Turusen valitsemat maailmanhistorian loistavimmat kaupungit löytyvät eri maanosista ja eri aikakausilta. Mukana on nykylukijalle tunnettuja ja vähemmän tunnettuja kohteita.  Kirjaan ovat valikoituneet Miletos, Aleksandria, Pataliputra, Bagdad, Hangzhou, Firenze, Isfahan, Amsterdam ja San Francisco. Muitakin vaihtoehtoja varmasti oli, mutta näissä kaupungeissa vallitsi suhteellisen pitkä sietämisen kausi. Turunen toteaa, että mitä kauemmin yhteisö tai kulttuuri on pysynyt johtavassa asemassa ilman väkivallan monopolia, sitä suvaitsevaisempi se on yleensä ollut.

Kauppa loi vaurautta

Kirjoittajan käsittelemät maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit olivat kaikki tärkeitä kaupankäynnin keskuksia, josta ne saivat kiittää suotuisaa maantieteellistä asemaansa ja kansainvälisiä verkostojaan. Vilkas kansanvälinen kauppa ja eri puolilta tulleiden kauppiaiden kohtaaminen näyttäisivät lisäävän erilaisuuden sietämistä. Tulee mieleen Viipuri, sen kansainvälinen kauppiaskunta ja iloisa imago.

Turusen kirjan aluksi esittelemä antiikin Kreikan Miletos kukoisti 600-luvulla eaa. Se sijaitsi niemellä, jossa oli neljä satamaa. Kaupungissa ulkomaalaiset kauppiaat saivat liikkua vapaasti ja siitä tuli Aasiasta Lyydian kautta kulkevan karvaanreitin päätepiste. Miletoksessa kohtasivat Aasian karavaanikuljettajat ja Kreikan merenkulkijat. Kaupankäynnin kautta miletoslaiset tutustuivat myös foinikialaiseen kulttuuriin.

Aleksandriassakin oli suotuisa satama ja vilkkaasta merenkulusta kertoo kaupungin maailman seitsemään ihmeeseen laskettu 110 metriä korkea Faroksen majakka. Kaupunki sijaitsi kolmen maanosan risteyksessä. Kauppiaiden mukana sinne saapui rhodoslaista viiniä, ateenalaista hunajaa, pähkinöitä Mustaltamereltä ja kuivattuja Bysantin hedelmiä ja juustoja. Punaiseltamereltä kauppiaat toivat Aasian mausteita ja Arabian parfyymeja ja suitsukkeita. Niiliä pitkin saapui tavaroita Afrikasta ja Malin suunnalta arvokasta suolaa. Libanonista saatiin seetripuuta. Tuotteet maksettiin Niilinlaakso viljalla.

Suotuisaa asemaansa saa kiittää myös Intian Pataliputra, joka Turusen mukaan oli 300-luvulla eaa. jopa maailman suurin kaupunki. Se sijaitsi kahden joen risteyksessä, mistä päästiin Gangesin suulta Bengalin lahdelta Punjabiin ja Keski-Aasiaan. Bagdad Tigris-joen varrella oli puolestaan karavaanikaupan keskus, missä arabit ja juutalaiset tekivät mauste- ja silkkikauppaa kristittyjen eurooppalaisten kanssa. Kiinan Hangzhouta ja sen kivettyjä katuja, lukuisia ravintoloita ja kylpylöitä ihaili itse Marco Polo. Vuodesta 1167 alkaen Song-dynastian pääkaupunkina ollut Hangzhou kävi vilkasta silkki- ja teekauppaa. Kaupungista oli lyhyt matka merelle ja se oli Kiinan suuren kanaalin (Keisarinkanava) eteläinen päätepiste, josta oli yhteys aina Beijingiin saakka. Kaupungissa liikkui kauppiaita ja vierailijoita Japanista, Koreasta, Vietnamista ja sen kaduilla käyskenteli nestoriolaisia, zarathustralaisia, hinduja, juutalaisia ja muslimeja. Silkkitien keskuksiin kuulunutta Persian Isfahania kuvattiin puolestaan satumaisen kauniiksi kaupungiksi, jossa pidettiin erityisesti ulkomaalaiskauppiaista hyvää huolta. Se oli nimitetty Seldžukkien valtakunnan pääkaupungiksi vuonna 1050 ja uudelleen siitä tuli pääkaupunki 1500-luvun lopulla.

Firenze kuului varhaiskapitalismin keskuksiin ja rikastui pankkitoiminnalla ja villakaupalla. Villaa vietiin Genovaan, Venetsiaan, Parisiin, Lontooseen, Bruggeen ja Barcelonaan. Hieman myöhemmältä ajalta tiedämme Amsterdamin olleen jo globaalin siirtomaakaupan keskus. Amsterdamin vaurastumisen peruspilari oli vuonna 1602 perustettu Hollannin Itä-Intian kauppakomppania, joka oli maailman ensimmäinen pörssiyhtiö. San Franciscon kansainvälistyminen tapahtui aluksi pikemminkin siirtolaisten kuin kaupankäynnin ansiosta. Sinne oli saapunut intiaaneja, kiinalaisia, afroamerikkalaisia, vietnamilaisia ja latinoja sekä eri puolelta Eurooppaa tulleita siirtolaisia. Vaikka Turunen ei sitä kirjassaan mainitse, kuuluivat San Franciscon kiinalaiset globaaliin kiinalaisyhteisöjen verkostoon, joka syntyi 1800- ja 1900-luvun kiinalaisten kulikaupan myötä. Sittemmin San Francisco ja sen läheisyydessä sijaitseva Piilaakso kuuluvat jo verkkobisneksen legendaariseen kertomukseen.

Kukoistavassa kaupungissa innostuttiin filosofiasta ja kirjallisuudesta

Tuottavuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi peräänkuulutetaan nyt tuotekehitystä, uusia innovaatiota ja osaavaa markkinointia. Niitä ei synny ilman tutkimustyötä ja koulutusta. Innovaatiopolitiikassa arvostetaan ns. kovia tieteitä, kuten luonnontieteitä tai teknisiä aloja – myös Turusen esimerkkikaupungeissa luonnontieteiden harjoittajat tai uusien teknisten keksintöjen tekijät olivat arvostettuja, mutta kovassa kurssissa olivat myös humanistit, filosofit, kirjailijat, runoilijat ja muut eri alojen taiteilijat. Kaupungeissa luotiin uutta, joka toi kaupankäynnin ohella niihin sekä henkistä että aineellista vaurautta. Kaupungeissa rohkaistiin opiskeluun ja innostuttiin filosofiasta ja arkkitehtuurista.

Miletoksen luonnonfilosofia vaikutti moderniin länsimaiseen käsityksen ihmisten välisestä, tasapuolisesta oikeudenkäynnistä. Miletoksessa vaikuttaneen luonnonfilosofi Thaleksen oppilaan Anaksimadroksen vallankumouksellinen näkemys oli se, että luonnon tapahtumat seurasivat laillista järjestystä eli oli olemassa luonnon laki. Myös Aleksandrian Museionissa, harjoitettiin menestyksellisesti luonnontieteitä, matematiikkaa, filosofiaa ja kirjallisuutta. Eukleides kirjoitti matematiikan klassikkonsa ”Alkeet” ja Arkhimedes keksi edelleen Egyptissä käytössä olevan ruuviin eli vedenkeruukoneen ja kuuluisan Arkhimedeen lakinsa.

Kuva: Viisauden talo Bagdad. Abbasidi-kirjasto. Yahyá al-Wasiti, Bagdad 1237, Wikipedia.

Bagdadissa oli myös oma ”yliopistonsa”, jota kutsuttiin Viisauden taloksi. Tämä oli kuninkaallinen arkisto, kirjasto ja suuri oppineisuuden keskus, joka kukoisti 800-luvulla. Siellä opiskeltiin matematiikkaa, astronomiaa, lääketiedettä, alkemiaa ja kemiaa, patologiaa ja maantiedettä. Tekstejä käännettiin arabiaksi kreikasta, persiasta ja hindistä. Bagdadissa lahjakkaimmat oppineet ansaitsivat työllään valtavia summia ja pääsivät merkittäviin virkoihin. Kaupunkiin sijoittuvat myös Tuhannen ja yhden yön tarinat. Uskonvapaus houkutteli sinne älykköjä olivatpa he kristittyjä, juutalaisia, muslimeja tai zarathustralaisia.

Hangzhoun klubit

Älykköjä, oppineita ja uuden luojia oli ja eli muissakin kukoistavissa kaupungeissa. Pataliputrasa Patañjali kokosi joogaan liittyvät käytännöt ja filosofiat Yoga Sutra  -teokseen. Täällä keksittiin 300-luvulla myös desimaalijärjestelmä, nolla ja modernit ”arabialaiset” numerot. Isfahanissa omaksuttiin vaikutteita Kreikan suurilta filosofeilta, mutta myös islamin mystisemmän suuntauksen, suufilaisuuden ajattelijoilta. Täälläkin oppineiden ja hovin vallanpitäjien suhteet olivat läheiset. Myös Hangzhoussa asuivat monet filosofit, ajattelijat ja kirjailijat. Vuodelta 1235 oleva teksti kertoo kaupungissa olleen Länsijärven runouden klubin, buddhalaisen teeseuran, kuntokerhon, okkultistien klubin, nuorten naisten kerhon, eksoottisen ruoan seuran, kasvi- ja hedelmäklubin, antiikin keräilijöiden klubin, hevosten ystävien klubin ja hienostuneen musiikin seuran.

Kaupunki oli tunnettu hienoista runoilijoistaan. Talouselämän ja merenkulun kannalta tiedemies Shen Kuon (1031 – 1095) keksinnöt olivat tuotekehittelyä huipussaan. Hän edisti tähtitiedettä, matematiikkaa, metallurgiaa, lääketiedettä ja laati ensimmäisen tarkan kartaston Kiinasta.  Hän laati myös ensimmäisen kiinalaisen kuvauksen kuivatelakasta ja kirjoitti tarkan kuvauksen kompassista.

Firenzen vauraus perustui pankkitoiminnan ja kaupan lisäksi liikkeenjohdon hyvään koulutukseen. Firenzessä nähtiin, että tulevaisuus oli riippuvainen koulutusmahdollisuuksien tarjoamisesta. Giovanni Villanin (n. 1280 – 1348) mukaan kaupungin kouluissa opiskeli lukemista lähes 10 000 poikaa ja tyttöä. Yli tuhat oppilasta opiskeli laskutaulua ja algoritmeja. Nuorille opetettiin arabeilta omaksuttua kahdenkertaista kirjanpitoa. Myös Amsterdamin tunnemme kukoistavana kauppakaupunkina, mutta myös alankomaalaisen maalaustaiteen yhtenä keskuksena. Luonnollisesti täällä kehitettiin kartografiaa ja Hugo Grotius kirjoitti merten vapautta käsittelevän Mare Liberuminsa tilaustyönä Itä-Intian kauppakomppanialta. Tosin Grotius ja useat tunnetut alankomaalaiset taidemaalarit vaikuttivat Amsterdamin ulkopuolella, mutta taloudellista tukea he varmaankin vastaanottivat vauraasta kauppa- ja satamakaupungista.

San Franciscon piilaakson puolijohtavat kojeet, tietotekniikan ja verkkoviestinnän kumoukselliset keksinnöt, niiden luojat ja maailman tunnetuimpien yritysbändien luomisprosessit Hewlett-Packardista ja Xeroxista, Appleen, Googleen jne. esitellään seikkaperäisesti. Kirjoittaja vetää yhteyden Kalifornian yliopistojen tietotekniikan gurujen ja San Franciscon beatnikken välillä. Kalifornian ja San Franciscon vapaamielinen ilmapiiri veti puoleensa niin huumehörhöisiä runoilijoita, hippejä kuin autotalleissaan puuhastelevia tietokonenörttejä. Toisin epäillä sopii, että Piilaaksossa osattiin myös verinen yrityskilpailu eikä kaikki ollut kilpailijoiden auvoista sietämistä.

Kaiken kaikkiaan kirjoittaja vyöryttää niin suuren tietomäärän kukoistavien kaupunkien eri alojen oppineista ja erilaisista tavoista säilyttää ja välittää tietoa, että joskus kirjan pääteema suvaitsevaisuudesta tahtoo jäädä muun kerronnan varjoon.

Kuva: Hangzhou, Läntinen järvi, Wikipedia

Vallan jakaminen

Vaikka kaupallinen ja kulttuurien välinen yhteistyö eli nykytermein verkottuminen oli keskeinen edellytys kaupunkien menestymiselle, niin ei voi välttyä myös yksilöiden merkityksestä. Näitä olivat luonnollisesti luovat ja nerokkaat oppineet, keksintöjen tekijät ja taitelijat. Turusen kirjan perusteella samaa voidaan sanoa yksittäisistä hallitsijoista, jotka tukivat oppineita ja taitelijoita. Useissa tapauksissa kaupunkien kukoistuskausi sijoittuu tiettyjen hallitsijoiden aikakausiin. Suvaitsevaisuuden näkökulmasta ei mitään yksittäistä hallintotapaa voida osoittaa selkeästi toista paremmaksi. Suvaitsevaisuuden ystäväksi osoittautuivat niin tyrannit kuin demokratian kannattajatkin.

Bertnard Russelin mukaan Miletoksessa valta kuului aluksi aristokratialle, sitten kauppiaille ja näiden jälkeen laillisesti valitulle tyrannille. Kiitettävästi Turunen muistuttaa, ettei tyrannia kreikkalaisille merkinnyt negatiivista. Miletoksessa ei hyväksytty vallan periytymistä, jota yritettiin perustella jumalallisella oikeudella tai perinteellä. Miletoksessa noin 630 eaa. tyrannia kehittyi valtiomuodoksi, kun valtaan nousi Trasybulos. Tyrannia ei ollut despotismia, vaan sitä valvoi säännöllisesti kokoontuva virkamiesten neuvosto. Tyranni Trasybulos halusi kaikille miletoslaisille yhdenvertaisen kohtelun lain edessä. Hän hallitsi itsevaltiaan lailla, mutta keskittyi ulkopolitiikkaan ja diplomatiaan ja antoi kaupunkilaisten olla rauhassa. Turunen toteaa, että Miletoksen eri korttelien asukkaat sietivät tosiaan ja antoivat kaikkien elää omalla tavallaan. Tässä kirjoittaja viittaa tavallisiin ihmisiin ja heidän rauhanomaiseen rinnakkaiseloonsa. Tällaista tietoa tavallisten kansalaisten erilaisuuden sietämisestä olisi lukenut mielellään muidenkin kaupunkien kohdalla.

Aleksandriassa Aleksanteri Suuren jälkeen valtaan noussut kenraali Ptolemaios koetti voittaa egyptiläiset puolelleen hyväntahtoisuudella ja luoda ystävälliset suhteet naapureihin. Pataliputrassa karismaattinen oppinut Kautilya koulutti Maurya-sukuun kuluneen nuoren Candraguptan 340 – 298 eaa. viisaaksi hallitsijaksi. Kautilya opetti, ettei hyvä hallitsija ollut kyyninen käskijä, vaan osasi tehdä yhteistyötä ja ottaa vastaan muiden ideoita. Alamaisten onnellisuudessa lepäsi hallitsijan onnellisuus ja heidän hyvinvoinnissaan kuninkaan hyvinvointi.

Toinen Pataliputran hallitsija, jonka Turunen nostaa oikeamielisyyden edustajaksi on Asoka, joka nousi valtaa joko 269 tai 268 eaa. Aluksi häikäilemättömän hallitsijan ajattelutapa muuttui Kalingan valtakunnalle vuonna 261 hävityn verisen taistelun jälkeen. Asoka ryhtyi puhumaan maailman hyvinvoinnin puolesta. Hän määritteli dharman   periaatteet, joita olivat: väkivallattomuus, kaikkien mielipiteiden suvaitseminen, uskonnollinen suvaitsevaisuus, humaanisuus ja anteliaisuus.  Näitä elämänohjeita kaiverrettiin kivipilareihin valtakunnan eri osiin. Asoka halusi myös murtaa kastilaitoksen jäykät hierarkiat ja niiden suuren vallan säädellä ihmisten välistä toimintaa. Tässä Asoka ei kuitenkaan onnistunut.

Kuva: Asokan pilari

Neuvonantajista olivat riippuvaisia monet muutkin historian suuret ja avarakatseiset hallitsijat. Kiinassa Song-dynastian perustaja Tazu oli poikkeuksellisen pidetty hallitsija, joka arvosti oppineita. Kiinassa valtaapitävän ihanteeksi tuli yleisnero, joka oli paitsi valtiomies myös runoilija ja maalari. Neuvonantajat saivat olla kriittisiä hallitsijoita kohtaan. Tähän kritiikkiin jopa kannustettiin

Firenzessä keskeinen vallankäyttö oli puolestaan kaupunkien ammattikiltojen käsissä. Kaupungin hallitsija valittiin aina jostakin kaupungin pääkillasta. Nämä estivät aateliston itseoikeutetun pääsyn johtaviin virkoihin. Ammattikunnat antoivat tavallisille ihmiselle mahdollisuuden yhtenäiseen edunvalvontaan.  Tämä sai firenzeläiset kiinnostumaan politiikasta ja yhteisten asioiden hoidosta. Firenzen kuulu Cosimo De Medici (1389 – 1464) antoi osaaville ja lahjakkaille mahdollisuuden pääsyn tärkeisiin virkoihin piittaamatta heidän yhteiskunnallisesta asemastaan.

Kirjasta tulee esille, että joissakin tapauksissa historian suvaitsevaisiksi nostamilla hallitsijoilla oli myös pimeä puolensa. Bagdadin kultakausi ajoittuu Harun al-Rashdin (n.766 – 809)  valtakauteen. Silloin taiteliat, insinöörit, oppineet, runoilijat ja kauppiaat inspiroivat toisiaan.  Bagdad sai vaikutteita muinaisesta Babyloniasta, Roomasta, Kreikasta, Intiasta, Persiasta, Egyptistä, Pohjois-Afrikasta ja Bysantista. Toisaalta Harjun al-Rashidin sanotaan liikkuneen sala-asussa Bagdadin yössä ja etsineen syitä provokaatioihin. Hän oli koko ajan sotajalalla Bysanttia vastaan. Eikä hän epäröinyt voimakeinoja vihollisiaan vastaan.

Isfahanista pääkaupungin vuonna 1598 tehnyt šaahi Abbas loi tehokkaan hallintojärjestelmän ja katsoi, että valtaa piti jakaa yhtä lailla aatelin ja juristien sekä persialaisten, turkkilaisten, arabien ja kaukasialaisten välillä. Hän arvosti maahanmuuttajia, mutta mukavaksi hallitsijaksi häntä ei voi kutsua. Hän rankaisi armotta liian ovelia ja kunnianhimoisia hallintomiehiään ja teloitti yhden pojistaan. Hän käytti myös kansalaisten pakkosiirtoja, jos suostuttelu ei auttanut. Syksyllä 1603 hän siirsi Isfahaniin nykyisen Azerbaidzaniin kuuluvan Julfan kaupungista useita tuhansia armenialaisia perheineen. Hän ihaili armenialaisia kauppiaina ja taitelijoina. Armenialaisen mielipidettä asiasta ei kyselty.

Vuonna 1578 Amsterdamin protestantit tekivät vallankumouksen Espanjan herruutta vastaan. Utrechtin sopimuksessa vuodelta 1582 Alankomaiden kuusi pohjoista maakuntaa irtautui Espanjasta ja muodostivat Alankomaiden tasavallan. Itsenäisyysjulistuksessa jokaiselle maakunnalle taattiin vahva itsehallinto. Hieman suoraviivaisesti Turunen toteaa, ettei keskiaikainen kartanoherruus sopinut Alankomaiden tasaiseen ja tasa-arvoiseen maisemaan. Yksilöllä tuli olla vapaus ajatella, yrittää ja rikastua huolimatta siitä, mikä oli hänen taustansa ja asemana yhteiskunnassa. Kysymyksessä ei ollut demokratia, vaan pienen kauppiaspiirin uusi tapa päättää asioista. Vallan vaihtuminen antoi kuitenkin kimmokkeen ajatukselle tasa-arvosta.

Turusen kirja käsittelee valitettavan niukalti eri yhteiskuntaryhmien mahdollisesti poikkeavia asenteita erilaisuutta kohtaan. Sietivätkö esimerkiksi kaupunkien köyhät ja vähäosaset erilaisuutta yhtä paljon kuin yhteiskunnan varakkaat ja oppineet jäsenet?

Kuva: San Francisco 2008, kuva Tapio Onnela.

San Franciscon kohdalla Turunen ei pohdi poliittisen tai hallinnollisen järjestelmän merkitystä sen vapaamieliselle imagolle. Tässä hän pikemminkin vetoaa ekonomisti ja kaupunkitutkija Richard Floridan näkemyksiin. Niiden mukaan paikka, jossa on paljon boheemeja, taitelijoita ja vähemmistöjä tekevät niistä houkuttelevia. Tällaisissa paikoissa on avoin suhtautuminen uusiin tulijoihin. Niissä on mahdollisuus luoda uutta ilman tiukkaa säännöstöä ja aikatauluja. Luovat ihmiset eivät pidä määräyksistä.

Suvaitsevaisuuden olotila päättyi useissa Turusen kuvaamissa kaupungeissa, kun vallanpitäjät muuttuivat sotien, kumousten tai muiden syiden vuoksi erilaisuuden tukahduttajiksi. Kiintoisaa on nähdä, että kirjoittaja näkee mullistavien ideoiden syntyneen eri puolilla maailmaa kulttuureiden ja eri tieteenalojen yhtymä- tai hankauskohdissa; kun oli yhdistelty, tiedettä, tekniikkaa ja taidetta. Nykyisissä kehittämisstrategioissa ja innovaatio-ohjelmissa puhutaan samasta asiasta sanottaessa uuden syntyvän eri alojen rajapinnoista. Näiden rajapintojen yhdistely onnistui Turusen kertomissa kukoistavissa kaupungeissa. Niissä ei jääty vain strategiatasolle, vaan luotiin käytännössä uutta.