Helkama on suomalainen perheyritysten rykelmä. Nimi tunnetaan varmasti parhaiten polkupyörien ja jääkaappien valmistuksesta, mutta sen alla tuotetaan myös kaapelia ja huolintapalveluita sekä tuodaan maahan Skoda-autoja. Tänä vuonna alkuperäisen yrityksen perustamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta, mitä Helkama on juhlistanut julkaisemalla kaksi kirjaa: Tapani Maurasen kirjoittaman historiikin sekä saman tekijän toimittaman kirjan Helkaman mainonnasta.

Historiikki on nimeltään Hopeasiipi, siis Helkaman 1950-luvun lopulta valmistaman mopon kaima. Suurikokoiseen, yli kolmesataasivuiseen kirjaan mahtuvat yrityksen historian pienimmätkin käänteet ja tapahtumat. Yrityksen mainonnasta kertova Helkama! on populaarimpi ja kevyempi teos. Molemmat kirjat on taitettu nautittavasti ja kuvia säästelemättä. Helkama! toimii lähestulkoon sohvapöydän selailukirjanakin runsaine, hauskoine kuvineen. Kirjoja lukiessa käy ilmi, että Helkamalla niin tuotteet, yritysrakenne kuin mainontakin ovat olleet erittäin monimuotoisia, jopa siihen pisteeseen asti, että yhtiö on välillä kilpaillut itsensä kanssa myydessään samoja tuotteita eri nimillä eri haarayritystensä kautta. Tämän moninaisuuden Mauranen on koonnut kahdeksi hyväksi kokonaisuudeksi.

Vuosisata Helkamaa

Helkaman historia alkoi vuonna 1905 pyhtääläisen Heikki J. Hellmanin perustaessa Tampereelle konekaupan, jossa hän alkoi myydä polkupyöriä, ompelukoneita, kutomakoneita ja rautasänkyjä. Muutaman vuoden kuluttua hän laajensi toimintaansa tukkukauppaan. Asiamiehet ja vähittäismaksukauppa olivat alusta alkaen tärkeitä myynnin keinoja. Hellmanin, hänen perheensä ja yrityksensä tie vei Viipuriin, missä nimi vaihdettiin Helkamaksi, ja sieltä edelleen Helsinkiin. Rautasängyt jäivät valikoimista pois ja niiden tilalle tulivat esimerkiksi gramofonit ja radiot. Heikki J. Helkaman kuoltua 1942 hänen neljä poikaansa, Matti, Paavo, Pekka ja Eero ryhtyivät jatkamaan alueellista tukku- ja vähittäiskaupan liikettä ja kehittivät siitä pian teollisuustuotantoa harjoittavan suuryrityksen. Vuosien varrella Helkama on tuottanut monenlaista tavaraa; polkupyöriä, mopoja, radioita, televisioita, kaapelia, metallikalusteita, lämmittimiä, veneitä, liesiä, pesukoneita sekä jääkaappeja, ja myynyt niitä lukemattomilla eri nimillä ja merkeillä. Helkama-nimestä itsestään alkoi kehittyä tuotemerkki vasta 1960-luvulla. Tuotannon ohella olennaisen tärkeää on ollut esimerkiksi kodinkoneiden ja autojen tuonti. Mauranen nimeää Helkaman historian tärkeimmäksi yksittäiseksi tapahtumaksi yrityksen perustamisen jälkeen Tsekkoslovakian löytämisen tuontimaana, josta sodan jälkeen saatiin Suomeen Jawa-moottoripyöriä ja Skoda-autoja. Helkaman yritysrakenne on ollut mutkikas ja monihaarainen. Vuonna 1986 perheyritys jaettiin neljään erilliseen yritykseen, jotka jatkavat toimintaansa Helkama-nimen yhdistämänä ryhmänä.

Mauranen kertoo Helkaman historian yhdistäen jouhevaa henkilöhistoriaa, pikkutarkkaa yrityshistoriaa ja yleishistoriallista taustaa. Välillä tuntuu, että Hopeasiipeen on painettu kaikki tieto, mikä vain on löydettävissä ollut, esimerkiksi, kun alkuaikojen kilpailevista liikkeistä kerrotaan veroäyrimäärätkin. Toisaalta juuri yksityiskohtaisuudessa on myös kirjan kiinnostavuus. Pienet tarinat ja esimerkit päästävät lukijan käsiksi kaupan ja kulutuksen arkipäivään, myöhemmin myös teollisuusyrityksen johtamisen kiemuroihin. Lyhyet luvut ja kuvaavat otsikot tekevät kirjasta mukavan luettavan yksityiskohtaisen tiedon määrästä huolimatta. Tekniikkaan liittyvistä hauskoista yksityiskohdista mainittakoon se, että Helkaman myymät pyörät ovat kulkeneet koko sadan vuoden ajan ilman pakkia, vaikka kuuluisa mainoslause juontaakin juurensa vasta vuodelta 1978. 1900-luvun alkuun saakka polkupyörissä oli kiinteä välitys: polkimet pyörivät takapyörän tahdissa ja pyörää saattoi polkea myös taaksepäin. Heikki Hellmanin ryhtyessä pyörämyyntiin vapaanapa oli kuitenkin jo yleistynyt ja poistanut pakin.

Erityisen kiinnostavaa luettavaa Hopeasiipi on silloin, kun Helkaman historia näyttäytyy konkreettisesti osana laajempia historiallisia tapahtumia. Tällaisia risteyskohtia ovat esimerkiksi sotaleskien kouluttaminen kutomakoneiden käyttäjiksi ja ulkomaisten autojen vaihtaminen kotimaisiin puutaloihin sodanjälkeisen lisenssituonnin pyörteissä. Kirja on jaettu kolmeen pääosaan yrityksen johdossa vaikuttaneiden kolmen sukupolven mukaan. Varsinkin kirjan keskiosa on paikoittain vauhdikasta luettavaa, eikä vain siksi, että se käsittelee suomalaisen modernisaation kiihkeintä aikaa. Neljän veljeksen johtamasta perheyrityksestä annetaan impulsiivinen, jopa luovan kaoottinen kuva. Vaihtuvia alayrityksiä, tuotemerkkejä ja edustuksia on vaikka muille jakaa. Hauska oivallus Mauraselta onkin nimetä rönsyily veljesten ydinosaamiseksi. Historiikissa Helkamaa luonnollisesti tsempataan ja sen voittoja juhlitaan. Hankaluuksistakin silti kerrotaan, samoin kuin myös myttyynmenneistä tuontiyrityksistä. Tarpeettomalta tuntuu lähinnä vain Skodan monisanainen puolustelu. Auton suosio ja suosion syyt käyvät lukijalle selvästi ilmi, joten on tarpeetonta ja hieman kummallista enää erikseen vakuutella, ettei itäautojen tuonnissa ole mitään hävettävää.

Molempien Helkama-kirjojen kannessa on satavuotisjuhlan motto ”Uutta, kunnollista ja kestävää”. Tämä Heikki J. Hellmanin ajatus yrityksen perustasta toimii myös Hopeasiipeä löyhästi yhteenvetävänä punaisena lankana. Helkamasta annetaan kuva yrityksenä, jonka tuotteiden kysyntä ei perustunut niinkään näyttö- kuin käyttöarvoon. Useaan otteeseen todetaan Helkaman tarttuneen sellaisiin teknologioihin ja laitteisiin, joille jo oli olemassa tarve. Toisaalta tämä tarve ymmärretään hyvinkin piilevänä; sen esiintuomiseen tarvitaan esimerkiksi asiamiesten ja mainosten apua. Vaikka Helkama varmasti omalta osaltaan on ollut mukana muokkaamassa tekniikkatarpeita ja teknologian käyttöä, kirjassa korostuu myytyjen laitteiden välttämättömyys, mikä johtunee suurelta osin historiikin tehtävästä yrityksen tarinan kertojana ja sen luonteen vahvistajana. Analyyttisempi ote tekniikkaan vilahtaa näkyviin paikoittain, esimerkiksi Maurasen viitatessa siihen, miten kodinkoneiden kotitöihin tuoma helpotus hupeni samanaikaiseen vaatimustason nousuun.

Vuosisata mainontaa

Perheyrityksen mainontaa käsittelevän Helkama!-kirjan perusteksti on lähinnä tiivistetty versio Hopeasiivestä. Tämän lisäksi kirjassa on lyhyitä kuvailun ja analyysin pätkiä viideltä mainonnan tutkijalta, jotka ovat ottaneet osaa yhtiön mainontaa käsitteleviin seminaareihin. Nämä ovat hyvä lisä tekstiin, joka historiikkia maustavista anekdooteista ja yksityiskohdista riisuuttuna saattaisi muuten vaikuttaa ontolta. Suurin tila kirjassa on oikeutetusti annettu itse mainoksille, jotka esiintyvät sen erittäin runsaassa kuvituksessa ja ovat sen todellinen suola. Harmillista on vain se, että tieto julkaisuvuodesta uupuu suuresta osasta mukana olevia mainoksia ja esitteitä.

Helkaman mainokset kuvataan lähelle suomalaisten arkea pyrkivänä mainontana. Vain 1980-luvulla juhla putkahti hetkeksi esiin ja piimä sai väistyä kuohuviinin tieltä mainosten jääkaapeissa. Professori Visa Heinonen luonnehtii Helkaman mainonnan perustuneen tuoteinformaatioon vielä pitkään 1920-luvun jälkeenkin, vaikka tuotemielikuvamainonta muuten lisääntyi Suomessa. Sodan jälkeen yhtiön mainonta koki kuitenkin monenlaisia uudistuksia. Tutkija Jukka Kortti vetää yhteen eri vuosikymmenillä puhaltaneita mainonnan uusia tuulia: 1950-luvulla tehtiin mainoselokuvia, harjoitettiin tapahtumamarkkinointia ja perustettiin yrityslehti. Myös julkkikset tulivat Helkaman mainoksiin. Yhtiön ensimmäisessä suuren luokan mainoskampanjassa, Hopeasauma-pyörien esittelykampanjassa vuonna 1955, pyöräili muun muassa Miss Maailma Marita Lindahl. 1960-luvulla tehtiin ensimmäisiä televisiomainoksia, 1970-luvulla harrastettiin kuluttajavalistuksellista mainontaa ja 1990-luvulla nousivat pintaan luontoarvot.

Mainontakirjan avulla pääsee tutustumaan niin ompelukone-, radio-, kodinkone- kuin automainontaankin. Polkupyörämainokset ovat kuitenkin Helkama!-kirjan hersyvintä katseltavaa. 1950-luvun mainoksessa Kari Suomalaisen piirtämät hehkeät neidot huristavat Hopeasaumalla ohi täpötäyden raitiovaunun; 1960-luvun mainoksissa vakuutetaan reteästi Jopon, Helkaman kaikkien aikojen tunnetuimman keksinnön, olevan ”Suomen ja miks’ei koko maailman uudenaikaisin polkupyörä”; 1980-luvulla juppimies salkkuineen hypähtää onnistuneen neuvottelun jälkeen pyöränsä luo. Pyörällä, kuten mopollakin ajavat myös lippalakkimiehet ja vanhat mummot, mikä saa Jukka Kortin toteamaan, ettei ainakaan Helkaman pyörämainontaan pure se kritiikki, jota on esitetty amerikkalaistyyppisen mainonnan keskiluokkaisuudesta.