Kiinnostava johdatus aate- ja oppihistoriallisen tutkimuksen perusteisiin

Ajatusten lähteillä johdattaa lukijansa aate- ja oppihistorian maailmaan. Se esittelee tieteenalojen perusteita tarjoten samalla esimerkkejä ajankohtaisesta suomalaisesta tutkimuksesta. Kirjoittajista valtaosa toimii Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian oppiaineen piirissä, ja teos onkin laadittu myös samaisen oppiaineen pääsykoekirjaksi.

Myllykangas, Mikko ja Pietikäinen, Petteri (toim.): Ajatusten lähteillä. Gaudeamus, 2017. 423 sivua. ISBN 978-952-495-423-5.

Ajatusten lähteillä jakautuu kahteen osaan. Niistä ensimmäinen keskittyy aatehistoriaan, toinen puolestaan oppi- eli tieteenhistoriaan. Kuten johdannossakin todetaan, aatehistorian tutkimuskohteena on menneisyyden ihmisten ajattelu, ja tutkimuskohteeksi voidaan nostaa yhtä lailla yksittäisen ihmisen ajattelu kuin laajempi ideologiakin. Oppihistoria puolestaan on ennen muuta tieteellisen ajattelun historiaa. Petteri Pietikäinen ja Mikko Myllykangas painottavat johdannossa kuitenkin, että näiden kahden ero ei ole ehdoton, eivätkä he näe turhaa raja-aitojen rakentamista muutoinkaan mielekkäänä.

Monenlaista aatehistoriaa

Ensimmäisessä, lukijaa johdattelevassa luvussa pohditaan sitä, mistä aate- ja oppihistoriassa oikein on kysymys. Mitä ylipäätään on historiantutkimus? Entä miten aatehistorioitsijan ajattelu eroaa vaikkapa filosofin ajattelusta, mikä on sen erityinen fokus ja merkitys? Ari Helo ja Petteri Pietikäinen käyvät myös jonkin verran läpi sitä, millä tavoin tämän alan tutkimusta käytännössä tehdään.

Seuraava luku, jonka on kirjoittanut Petteri Pietikäinen, keskittyy tarkastelemaan utopia-ajattelun historiaa. Pietikäinen selventää, mitä utopia-ajattelulla tarkoitetaan nostaen esiin lukuisia esimerkkejä. Hän käy läpi utopismin historiaa Thomas Mooresta (ja tämän edeltäjistäkin) 1900-luvulle saakka. Utopioiden ja utopismin perinne jatkuu nykypäivänäkin: kuten Pietikäinen toteaa, ne tarjoavat toivoa ja usein mielikuvituksellisiakin vaihtoehtoja vallitseville oloille ja yhteiskunnalle. Ajatus mahdollisuudesta muuttaa ihmistä paremmaksi on Pietikäisen sanoin utopia-ajattelun ”kovaa ydintä”.

Thomas More, Utopia, Louvain, 1516 Wormsley Library, Oxford.

Teoksen kolmas luku on nimeltään Yhdysvaltalaisen liberalismin edistyshistoriallinen luonne, ja sen on kirjoittanut Ari Helo. Helo nostaa esiin sen, että liberalismi on Yhdysvalloissa erityisellä tavalla ”kansallista”. Kansakunnan nähdään vähitellen nousevan ja etenevän yhä lähemmäs maan perustamiskauden ihanteita. Kuten Helo tuo esiin, tällainen käsitys historiasta voidaan löytää niin Clintonin, Bush nuoremman kuin Obamankin ajattelusta. Yhdysvaltalaisen ajattelun ja historiakäsityksen tämän kaltaiset erityispiirteet onkin hyvä huomioida, jos haluaa esimerkiksi ymmärtää maan poliittista kulttuuria.

Kari Väyrynen käsittelee omassa artikkelissaan luontosuhteemme muuttumista. Kristinuskon myötä antiikin luontokäsitys muuttui välineellisemmäksi, ja nykyisin keskeinen on pikemminkin ympäristön käsite. Väyrynen puolustaa ajatusta siitä, että luonnon käsitteellä voisi olla jonkinlainen pysyvä ydin; näin siitäkin huolimatta, että nykypäivänä tällaiset käsitteet usein nähdään lähinnä historiallisesti muotoutuneina.

Seuraava luku on nimeltään Klassiset tunneteoriat ja niiden muunnokset uuden ajan filosofiassa, ja sen on kirjoittanut Simo Knuuttila. Knuuttila käy läpi sitä, millä tavoin antiikin tunneteoriat välittyivät uudemman ajan ajatteluun, johon toisaalta osaltaan vaikutti myös luonnontieteellistyvä tiedekäsitys. Mielenkiintoisen artikkelinsa lopussa Knuuttila esittää joitakin yleisempiä huomautuksia tunteiden historiallisesta tutkimuksesta.

Thomas Kuhn 1922-1996. Wikimedia Commons.

Jouni-Matti Kuukkasen luku Historiallinen tieteenfilosofia ja tieteen edistyksen ongelma käsittelee keskustelua siitä, millä tavoin tiede etenee ja eteneekö se ylipäätään. Tarkastelun erityisinä kohteina ovat ns. historialliset tieteenfilosofit, etenkin Thomas Kuhn. Kuhnin mukaan ajatus tieteellisen tiedon kasautumisesta ei ole ongelmaton, ja menneisyyden tiedettä ja ajattelua on pyrittävä ymmärtämään nimenomaan osana omaa aikaansa, sen omista lähtökohdista. Tieteellinen vallankumous merkitsee tällöin ikään kuin koko maailman (mm. tieteen käsitteiden) muuttumista. Kuukkanen käsittelee artikkelissaan myös muiden filosofien vastauksia edellä kuvattuun haasteeseen. Mitä siihen sitten vastataankin, Kuukkasen mukaan historiantutkimuksen tehtävänä on joka tapauksessa kytkeä kunkin aikakauden tiede omaan aikaansa ja lähtökohtiinsa (filosofian ja historiantutkimuksen tehtävät poikkeavat näin jossain määrin toisistaan).

Johdatusta tieteenhistorian kysymyksiin

Kirjan toinen osio tutustuttaa lukijansa tieteenhistoriaan. Tämä tieteenala keskittyy (nimensä mukaisesti) tieteen ja sen tekijöiden historiaan.  Oppihistorian tutkimuskohteen voi siis todeta olevan aatehistorian tutkimuskohdetta suppeampi. Maija Kallinen ja Erkki Urpilainen ovat kirjoittaneet osion alkuun lyhyen johdannon, joka johdattaa tämän tieteenalan historiaan ja suuntauksiin (internalistinen ja eksternalistinen).

Yliopisto-opiskelua 1300-luvulla. Laurentius de Voltolina: Liber ethicorum des Henricus de Alemannia, Scena: Henricus de Alemannia con i suoi studenti, n.1350. Kupferstichkabinett, Berlin. Wikimedia Commons.

Maija Kallisen kirjoittama luku Suurin murroksista? Skolastiikasta empiirisen tieteen tielle käsittelee tieteessä 1500- ja 1600-luvuilla tapahtuneita muutoksia. Mainittua ajanjaksoa voidaan todellakin pitää merkittävänä murroskautena. Havainnoinnin ja kokeellisuuden merkitys kasvoi, ja samalla lisääntyi matematiikan merkitys muiden tieteiden apuna. Erkki Urpilaisen kirjoittama luku Tiedettä Suomessa puolestaan tarkastelee suomalaista tieteenharjoittamista merkkipaaluineen. Merkittävä tiedemaa Suomesta kuitenkin tuli vasta 1900-luvulla.

Petteri Pietikäinen käsittelee evoluutioajattelun historiaa luvussa Älykkäästä suunnittelijasta sokeaan kelloseppään: evoluutioajattelun historiaa 1600-luvun lopulta Lajien syntyyn. Vaikka 1600-luvun lopun luonnonteologit vielä nojasivat ajatukseen Jumalasta älykkäänä suunnittelijana, syntyivät ajatukset evoluutiosta kuitenkin jo 1700-luvulla.

Valistusjuliste tuberkuloosin leviämistä vastaan Yhdysvalloissa 1936-1941. Wikimedia Commons.

Heini Hakosalon kirjoittama luku Tautisia tarinoita: lääketieteen ja tuberkuloosin historiaa lukeutuu omasta mielestäni koko teoksen mielenkiintoisimpiin. Artikkeli perehtyy lääketieteen historiaan esimerkkisairaudeksi valitun tuberkuloosin avulla. Kuten Hakosalo tuo esiin, sairauksia on hahmotettu ja ymmärretty eri aikoina toisistaan poikkeavilla tavoilla, vaikka ihmisruumis sinänsä ei ole toisenlainen kuin ennenkään. Tuberkuloosin suhtauduttiin 1700-luvulla hyvin eri tavoin kuin 1900-luvulla.

Teoksen viimeisen artikkelin nimi on Hullun monta nimeä: mielisairauksien nimeäminen muuttuvassa yhteiskunnassa, ja sen ovat kirjoittaneet Mikko Myllykangas ja Petteri Pietikäinen. Artikkelissa käsitellään mielenterveyden häiriöiden ymmärtämisen ja nimeämisen historiaa. Häiriöiden ymmärtämistapa ja merkitykset ovat historian kuluessa vaihdelleet. Nykyään elämme psykiatrian valtakautta, johon siihenkin liittyy medikalisaation kaltaisia ongelmia. Myllykangas ja Pietikäinen tuovat esiin, että mielisairauksien selitystavan muuttuminen leimaa etenkin murrosaikoja.

Mielenkiintoinen johdatus kotimaisen tutkimuksen kenttään

Kuten Pietikäinen ja Myllykangas tuovat teoksensa johdannossa esiin, kirjan (yhtenä) tarkoituksena on houkutella lukijaansa aate- ja oppihistorian pariin ajankohtaista tutkimusta esittelemällä. Tässä teos onnistuukin: se tarjoaa kattavan näköalan kotimaisen aate- ja oppihistoriaan tutkimukseen. Tiedon ja näkökulmien määrä on suorastaan hengästyttävän runsas. Varsinaisten lukujen lomassa on myös lyhyempiä tietolaatikoita, jotka johdattavat lukijan esimerkiksi käsitehistoriaan sekä naisen paikkaan tieteenhistoriassa. Lukija saattaa toisaalta kuitenkin jäädä kaipaamaan vankempaa johdatusta teorioihin ja tutkimusmenelmiin. Toisaalta, kuten kirjoittajatkin toteavat, teos olisi nyt käsillä olevaa huomattavasti laajempi, jos niihinkin olisi keskitytty. Pääsykoekirjaksi nide soveltuu varmasti mainiosti. Se esittelee hakijoille kattavasti sitä, millaista oppiainetta nämä ovat aikeissa ryhtyä opiskelemaan, millaisia asioita ja ilmiöitä se käsittelee ja mitä alan kotimaisessa tutkimuksessa tällä hetkellä tapahtuu.

Toisaalta teos sopii kenelle tahansa lukijalle, joka on kiinnostunut aate- ja oppihistorian kysymyksenasetteluista ja ajankohtaisista kotimaisista tutkimusaiheista. Aihepiiriensä vaativuudesta huolimatta suhteellisen helppotajuinen, sivistävä teos osoittaa havainnollisesti, miten monenlaisia tutkimusaiheita ja näkökulmia oppiaineen piirissä esiintyykään. Nimensä mukaisesti kirja johdattaa ajatusten lähteille: näkemään, että ajatuksemme ja uskomuksemme eivät synny tyhjiössä, vaan niilläkin on oma historiansa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *