Jo kuluneen sanonnan mukaan Suomi elää metsästä, mutta varsinaista metsähistoriaa tässä vihreän kullan maassamme on tutkittu varsin vähän. Metsäteollisuus ja tehtaat sinänsä ovat toki kiinnostaneet useita tutkijoita, mutta teollisuuden raaka-aineenhankinta ja metsätyöt ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Esko Pakkasen kirjoittama teos Antaa pölkyn juosta! Pieni kirja uitosta onkin tervetullut lisä tähän vähän tutkittuun menneisyytemme saraan. Uitto oli tärkeä maaseutuväestön työllistäjä muiden metsätöiden ohella, mutta se oli myös osa maaseudun elämäntapaa. Metsänhoitaja Pakkanen on käsitellyt metsähistoriaa lukuisissa aikaisemmissa teoksissaan, joista voi mainita eteenkin vuonna 1999 julkaistun Metsämiesten säätiön historian, Läskinjakajasta metsäsektorin mesenaatiksi. Tässä teoksessa Pakkanen on tutkinut kattavasti muun muassa metsätöiden olosuhteita ja savotoiden huoltotoimintaa vuosina 1940 – 1949.

Uiton historiaa käsitteleviä tutkimuksia on tehty varsin vähän. Jotkut uittoyhdistykset ovat teettäneet historiikkeja toiminnastaan, mutta muutoin aihepiiri ei ole saanut juurikaan tutkijoiden huomiota osakseen. Metsämuseo Luston ja Suomen Uittajainyhdistys ry:n julkaisema Antaa pölkyn juosta ei ole myöskään lähdeviitteillä varustettu varsinainen tieteellinen tutkimus, vaan Luston uuden uittoa käsittelevän näyttelyn näyttelyjulkaisu. Teos ylittää kuitenkin tavanomaisen näyttelyjulkaisun kriteerit ja tarjoaa lukijalleen perusteellisen katsauksen uiton historiaan Suomessa.

Ensimmäiset vesisahat perustettiin maahamme 1500-luvulla, jolloin uittokin sai alkunsa. Varsinainen kasvun aika alkoi kuitenkin vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla höyrysahojen myötä, mutta uittokaan ei ollut ikuista, vaan toiminta alkoi vähentyä nopeasti 1950-luvulta lähtien. Enää uittoa harjoitetaan vain Saimaan vesistöllä. Pakkanen kuvaa tarkkaan uiton elinkaaren ja sen häviöön johtaneita syitä, mutta myös uiton toteuttaminen käytännössä selviää teoksen sivuilta. Oman osansa teoksessa saavat myös uittajat, tukkilaiset, jotka joutuivat kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä työssään ja elämään pitkään ala-arvoisissa oloissa työmailla. Kirjoittaja tarkastelee tämän lisäksi myös uiton asemaa kulttuurissamme – aina kuvataiteista eläviin kuviin.

Teoksen ansioksi voi lukea sen, että Pakkanen ei tyydy kuvailemaan uittoa yleisesti aikaisemman tutkimuksen puitteissa eikä keskity tarkastelussaan vain joillekin uittoväylille. Tutkimuskohteena on todellakin uitto koko Suomessa. Vaivoistaan välittämättä kirjoittaja on käynyt läpi huomattavat määrät niin sanomalehti- ja muistitietoaineistoa kuin uittoyhdistysten ja yhtiöiden arkistoja, joista otetut suorat lainaukset antavat elävän kuvan uitoista aina Kemijoen latvoilta Kymijoen suistoille. Paikoin suorien lainauksien käyttöä olisi kuitenkin voinut harkita. Tämä koskee varsinkin niitä suoria lainauksia, jotka on otettu aikaisemmasta tutkimuksesta, kuten esimerkiksi Hanna Snellmanin teoksesta Tukkilaisen tulo ja lähtö. Tämä jäänee kuitenkin vähäiseksi ”muotorikkeeksi”, joka ei vähennä työn todellista arvoa.

Erityinen kiitos kuuluu myös loistavalle kuvitukselle, joka on ilmeisesti suurimmaksi osin ennen julkaisematonta. Näyttävien valokuvien lisäksi tekstiä täydentävät monet piirrokset ja erityisesti sanomalehtiartikkelit ja -ilmoitukset. Onpa mukaan saatu jokunen mielenkiintoinen karttakin, joita olisi toki saanut olla enemmänkin, minkä kirjoittaja on itsekin tunnustanut. Sivulla 48 oleva kartta Kemijoen ja Torniojoen hakkuutyömaista talvelta 1925 – 1926 onkin erityisen mielenkiintoinen. Lähdeluettelolta olisi toisaalta voinut odottaa enemmän. Siinä ei mainita käytettyjä arkistokokonaisuuksia, joitakin teoksia ja muistitietoaineistoja, mikä harmittaa varmasti alan tutkijoita ja aihepiiristä enemmän kiinnostuneita.

Pakkasen työ antaa enemmän mitä teoksen nimi lupaa. Kirja on enemmän kuin ”pieni kirja uitosta” ja tekee varmasti kunniaa Luston metsämuseoon kerätylle näyttelylle. Tämän näyttelyn, kuten kirjankin, soisi kiinnostavan kaikkia talous-, sosiaali- ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneita – tai yleensäkin Suomenmaan metsistä ja ”entisaikain elosta” innostuneita. Mielenkiinnolla jäämmekin odottamaan, mitä kirjoittajan mainitsema työn alla oleva ”iso kirja uitosta” tuo tullessaan. Sitä odotellessa uitosta kiinnostuneet voivat perehtyä esimerkiksi Ruotsin Nordiska Museetin pari vuotta sitten julkaisemaan teokseen Flottning: vattendraget, arbetet berättelserna, jossa useiden tutkijoiden voimin käsitellään samoja teemoja kuin Pakkasen kirjassa.