Akateeminen Kirjakauppa perustettiin Helsingin Aleksanterinkadulle vuonna 1893. Yliopistoväen kirjakaupaksi perustettu, 1930-luvun alussa Stockmannin haltuun siirtynyt liike kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi kirjakaupaksi 1900-luvun alkukymmeninä, ja johtoasema säilyi lähelle vuosisadan vaihdetta. Pohjois-Espan ja Keskuskadun kulmaan, Stockmannin nurkalle, valmistui 1960-luvun lopussa komea Alvar Aallon suunnittelema rakennus, Kirjatalo. Kirjapalatsiksikin sitä kai oli tarkoitus kutsua, mutta ihan noin pompöösi ilmaus ei stadilaisten suuhun sopinut.

Kuva: Kirjapalatsi (Akateeminen kirjakauppa) Maijala Jaana HKM, Valokuvaaja 09.06.2014. Arkkitehti Alvar Aalto, 1969. Helsingin Kaupunginmuseon kokoelmat.

Stig-Björn Nyberg, jolla ei ilmeisesti alussa ollut varsinaista aatteen paloa kirja-alalle, haki ja sai kaupasta myyjän töitä syksyllä 1970. Hän suoritti töiden ohessa sekä lukion että yliopisto- opinnot ja saateltiin eläkkeelle 39 vuotta myöhemmin kirjatalon johtajan paikalta. Työura ei ollut aivan yhtäjaksoinen; välillä Nyberg ehti työskennellä muutamia vuosia opettajana ja pienehkön suomenruotsalaisen kustannusyhtiön vetäjänä.

Niinpä muistelmateos, Kirjatalossa, sisältää alaotsikkonsa mukaan ”muistoja kirja-alalta ja vähän muualtakin”. Kovin kaukana kirjoista ei teoksessa olla koskaan; pisimmällä ehkä silloin kun Nyberg kumppaneineen suunnittelee Helsingin yliopiston vuoden 1982 promootiojuhlallisuuksia Vanhan Kellarissa ja saa ravintolan hovimestarin raivon partaalle vanhoja ylioppilastapoja muistellessaan.

Kuva: Stig-Björn Nyberg haastattelee Staffan Bruunia Tytti Parrasta Stig-Björn Nyberg, kuva Akateeminen kirjakauppa.

Kohtauspaikkana Akateeminen

Akateeminen Kirjakauppa oli Nybergin työuran alussa paikka, jossa työntekijät teitittelivät toisiaan, ja jos jollakulla oli akateeminen titteli (aika monella oli), sitä käytettiin. Maisterit keskustelivat korkealentoisesti kirjoista ja kirjailijoista, vakioasiakkaista puhuttiin kuin hyvistä ystävistä, ja useimmiten heidän arvonsa ja ammattinsa tiedettiin. Moni oli jo toisen sukupolven ”akateemislainen”; ennätystä piti hallussaan neljännen polven Doris Stockmann, joka työskenteli useissa eri tehtävissä nousten lopulta kirjakaupan johtoon. Työpaikkaromanssejakin syntyi ja avioliittoja solmittiin.

Nybergin eloisa, joskin hieman hyppelehtivä kerronta avaa näkymiä maailmaan, joka nykyhetkestä katsoen on todellakin toiselta vuosituhannelta. Tietojärjestelmät olivat alkeellisia, mutta myyjien tuotetuntemus massiivinen. Kaupallisuus ja voitontavoittelu eivät kuitenkaan kuuluneet heidän ajatusmaailmaansa, eikä niitä arvostanut edes kauppaa kymmenen vuoden ajan johtanut professori Eino E. Suolahti, joka pyrki tekemään kaupasta kulttuuri-instituution. Sitähän se ei tietenkään ollut, mutta kun pari tarmokasta kauppatieteen maisteria piti huolta myyntitavoitteista ja niiden saavuttamisesta sekä muusta numeronpyörityksestä, johtaja saattoi syventyä korkealentoisiin keskusteluihin asiakkaiden kanssa.

Yliopistolta rekrytoitiin myös toinen legendaarinen Akateemisen johtaja eli Jorma Kaimio. Tieto filologin ja tunnetun etruskitutkijan siirtymisestä kirjakaupan vetäjäksi kohotti kulmakarvoja niin tiede- kuin markkinointipiireissä, mutta Kaimion kaudella Akateeminen Kirjakauppa näyttää kukoistaneen. Toisaalta kirja-alalla ja koko kansataloudessakin meni 1980-luvulla lujaa. Se näkyi Nybergin mukaan muun muassa kustantajien ylenpalttisina juhlina ja ulkomaille suuntautuneina ostosmatkoina, joiden tarkoitus oli lähinnä tutustuttaa alan toimijat toisiinsa ja pitää hauskaa yhdessä. Kauppaa toki tehtiin siinä sivussa.

Kuva: Jorma Kaimio, kuva Akateeminen kirjakauppa.

Yksi Akateemisen Kirjakaupan menestyksekkäimmistä markkinointi-ideoista oli Kohtauspaikka. Koti- ja ulkomaisten suosikkikirjailijoiden vetivät useimmiten kaupan täyteen väkeä – joskus ihmisiä jäi kosolti ovien ulkopuolellekin – ja uutuuskirjat tekivät kauppansa. Etenkin kun niihin sai tekijän signeerauksen, mikä joiltakin kirjailijoilta vaati suorastaan yli-inhimillisiä ponnisteluja. Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaari) käsi kipeytyi urakassa pahasti, Tove Jansson jouduttiin kantamaan voipuneena taksiin ja taksista kotiin.

Kuva: John Irving signeerasi kaikkien halukkaiden kirjat, 2.10.1985,kuva Akateeminen kirjakauppa.

Nalle Nybergin muistelukset kohtauspaikalle kutsutuista kirjailijoista ja taiteilijoista ovat ilmeisen sensuroimattomia. Hulvattomimpia lienevät Oriana Fallaci joka aluksi kieltäytyi kaikesta, Ilja Glazunov joka lahjoitteli hyllyssä olleita taidekirjoja kuin omiaan, ja Arto Paasilinna jonka kohtaamista kruununprinsessa Victorian kanssa Nyberg pelkäsi oikein tosissaan etukäteen.

Kirjassa ei ole henkilöhakemistoa, mutta henkilöitä siinä suorastaan vilisee. Kuvaliite näyttää heitä niin juhlassa kuin arjessakin. Useimmista Nyberg kertoo nimeltä mainiten, oli sitten asiayhteys positiivinen tai negatiivinen. Työtovereistaan – joiden joukossa on ollut muilla aloilla tunnetuiksi tulleita ihmisiä neurologeista kulttuuritoimittajiin ja tv-kuuluttajiin, kirjailijoista puhumattakaan – hän esittää melko suorasukaisia arvioita. Mutta ilmeisesti työpaikan henki on edelleen hyvä – ainakin eläköityneiden ja muualle siirtyneiden keskuudessa, koskapa entiset ”akalaiset” tapaavat toisiaan parin kuukauden välein.

Kirjan kauppa ja kustannus on erityisala

Pelkäksi hauskojen sattumusten ja hilpeiden – joskus kirpeidenkin – sisäpiiritarinoiden kokoelmaksi Nybergin kirja ei jää. Monessa kohtaa näkyy se, että kirjan kauppa ja kustannus on ala, joka poikkeaa erittäin paljon muusta kaupasta ja teollisuudesta. Alaa eivät tunne liikkeenjohdon konsultit eivätkä mainostoimistot.

Suorastaan hupaisa on tarina siitä, miten Stockmannin somistajat – joita kutsuttiin visualisteiksi – olivat saaneet loistavan idean sijoittaa kirjat värien mukaan. Punakantiset yhteen pöytään, sinisävyiset toiseen ja niin edelleen, täysin riippumatta siitä olivatko ne romaaneja, keittokirjoja vai elämäkertateoksia. Myyjät saivat nämä intoilijat muuttamaan mielensä. Myös moni muu omasta mielestään loistava markkinoinnin ja johtamisen osaaja on havainnut, että kirjan kaupassa kaikki säännöt eivät päde. Vaikka myynti nykyään keskittyykin harvalukuisiin bestsellereihin, vasta laaja valikoima tekee kirjakaupasta kiinnostavan. Silloin asiakas innostuu vaeltelemaan ja katselemaan, ostaa sellaisenkin teoksen mitä ei alun perin tullut hakemaan.

Näyttää siltä, että Akateemisen kohtaloksi koitui liian tiivis omistajaohjaus: Stockmannin johto halusi pitää kaiken päätäntävallan itsellään, eikä ymmärtänyt kirjakaupan erityisluonnetta. Kuusi maakuntakaupunkien liikettä myytiin pahimmalle kilpailijalle. Nettikaupassa – joka kirjalle luontuu varsin hyvin – puolestaan jäätiin vikkelämpien jalkoihin.

Nyberg työskenteli kirja-alalla miltei puoli vuosisataa. Suomenruotsalaisen Holger Schildts Förlagetin toimitusjohtajana hän toimi 1980–1990-lukujen vaihteessa. Vanhakantainen yritys virtaviivaistui, oppi markkinoimaan ja lopulta tekemään yhteistyötä yli kielirajan. Aluksi vaikeasti nieltävä ratkaisu osoittautui järkeväksi ja tuottoisaksikin. (Nykyään Schildts & Söderströms ja Otava tekevät tiivistä yhteistyötä: tänäkin syksynä on ilmestynyt useita kirjoja samanaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi. Nybergin teos on yksi niistä, se on kirjoitettu suomeksi ja ruotsinkielisen käännöksen on tehnyt Tobias Pettersson.)

Kuva: Stig-Björn Nyberg 2017. Otavamedia.

Hilpeitä anekdootteja ja kustannustoiminnan historiaa

Mitä teos antaa lukijalle, joka ei työskentele kirjojen parissa? Päällimmäisenä on kokoelma hilpeitä anekdootteja pääkaupungin kulttuuripiireistä ja vähän laajemmaltakin alueelta. Hieman syvemmällä on siivu kustannustoiminnan historiaa ajalta, josta ei ole ehditty vielä paljoakaan kirjoittaa, kuten alan uusimpien yritysten (Siltala, Förlaget) synnystä ja Helsingin Kirjamessujen varhaisvaiheista. Joistakin asioista voi ottaa oppia muillakin aloilla: esimerkiksi henkilöstön totuttaminen uuteen yrityskulttuuriin herättää aina vastarintaa.

Näkökulma – ja etenkin kriittiset arviot – ovat tietysti pitkälti Nybergin, mutta aivan yksin hän ei mielipiteineen ole: esipuheen mukaan kirjaa varten on haastateltu yli 50 henkilöä. Jos lukijan uteliaisuus jonkin detaljin tai tapahtumasarjan kohdalla yltää pitemmälle, on lopussa parinkymmenen teoksen kirjallisuusluettelo.

”Nalle” Nyberg ei säästele entisiä esimiehiään eikä omia seuraajiaan ruotiessaan sitä, mikä Akateemisessa meni milloinkin pieleen. Toki jälkimmäisten puolustukseksi on sanottava, että vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen maailma muuttui kiivaammin kuin kukaan olisi osannut edeltä käsin arvata.