Kesäisellä Venäjän Karjalan matkalla kesällä 2000 poikkesin Karjala-lehden toimituksessa Petroskoissa. Siellä silmiini osui kirja, ja sen kannessa tuttu kuva – Kalle Ranta oli kirjoittanut elämäkertansa, kirja ilmestyi WSOY:n julkaisemana talvella 2000. Siellä sain kuulla että Kalle Rannan monivaiheinen elämä oli päättynyt pian kirjan julkaisemisen jälkeen.

Ensimmäisen kerran tapasin Kalle Rannan Karviassa 1980-luvun alussa ja tein hänestä haastattelun paikallislehteen. Näin jälkeenpäin harmittaa, etten ollut tarpeeksi hyvin valmistautunut kohtaamiseen, minulle hän oli silloin vain Petroskoissa ilmestyvän suomenkielisen Punalippulehden päätoimittaja, ja vaatimattomana miehenä hän ei tekemisiään laajemmin esille tuonut

Tapasin Kalle Rannan monena kesänä tämän jälkeenkin ja vaihdoimme tavatessamme aina muutaman sanankin Karvian Talouskaupan baarissa, missä hän saattoi olla tiskaamassa vaimonsa kanssa. Uskollisesti hän istui heinäkuisen sunnuntaipäivän Karvian Kotiseutujuhlassa aina kun silloin sattui Karviassa olemaan.

Kalle Rannan kirja ei ole pelkästään elämäkerrallinen kronikka, vaan myös myrskyisän vuosisadan historian pyörteisiin joutuneen kokijan henkilökohtaisia näkemyksiä ja mietelmiä.
Kirjoittaja sanoo esipuheessaan,että kirjan tarkoitus on auttaa lukijoita ymmärtämään mitä maailmassa on oikeastaan tapahtunut.Hän toimi mm. tulkkina Neuvostoliiton ja Suomen päämiesten kokouksissa. Tutuiksi tulivat niin Kekkonen kuin Sorsakin, puhumattakaan pienemmistä politikoista.

Kalle Ranta oli kuin korkki, joka aina uudestaan ja uudestaan pulpahti pintaan, ja yleensä entistä korkeammelle, vaikka hänet monta kerta yritettiin upottaa neuvostososialismin pohjattomaan suohon. Kallen kirjassa luetellaan paljon ihmisiä jotka joko teloitettiin tai he sortuivat alkoholismiin epäoikeuden pohjattomassa suossa.
Kirja on rehellinen kuvaus kuinka idealistinen sosialismin kannattaja joutuu pikkuhiljaa riisumaan ruusunpunaiset silmälasinsa ja lopuksi kääntää takkinsa kokonaan. Kivutta se ei käy. Kirja vastaa myös kysymykseen miksei sosialismi onnistunut Neuvostoliitossa.

Toisaalta kirja on erinomainen katsaus lähihistoriaan, siinä kertoo monessa mukana ollut, lähes aitiopaikalta asioita seurannut mies omakohtaiset kokemuksensa. Kalle Rannalla oli muita parempi paikka verrata Suomen ja Neuvostoliiton elämää ja politiikkaa, liikkuihan hän molemmissa maissa ja taisi molemmat kielet. . Tämä vertailu kallistuu ehkä liikaakin Suomen paremmuuden puolelle. En usko, että orvolla Kalle Rannalla olisi ollut mahdollisuus saada samanlainen sivistyksellinen oppi sen aikaisessa Suomessa tai edes Kanadassa.

"Arpi korvassa ja sydämmessä" kirja ei ole kuitenkaan ikävää luettavaa. Kirjassa on paljon keventäviä kaskuja ja kerrotaan mukaviakin tapahtumia. Kalle ei jää voivottelemaan tapahtumia, vaan yrittää aina eteenpäin, ja aina joku ovi hänelle aukeaakin.

Lapsuus Kanadassa
Äiti kuoli kun isä joutui vankilaan
Kalle Rannan vanhemmat, isä Juhana ( aiemmin Tiirikainen ) ja äiti Helena os. Huuhta olivat muuttaneet Kanadaan joskus ennen vuotta 1918. Juhana Tiirakainen oli osallistunut Viaporin kapinaan. Kapina kukistettiin ja Helsingin punakaarti hajoitettiin elokuussa 1906. Juhana Tiirikaisen paja Pölläkkälän sahalla oli ollut salainen etappi jonka kautta oli toimitettu kapinalisille Venäjältä tuotuja japanilaisia aseita. Kalle arvelee isänsä ja setiensä paenneen Kanadaan kiinni jotumisen ja Siperiaan karkoituksen pelossa.

Kalle jäi äidistään orvoksi hiukan yli vuoden vanhana, kun hänen isänsä oli joutunut vankilaan 9 vuodeksi miehen taposta.. Kallen otti huostaansa hänen lapseton setänsä Eemil vaimonsa Miinan kanssa. Kallen isä pääsi vankilasta 1929, mutta hukkui pian turkiksien metsästysmatkalla järveen, joten Kalle oli täysorpo 10- vuotiaana.

Kanadassa sai vapaasti levittää sosialistista oppia, ja Kalle muistaa "haaleilla" lauletun "Vapaata Venäjää", kerrotun Leninin opista ja riistokpitalistista. Neuvostoliitto nähtiin ihannevaltiona.

Laman koitellessa Yhdysvaltoja ja Kanadaa, sieltä ryhdyttiin värväämään ihmisiä muuttamaan Neuvostoliiton Karjalaan. Kalle oli tuolloin 13 -vuotias ja kovasti huolissaan tulevaisuudesssaan. Isä oli teroittanut Kallelle koulunkäynnin tärkeyttä, mutta perheellä ollut rahaa kouluttaa Kallea suuren laman koettelemassa Kanadassa. Sukulaiset päättivät lähteä ensimmäisien mukana rakentamaan sosialistista Karjalaa, sitä ihannevaltiota. Matka tapahtui laivalla syksyllä 1932. Värvääjät olivat kyllä kertoneet rehellisesti puutteellisista oloista Karjalassa. Mukaan piti ottaa työkaluja ja muonaa. Muu omaisuus myytiin lähes pilkkahinnalla. Perhe joutui Vilgan metsätyömaalle jossa ruoka oli huonoakin huonompaa…
…ja kaikista nopein on karjalainen ripuli, se on housussa ennen kuin ehtii edes ajatella…
Kalle lähti pian Petroskoihin jatkamaan opintojaan.

Kalle säästyi Stalinin vainoilta
Ensimmäiset vuodet Karjalassa sujuivat Kallelta ahkerasti opiskellen. Koulu oli suomenkielinen ja hyvin kulttuuripainotteinen. Tutuiksi tulivat myös Petroskoin Suomalainen teatteri, sinfoniaorkesteri ja kirjallisuus. Myös tanssi oli lähellä Kallen sydäntä. Kalle Ranta kertoo kirjassaan laajasti elämänsä onnellisista vuosista Petroskoin koulussa ja kulttuurielämän pyörteissä.

Muutoksen tuulet aloitti 1937 voimaan tullut laki, joka kielsi suomen kielen käytön koulussa, mutta Kalle opetteli nopeasti venäjän kielen.

Vuonna 1938 alkaneet Stalinin vainot koskivat kovasti myös Kallea. Sekä kasvatti-isä Eemil, setä Eenok ja veli Evert teloitettiin. Vanhempi veli karkotettiin Siperiaan. Monet toverit, tuttavat ja opettajat katosivat lopullisesti. Myös Kallen omat tulevaisuuden haaveet romuttuivat omaisten ollessa teloitettuja "kansanvihollisina". Ilmeisesti Kalle säästyi teloitukselta, koska teloitettujen kiintiö oli tullut täyteen. Kalle kirjoittaa : "Yksinvaltiaana diktaattorina Stalinia ei voi verrata Hitleriin. Stalin tuhosi mielipuolen raivolla kannattajiaan, Hitler vain häntä todella uhkaavia vihollisia."

Vainojenkaan aikana kansalaiset eivät syytäneet Stalinia, vaan pitivät syntipukkeina johtaviin puolue- ja turvallisuuselimiin tunkeutuneita poliittisia seikkailijoit ja kiipijöitä jotka vehkeilivät Stalinin selän takana ja syöttivät hänelle pajunköyttä näyttääkseen olemattomia kykyjään ja luodakseen vääristyneen kuvan poliittisesta tilanteesta.

Sota-aika
Vuonna 1939 puhjennut sota siirsi Kallen elämän aivan uusille urille, suomenkielentaitoisena hänet määrättiin Neuvostoliitossa toimineen Otto Wille Kuusisen hallituksen ( Terijoen ) alaisen Suomen kansanarmeijan upseeriksi. Kalle Ranta kertoo kirjassaan, ettei kansanarmeija saanut osallistua sotatoimiin, vaan sen tehtävä oli propagandistinen. Puna-armeijan riemukkaan voiton jälkeen heidän piti marssia Helsinkiin Suomen riistetyn kansan vapauttajina. Suomalaisten kiivas vastarinta hämmästytti kaikkia, myös Kallea, joka ei oikein voinut ymmärtää, miksei Suomen riistetty ja orjuutettu kansa ottanutkaan heitä hurraten vastaan.

Jos Suomen rintamalla ei hyvällä katseltu juopottelua, niin jokainen rintamalla oleva neuvostosotilas sai joka päivä 100 grammaa vodkaa!

Välirauhan aikana Kalle jäi armeijan palvelukseen ja hänet värvättiin tulkiksi ja vetämään uutta rajalinjaa rauhan ehtojen mukaisesti. Jatkosodan aikana Kalle Ranta toimi pioneerikomppaniassa ja osallistui sotatoimiinkin. Osaston päätehtävänä oli huolehtia kaiuttimista jotka välittivät suomalaisille sotilaille neuvostopropagandaa. Itsenäisyyspäivänä nähty elokuva Tuntematon sotilas ja samaan aikaan luettu Kalle Rannan kirja avasi mielenkiintoisen perspektiivin näihin tapahtumiin.

Vaikka Kalle Ranta oli suomenkielentaitoinen, ei hänkään ihan kaikkea ymmärtänyt. Rintamalla ollessaan hän esimerkiksi kuuli suomalaisten huutavan "Tulta munille !", ei hän aluksi ymmärtänyt mistä oli kysymys. Samoin sana "koukata" tuli selväksi vasta kokemuksen kautta.

Näihin aikoihin hän tapasi uudelleen kauan ihailemansa Irma Haatajan, ja muutaman kuukauden perästä he menivät naimisiin. Irman ja hänen äitinsä Lempi olivat syntyneet Karviassa Suomijärven kylässä, ja myös he olit siirtynyt Amerikasta Neuvostoliiton Karjalaan.
Sota-aikana Kalle yleni yliluutnantiksi ja sitten kapteeniksi ja hän toimitti suomen- ja saksankielisiä lentolehtisiä Suomen armeijan selustaan.

Porkkalan asukkaana
Suomen ja Neuvostoliiton solmittua erillisrauhan Kalle Ranta komennettiin tulkiksi sotalaivastoon, ja sitä tietä Kalle Ranta tuli ensimmäisen kerran elämäsään Suomeen; sukellusveneellä. Merimiehet eivät luottaneet suomalaisen luotsiin, vaan yrittivät merikortit apunaan suunnistaa Turun satamaan. Heille huudettiin, että sukellusvene on menossa Aurajokea pitkin Turun keskustaan. Nyt jo kelpasi luotsien apu.

Tutustuminen sodan jälkeiseen Suomeen ja sen oloihin herätti Kalle Rannan mielessä joitakin orastavia kysymyksiä, joita ei sopinut ääneen lausua, saati yrittääkään niihin vastata. Hävinneen Suomen sodanjälkeinen ruokatilanne ei ollut edes niin kehno kuin se 1930-luvun alun Neuvosto- Karjalassa oli ollut. Kalle Ranta pohti syytä asiantilaan ja arveli eron olevan tilapäistä, koska Neuvostoliitto oli joutunut varustautumaan puolustamaan sosialistista valtiomuotoa. Turussa ollessaan Kalle kuuli uutisia Andrei Zdanovin sotakorvausneuvotteluista. Zdanovin ajatuksena oli ollut, että Suomen piti toimittaa Neuvostoliittoon sellaisia tavaroita, joita ennen Suomeen oli tuotu Saksasta. Tällaisia olivat mm.laivat. Suomi joutui sotakorvauksien kautta luomaan Saksasta riippumattoman metalliteollisuuden.

Kalle Rannan työ Suomessa jatkui esikuntatulkkina, ja vuonna 1946 hän haki vaimonsa, poikansa Rolandin ja Irman äidin, Lempin Suomeen, ja he asettuivat asumaan Porkkalan merisotatukikohtaan. Sieltä käsin Kalle kävi töissä Helsingissä Itämeren laivaston komendanttivirastossa. Tätä jatkui vuoteen 1949. Kalle Rannan mukaan Porkkalassa nähtiin nälkää noina vuosina. Rannan perhe tuli kuitenkin toimeen hyvin; pitkälti Lempi mummun suomalaisella huolellisuudella hoitaman ja kaikkien ihaileman kasvimaan tuotteilla. Hyvin lannoitettu maa tuotti perunaa, kurkkua, tomaattia ym. Helsingin kauppatorilta Kalle sai ostaa jauhettua hevosenlihaa ja rasvasilliä. Näinä vuosina Kalle Ranta tapasi J.K Paasikiven, joka on ensimmäinen Suomen presidenteistä, joita hän on kätellyt ja tulkannut.

Suomessa ollessaan hän tapasi myös hänen mielestään riistäjäluokkaan kuuluvia ihmisiä. Kovasti Kalle Ranta ihmetteli näiden ihmisten ystävällistä suhtautumista heihin.
Esimerkiksi rouva Nilson, joka omisti Turussa elokuvatetterin, lainasi ilmaiseksi neuvostomatruuseille elokuvia, jotka Kalle Ranta sitten simultaanitulkkasi. Kalle kävi rouvan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, ja ne herättivät hänessä ristiriitaisia mietteitä luokkataistelun teoreettisista ongelmista.

Stalin oli täydentänyt Leninin luokkataisteluteoriaa vuoden 1937 keskuskomitean täysistunnossa väittäen, että luokkataistelu tulisi Neuvostoliitossa kärjistymään edelleenkin sosialismin asemien vahvistumisen ja neuvostovaltion voitokkaan eteenpäin menon myötä. Kalle oli tuntenut jopa omissa nahoissaan tämän kärjistymisen, eikä oikein voinut ymmärtää tätä, koska sosialismi oli jo voittanut, riistäluokat oli jo murskattu eikä enää ollut luokkia, joita vastaan vallassa olevan työväenluokan olisi pitänyt taistella!

Kalle Ranta kirjoittaa, ettei voinut tuolloin edes olettaa, että Stalin tarvitsi näitä tuulesta temmattuja teoreettisia viisauksia silmänlummeeksi julmalle terrorille pitääkseen sen synnyttämän pelon voimalla valtaa käsissään. Mutta juuri keskustelut rouva Nilsonin kanssa olivat ensimmäinen oleellinen repeämä Kalle Rannan kommunistisen aatemaailman perustassa.

Ideologiseen valistustyöhön ja takaisin Petroskoihin
Vuonna 1949 Stalin iski taas, ja nyt Neuvostoliiton armeijasta puhdistettiin pois kaikki jotka eivät olleet venäläisiä. Kalle Ranta siirrettiin reserviin, ja perhe muutti takasin Petroskoihin. Irma Ranta pääsi takaisin työpaikkaansa tanssiyhtye Kanteleen artistiksi. Myöhemmin Irma opiskeli englannin-kielen opettajaksi ja hän toimi eläkeikäänsä asti Petroskoin yliopiston lehtorina. Lempi mummo oli ammatiltaan räätäli. Kielitaito avasi Kallelle taas uuden uran. Juri Andropov oli tuolloin Karjalan keskuskomitean toinen sihteeri, ja hän suositteli Kallelle ryhtymistä ideologisen valistustyön alalle, eli tiedotusvälineiden pariin. Näin Kallesta tuli Totuus-lehden toimittaja. Kauaa ei tätäkään jatkunut, taas iski stalinistinen puhdistus. Kalle Ranta luokiteltiin "epäluotettavaksi" koska oli syntynyt Kanadassa ja oli syntyperältään suomalainen. Kauaa ei Kalle ehdi työttymyyttään surra, kielitaito avasi taas uuden tien. Karjalassa ei ollut montaakaan sivistynyttä suomea ja englantia taitavaa henkilöä.
Jostain syystä puhdistukset "epäluotettavasta aineksesta" eivät olleet koskeneet tietotoimisto TASS:ia. Suhteittensa avulla Kalle pääsi sinne töihin, tehtävänään kääntää ulkomailta tulevat uutiset.
Kalle ja Irma Ranta opiskelivat Petroskoin yliopistossa. Irma Ranta valmistui englanninkielen opettajaksi ja oli eläkkeelle siirtymiseensä asti Petroskoin yliopiston englanninkielen lehtori. Kallen tähtäin oli venäjän ja suomen kielen opettajan virka, hän valmitui 1959, mutta ei koskaan toiminut opettajana.

Hrustsovin valinta herätti uuden toivon paremmasta
Pian Stalinin kuoleman jälkeen Nikita Hrustsov paljasti fakta-aineistolla perustellen Stalinin harjoittaman verisen mielivallan. Puolueen jäsenenä Kalle Ranta sai lukea tämän erittäin salaiseksi luokitellun puheen. Vasta silloin hän tajuaa, että hänet oli aivopesty. NKP tuomitsi Stalinin palvonnan ja paljasti hänen mielivaltaiset tekonsa. Nyt piti alkaa uusi ja inhimillinen kausi Neuvosoliiton politiikassa. Myöhemmin on käynyt ilmi, ettei NKP ollut lainkaan tuolloin käsitellyt asiaa, vaan se oli yksinomaan Hrustsevin omavaltainen edesottamus. Kaikesta huolimatta elämä alkoi kohentua, kauppoihin tuli ruokaa ja ryhdyttiin toteuttamaan valtavaa asuinrakennusohjelmaa.
Vuonna 1957 Kalle Ranta siirtyi juuri perustettuun Neuvosto-Karjala-lehteen. Nyt Kallella oli taas aitiopaikka maan poliikan tarkkailuun. Lehti tuki kaikkia uudistuksia. Hrustsovin kuuluisan maissinviljely projektin Kalle Ranta tajusi kuitenkin tuhoon tuomituksi, hän oli lukenut että maissi menestyi vain lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa. Hän mainitsi tämän seikan lehden puoluekokouksessa. Joku kanteli Kallen mieleipiteen ylöspäin, ja Kalle sai kovat moitteet siitä että oli rohjennut esiintyä toveri Hrustsovin suosituksia vastaan.
Tämä seikka paljasti Kalle Rannalle, ettei Neuvostoliitossa mikään ollutkaan muuttunut.
Karjalassakin kylvettiin siis maissia, eikä satoa saatu lainkaan.

Karjalan television johtaja
Vuonna 1961 Kalle Ranta sai harteilleen pari vuotta aikaisemmin perustetun Karjalan television johtajuuden Tätä työtä Kalle pitää yhtenä elämänsä ja työuransa mielekkäimmistä vaiheista. Tänä aikana Kalle Ranta tapasi paljon niin venäläisiä kuin suomalaisiakin vaikuttajia.
Tuona vuonna hän myöskin pääsi vaimonsa Irman kanssa käymään Suomessa ensimmäisen kerran sodan jälkeen. He tapasivat Irman sukulaisia ja kävivät myös pikavisiitillä Karviassa. Tämän vierailun myötä Kalle Ranta otti sydämmen asiakseen toimia määrätietoisti ja aktiivisesti Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyden lujittamiseksi. Kalle Rannan kohdalla tämä ei jäänyt pelkäksi "neuvostoliturgiaksi", sillä hän avasi mm. juuri Karvian Kone Oy:n kaarihallien venäjänviennin. Myös Rauman Holmingin telakka sai apua Kalle Rannalta.

TASS:in kirjeenvaihtajaksi Helsinkiin
1965 Kalle Ranta sai komennuksen Suomeen, Helsinkiin TASS:in viralliseksi kirjeenvaihtajaksi. Kallen pääasiallinen työ oli lukea suomalaiset päivälehdet ja kääntää niistä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita kuvaavat jutut venäjäksi. Käännökset lähetettiin samana päivänä Moskovaan.

Vuoden 1966 joulun Kalle ja Irma Ranta viettävät Karviassa Penttilässä, Irma Rannan sukulaisten luona.. Se oli ensimmäinen joulunvietto Kanadassa vietetyn lapsuuden jälkeen. Kalle kirjoittaa "Ikiajoiksi mieleeni jäänyt se joulu on"

Karviassa Kalle Ranta tutustuu Suomenlahden Kone Oy:n johtajaa Aarne Mantilaan, jonka ripeä toiminta herätti Kallessa ihastusta.

Takaisin Petroskoihin
Kalle Ranta toimi kaksi vuotta TASS:in kirjeenvaihtajana, kunnes siirtyi Petroskoissa ilmestyvän Punalippulehden toimitussihteeriksi ja myöhemmin päätoimittajaksi. Yhteydet Suomeen ja Karviaan eivät katkenneet. Kalle Ranta jäi eläkkeelle Punalipun päätoimittajan virasta 1988, siis 70-vuotiaana, jatkaen kuitenkin muutaman vuoden sen yleisönosaston toimittamista.

Lopullisesti Suomeen
Vuonna 1992 Kalle ja Irma Ranta muuttivat Suomeen ja Kokemäelle, jossa jo pojan perhe oli asunut. Suomen kansalaisuuden he kaikki saivat 12.1. 2000. Muutaman kuukauden kuluttua kirjan julkaisemisen jälkeen tuli suruviesti, Kalle Ranta oli kuollut.

Omaelämäkerta
Kalle Ranta on kirjoittanut omaelämäkertakirjansa huolellisesti, rehellisesti ja ehkä turhankin vaatimattomasti. Kirjan nimessä mainittu arven sydämeensä hän sai, kun tajusi ja ymmärsi, ettei sosialistinen Neuvostoliitto ollutkaan se onnela, josta hänen isänsä oli unelmoinut. Loppukaneetissaan Kalle Ranta kuitenkin kirjoittaa, että omaelämäkertaa kirjoittaessaan arpi hänen sydämestään suli pois kun hän tajusi, ettei kuitenkaan ollut elänyt turhaan …" vaan olen osallistunut vuosisadan laajamittaisimpaan yleiskunnalliseen kokeiluun, joka on todistanut epäinhimilliseksi ja ihmiskunnalle tarpeettomaksi ja vahingolliseksi valtion täydelliseen omistukseen perustuvan neuvostomallisen sosialismin…"