Varjoista valtaistuimelle – Anna Jagellonica ja Itämeren valtapiiri 1500-luvulla on ensilukemalta vaikea luokiteltava. Onko kyseessä naishistoriaan keskittyvä teos? Vai kuvaako se enemmänkin Puola-Liettuan sisä- ja ulkopolitiikkaa, jota ensisijaisesti tarkastellaan sekä Anna Jagellonican, tämän lähipiirin että yhteiskunnan valtatasojen näkökulmasta? Anna Jagellonican elämäntarinan yksityiskohtaista kuvausta odottava lukija saattaa pettyä: vaikka teos tarjoaakin kiehtovan aikamatkan kuninkaallisen naisen jalanjäljille, saattavat selonteot poliittisesta järjestelmästä hämmentää. Syynä voi olla se, että suomalaislukijalle itäisen Euroopan historia on jäänyt varsin tuntemattomaksi, eikä lukemalle löydy helppoja vertailukohtia esimerkiksi Pohjoismaiden historiasta.

Toisaalta lukukokemus on kaikin tavoin rikastava: 1500-luvun Puola-Liettuaa, sen hallitsijasukuja ja valtapiirejä ei ole aikaisemmin tuotu yhtä värikkäästi esille. Vuonna 2014 Tampereen yliopistosta väitelleen Ijäksen asiantuntijuus itäisestä Keski-Euroopasta ja Itämeren alueesta pääseekin teoksessa eittämättä oikeuksiinsa.

Kuva: Lucas Cranach nuorempi (1515–1586) Anna Jagellonica. Miniatyyri n. 1553, Czartoryski Museum, Wikimedia Commons.

Naisen historiaa?

Itse tarkastelen kirjaa mieluiten naishistorian näkökulmasta. 1980-luvulta saakka ja selkeästi 2000-luvun kuluessa ovat naishistorian tutkijat keskittyneet menneisyyden naisiin vahvasti sukupuolijärjestelmän näkökulmasta. Kysymykset vallan ja sukupuolen suhteesta sekä naisten toimijuudesta eri yhteiskunnan tasoilla tulevat hyvin näkyville myös Ijäksen teoksessa. Annaa lähestytään monesta eri näkökulmasta: hän oli sekä kuningasperheen tytär, vaimo, Ruotsin kuningattaren sisar, täti sekä myöhemmin leski. Äidiksi Anna ei koskaan tullut. Varjoista valtaistuimelle – Anna Jagellonica ja Itämeren valtapiiri 1500-luvulla-teoksen yksi suurimmista ansioista onkin juuri se, että Annasta piirretään kuva tuntevana, kokevana ja osallistuvana yksilönä, joka pyrki toimimaan sekä henkilökohtaisten että aseman mukanaan tuomien odotusten mukaisesti. Tässä tavoitteessa Ijäs onnistuu erinomaisesti. Toisin toimiminen, ajan ihanteiden rikkominen mutta toisaalta niitä tarkasti noudattaen Anna tuodaan lähelle: lukijalle tarjotaan runsaasti mitä jos -pohdintoja ja ne suhteutetaan tarkasti aikakauden elämään.

Tämän lisäksi sekä Annan perheen että laajemman sukupiirin välille rakennetaan mielenkiintoisia persoonatason suhteita: miten Anna suhtautui lankoonsa Juhana-herttuaan, millainen vaikutus merkittävällä Habsburg-suvulla oli Annan toimijuuteen ja miten Anna tätinä kohteli sukulaislapsiaan? Entä millainen oli Annan ja hänen aviomiehensä Stefan Batoryn keskinäinen suhde? Teos kuvaa myös kaupunkien ja niiden symboliikan merkitystä valtakunnassa, joka loiston päivinään ulottui nykyisen Puolan, Liettuan ja Ukrainan alueille. Joissain määrin Ijäs käsittelee myös esimerkiksi poliittisten avioliittojen aikaan saamia kulttuurivirtauksia Keski-Euroopassa ja kauempana Pohjolassakin. Puola-Liettuan valtakunnassa eri kielten ja tapojen hallitseminen oli tärkeää: myös niillä oli merkitystä henkilö- ja valtasuhteiden luomisessa.

Vaikka ajankohtainen historiantutkimus ei Suomessa keskitykään uuden ajan Keski- Eurooppaan, on kirjan aihe tärkeä ja mielenkiintoinen. Erityisesti naishistorian tai yhteiskuntahistorian harrastajille kirja antaa paljon, mutta kevyttä iltalukemista se ei kuitenkaan ole. Aiheeseen perehtymättömälle onkin suositeltavaa lukea samaan aikaan jotakin toista vastaavaa aikakautta ja maantieteellistä aluetta käsittelevää historia-alan tietokirjaa.

Tuntematon nainen

Valtaosalle suomalaislukijoista Anna Jagellonica on tuntematon henkilö. Sitä vastoin hänen sisarensa, Katarina Jagellonica saattaa olla hyvinkin tuttu, ainakin nimellisesti. Avioiduttuaan Juhana-herttuan kanssa vuonna 1562, toi Katarina uuteen asuinkaupunkiinsa Turkuun mukanaan palan keskieurooppalaista renessanssielämää. Elämään jääneitä tarinoita parin loisteliaasta hovielämästä Turun linnassa saa vieläkin lukea koulun historiankirjoista. Suomessa Jagellonican sisarusparvesta ei Anna, Sofia tai Isabellakaan samalla tavalla elä ihmisten mielissä ja tarinoissa kuin Katarina, ja ehkä siksi kirja juuri Annasta tuntuu erityisen tervetulleelta. Ijäksen mukaan Anna on aikaisemmassa historiantutkimuksessa esitelty yhtäältä lujatahtoisena naisena, joka kaikin keinoin pyrki turvaamaan kruununperimyksen säilymisen omassa suvussaan, ja toisaalta henkilönä, joka ei naisille ominaisessa toimintapiirissä ollut menestyksekäs. Ijäksen oma tapa tarkastella Annaa tulee selkeästi esille: tarkoituksena on kuvata päähenkilö hänelle ominaisilla elämänalueilla.

Historiantutkimuksen lähtökohta on tulkinta. Menneisyyden asiakirjoja ja esineitä on lähestyttävä dialogisesti, keskustelevalla otteella. Mitä vanhempaa ajanjaksoa tutkitaan, yleisesti sen vaikeampaa on löytää sitä valottavaa lähdeaineistoa. Ensilehdillä Ijäs pohtii itsekin, onko kirjallaan tavoittanut Annan. Ijäs kertoo olleensa jo kauan kiinnostunut tutkimuksensa kohteesta, jonka nimi tuntui toistuvan arkistojen asiakirjoissa. Koska ajan lähdemateriaalia on saatavilla vain hyvin rajoitetusti, on kuva menneisyydestä rakennettava pienistä paloista, usein sivulauseista ja merkinnöistä marginaaleissa.

Teoksessaan Ijäs tekee rohkeita ja perusteltuja tulkintoja siitä, miten asiat saattoivat olla ja miten jokin mitättömältäkin tuntuva asia sai myöhemmin suuret mittasuhteet. Samalla tuodaan esille se, että historiantutkimus tuskin koskaan pystyy antamaan täysin varmoja vastauksia. Lähteitä on siksi luettava kriittisesti ja aikakauteen peilaten. Kirjaansa varten Ijäs on tehnyt myös vertailevaa tutkimusta, joka elävöittää lukukokemusta.

Kuva: Martin Kober: Anna Jagellonica leskenä 1586, Museum of King Jan III’s Palace, Wilanów, Wikimedia Commons.

Nainen tavoitteellisena toimijana

Kirja etenee kronologisesti, luovien samanaikaisesti sekä Annan elämän että 1500-luvun Puola-Liettuan historiallisten ja yhteiskunnallisten tapahtumien aallokossa. Teoksen ensimmäisessä luvussa lukija saa ensikosketuksen sekä Puola-Liettuan suurvaltaan että Jagellonican kuninkaalliseen perheeseen. Toinen luku keskittyy Annan perheen lisäksi tämän lapsuuteen ja nuoruuteen sekä yleisesti reformaation vaikutukseen alueella. Annan uskonnollisuus tulee esille Ijäksen pohdinnoissa myöhemminkin kirjassa. Ensimmäisissä luvuissa avataan myös Annan suhdetta sekä sisaruksiinsa että äitiin, italialaista syntyperää olevaan Bona Sforzaan.

Seuraavat luvut Vanhapiika prinsessa, Kohti näyttämöä ja Kuningatar, Anna Regina keskittyvät enemmänkin Puola-Liettuan sisä- ja ulkopoliittisiin tapahtumiin, jolloin lukija kokee Annan tarinan jäävän ajoittain jalkoihin. Tosin esimerkiksi juuri luvussa Vanhapiika prinsessa Ijäs avaa taitavilla pohdinnoilla ja vertailevalla tutkimusotteella kysymyksiä esimodernin ajan avioliitoista sekä ennen kaikkea siitä, miten Anna suhtautui elämänsä ehkä suurimpaan käänteeseen, avioliittoon, jota järjesteltiin eri tahojen kesken.

Ehkäpä kaikkein kiinnostavin yksityiskohta, joka kertoo paljon Annasta tavoitteellisena toimijana, on kirje, jonka tämä kirjoitti paavi Gregorius XIII:lle vuonna 1574. Kirjettä edelsi tapahtumasarja niin kutsutuista Napolin rahoista, joilla yleisesti viitataan kiistaan Annan oikeuteen perheen perintörahoihin. Paaville osoitetussa kirjeessään Anna kuvailee omia tuntemuksiaan. Ijäs onnistuu pohtimaan kirjeen syvällisempää merkitystä: toisaalta Anna rakentaa itsestään kuvan melkeinpä avuttomana naisena ja paikantaa olemassaolonsa perinteiseen miesten maailmaan. Toisaalta kirjeen tarkoituksena on nimenomaan nostaa esille yksilö, joka taistelee omasta asemastaan.

Toinen Annan kirjoittama kirje paavi Sixtus V:lle vuonna 1588 havainnollistaa Annan tahtoa taistella sisarenpoikansa Sigismund Vaasan puolesta ja turvata tälle paikka Puola-Liettuan hallitsijana. Tyylillisesti kirje on hyvin erilainen kuin aikaisemmin mainittu, ja antaakin vaikutelman siitä, miten tarkoituksenmukaisesti sananmuotoja ja kirjoitustyyliä vaihdeltiin sekä vastaanottajan että asiayhteyden mukaan. Annan kirjeenvaihto uskonnollisten johtajien, kuninkaallisen sukupiirin ja ajan oppineiden kanssa ja sen merkitys sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla tuodaan teoksessa uskottavasti ja perustellusti esille. Ijäs ei tyydy tarkastelemaan asiayhteyksiä yhden tai kahden näkökulman verran, vaan tarjoaa lukijalle monia vaihtoehtoisia malleja.

Lukemisen kokemus

Ijäksellä on taito kirjoittaa johdonmukaisesti. Teksti etenee pääosin kepeästi, vaikka ajoittain lauseet on luettava kahdesti ja etsittävä vieraalle sanalle tai käsitteelle selitystä asiasanahakemiston avulla. Osin tämä johtuu siitä, että lukijan oma asiantuntijuus aiheesta on vähäinen. Vaikka puolan- ja latinankieliset sopimukset ja asiakirjat onkin selitetty, on niiden perimmäistä tarkoitusta ja merkitystä välillä jäätävä pohtimaan. Lukemista auttavat kuitenkin kartat ja huolellisesti laaditut sukukaaviot sekä runsas kuvitus. Teosta rikastuttavat lisäksi erilaisten lähteiden käyttö ja selkeästi merkityt viittaustiedot. Ijäs on kiitettävästi hyödyntänyt limittäin sekä aikalaiskuvauksia, alkuperäiskirjeitä ja myöhempää historiankirjoitusta. Alkuperäisten kirjeiden ytimekkäät ja vivahteikkaat suomennokset elävöittävät tekstiä sopivasti.

Ijäksen asiantuntijuutta myös kielitieteen puolella on syytä ihailla. Vaikka suomennokset ovatkin onnistuneita, olisi harrastamattomalle lukijalle 1500-luvun kirjeen kirjoituksen tyylejä ja tapoja voinut avata enemmänkin. Huolimatta ajoittaisesta raskassoutuisuudesta ja vaikeudesta seurata kuvattuja valtakunnan poliittisia käänteitä, on teos erittäin tervetullut lisä vuoden 2016 tietokirjojen joukkoon.

Kuva: Martin Kober, Varsova 1586-1617,Civitates orbis terrarium,Wikimedia Commons.