Salapoliisityötä ja runoutta: Jaakko Hämeen-Anttila ja Omar Khaijam

Professori Jaakko Hämeen-Anttilan asiantunteva elämäkerrallisen teos Omar Khaijamista (1048–1131) – Omar Khaijam: runoilijan elämä – tarjoaa rikkaan kulttuurikatsauksen aikansa kulttuuriin ja kuvaa, miten vähän Omarista onkaan mahdollista tietää. Lisäksi Hämeen-Anttilan Omarin runojen käännöskokoelman Ruukku rubiiniviini ä monipuolistaa kuvaa Omarista ja hänen runoudestaan.

Hämeen-Anttila, Jaakko: Omar Khaijam: runoilijan elämä. Otava, 2008. 304 sivua. ISBN 978-951-1-22382-5.

Khaijam, Omar: Ruukku rubiiniviiniä [(Suomennosvalikoima.)]. Käännös: Jaakko Hämeen-Anttila. Otava, 2008. 126 sivua. ISBN 978-951-1-22891-2.

Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila julkaisi vuonna 2008 kaksikin kirjaa persialaisesta oppineesta runoilijasta Omar Khaijamista (1048–1131): elämäkerrallisen teoksen Omar Khaijam: runoilijan elämä ja Omarin runojen käännöskokoelman Ruukku rubiiniviiniä. Näistä teoksista erityisesti Omar-elämäkerta on harvinaista herkkua. Hämeen-Anttila on historiallisen salapoliisin tavoin koonnut monista hajanaisista lähteistä tietoja, joiden perusteella hän on rakentanut yhtenäisen elämäntarinan, jonka hän on vielä asettanut historialliseen kontekstiin. Tämä työ ei ole ollut kovinkaan yksinkertaista, sillä tiedot Omarista ovat hyvin hajanaisia, epäluotettavia ja ajallisesti myöhäisiä. Suomeksi tehtynä tämä työ on erityinen kulttuuriteko, sillä vaikka Omar onkin ollut länsimaissa pidetty runoilija, on hänen läntinen suosionsa ollut suurinta Isossa-Britanniassa.

Omar Khaijam – eli Omar Teltantekijä, jolla nimikkeellä hänet suomalaisetkin tuntevat Toivo Lyyn suomennoskokoelman Teltantekijän lauselmia (1929) mukaan – ei aikalaisille en näyttäytynyt ensisijaisesti runoilijana. Hän oli sen sijaan kuuluisa matemaatikko ja filosofi. Esimerkiksi Avicennan oppilas, uskonnollinen tuomari Abu Nasr an-Nasawi lähestyy Omaria seuraavin sanoin: ”Ylhäinen herra, totuuden todistuskappale, koko maailman filosofi, uskonnon apu, idän ja lännen viisaiden herra” (Hämeen-Anttila, s. 43). Hän jatkaa vielä runollisesti ylistäviä sanojaan: ”Kysy olemisesta ja velvollisuudesta/ Hän kyllä selittää asian perin juurin” (s. 44). An-Nasawi ei todellakaan säästellyt sanojaan, ja hyvästä syystä.

Hämeen-Anttila kuvaa Omarin monipuoliseksi oppineeksi runoilijaksi. Hän ei siis suinkaan ole sellainen boheemi viinimaljan kallistelija kuin miksi hänet on runollisen tuotantonsa tunnetuimpien esimerkkien kautta lähinnä mielletty. Toki runot itsessään tukevat tätä käsitystä, kuten voi todeta vaikkapa Hämeen-Anttilan niin ikään suomentaman kokoelman nimirunosta:

Ruukku rubiiniviiniä, runokirja,

Suurusta pikkuisen, palanen leipää,

Sinun kanssasi kahden autiudessa –

Suloisempaa ei olisi kuninkaalla! (Omar, s. 11)

Verrattaessa tätä käännöstä Lyyn versioon saamme hyvän kuvan siitä, millaisia eroja näiden kahden kääntäjän käännöstyylien välillä on; Hämeen-Anttilan neli riviset versiot puhuttelevat aforistisuudellaan, Lyyn tenhoavat lyyrisyydellään:

Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas

Ja lampaanreittä kappale – ja kaksin kerallas

Kedolla, tuttu tuttavin, tulppaaniposkinen!

– Ken valtikkaansa vaihtaisi ei siihen kuningas? (Lyy 1991, s. 38)

Vaikka Lyynkään käännökset eivät ole vailla ansioita, on Hämeen-Anttilan ilmeisenä vahvuutena hänen kielellinen ja kulttuurinen asiantuntemuksensa – onhan runot käännetty varhaisimmista tunnetuista lähteistä. Kokoelmaan on valittu 114 nelisäettä, joista suurinta osaa ei ole aiemmin suomennettu – näinkään käännökset eivät siis asetu toisiaan vasten vaan täydentävät toisiaan. Hämeen-Anttila on myös tutkinut runojen alkuperäisyyttä ja toteaa, että aitojen Omarien jäljille on mahdotonta päästä: runoja kopioitiin ja kierrätettiin surutta. Tunnetuista Omarin tuhansista nelisäkeistä kenties vain neljäkymmentä on ”aitoja” (ks. Pääkkönen 2009). Tämä ei kuitenkaan vähennä runojen kiehtovuutta ja merkitystä.

Viinistä ja lemmestä kertovat runot saivat vastakaikua orientalistisesti suuntautuneelta eurooppalaisyleisöltä. Varsinkin englantilaisen Edward FitzGeraldin (1809–1883) englanninkielisen käännöksen (1849) merkitystä on korostettu tässä yhteydessä. Hämeen-Anttila käsittelee pitkästi FitzGeraldin käännöksen historiaa, mikä puolustaa paikkaansa Omarin modernin suosion syitä pohdittaessa. Hän myös suhteellistaa FitzGeraldin merkitystä muistuttamalla, että jo varhaisemmat saksalaiset käännökset olivat luoneet pohjaa Omar-kiinnostukselle (Hämeen-Anttila, s. 227). 

Maailman turhuutta pessimistisesti ironisoineelta ja elämän, rakkauden ja viinin suloja ylistäneeltä Omarilta olisi tuskin herunut ymmärrystä vaikkapa tipattomalle tammikuulle. Ei ainakaan seuraavan runon perusteella:

Sanovat paastokuun olevan lähellä,

Enkä saa enää kierrellä kapakoita.

Siispä juon ennen paastokuun alkua,

Niin että makaan kuukauden juovuksissa! (Omar, s. 49)

Lukijoiden kiinnostus Omaria kohtaan on perustunut paljolti tämänkaltaisiin otteisiin hänen tuotannostaan. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, vaikka Omar Khaijam: runoilijan elämä -teos toisaalta tarjoaakin vaihtoehtoisen tulkinnan, jossa Khaijamin tarinasta kutoutuu kulttuurihistoriallinen elämäkerta, jota ryydittävät Hämeen-Anttilan suomennokset. Kirjan lukija, yhdessä Ruukku rubiiniviiniä –kokoelman kanssa, pääsee matkalle yli ajan, paikan ja kulttuurisen erojen.

 

Lähteitä:

Omar Khayyam, Teltantekijä. Viisaan viini. Yhteisnide. Suom. Toivo Lyy. Esipuhe Unto Kupiainen. Molempien teosten 12.p. WSOY 1991.

Omar Khayyam, Teltantekijän lauselmia. Suom. Toivo Lyy 1929.

Omar Khayyam, Malja ja mennyt maine. Suom. Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books 1999.

Sirpa Pääkkönen, ”Khaijam jättää tilaa mielikuvitukselle,” Helsingin Sanomat 4.2.2009: C1.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *