Pliniuksen kirjeet – taas kerran

Plinius nuoremman kirjeet ovat yksi keskeisimmistä antiikin Rooman arkipäivän historian kirjallisista lähteistä. Marja Itkonen-Kailan ja hänen työryhmänsä vuonna 1974 ensimmäisen kerran ilmestyneen suomennosvalikoiman uusintapainos on sen vuoksi erittäin tervetullut yllätys. Olisi kuitenkin mukavaa, jos joku ottaisi asiakseen suomentaa loput vielä suomentamattomat Pliniuksen kirjeet.

Gaius Plinius Caecilius Secundus: Plinius nuorempi, Kirjeitä keisariajan Roomasta [Epistulae]. Käännös: Marja Itkonen-Kaila ja työryhmä. Gaudeamus, 2019. 158 sivua. ISBN 978-952-345-036-3.

Käsillä oleva suomennosvalikoima Plinius nuoremman kirjeistä ei ole uusi teos, vaan uusintapainos vuonna 1974 ilmestyneestä teoksesta. Alkuperäisen teoksen ilmestymisen jälkeen on virrannut vettä paljon niin Tiberissä kuin Vantaanjoessakin. Näihin lähes viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu muun muassa toinen, vuonna 2005 ilmestynyt suomennosvalikoima Pliniuksen kirjeistä.[1]

Nämä kaksi suomennosvalikoimaa ovat suurelta osin päällekkäisiä eivätkä kuitenkaan yhdessäkään sisällä kaikkia Pliniuksen kirjeitä. Alkuteos kattaa kymmenen kirjaa (siis kirjakääröä) – yhteensä 368 kirjettä. Kaikki kokoelmaan sisältyvät kirjeet eivät toki ole Pliniuksen kirjeitä, vaan kymmenes kirja sisältää Pliniuksen kirjeenvaihtoa keisari Trajanuksen kanssa, mukaan lukien keisarin vastaukset Pliniuksen kirjeisiin.

Marja Itkonen-Kailan ja hänen johtamansa opiskelijaryhmän suomennokseen sisältyy kaikkiaan neljäkymmentäyksi kirjettä. Tuulikki Elon ja Heikki Laakkosen valikoimaan sisältyy puolestaan kahdeksankymmentä kirjettä. Yhdeksän kirjettä sisältyy molempiin suomennosvalikoimiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä näiden ”yhteisten” kirjeiden joukkoon sisältyvät Pliniuksen kuuluisat kuvaukset Pompejin tuhosta sekä Pliniuksen ja keisari Trajanuksen kirjeenvaihtoa siitä, kuinka kristittyihin tulisi suhtautua. Nämä kirjeet ovat niin tärkeitä historiallisia lähteitä, että molemmat suomentajaryhmät ovat halunneet sisällyttää ne omiin valikoimiinsa.

Nuori mies lukemassa papyrusrullaa Herculaneumista löydetyssä freskossa, ensimmäinen vuosisata. Museo archeologico nazionale di Napoli. Wikimedia Commons.

Kääntämättä vielä 261 kirjettä

Antiikin Rooman historiasta ja kulttuurista kiinnostuneen mutta latinan taidottoman lukijan kannalta ongelmaksi muodostuu, että kokonaan suomennosvalikoimien ulkopuolelle jää kokonaiset 261 Plinius nuoremman kirjettä eivätkä ne pääsääntöisesti ole vähemmän kiinnostavia kuin suomennoksiin valikoituneet tekstit.

Olisi tietenkin kohtuutonta syyttää päällekkäisyyksistä ja puuttuvista käännöksistä Itkonen-Kailaa ja hänen johtamaansa opiskelijatyöryhmää. Pikemminkin on syytä olla kiitollinen siitä, että tähän käännöstyöhön ylipäätään ryhdyttiin ja sen tulokset saatettiin julkaisun muodossa laajemman yleisön luettavaksi. Käsillä olevaa uudelleen julkaisua voi myös pitää perusteltuna ja tarpeellisena hankkeena, sillä alkuperäinen julkaisu on ollut jo kauan aikaa mahdoton hankkia kustantajalta ja kirjastojenkin kappaleet on monessa tapauksessa luettu käyttöikänsä päähän.

Uusintapainos ei ole yksi yhteen kopio alkuperäisestä julkaisusta, vaan sen ulkoasua ja sisältöä on kohennettu. Lainaan tähän uuden laitoksen esipuheen, jossa tehdyt muutokset avataan tyhjentävästi:

Tämä teos on tarkistettu laitos ensimmäisen kerran vuonna 1974 ilmestyneestä valikoimasta Pliniuksen kirjeitä. Joitakin oikeinkirjoitusseikkoja sekä asiatietoja on saatettu ajan tasalle, kieltä on paikoitellen hiottu, pari selventävää alaviitettä on lisätty ja kuvitus on lähes täysin uusittu, mutta olennaisia muutoksia 45 vuoden takaiseen laitokseen ei ole tehty.

Tähän lakoniseen esipuheeseen voisi lisätä, että uudistettu laitos on julkaistu kovakantisena tyylikkäällä kuvituksella varustettuna – samaa ei voi sanoa alkuperäisestä laitoksesta.

Kirjeiden käännökset ovat hyvää suomea ja niistä näkee, että työryhmä on pitkään ja hartaasti käynyt käännöksiä läpi yhteisesti. Eri kääntäjien kädenjälki ei erotu silmiin pistävällä tavalla, vaan kokoelman käännökset näyttäytyvät yhtenäisinä ikään kuin ne olisi tehnyt yksi ja sama kääntäjä. On mielenkiintoista verrata eri käännöksien tekstejä niiden kirjeiden osalta, jotka on suomennettu molemmissa valikoimissa. Ohessa esimerkki Vesuviuksen purkausta ja Plinius vanhemman kuolemaa kuvaavan kirjeen 6,16 alkulauseista:

Petis, ut tibi avunculi mei exitum scribam, quo verius tradere posteris possis. Gratias ago, nam video morti eius, si celebretur a te, immortalem gloriam esse propositam.

Pyydät minua kirjoittamaan enoni kuolemasta, jotta voisit kertoa siitä jälkipolville mahdollisimman todenmukaisesti. Olen sinulle kiitollinen, sillä uskon hänen kuolemansa saavan osakseen katoamatonta kunniaa, jos sinä teet sen tunnetuksi. (Itkonen-Kaila & työryhmä)

Pyydät, että kirjoittaisin sinulle enoni kuolemasta, jotta voisit kertoa jälkipolville totuudenmukaisesti asiasta. Kiitän pyynnöstäsi, koska ymmärrän hänen kuolemansa saavuttavan ikuista kunniaa, jos teet sen tunnetuksi. (Elo & Laakkonen)

Kuten näistä lyhyistä sitaateista ilmenee, molemmat käännökset ovat sujuvia ja ne tekevät kummatkin oikeutta Pliniuksen kauniille alkutekstille. Pistokoeluontoiset vertailut alkutekstiin osoittavat, että käännös on laajemminkin katsoen hyvin laadittu, mutta mitään muutakaan ei Itkonen-Kailan kaltaiselta pitkän linjan ammattilaiselta voinut odottaa.

George Poulett Scropen näkemys Vesuviuksen purkautumisesta vuodelta 1822. Wikimedia Commons.

Niukasti selityksiä

Jos tätä käännöskokoelmaa jostakin voi moittia, niin sitten kysymys on taustoittamisesta ja viitteistä. Harva lukija on ammattimainen antiikin tutkija ja siksi huomattavasti laajempi selitysapparaatti olisi ollut paikallaan. Kirjan avaa Vuokko Palosen kirjoittama kohtuullisen laaja johdatus antiikin kirjeperinteeseen ja Plinius nuoremman elämään.  Valitettavasti tässä johdannossa sen enempää kuin muussakaan teoksessa ei ole minkäänlaista kirjallisuusviitteitä eikä edes bibliografiaa, josta lukija voisi etsiä pidemmälle menevää tietoa niin halutessaan. Paljon paremmin eivät asiat toki ole Elon ja Laakkosen suomennosvalikoimassakaan, vaikka siinä pienimuotoinen bibliografia onkin (s. 154).

Kirjan loppuun sisältyy henkilö- ja paikannimiluettelo, jossa on myös lyhyet selitykset nimistä. Asiasanahakemistoa sen sijaan teokseen ei valitettavasti sisälly lainkaan. Tämä on harmillista, sillä Plinius käsittelee monenlaisia asioita maan ja taivaan välillä ja on siksi erinomaista materiaalia esimerkiksi antiikin historiaan tutustuville lukiolaisille.

Näistä kriittisistä huomautuksista huolimatta käsillä olevan teoksen julkaisu, kuten minkä tahansa antiikin teoksen suomennoksen julkaisu, on kulttuuriteko, josta Itkonen-Kailan ja tekijäryhmän lisäksi on kiitettävä teoksen kustantajaa Gaudeamusta. Sopii toivoa, että tämä satsaus palkitaan myös taloudellisella menestyksellä.

[1] Plinius nuoremman kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta. Kääntäneet ja toimittaneet Tuulikki Elo ja Heikki Laakkonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1023 (SKS: Helsinki, 2005).

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *