Lukemisen mieli ja merkitys

Siru Kainulaisen inspiroiva esseeteos avaa lukemisen ajatuksellisia ja aistimellisia prosesseja monipuolisesti. Eri kirjallisiin lajeihin, kuten runoihin, lastenkirjallisuuteen, dekkareihin ja romaaneihin, liittyvät tekstit pohtivat lukemisen merkityksiä. Erityisen painon saa surun kokemuksen käsittely lukemisen ja erilaisten tekstien avulla. Kainulaisen esseeteos on pienisuuri kirja, joka avaa myös lukijan miettimään omaa "lukijaelämäkertaansa" ja siihen vaikuttaneita merkityksellisiä teoksia. Samalla se avaa kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta lukemisen tutkimisen metodologiaa ja erityisesti suomalaista kirjallisuuden historiaa.

Kainulainen, Siru: Elämäni kirjat. Vastapaino, 2019. 165 sivua. ISBN 978-951-768-710-2.

Niin kaunis kirja. Pieni, siro, käteen sopiva, sileä, sivut pehmeät. Ihania, pieniä tekstejä täynnä. Päällä pilvet, syvän iltaruskon kirkkaan ja tumman pinkiksi sävyttämät. Siru Kainulaisen esseeteos Elämäni kirjat herättää tunteet ja aistit heti kun sen kaivaa kuoresta esiin. Mikä lahja, odotettu ja toivottu. Tämä kirja osui kevääseen, jossa olen ollut surujen ja menetysten keskellä, ummikkona ja outona, kysymässä, miten suru minuun vaikuttaa, miten se minun elämässäni on, minkälainen on tulevaisuus surun kanssa. En olisi voinut parempaa lahjaa toivoa kuin tämä kirja.

Suru sulkee sisäänsä, eristää jokapäiväisestä elämästä, mutta samalla avaa monelle muulle, herkistää tunteille, aisteille, ja juuri tässä kirjallisuus ja lukeminen, kuten taidekokemukset laajemminkin, voi olla avainkokemus. Suru vaatii aikaa ja yksinäisyyttä, samoin lukeminen. Ehkä siksikin ne sopivat niin hyvin yhteen.

Omaelämäkerrallinen, vähintäänkin omista kokemuksista ammentava kirjoittaminen on tällä hetkellä kovin suosittua, ja moni tietokirjailijakin on vienyt kirjoittamistaan omakohtaiseen suuntaan, ehkä osin myös kustantajan toiveista. Mutta kovin usein, kun avaan kirjan sitä selatakseni, omasta elämästä kirjoittaminen näyttäytyy jotenkin pakotetulta, jopa päälle liimatulta tai jollain tapaa liialliselta. Vähiten itseäni kiehtoo sellainen teksti, mikä takertuu liiaksi kirjoittajaan eikä lavene ja syvene joksikin jaetuksi, mahdolliseksi omien ajatusten ja kokemusten liikuttajaksi. Ajoittain tuntuu, että kaikki haluavat olla oman elämänsä Knausgård, ja niin kovin harvoilta se onnistuu.

Siksikin Kainulaisen kirja ihastuttaa. Se lähtee liikkeelle mitä intiimeimmästä, henkilökohtaisimmasta kokemuksesta, puolison kuolemasta ja sitä seuranneesta surusta. Mutta se ei takerru siihen, vaan on hienovarainen ja kykenee sanomaan surun kokemuksesta sellaista, mikä puhuttelee, eikä saa lukijaa niinkään kiinnostumaan juuri kirjoittajan surun kokemuksesta vaan laajemmin kokemisesta, lukemisesta ja tunteista. Tämä on kirjallisuuden tutkijan, kirjallisuuden lukijan ja rakastajan rakkaudentunnustus kirjoille ja lukemiselle, sille, miten kirjat kulkevat elämässä mukana, puhuttelevat eri tavoin eri ikäisenä, tukevat, lohduttavat, antavat elämälle sisällön. Tässä kaikessa voin samastua kirjoittajaan, vaikka läheskään kaikki hänelle rakkaat kirjat eivät ole sellaisia, joista itse olisin kirjoittanut tai joita olisin edes lukenut.

Kainulaisen teos jakautuu kahdeksaan pieneen esseeseen sekä alku- ja loppusanoihin. Kirjoittaja on erityisesti runouteen ja runon rytmiikkaan erikoistunut kirjallisuudentutkija, joka on tutkinut erityisen laajasti Eila Kivikk’ahoa ja viime vuosina kiinnostunut yhä syvemmin lukemisesta ja siitä, miten eri tavoin aistimellista ja ruumiillista lukeminen on. Tämänkin kirjan fokuksessa on lukeminen, se mitä lukeminen lopultakin tarkoittaa, mistä lukukokemuksemme muodostuvat ja miksi lukeminen voi olla niin tärkeää.

Surua ja muita tuntemuksia

Ensimmäisessä esseessä Kainulainen pohtii vaikuttavasti surun olemusta eri runojen kautta ja näyttää samalla lukijalle tavan, jolla lukee, tulkitsee ja aistii runoja. Hän kulkee kuin käsi kädessä lukijan kanssa avatessaan sitä, miten eri runot ovat hänelle antaneet sanoja surun tutkimiseen ja havaitsemiseen. Vaikuttavimpia näistä ovat Kristiina Lähteen tekstit runosta Surun koostumus, jossa kuolemaan liittyvä yliluonnollisuus ja immateriaalisuus saa ilmaisunsa: ”vilkutamme, jatkamme vilkuttamista / unohtaminen ei tule kyseeseen / onko suru vilkuttamista // suru on orava joka juoksee paloportaita / katolle käpy suussaan / kaikilla meillä on kannettavaa / mielessämme yksityiskohtia / unohtaminen huolestuttaa”. (s. 14)

Kainulainen ei tutki lukemista vain surun kokemuksen kautta, vaan tarttuu muun muassa uudestaan lapsuutensa rakastettuun lukuelämykseen, Frances Hodgson Burnettin Salaiseen puutarhaan (1911). Parhaat lastenkirjat ovat sellaisia, jotka elävät mielessä läpi elämän ja joihin haluaa palata jossain elämänsä vaiheessa. Toisinaan välissä voi olla vuosikymmeniä, toisinaan niitä lukee säännöllisin väliajoin. Jaan Kainulaisen kanssa kokemuksen Salaisen puutarhan lumovoimasta ja siitä, miten eri tavoin sitä aikuisena lukee. Siitä avautuu konteksti tyttökirjallisuuteen, tyttöyden kokemuksen kirjaamiseen, elämän mysteeriin, luonnon ja yksilön välisen suhteen monimuotoiseen kudelmaan, luonnon parantavaan voimaan. Kainulaisen luennassa Salaisen puutarhan suurin viehätys syntyy mysteeristä, sanomattomasta ja kätketystä. Nykyiselle itselleni, esoteerisuuden tutkijalle, kirja avautuu aivan uudestaan 1900-luvun taitteelle niin ominaisen esoteerisen kiinnostuksen kautta. Colin puhuu taioista, ja Dickon taas näkee kaiken elävän ikuisen kiertokulun puutarhassa ja eläimissä.

Kainulaisen kirja avautuu erilaisille tekstilajeille. Nuoruusiässä ahmitut Maria Langin dekkarit asettuvat rinnan runouden ja klassisen romaanitaiteen kanssa. Esseissä Kainulainen ruotii suomalaisen kirjallisen kentän institutionaalista tasoa pohtiessaan esimerkiksi Finlandia-palkinnon saaneiden teosten kirjallista ilmaisua ja sanataiteen olemusta. Osansa saa myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa, romaaneissa ja runoissa, ilmaisunsa saava suomalaisen miehen tunteellisuus. Esseiden ytimenä on pohtia lukemisen ja toki myös laajemmin kirjallisuuden merkitystä, mutta erityinen tavoite on asettaa lukija pohtimaan, mitä lukemisen prosessissa itse asiassa tapahtuu, mitä sen kuluessa tehdään ja mitä sen aikana tapahtuu aistimellisesti. Tässä teos kykenee herättämään uusia ajatuksia ja oivalluksia ja saa ennen muuta pohtimaan omia luettuja kirjoja ja lukemisen hetkiä, ja antamaan niille sen arvon, mikä niille kuuluu.

Kirjan ansiokkaimpiin ja ainakin itseäni voimakkaimmin liikuttaneisiin teksteihin lukeutuvat sen kaksi ensimmäistä esseetä, jotka molemmat kietoutuvat juuri surun, menetyksen ja kadottamisen tuntoihin. Kirjan toisessa esseessä ”Hajonnut parvi”, joka on aiemmin ilmestynyt versiona Parnasso-lehdessä, Kainulainen pohtii isäänsä ja tämän historiaa sekä suhdetta kadotettuun Karjalaan. Tutkimisen kohteena on suvun historiaan ja elämään liittyvä ”karjalantunne”, joka oli pitkään kotelossa, mutta avautui uutena, kun tutkimuskohteeksi löytyi Sortavalassa syntynyt runoilija Eila Kivikk’aho. Karjalantunne löytyy kuvittelun, lukemisen ja muistelun kautta, se kytkeytyy niin isän muistoon kuin tutkimuskohteen runoihin. Se on tunnetta siitä ”miten ollaan yhtä aikaa siellä ja täällä, läsnä vaikka samalla poissa”. Näin ilmaistuna se voisi myös kuvittaa sitä, mitä suru tarkoittaa, miten surun kanssa voi elää – se vie ihmisen kahtaalle, mutta ehkä myös opettaa, miten ollaan samaan aikaan ’siellä ja täällä’.

Eila Kivikk’ahon kotipaikka Sortavalan Vakkosalmessa.

Kainulaisen kirja puhuu siitä, miten tärkeää on antaa lukemisen ja kirjallisuuden kiinnittää itsensä. Kiinnittyminen kirjaan ei välttämättä tarkoita samastumista, vaan ”tunnistamista”: ”Lukiessaan tunnistaa asioita ja keinoja, joita kirja tarjoilee. Sen lisäksi tunnistaminen vaatii lukijan panosta, kuvittelua ja luovuutta, eläväksi ja todeksi lukemista. Siksi lukeminen tarkoittaa vuorovaikutusta.” (s. 47) Kainulaisen kirja tarjoaa monenlaisille lukijoille vähintäänkin tunnistamisen, ellei peräti myös samastumisen paikkoja. Se kurottaa moniaalle, mutta pitää keskiössään kysymyksen lukemisen suuresta mysteeristä ja ihanuudesta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *