Merimiehet keskitysleireillä

Välirauhan seurauksena Suomen ja Saksan välille syntyi aseellinen konflikti syksyllä 1944 ja maat joutuivat sotatilaan. Tästä seurasi ns. Lapin sota, jonka vaiheet ovat hyvin tiedossa. Sen sijaan monelle on tuntematonta, että sotatila koski myös suomalaista kauppalaivastoa, joka purjehti saksalaisen näkemyksen mukaan nyt vihollislipun alla. Laivojen suomalainen miehistö joutui kokemaan keskitysleirien ja Saksan luhistumisen kauhut.

Rönkkö, Pertti: Aselevon maksumiehet. Suomalaiset merimiehet natsi-Saksan keskitysleireillä 1944–1945. Atena, 2020. 169 sivua. ISBN 978-952-300-547-1.

Saksan ja Suomen joutuessa sotatilaan vuoden 1944 syyskuussa syntyi uusi kansainvälispoliittinen tilanne, joka luonnollisesti koski myös siviilejä. Suomessa oleva saksalaisomaisuus takavarikoitiin ja luovutettiin Neuvostoliitolle, vastaavasti Saksassa olevat suomalaiset huomasivat yhtäkkiä olevansakin viholliskansan kansalaisia. Takavarikointi koski myös Suomen lipun alla olevaa kauppalaivastoa, vihollismaan asukkaan asema koski myös kauppalaivastossa palvellutta henkilöstöä.

Saksalaiset takavarikoivat Itämerellä Suomen ja Saksan välillä purjehtivia kauppalaivoja ja ohjasivat nämä Saksan satamiin ja satamissa jo olleet laivat pysäytettiin ja takavarikoitiin. Sama tapahtui noin 56 suuremmalle ja pienemmälle kauppa-alukselle Norjan rannikolla. Ne oli aikarahdattu kuljetustehtäviin Norjan satamien ja Saksan välille ja niissä oli pääasiassa suomalainen miehistö. Osittain nämä alukset miehitettiin ja takavarikoitiin satamissa, mutta joissain tapauksissa ne kaapattiin merellä ja otettiin saksalaiskomentoon. Miehistöt internoitiin.

Saksalaiset takavarikoivat s/s Mercatorin Danzigissa ja internoivat sen miehistön Stutthofin keskitysleiriin. Suomen merimuseon kuvakokoelma.

Internointi

Internoinnilla tarkoittaan prosessia, jossa sotatilan tai kriisin vallitessa osapuolet pyrkivät eristämään alueellaan olevat toisen osapuolen kansalaiset muusta väestöstä.

Ennen toisen maailmansodan tapahtumia vastaavanlaista oli suomalaisille tapahtunut ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin saksalaiset takavarikoivat kaikkiaan 47 suomalaista Venäjän lipun alla purjehtivaa alusta ja niiden miehistö vietiin vihollismaan kansalaisina vankileireille. Näistä internoiduista miehistä osa pakotettiin pakkotyöhön, osa taas valitsi värväytymisen Saksassa koulutettuna olevaan suomalaiseen jääkäripataljoonaan.

Venäläiset puolestaan takavarikoivat lippunsa alle kaikkiaan 52 suomalaista alusta, joista sitten englantilaiset takavarikoivat 13, amerikkalaiset vastaavasti 13 ja australialaiset ja ranskalaiset kumpikin yhden. Osa näitä takavarikoista tapahtui Suomen olleessa jo itsenäinen, mutta aluksia pidettiin kuitenkin venäläisinä.

Keskitysleirille

Stutthofin leirin parakkeja kuvattuna leirin tyhjentämisen jälkeen 1945. (Wikimedia Commons)

Kaikkiaan saksalaiset takavarikoivat syksyllä 1944 56 suomalaista kauppa-alusta ja internoivat niiden miehistöön kuuluvat 363 henkilöä. Norjassa internoidut merimiehet koottiin aluksi Hovedøyan saarelle, josta matka sitten jatkui Saksaan. Internoinnin yhteydessä tarjottiin miehistön jäsenille mahdollisuus joko siirtyä Saksan asevoimien palvelukseen tai liittyä kauppalaivastoon Saksan lipun alle. Joku harva tähän suostuikin. Sodan jälkeen Merimies-unioni erotti heidät jäsenyydestään ja heidän asetettiin boikottiin. Muut internoidut vietiin keskitysleireille ja pakkotöihin. Käytännössä suomalaiset ohjattiin kahdelle keskitysleirille, Stettenin lähelle Pohjois-Saksaan Pölitzin leirille, ja Dantzigin (Gdansk) lähellä sijaitsevalle Stutthofin pakkotyöleirille.

Keskitysleireillä suomalaiset joutuivat samanlaisen epäinhimillisen kohtelun uhreiksi, josta on kirjoitettu metrikaupalla kirjallisuutta. Heitä ei millään tavalla erotettu muista keskitysleirivangeista tai orjatyöläisistä. Taiteltiin olemassaolosta, ruosta, kärsittiin pahoinpitelyä ja kuoltiin. Kaikkiaan 28 suomalaista sai tavalla tai toisella surmansa keskitysleirivankina.

Kuolemanmarssi

Kun Saksan sotaonni oli lopullisesti kääntynyt ja puna-armeija lähestyi, ryhtyivät saksalaiset tyhjentämään Stutthofin leiriä. Työvoimaa haluttiin siirtää lännemmäksi, jossa vielä olisi mahdollisuus jatkaa sotatuotantoa. Matkaan laitettiin liki 11 000 vankia, jotka oli jaettu noin tuhannen ihmisen ryhmiin.

Oli tulossa talvi, satoi lunta ja pakastui. Leirivangit eivät suinkaan marssineet yksin vaan tiet olivat täynnään idästä länteen puna-armeijaa pakenevia siviilejä. Alkoi kuoleminen. Yhdenkin kertojan noin kuudensadan henkilön ryhmästä hengissä parin viikon marssilta selvisi noin sata. Leiriläisiä marssitettiin Stutthofista jalan tiukasti vartioituna länteen, kunnes selvisi, että venäläisten hyökkäyskiilat olivat ehtineet jo edelle ja vankijoukko käännytettiin takaisin leirille.

Lopulta oltiin tilanteessa, jossa vangit, pakenevat siviilit ja puna-armeijan joukot olivat sekaisin. Muisteluiden mukaan puna-armeijalaisten kynsiin joutuminen oli varsinkin naisille vielä kovempi kohtelu kuin saksalaisten käsittelyssä. Kertomukset kuvaavat hyvin sitä sekasortoa, joka kuoleman kielissä kituvan Saksan maaperällä vallitsi maailmansodan viimeisinä kuukasina.

Kuolemanmarssi Bergen-Belsenistä 1945, Israel Alfred Glück (1921-2007) albumista My Holocaust. (vas) Yad Vashem Art Museum, Jerusalem.  Hellmut Bachrach-Barée (1898-1969) Kuolemanmarssi Dachausta Tölziin, toukokuussa 1945. (oik.) Yad Vashem Art Museum, Jerusalem.

Kotiin

Kun puna-armeija oli saanut Pohjois-Saksan alueet haltuunsa, alkoi tilanne siellä vakiintua. Uudet isännät asettivat valloitusmaalleen oman järjestyksensä, sekalaiset pakolais- ja leirivankijoukot koottiin taas leireille ja ohjattiin jälleen pakkotyöhön. Nyt kyllä kohtelu oli inhimillistä ja ravintoakin lähes riittävästi. Suomalaiset internoidut olivat sekasortoisena loppukautena hajaantuneet useampaan ryhmään. Pölizin leiriläiset, jotka olivat onnistuneet pääsemään lännemmäksi alkoivat hakeutua Tanskan rajalle ja lopulta sieltä heidän onnistui päästä Ruotsiin ja kotimaahan.

Itäisemmän alueen internoidut – nyt siis neuvostopakkotyössä olevat – saivat lopulta luvan lähteä kotimatkalle hekin. Nyt matka suuntautui Puolan kautta Neuvostoliittoon, Leningradiin ja viimein Vaalimalle, josta rajan yli kotimaahan. Leirielämä ei kuitenkaan tähän päättynyt vaan kotiin palanneet – niin Ruotsin kuin Neuvostoliitonkin kautta saapuneet ohjattiin Valpon kuulusteluihin Hangon karanteenileirille ja kolmeksi viikoksi eristyksiin.

Pertti Rönkkö on Berliinissä asuva toimittaja, joka työskenteli aikoinaan Merimies-lehden toimittajana. Hän on haastatellut keskitysleireille olleita merimiehiä ja tehnyt aiheesta radio- ja televisio-ohjelmia. Hänellä on myös ollut käytössään yhden internoidun merimiehen kirjoittamat päiväkirjamerkinnät.

Rönkön dokumenttikirja on rankkaa luettavaa sellaisellekin, jolle Saksan kolmannen valtakunnan keskitysleirikirjallisuus ja valtakunnan viimeiset vaiheet eivät ole vieraita. Hänen on onnistunut saada haastateltavansa kertomaan sen, minkä kokivat, itse kokemisen kivut lukijalta toki jäävät tuntematta.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *