Mihail Gorbatshov (s. 1931) on kirjoittanut elämästään ja myös toimistaan Venäjän kohtalon vuosina ennenkin. Näin sen muistan on silti häneltä kattavin omaelämäkertateos. Muistelmat ulottuvat varhaislapsuudesta aina vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto hajosi. Imperiumin romahdus on usein kirjattu juuri Gorbatshovin nimiin, mutta totuus näyttäytyy hänen muistelmissaan toisenlaiselta.

Mihail ja Raisa

Muistelmat alkavat poikkeuksellisella esipuheella. Siinä Gorbatshov palaa vuoteen 1999 ja muistelee koskettavasti Raisa-vaimonsa kuolemaa. En ole lukenut toista venäläistä niin sanottua suurmiesmuistelmaa, jossa tekijä näin herkän tunteellisesti kertoisi perheestään, yksityiselämästään ja erityisesti rakkaudestaan vaimoonsa. Mihailin ja Raisan rakkaustarina kulkee kautta kirjan ja suhde on selvästi ollut suurten tunteiden täyttämä, ellei peräti venäläinen ”vuosisadan rakkaustarina”.

Neuvostoliiton puolue-elämän tasolla Raisa ja Mihail edustivat täysin uudenlaista tyyliä ja politiikkaa. Pariskunnan oli helppo liikkua lännessä, osallistua vaikka Nancy ja Ronald Reaganin tai Margaret Thatcherin illanistujaisiin: Raisa hakkasi glamourillaan, kielitaidollaan, vaatetuksellaan ja sivistyneisyydellään kaikki lännen leidit.

Kuva: Presidentti Ronald Reagan, varapresidentti Georg Bush ja Mihail Gorbatshov Governor’s Island, New York, 1988. (Wikimedia Commons)

Perestroika ja glasnost

Mihail Gorbatshovin kausi (1985-1991) tunnetaan perestroika ja glasnost -termeistä. Perestroika tarkoittaa ”uudelleenrakentamista”, glasnost ”avoimuutta”. Gorbatshovin mielestä nämä käsitteet edellyttivät toinen toistaan. Hän halusi alunperin demokratisoida neuvostososialismia, ei tuhota maata, ei edes sosialismin perusteita, vaan rakentaa neuvostomalli tasavertaisten tasavaltojen liitoksi. Kävi kuitenkin toisin. Puoluejohtajaksi vuonna 1985 valitun Gorbatshovin vastustajina toimi aivan liian monta juonittelijaa. Gorbatshovin mielestä Boris Jeltsin ja niin Valko-Venäjän kuin Ukrainankin puoluejohtajat hajottivat imperiumin, koska halusivat omien tasavaltojensa, tulevan IVY:n (Itsenäisten valtioiden yhteisön) johtajiksi. Niin sanottu Belovezhin IVY-sopimus syntyi muistelijan mukaan täysin epädemokraattisesti, kansojen selän takana.

Neuvostoliiton hajoamiseen vaikuttaneista kansanliikkeistä Gorbatshovilla on kovin vähän sanottavaa. Lukija voi tulla jopa siihen johtopäätökseen, ettei niillä edes ollut suurta merkitystä kun prosessi kävi Kreml-johtoisesti, ylhäältä alaspäin. Näin ainakin muistelijan tulkinnoissa.

Imperiumi hajosi kuitenkin lähes puolivahingossa alta ja Gorbatshov ei ollut vuoden 1991 lopussa enää minkään valtakunnan johdossa. Syksyn 1991 kaappausyritys eristi perheen Mustalle merelle ja tankin päällä puhuva Jeltsin keräsi pisteet ja kansansuosion. Gorbatshovista tuli pelkkä marionetti. Muistelijan suureksi ansioksi luen sen, että hän ei ryhdy erittelemään Boris Jeltsinin alkoholismin asteita ja käytöksen äkkikäänteitä, jotka monen tutkijankin mukaan vaikuttivat suuresti Venäjän kohtaloihin. Toki selväksi käy ettei Jeltsin Gorbatshovilta anteeksiantoa saa. Kirjan kirjoittamisen hetkellä 2010, viisi vuotta sitten, Vladimir Putin on vielä arvossa arvaamattomassa. Mielenkiintoista on se, että Gorbatshov ajattelee nyt 2015 Putinista hieman toisin – Ukrainan tapahtumien, opposition kurittamisen, sensuurin ja Boris Nemtsovin murhan valossa. Lehtitietojen mukaan Putin ei ole vastannut Gorbatshovin viesteihin ja ehdotuksiin tapaamisesta. Aikaisemmin miehet tapasivat säännöllisesti, vuosittain.

Yhtymäkohtia UKK:n uraan

Mihail Gorbatshov tuli politiikkaan oloista, jotka muistuttavat Lepikon torpan Urho Kaleva Kekkosen elämäntarinaa. Stavropolin laitamilla kasvanut maalaisperheen vesa ei unelmoinut puolueurasta, vaan halusi olla alunperin tutkija ja tiedemies.

Sinnikkyydellään hän pääsi Moskovan yliopistoon, missä myös rakkaussuhde Raisaan alkoi. Maaseutu oli hänelle rakas ja kotiin palattiin aina kun mahdollista. Uran alkuvaihe Kaukasuksen juurella ei ollut lainkaan upea: Mihail ja Raisa asuivat ja perustivat perhettä muutaman neliön vuokrayksiössä, missä oli kylmä, välillä nälkä eikä palkka riittänyt edes perustarvikkeisiin.

Talonpoikaismenneisyys ei unohdu Kremlissäkään, vaan juuri ”maaseudun tulevaisuus” on jatkuvasti läsnä kun uudistuksia suunnitellaan. Gorbatshovin johtopäätös neuvostososialismin ongelmista juuri periferioissa on lopulta puoluejohtajanakin karu ja ymmärrettävä. Valtio teki suurimmat virheensä pakottaessaan talonpojat 1930-luvulla kolhooseihin, tuhotessaan yksityistalouden ja pientilat. Kirjoittajan omaiset, ”kulakit” saivat maksaa tästä politiikasta ja kolhoosilaitos oli yksi neuvostososialismin tuhon siemen.

Elämäkerran plussat ja miinukset

Mihail Gorbatshov on valtiomies, joka on tottunut vakuuttamaan yleisönsä ja myös vaikutti koko maailman kohtaloihin. Ei hän turhaan kuitannut Nobelin rauhanpalkintoa. Elämäntyö on ollut järisyttävän tärkeä. Harva tietää niistä asevarustelua rajoittavista uudistuksista, joita Gorbatshov esitti monella foorumilla. Esiintyjänäkin hän oli vailla vertaa, erilainen ja rehellinen. Kaikki tämä näkyy tekstissä, yksityiselämän ohella, sillä Kremlin juonikuvioita valottavat ”juorutkin” ovat poikkeuksellisen valaisevia. Samoin esimerkiksi henkilökuvat Nikita Hrushtshevista, Leonid Brezhnevistä, Mihail Suslovista, Konstantin Tshernenkosta ja Juri Andropovista antavat paljon uutta ensikäden tietoa.

Gorbatshovin omaelämäkertaa pitää katsoa silti subjektiivisesti, hänen tarinanaan. Kukaan elämästään raportoiva ei ole koskaan täysin objektiivinen. Silti Gorbatshov paljastaa itsestään asioita, jotka kertovat samalla paljon Neuvostoliitto -nimisen suurvallan viime hetkistä. Hän oli välillä kovinkin epävarma, mutta tiukka moralisti suhteessa puoluetoveriensa syrjähyppyihin tai kohtuuttomiin etuisuuksiin, joista hän toki itsekin nautti. Selvästi kirjoittaja katuu myös sitä, että ei pystynyt pienentämään puna-armeijan määrärahoja sosiaalipolitiikan hyväksi. Niin sanotusta ”kieltolaista”, vodkan myynnin rajoituksista hän on yhä tyytyväinen, joskin pahoillaan lieveilmiöistä.

Näin sen muistan on tyyliltään harvinaisen henkilökohtainen teos, jossa puoluekiemurat, neuvostovaltion arkielämä ja perhehistoria kulkevat rinta rinnan. Mihail Gorbatshov joutui mielestään tahtomattaan tehtäviin, joissa muutettiin maata ja maailmanhistoriaa. Välttämättä tekijä ei ole maailman lahjakkain kynämies eikä suomentajakaan aina vältä venäläisen kirjoitustyylin ja lauserakenteiden kömpelyyksiä. Silti muistelmat ovat oikeasti aitoa tunnustuskirjallisuutta. Niitä täydentävät vielä hyvä henkilöhakemisto ja teoksen loppuliite, johon on koottu Gorbatshovin muita tekstejä, muun muassa puhe Nobelin rauhanpalkinnon luovutuksessa 1991.

Kuva: Mihail Gorbatshov puhumassa Nobelin rauhanpalkinnon luovutustilaisuudessa 1991. (Nobelprize.org)