Kuin vaeltava varjo

Mai Tolosen esikoisromaani Kupai nau – nähdään pian on tiivis kuvaus neljästä suomalaisesta, jotka matkaavat Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi aivan 1900-luvun alussa. Samasta kulkuvälineestä ja yhteisestä aikataulusta huolimatta kyse ei ole seurueesta, vaan ihmiset ovat lähtöisin eri puolilta maata. Kukin on liikkeellä omin motiivein. Ja kunkin ajatusmaailmaa, valintojen taustaa ja kohtaloa kirjailija valottaa erillisissä luvuissa. Teos sopii saumattomasti siirtolaisuutta käsitteleviin teemoihin erikoistuneen OK-kirjan julkaisuprofiiliin.

Tolonen, Mai: Kupai nau – nähdään pian. OK-kirja, 2018. 267 sivua. ISBN 978-952-67997-5-9.

Teoksen mottona on katkelma Shakespearen Macbethin tunnetusta ääni ja vimma -monologista. Siinä kaiken menettänyt vallantavoittelija pukee osansa surullisiksi ja alistuneiksi sanoiksi, joiden mukaan elämä on vaeltava varjo ja kehno näyttelijä. Motollaan Mai Tolonen laittaa neljä keskushenkilöään yksilöä mahtavamman väestöhistoriallisen voiman heiteltäviksi. Sellainen voima oli massiivinen Atlantin valtameren yli suunnannut vaellus. 1800- ja 1900-lukujen taitteen vuosikymmeninä Suomesta muutti Pohjois-Amerikkaan yli kolme ja puolisataa tuhatta ihmistä, joista valtaosa asettui maan itäosiin. Sinne suuntaavat myös Tolosen romaanin keskushahmot.

Esikoiskirjailijan siirtolaisromaani kuvaa, miten yhteiskunnissa jylläävien voimien takana on yksilöitä ratkaisuineen. Kun väkimassojen liikettä katsotaan sammakkoperspektiivistä, kohtalon riepottamat vaeltavat varjot heräävät eloon.

Kirja alkaa Hangon satamasta, jossa lukemattomia samanmoisia siirtolaislasteja kuljettanut kapteeni epäilee laivan puosulle joukon ymmärrystä siitä, mitä he ovat menossa tekemään. Kapteeni on oikeassa, sillä matkalle lähteneiden motiivit ja unelmat ovat jäsentymättömiä ja tuuleen kirjoitettuja. Yhtä kaikki, säikyt, repaleiset ja eksyneen oloiset ihmiset haluavat pois Suomesta.

Suomalaisia siirtolaisia höyrylaiva Uranialla Iso-Britanniaan ja Pohjois-Amerikkaan lähdössä. Kuva on otettu oletettavasti Hangon satamassa keväällä 1893. Museovirasto, Historian kuvakokoelmat.

Tolonen availee neljän keskushahmon motiiveja näkökulmaa vaihdellen. Pohjanmaalainen renkipoika Albin Määrinkäinen sysäytyy liikkeelle tätinsä esimerkin innoittamana. Odotukset ovat mittavat, mutta elämä perillä kivuliasta. Uhkarohkea kullankaivuureissu pelastaa miehen ja auttaa takaisin kotimaahan. Nuori palvelustyttö Sofia Lönnberg säikähtää vanhemman viipurilaislesken kosintaa ja päättää lähteä. Raskaaksi tultuaan hän joutuu Yhdysvalloissa avioon mukavalta vaikuttavan ruotsalaispojan kanssa. Tuurijuopoksi osoittautuva mies tuhoaa naisen haaveet omasta ompelimosta.

Veturinlämmittäjä August Leppimäellä on menneisyydessään salattavaa. Hän tuntee olevansa pakomatkalla. Koti-ikävän kaihertaessa työmies päättää hylätä New Yorkin ja palata Viipuriin. Kirjailija jättää hänen ratkaisunsa avoimeksi. Arvoitukseksi jää myös kirjan älykön, Pietarissa opettajana toimineen Johan Liljestrandin kohtalo. Melkein viisikymppinen mies lukee sivistäviä kirjoja, ajattelee raskaasti ja on epätoivoisesti ihastunut nuoreen naiseen. Suomalaisuusaatteista hurmioitunut pohdiskelija puhuu varomattomasti vastarintatoimista ja piilottelee kiellettyjä lehtiä. Niinpä hän päätyy matkustamaan kauas pois.

Päiväkirjaa pitävä ja kampurajalkainen opettaja Liljestrand on kirjan ehdottomasti kiintoisin henkilö, jonka itsereflektiolle Tolonen antaa mukavasti tilaa. Opettaja on kultivoitunut ja jopa taiteellisuuteen kallistuva introvertti, joka itseruoskintaan saakka pyrkii rehellisyyteen. Tähän hän pystyy vain päiväkirjassaan. Onneton mies ajautuu valepapiksi Wyomingiin. Henkensä pitimiksi ja pakon edessä hän toteuttaa luovuuttaan huijarina ja on teoksen surullisen hahmon ritari.

Suomalaisia kaivostyöläisiä Red Lodgen kaivoksessa Montanassa n. 1904. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.

Mai Tolosen Kupai nau on onnistunut esikoisteos, jossa siirtolaisten arki välittyy realistisin vedoin. Toki muutamissa keskushahmoissa ja heille laadituissa asetelmissa on kaavamaisuuden tuntua. Henkilöitä on teoksen mittaan nähden sen verran monta, etteivät kaikki ehdi kasvaa moniulotteisiksi, mutta parhaimmillaan tarina henkilöineen lähtee sulavasti lentoon. Tällöin kirjailija pääsee henkilöjensä nahkoihin ja antaa heille ja ympäristölle tuoksun, värin ja äänen. Kirjailija on toisaalla todennut, ettei aio enää palata samaan teeman, vaikka aineksia tuntuisi olevan. Toivottavasti jatkoa seuraa muista teemoista.

Lopuksi on hyvä tulla takaisin kirjan shakespearelaisen moton sanomaan. Väärät valinnat uuvuttavat ja tuhoavat temppuilijan elämän kilpatantereelle. Tolonen näyttää, miten olematon oli kouluttamattomien, kielitaidottomien ja vähävaraisten siirtolaisten valintojen mahdollisuus. Onnistujia oli, mutta myös mittaamaton määrä vaeltavia varjoja.

Kirjan lähdeluettelo kertoo tekijän perehtyneen perinpohjaisesti aiheeseen, vaikka teos henkilökuvineen on fiktiivinen. Kirjailija on esitellyt ainakin Helsingin Sanomissa kiinnostavasti työprosessinsa taustoja (HS 9.5.2018). Ilahduttavaa on sekin, että kiitosta saavat teoksen syntyyn myötävaikuttaneet tahot.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *