elolliseen. Tämän dialogin katoaminen on Mikitan mukaan nykymaailman tragedia. Nykyihmisillä olisikin paljon opittavaa animistisesta maailmankuvasta.

Jänistarinoiden irrallisuus

Jänismyytit ja -tarinat jäävät monella tasolla irralliseksi sitä ympäröivästä todellisuudesta. Lukija joutuu pääsääntöisesti itse päättelemään sen ajallisen kontekstin, jossa tarinat ovat syntyneet ja kukoistaneet. Tietolaatikot olisivat voineet tarjota historiallista kontekstia tarinoille ja avartaa lukijan ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta. Teoksen vähäiset tietolaatikot on kuitenkin päädytty täyttämään faktoilla kyseisellä maantieteellisellä alueella elävistä jänis- ja kaniiniroduista. Sinänsä mielenkiintoiset yksityiskohdat eri roduista latinankielisine nimineen jäävät irralliseksi myyttien ja tarinoiden maailmasta.

Ilahduttavia hetkiä kirjan sivuilla ovat sellaiset, joissa Hjelt kertoo esimerkiksi arkeologisista löydöistä Guatemalasta. Kuvaukset mayojen keraamisesta maljakosta, johon on maalattu kirjurina toimiva valkoinen kaniini monipuolistaa ja syventää lukijan ymmärrystä siitä myyttien täyteisestä todellisuudesta, jossa jänistarinat ovat kukoistaneet. Tällaiset esimerkit onnistuvat elävöittämään mennyttä aikaa.

Historiallisen kontekstin puuttumisen ja animistisen maailmankuvan jäsentymättömyyden vuoksi matka jänismyyttien maailmaan jää pintapuoliseksi. Huolellisemmalla kehystyksellä Hjeltin yhteen kokoamien jänismyyttien ja -tarinoiden maailmat olisivat voineet tulla lähemmäksi lukijaa ja haastaa pohtimaan kriittisesti ihmiskeskeistä maailmankuvaamme. Myyttien ja tarinoiden rikkaassa perinteessä olisi ollut paljon ammennettavaa ja opittavaa. Loikkiminen mantereelta toiselle kävi nyt harmillisen hätäisesti.