Tervehtimisen ja tapojen historiaa

Ihmiset tervehtivät toisiaan kaikkialla maailmassa. Jos haluat tietää ja ymmärtää, miksi he tuttuja ja tuntemattomiakin tavatessaan kättelevät, lue kulttuurihistorioitsija Annakaisa Suomisen kirja Miksi kättelemme? Tervehtimisen ja tapojen historiaa. Kirja ei ole hyvän käyttäytymisen etikettiopas, vaan tekijä pohdiskelee siinä kättelemistavan taustoja, tehtäviä ja tarkoitusta yksilön ja yhteisön kannalta. Hän antaa myös hykerryttäviä esimerkkejä varsinkin ”sopimattomasta” tervehtimisestä tai tervehtimättä jättämisestä.

Suominen, Annakaisa: Miksi kättelemme? Tervehtimisen ja tapojen historiaa. Areopagus, 2017. 136 sivua. ISBN 978-952-99791-9-6.

Annakaisa Suominen väitteli vuonna 2014 tutkimuksellaan Kättelyn merkitykset suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle. Uudessa kirjassaan Miksi kättelemme? Tervehtimisen ja tapojen historiaa hän haluaa tuoda kättelyä koskevan tutkimustiedon jokaisen luettavaksi. Ihan kuka tahansa tämä mahdollinen lukija ei kuitenkaan voi olla, sillä kirjan teksti on varsin akateemista ja oppinutta. Kirjassa on myös hieman turhaa toistoa, jonka karsimisessa kriittinen apulukija olisi voinut auttaa. Tutkijoita ja heidän ideoitaan tulee tekstissä vastaan sopivasti, mutta lähdeviitteillä lukijaa ei rasiteta. Onneksi kunkin luvun perässä on muhkea kirjallisuusluettelo, josta löytyy mielenkiintoista lisälukemista. Suominen toivoo, että teos innostaisi lukijoita tarkastelemaan ja pohtimaan uudella tavalla omia käytöstapojaan ja vuorovaikutustapoja yleensäkin. Tähän hän antaa myös eväitä yhdistäessään tutkimuksen sekä arkikokemukset ja havainnot.

Tapoja ja eleitä syvästä menneisyydestä

Suominen tarkastelee tervehtimistä, eleitä ja tapakulttuuria yleisellä tasolla vetäen yhteen eri aloilla tehtyjä tutkimuksia ja valottaen tapakulttuurin mekanismeja. Ihmisen historiallisuus on Suomisen johtoajatus, ja hän katsoo historioitsija Daniel Smailin tavoin, että menneisyyden tutkimukseen voi sisältyä myös syvä menneisyys, esihistoriallinen aika, sillä ihmisen neurofysiologiset ja biologiset ominaisuudet ovat kehittyneet luonnonvalinnan kautta ja ulottuvat aina paleoliittiselle kivikaudelle. Tuo kehitys on tapahtunut biologian, inhimillisen kulttuurin, ihmisaivojen ja käyttäytymisen keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Assyrian kuningas Shalmaneser III ja Babylonian kuningas Marduk-zakir-šumi I kättelevät Assyro-Babylonialaisen ystävyyden kunniaksi, Kalh, Irak, University College London.

Tavat ja eleet ovat muotoutuneet aikojen kuluessa monikerroksisiksi ilmiöiksi, joihin vaikuttavat sosiobiologiset tarpeet ja yhteisön tapakulttuuri sekä yksilön tavoitteet. Suomisen mukaan hyvin pitkällä aikavälillä syntyneitä, evoluutiopsykologisia perusteita tarkastelemalla voi tervehtimiskäyttäytymistä oppia ymmärtämään aiempaa paremmin. Hän nostaa tavoista ja tervehtimisestä esiin kolme ajallista tasoa, jotka liittyvät toisiinsa kiinteästi ja ovat arkielämässä samanaikaisia: biologisen, kulttuurisen ja sosiaalisen tason. Biologinen taso koskee koko ihmiskuntaa, kulttuurisella tasolla aika ja paikka ovat keskeisiä ja sosiaalinen taso on yhteisöllinen.

Harry Truman, Winston Churchill and Joseph Stalin, 25.7.1945, (National Archives)

Lajin tavalla

Miksi kättelemme? -kirjassa Suominen käsittelee tervehtimistä kolmessa pääluvussa lajin, yhteisön ja yksilön tasolla. Lajin tasolla hän nostaa esiin sellaisia tapakulttuurin ilmiöitä, joihin liittyy tiedostamattomia, ihmisen neurofysiologiaan ja biologiaan perustuvia seikkoja. Nämä antavat tavoille ja eleille merkityksiä, jotka liittyvät ihmisen evoluution kuluessa muodostuneisiin käyttäytymisvalmiuksiin.

Kättely on ruumiillinen tapahtuma. Sekä käsiä että kättelyitä on monenlaisia. Käsi voi olla kova, kostea, kylmä, lämmin, likainen, pehmeä tai veltto. Kädenpuristuksiakin on monenlaisia: arkoja, hajamielisiä, jänteviä, löysiä, ravistelevia, rusentavia ja vatkaavia. Kättely tuntuu aina joltakin; tuntoaisti on siinä hyvin keskeinen. Siinä hermosolut aktivoituvat ja tapahtuu myös hormonaalisia muutoksia. Ihmisen koko mielentila voi tuossa tilanteessa muuttua. Kättely on myös sosiaalisen kanssakäymisen väline, jossa biologisen ja opitun välisen rajan vetäminen on vaikeaa ja jolla on pysyvämpiä, inhimilliseen vuorovaikutukseen liittyviä elementtejä. Kaikilla ihmisillä on samoja käyttäytymisalttiuksia, mutta sosiaalinen ympäristö vaikuttaa niiden ilmiasuun niin, että käyttäytyminen saa erilaisia muotoja. Evolutiivisesti tarkastellen luonnonvalinta ohjaa ihmisen perinnöllisten taipumusten valikoitumista. Ihmisen tervehtimiskäyttäytymisen taustalla on siis sekä geneettisiä että kulttuurisia syitä, ja sosiobiologia voi selittää, mitkä mekanismit mahdollistavat tietyn käyttäytymisen. Mm. uskonto, sukupuoli ja valta säätelevät koskettamisen kulttuurisia normeja.

Tervehtiminen on kokonaisvaltainen viestintätapahtuma, johon liittyy tuntemuksia, tunteita ja kokemuksia. Kättelyssä toimivat yhtä aikaa monet aistit, näkö, kuulo, tunto, haju, jopa maku. Osapuolten ilme, olemus, sanat, kosketus ja ääni muodostavat kokonaisuuden, joka vaikuttaa kummankin tervehtijänhavaintoon tapahtumasta. Mutta tähän vaikuttavat myös muistijäljet aikaisemmista kokemuksista, emotionaalinen tila ja aivojen vireystila; sama fysikaalinen ärsyke voi tuottaa erilaisia tulkintoja.

Roomalainen kolikko vuodelta 69.

Koskettaminen on ihmiselle tärkeä niin emotionaalisesti kuin kommunikatiivisestikin. Se vaikuttaa syvästi ihmisen hyvinvointiin. Koskettaminen lohduttaa ja rauhoittaa, tuo turvallisuuden tunnetta. Se vaikuttaa stressinsäätelyyn ja mielihyvähormonien erittymiseen; sillä on sekä välittömiä että pitkäaikaisia vaikutuksia. Rakkaushormoniksi sanottu oksitosiini laskee seerumin kortisolipitoisuutta, jolloin aggressiivisuus laskee ja ihmisestä tulee oppimiskykyisempi ja sosiaalisempi. Koskettaminen antaa meille myös rajat fyysisessä, sosiaalisessa ja emotionaalisessa suhteessa toisiin. Tervehtimis- ja hyvästelykäyttäytymisen tarkoitus on herättää vastapuolen huomio katseen, sanojen ja eleiden avulla. Tervehtimiseen liittyy vastapuolen tunnistaminen, epävarmuuden ja levottomuuden poistaminen. Se saattaa osapuolet sosiaaliseen yhteyteen, synnyttää yhteisöllisyyttä ja luo sosiaalisia verkostoja. Se on osin tahatonta, osin harkittua, tarkoituksellista ja symbolista.

Tavat yhteisössä

Kirjansa toisessa luvussa Suominen nostaa esiin tapakulttuurin muotoutumisen, yhteisön roolin sekä ajan ja paikan vaikutukset tapoihin. Nekin tavat, joiden taustalla voidaan nähdä biologisia tarpeita, ilmenevät kulttuurisesti muodostuneissa käytännöissä. Tavat ovat aikaan ja paikkaan sidottuja, historiallisia ilmiöitä. Ne voivat vaihdella eri maissa, maan eri osissa ja jopa eri kylissä tai kaupunginosissa. Suvuilla ja perheilläkin voi olla omat tervehtimistapansa. Varsinkin maasta toiseen muuttavat ihmiset joutuvat tarkistamaan oppimiensa tapojen toimivuuden uudessa paikassa.

Kättelyn alkujuuria ei tiedetä, mutta tapakulttuurin muotoutuminen on ollut pitkä prosessi. Käyttäytymisohjeita on säilynyt jo muinaisesta Egyptistä, ja antiikin Kreikassa ja Roomassa tiedetään tuttuja kätellyn sekä tavattaessa että erottaessa. Myös Länsi-Afrikan ashantit ovat kätelleet jo ennen eurooppalaisten tuloa. Keskiajan Euroopassa kättely liittyi sopimuksen vahvistamiseen, ja tässä tehtävässä se oli seuraavina vuosisatoina jo laajalle levinnyt. Myöhäiskeskiajan hoveissa oli myös seremoniallisia ohjeita, joiden mukaan niiaaminen ja kumartaminen kuuluivat hovitapoihin.

Käyttäytymisohjeita alettiin antaa erityisissä käytösoppaissa hovien ulkopuolellakin. Oppaat sisältävät yhteisten arvojen mukaisia, haluttavia ja hyväksi tunnustettuja tavoitteita; niissä teroitetaan kohteliaisuutta, muiden huomioon ottamista, arvostamista ja kunnioittamista. Erasmus Rotterdamilainen (1466–1536) kirjoitti nuorisolle ohjekirjasen De civilitate morum puerilium (1530), ja se käännettiin suomeksi 1670 nimellä Cullainen kiria nuorucaisten tapain siivollisuudest. Siinä käsitellään myös tervehtimistä, mutta kättelytervehdyksestä ei sanota mitään.

Jacob Zidénin kirjanen Neuwo lapsille. Yhteisestä Kansasta.

Vuonna 1797 ilmestyi Marttilan kirkkoherra Jacob Zidénin kirjanen Neuwo lapsille, Yhteisestä Kansasta,  jossa on jo viittaus siihen, miten kädestä tervehditään vanhempaa miestä. Suomeen kuten manner-Eurooppaankin levisi Britanniassa 1700-luvulla vallinnut tapa kätellä. Tänne ei omaksuttu pariisilaisten tapaa tervehtiä suutelemalla, jos siitä nyt oli kuultukaan.

Saksalaisen sosiologin, Norbert Eliasin (1897–1990), mukaan 1500–1700-luvuilla Euroopassa ihmisten käyttäytymistä alettiin kontrolloida yhä enemmän – tapahtui sivilisaatioprosessi. Sosiaalisesti hyväksyttyjen tapojen avulla kasvatettiin itsehillintää sekä pakotettiin säätelemään tunteita ja muita luonnollisia toimintoja. Tapanormit kertoivat, mikä on sopivaa, ja tapakulttuuria ylläpiti sekä yhteisön sosiaalinen kontrolli että yksilön itsesäätely. Poikkeamista ei hyväksytty, vaan siitä seurasi rangaistus – paheksuminen sanoin ja katsein. Eliasin teorian mukaan sivilisaatioprosessi, muutos toisten huomioimiseen ja hillitympään käytökseen tapahtui lajimuistin solutasolla, kun sukupolvet opettivat toisiaan tunteiden säätelemisessä ja kun itsesäätelystä tuli ihmisen ”toinen luonto”.

Hyvät tavat – ja huonotkin – opitaan kasvatuksen kautta, jäljittelemällä sekä palkkioiden ja rangaistusten avulla. Koti ja koulu kasvattavat sekä tietoisesti että tiedostamattaan, mutta yksilö voi myös opiskella hyviä tapoja tietoisesti. Kun tuntee tavat, tuntee häpeää tai ainakin nolostuu rikottuaan sääntöjä ja voi myös tuntea myötähäpeää toisen sopimattoman käytöksen vuoksi.

Franz von Persoglia, Gallant Scene In The Rococo Interior. c.1912.

Muuttuvat suomalaiset tavat

Tavat ovat historiallisesti muotoutuvia käytäntöjä ja sosiaalisia konventioita, jotka muuttuvat jatkuvasti, vaikkakin yleensä varsin hitaasti. Ihmiset omaksuvat uusia tapoja varsinkin joutuessaan kosketuksiin toisen kulttuurin tapojen kanssa. Aikaisemmin uutuudet levisivät keskuksista periferiaan ja ylemmiltä säädyiltä alemmille. Kaupungit sekä maaseudun pappilat ja säätyläisten kartanot olivat innovaatiokeskuksia, joista uutuudet levisivät myös rahvaalle. Kaupunkilaiset saivat uusia ideoita kansainvälisten kontaktien kautta. Välittäjinä toimivat liikkuvat ammattilaiset, kuten kauppiaat, merenkulkijat, upseerit ja oppineet. 1800-luvulta lähtien myös Amerikan kävijät toivat uusia tapoja. ”Mettäkylät” olivat takapajuloita, joissa uutuudet omaksuttiin viimeisenä ja joissa vanhoista tavoista pidettiin pisimpään kiinni.

Kätteleminen tervehdyseleenä levisi Suomessa ensin ylempien sosiaaliluokkien keskuuteen ja 1800-luvun puolivälin jälkeen myös tavallisen kansan pariin; varakkaat talonpojat omaksuivat tavan ensimmäisinä. Kättelyä pidettiin pitkään herraskaisena hienosteluna ja turhana keikarointina, mutta 1800-luvun lopulla se alkoi tulla osaksi etikettiä, ja 1900-luvun alussa se oli jo yleistä. Vuosisatojen vaihteessa myös hatunnosto ja kumartaminen kuuluivat kohteliaisiin tapoihin. Alempiarvoinen tervehti ensin, mutta kättelyssä aloitteen teki ylempi ja vieraita tervehdittiin arvojärjestyksessä.

Toisen maailmansodan jälkeen sinuttelu yleistyi, mihin siirtokarjalaiset lienevät osaltaan vaikuttaneet. 1950-luvun jälkipuoliskolla kättely alkoi näyttää liian jäykältä ja muodolliselta. 1960-luvulta modernisaation, sekularisaation ja yksilöllistymisen vallatessa alaa vapaamielisyys, hedonismi ja yksilöllisyys lisääntyivät. Kasvatus ja tapakulttuuri muuttui rennommaksi ja väljemmäksi. – Suominen ei mainitse, mutta asiaa läheltä seuranneena tiedän, että 1960-luvun lopulla nähtiin väittelijöitä, jotka uskalsivat vaihtaa frakin tummaan pukuun ja jopa villapaitaan. – Vaikka 1970-luvun tapaoppaat halusivat vapauttaa ihmiset muodollisista etikettisäännöistä, 1980-luvulla kättely nousi taas suosioon. Toisaalta yksilön korostamisen myötä lisääntyi itsekkyys, välinpitämättömyys, epävarmuus ja turvattomuus, toisaalta Suomessakin ruvettiin vuosisadan lopulla halaamaan ja suutelemaan tervehdittäessä.

Moniin muihin maihin verrattuna suomalaiset kuitenkin koskettavat toisiaan vähän. Antropologi Edward Hallin 1960-luvulla keksimän teorian mukaan me kuulumme pohjoiseen, vähäisen kosketuksen kulttuuriin toisin kuin eteläeurooppalaiset, jotka elehtivät vilkkaasti ja koskettelevat paljon. Suomalaisten ulkonaisesti jäykkää, vaatimatonta tervehdystä, kättelyä, on selitetty kansanluonteella, mutta ilman rajuja yleistyksiä on vaikea määritellä suomalaisia tapoja. Vaikka yleisesti voidaan sanoa, että moni suomalainen on tottunut vähäeleiseen ja lyhytsanaiseen tervehtimiseen, vain yhtä suomalaista tervehtimistapaa ei ole olemassa.

Tervehtimiseen vaikuttavia seikkoja ovat mm. sukupuoli, arvoasema ja ikä: naisen, arvokkaamman ja vanhemman henkilön odotetaan vieläkin tekevän kättelyaloitteen. Toisin kuin eräissä muissa kulttuureissa suomalaiset naiset ja miehet kättelevät toisiaan, mutta yleensä meilläkin sallitaan naisille enemmän keskinäistä koskettelemista ja epämuodollista käyttäytymistä kuin miehille, kun taas miesten tervehtiminen on rentoa, reipasta ja yksinkertaista. Kuten Suominen toteaa, käteltäessä tärkeintä on arvostaa ihmistä ikään, sukupuoleen, vammaan, asemaan, koulutukseen, uskontoon, alkuperään tai varallisuuteen katsomatta.

Tavat ja yksilö

Kiinan keisarin vaatima ”kòu tóu”.

Kirjansa kolmannessa luvussa Suominen pohtii, onko historiallinen yksilö vapaa toteuttamaan omia tapojaan vai onko hän ympäröivän tapakulttuurin vanki. Voiko yksilö päättää omista tervehtimistavoistaan? Kohtaamishetkessä hän tekee valintoja: halaanko, kättelenkö vai olenko kättelemättä? Yksilön kokemushistoria ja toimintatavat sekä tilanne ja osapuolten välinen suhde vaikuttavat siihen, tervehtivätkö henkilöt yleensäkään, miten he tervehtivät sekä kuka tervehtii ja ketä. Tapoihin vaikuttaa myös sosiaalinen kontrolli: toisilta ihmisiltä odotetaan tiettyä käyttäytymistä. Jos yksilön käyttäytyminen ei täytä muiden odotuksia, yksilö menettää kasvonsa, ja tästä seuraa paheksumista, pilkkaa tai jopa eristäminen.

Villakauppaa Britanniassa keskiajalla.

Yksilö voi kokea olevansa tapakulttuurin vanki tai näkevänsä tavat petollisena pelinä tai hyödyllisinä välineinä. Mutta kun tuntee tavat ja toistaa ne automaattisesti, ei tarvitse jatkuvasti kiinnittää huomiota käyttäytymiseensä. Tavanomainen käyttäytyminen ei kuormita, vaan vapauttaa kognitiivisia resursseja muihin tietoisiin prosesseihin ja vähentää emotionaalista taakkaa.

Aikojen kuluessa kättely on symboloinut monia asioita. Vanhastaan se on ollut sopimuksen ja sopimisen ele. Sillä on vahvistettu kauppoja ja muita sopimuksia kuten avioliittoja. Sillä on osoitettu ystävyyttä, hyväksymistä ja tasa-arvoa tai arvostusta, kiitollisuutta ja kunnioitusta. Suomessa on perinteisesti kätelty melko paljon, mutta viime vuosina kätteleminen on vähentynyt, osittain siksi, että monet jättävät kättelemättä hygieenisistä syistä, toiset laiskuuttaan. Kättelemättä jättäminen on voitu tulkita myös vihamieliseksi, epäkohteliaaksi, loukkaavaksi, omituiseksi tai epäsopuiseksi eleeksi, mutta monissa muissa kulttuureissa kättelemättömyys on symboloinut arvostusta ja kunnioitusta. Koska kaikkialla kättelemistä ei pidetä sopivana, eri kulttuureista tulevat ihmiset joutuvat pohtimaan, miten tervehditään toisia loukkaamatta. Suominen ei mainitse tässä yhteydessä romanien kättelykulttuuria, joka poikkeaa valtaväestön tavoista, mutta muistuttaa islaminuskoisten maahanmuuttajien kättelystä: vain miehet ja pojat tervehtivät toisiaan kättelemällä.

Ruotsalainen Malte Rellos ja hänen tanskalainen kaverinsa Poul kättelevät toisiaan 1940-1949, postikortti, Keravan museo.

Eräissä tapauksissa kättely voi olla kohtelias keino säilyttää välimatka ja oma tila. Tästä Suominen nostaa esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin puolison Michelle Obaman menettelyn G20-maiden kokouksessa Pittsburgissa vuonna 2009. Siellä hän nimittäin halasi kaikkien muiden maiden johtajat, mutta piti Italian silloisen pääministerin, Silvio Berlusconin tiukasti käsivarren etäisyydellä kättelemällä häntä muodollisesti. Syynä saattoi olla myös Berlusconin tölväisy presidentti Obaman ihonväristä.

Kannattavatko hyvät tavat? Suominen kysyy ja pohtii, mitä hyötyä tapakulttuurin mekanismien ymmärtämisestä voi olla. Voisiko joitakin tapoja ehkä kyseenalaistaa? Kirjoittajan mielestä tapojen mekanismien syvä ymmärtäminen voi auttaa meitä voimaan paremmin niin yksilönä kuin yhteisönäkin. Käyttäytymisen yhdenmukaisuus ja ennustettavuus luovat yhteisöön turvallisuutta. Ne myös antavat tunteen toisen kunnioittamisesta ja muista välittämisestä. Parhaimmillaan normien mukaiset tavat auttavat rakentamaan hyvää ja turvallista sekä luottamukseen perustuvaa vuorovaikutusta ihmisten välille.

Suomisen kirjan luettuani huomasin miettiväni eri ihmisten kättelytapoja ja niiden minussa herättämiä tuntemuksia. Aloin myös kiinnittää huomiota omaan kättelyyni ja muihinkin tapoihini. Tämä lienee tulkittavissa niin, että Suomisen toivomus kirjan vaikutuksesta alkoi jo toteutua.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *