Mao – luistavaa tekstiä

Teoksen on kirjoittanut aviopari. Jung Chang syntyi Kiinassa vuonna 1952, missä hän asui vuoteen 1978. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja kielitieteilijä. Kirjoittajan asenteisiin voi vaikuttaa se, että hänen isoisänsä oli Maon vastustajiin lukeutuneita kansallismielisiä kenraaleja.

Jung, Chang; Halliday, Jon: Mao. Käännös: Iso-Markku, Jaana. Otava, 2007. 887 sivua. ISBN 978-951-1-22251-4.

Teoksen on kirjoittanut aviopari. Jung Chang syntyi Kiinassa vuonna 1952, missä hän asui vuoteen 1978. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja kielitieteilijä. Kirjoittajan asenteisiin voi vaikuttaa se, että hänen isoisänsä oli Maon vastustajiin lukeutuneita kansallismielisiä kenraaleja.

Jung Changin aviomies on brittiläinen historiantutkija Jon Halliday. Yhdessä he ovat laatineet kirjan, jonka suomalaisen käännöksen laajuus on lähes 900 sivua. Kirja kertoo laajasta ja Suomesta katsoen kaukaisesta aiheesta. Asioitten hahmottamista ei mitenkään helpota kirjoitusasujen horjuvuus. Pääasiassa on käytetty pinyin-järjestelmää, jollaisia ovat esim. sanat Beijing ja Mao Zedong. Etenkin kartoissa esiintyy rinnakkaisia muotoja, joista systemaattisesti käytetään esimerkiksi Kantonia.

Lähtökohdat eivät ole siis mitenkään ihanteelliset. Alkuperäinen tarkoitukseni ei suinkaan ollut kirjaa lukea, vaan ainoastaan sitä silmäillä. Aihekin on jossain mitassa tuttu, eikä kirjassa sen englanninkielisestä nimestä (Mao. The Unknown Story) huolimatta ole mitään mullistavaa tarjottavaa 2000-luvulle. Onhan Maon terrorista puhuttu jo vuosia. Kun kirjan otin käteeni, se vei mennessään ja syynä oli erinomaisen sujuva kieli.

Kirjan 58 lukua ovat lyhyitä ja kappalejako tiheä. Teksti etenee juuri oikealla nopeudella. Esitystapa tuo jotenkin ajatusyhtymän ammattitaitoisen muurarin työhön. Tiilet vilahtavat paikoilleen oikeassa järjestyksessä, laastia on juuri oikea määrä ja eteenpäin mennään. Kirjassa ei pahemmin palata aikaisemmin esitettyyn, vaan asiat ovat alusta asti oikeilla kohdillaan oikeassa järjestyksessä. Yhden luvun henkilögalleria on rajallinen, vaikka koko kirjan henkilöluettelossa onkin seitsemän tiheällä painettua sivua. Joitain nimiä on helpotettu käyttämällä lempinimeä kuten Madame Mao, Punainen professori, Nuori marsalkka, Tiikeri Lin ja Luo Pitkä. Kieli on elävää, ei kohtuuttoman moralisoivaa eikä tyhjän mahtipontista. Osa-ansio hyvästä kieliasusta kuuluu tietysti kääntäjälle, Jaana Iso-Markulle. Esim. pitkän marssin yhteydessä sanan “logistiikka” olisi tosin voinut kääntää yksinkertaisemmin “huolloksi”. Kovin runsaasti käytetty sana “kaveri” on ehkä turhan arkipäiväinen. Englannin sana “mortar” olisi 2000-luvulla varmaankin aika kääntää “kranaatinheittimeksi”. Suomennoksessa käytetty “mörssäri” ei kuulu aseen harvinaisuuden vuoksi oikein minnekään.

Kirja kertoo keskeisimmin Kiinan historiasta Maon elinaikana ja viittaa melkoisesti myös maailmanhistoriaan, ja siinä erityisesti Neuvostoliittoon. Maon henkilökohtainen kuva jää vähemmälle huomiolle. Hänen jo aikaisemmin tunnetut omalaatuisuutensa (esim. olla peseytymättä) mainitaan, mutta niillä ei mitenkään hekumoida. Kirja on kaukana mistään Onassis avaimenreiästä – tyylistä (sen niminen kirja on todella olemassa!)

Aiheen laajuuden ja tunnettavuuden takia en aio tarjota mitään tyhjentävää referaattia kirjasta, vaan kehotan itse tutustumaan aiheeseen pelkästään siitä syystä, että kirjan kieli on esikuvaksi kelpaavaa.

Eräitä poimintoja

Mao Zedong syntyi keskiluokkaiseen talonpoikais- ja kauppiasperheeseen vuonna 1893 Hunanin provinssissa. Mao on sukunimi ja Zedong etunimi tarkoittaen suomeksi “valaista itä”. Myöskin Maon veljet saivat mahtipontiset nimet, jotka viittasivat siihen, että Kiinan keisarikunnassa keskiluokkaisella Maolla oli kaikki edellytykset kouluja käymällä edetä hyviin asemiin virkamiesuralla. Mahtipontisia etunimiä tasapainottamaan Kiinassa vanhemmat antoivat lapsilleen yleensä vaatimattomampia lempinimiä. Maon tapauksessa tämä ei onnistunut, vaan lempinimikin oli Kivipoika.

Hänen lapsuudestaan ei ilmeisesti tiedetä kovin paljoa varmasti, ainakaan sitä ei ole kirjassa laajasti käsitelty. Maon isä oli paljon poissa kotoa ja ilmeisesti äiti ja vanhemmat sukulaiset hemmottelivat poikaa. Mao ei pitänyt fyysisestä työstä, mutta ei hän liioin loistanut perinteisessä koulussakaan.

On syytä ymmärtää, että ulkovaltojen vaikuttaessa voimakkaasti Kiinan asioihin Maolla oli nuoruudessaan valtavan paljon paremmat mahdollisuudet tutustua ulkomaisiin vaikutteisiin kuin mitä oli hänen alamaisillaan myöhempinä vuosikymmeninä. Kirjoittajat katsovat, että Maon ajatusmaailma muodostui todistettavasti vuonna 1918, jolloin hän saksalaiseen filosofi F. Pausenin teokseen teki runsaasti merkintöjä. Näitten merkintöjen kirjoittajat katsovat kuvaavan Maon ajatusmaailmaa, ja on kieltämättä totta, että se mitä hän 1918 kirjoitti oli samaa, mitä hän vuosikymmenien ajan toteuttikin aina kuolemaansa 1976 asti.

Kun tekijät kutsuvat Maon ajattelua hedonismiksi, he käyttävät hieman väärää termiä. Mao oli ilmeisen mukavuudenhaluinen ja olosuhteiden salliessa peräti laiskakin, mutta kyllä hän tietysti joutui tekemään työtä asemansa eteen. Ilman ylhäistä syntyperää suurvallan yksinvaltiaaksi ei nousta ilman ponnisteluja.

Mao katsoi olevansa kykenevä suuriin tekoihin. Oman asemansa edistämiseksi hän oli valmis aivan mihin hyvänsä. Muitten ihmisten asema, kohtelu ja kohtalo olivat täysin merkityksettömiä. Mao ei ollut kiinnostunut historian arviosta, hän ei valinnut seuraajansa eikä edistänyt lastensa asemaa millään tavoin.

Tie valtaan kulki tuhoamalla mahdollisimman paljon. Kun koko yhteiskunta olisi luhistunut, Mao ottaisi sen johtoonsa. Kirjoittajat toteavat, että näiden oppien mukaan Mao eli elämänsä jäljellä olevat kuusi vuosikymmentä, ja nämä opit määrittivät hänen hallintonsa. 700 sivua myöhemmin kirja päättyy sanoihin “hänen mielensä pysyi kirkkaana loppuun saakka, ja siellä liikkui vain yksi ajatus: hän itse ja hänen valtansa.“ Hämmentävää on toki se, että Mao päätyi näihin ajatuksiin v. 1918 tietämättä mitään Leninin tai Stalinin myöhemmästä terrorista.

Tiivistyksen paikka?

Kirjan ideana on varmaankin ollut kirjoittaa suunnilleen yhtä paljon Maon kustakin elämänvaiheesta. Kun kysymyksessä on kuitenkin selkeästi poliittinen eikä henkilökohtainen biografia, ratkaisua voi kyseenalaistaa. Kun lukijan suurin mielenkiinto kohdistuu Maoon suurvallan johtajana, kuvausta tiestä johtoon olisi varmaan voinut lyhentää sivuuttamalla jotkut mutkat.

Maon elämä koostuu varsin selkeistä vaiheista. 40 ensimmäistä elinvuottaan hän toimi pääasiassa synnyinseutunsa Hunanin läheisyydessä Kiinan kaakkoisosassa. Ratkaiseviksi “askeleiksi” muodostuivat 10.000 km:n pituisen (käsitykset marssin pituudesta vaihtelevat) Pitkän marssin vaiheet 1934 – 1935, jotka veivät Kaakkois-Kiinan punaiset ensin länteen ja lopuksi pohjoiseen Keltamaanylängölle Mongolian eteläpuolelle fyysiseen kosketukseen NL:n kanssa. Alueelta Mao poistui vasta sisällissodan aikana noustakseen Kiinan johtoon.

Vaikka suhtautuisikin varauksella kirjan tendenssiin tehdä Maosta kaikkein suurin juonittelija, ainakaan Pitkä marssi ei jätä valinnanvaraa. Mao oli joko täysi idiootti komentajana (tappiot n. 90 %), tai sitten motiivina oli onnistuneesti monopolisoida neuvostosuhteet omiin käsiin. Maon henkilökohtaiset ominaisuudetkin saavat todistuspohjaa: Ei ole kuvaa, jossa Mao näyttäisi asuneen nälänhädän riivaamassa maassa tai jossa hän näyttäisi kävelleen 10.000 kilometriä (kirjan mukaan Maon matka taittui kantotuolissa).

Huono kuvaus sisällissodasta

On selvää, että Mao ei ollut mikään varsinainen sotilasjohtaja, niin väkivaltainen kuin hänen elämänsä olikin. Kirjaan valittu poliittisen juonittelun näkökulma ei anna täysipainoista kuvaa Kiinan sisällissodasta. Tekijät pitävät kansallismielisiä positiivisena tekijänä Kiinan historiassa. Maon voitto sisällissodassa selitetään pelkästään niillä vaikuttaja-agenteilla, joita Mao oli sijoittanut kansallismielisten johtoon.

Näin yksinkertainen selitys kaatuu kuitenkin omaan mahdottomuuteensa. Toisaalta kansallismieliset eivät selvästikään olleet niin erinomaista väkeä kuin kirja antaa ymmärtää, vaan paremminkin sisäisesti hajanainen joukko. Toisaalta Maon terrorille löytyy syy-seuraussuhde. Sisällissotaan valmistautuessa oli pakko varmistua siitä, että Maolla ei ollut kansallismielisiä agentteja ympäristössään. Käytetty turvamarginaali oli epäilemättä 200 %.

Mao Kiinan johdossa

Liikaa yksinkertaistamista on myös siinä, miten kuvataan Kiinan ja NL:n suhteita 1960-luvun alussa. NL luovutti Kiinalle ydinteknologiaa, mutta ei kantolaitteita (lähinnä ohjuksia) ydinaseen kuljetusta varten. Todellisuudessa NL:lla itsellään ei Sputnikeista huolimatta ollut sotilaskäyttöön kunnolla soveltuvia mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia (ICBM) vielä Kuuban kriisin aikoihin.

Tietenkään NL ei luovuttanut millekään maalle kaikkein uusinta ja keskeisintä aseistustaan. Ydinaseenhan NL oli hankkinut jo 1949, ja kun maalla vihdoin 1960-luvun puolivälissä alkoi olla huomattavia määriä ICBM-ohjuksia, suhteet Kiinaan olivat huonot.

Vaikka Mao olikin ihailtu hahmo niin kehitysmaissa kuin lännen eräissä radikaalipiireissä, kovin merkittävää strategista asemaa Kiina ei Maon johdossa saavuttanut. Olihan se lähtökohdiltaan maailman väkirikkain maa. Voidaan sanoa, että suuren maan resursseja käytettiin keskitetysti, mutta silti tehottomasti.

Arvioita kirjasta

Koska kysymys on kansainvälisesti tunnetusta kirjasta, pari sanaa kirjan saamista arvioista. Wikipedian artikkelissa viitataan aiheelliseen kritiikkiin lähteiden käytöstä. Kirja on aiheeltaan siis kuvaus poliittisesta juonittelusta, jossa lähdeaineisto on ohutta ja ilmeisen suoraviivaisesti tulkittua: tämä on oikea ja tuo väärä tieto.

Sen sijaan en yhdy käsitykseen, että kirja olisi kovin moralisoiva. Eiköhän kokonaiskuvan olisi pitänyt tulla riittävän selväksi jo esim. “Kommunismin mustan kirjan”, ja siitä käydyn keskustelun myötä. Relevantein kysymys tuskin voi liittyä siihen, kuinka monta miljoonaa kiinalaista tasan tarkkaan kuoli Maon 1) epäpätevän hallinnon ja 2) terrorin takia. Changin ja Hallidayn vastaus on 70 miljoonaa ihmistä. Nälänhätää on koettu monessa muussakin maassa kuin Maon Kiinassa, mutta toisaalta Maon kuoleman jälkeen maa on vaurastunut tavattomasti. Kaikesta huolimatta Maon kultti on Kiinassa säilyttänyt asemansa. Maon asema muistaen elämäkerta olisi erittäin terveellistä luettavaa kaikille nykyään Kiinaan investoiville yritysjohtajille.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *