Osuvasti nimetty tietoteos Stalinin lavastukset on julman pelottavaa aikalaishistoriaa. Niin sanottujen “oikeusistuntojen” syytöstekstit ja “tunnustukset” voisivat naurattaa nykylukijaa elleivät olisi johtaneet kymmenien näkyvien puoluejohtajien ja armeijakenraalien teloituksiin. Käytännössä Stalinin terrori vei hautaan paitsi vähintäänkin miljoonia viattomia tavallisia kansalaisia myös näytösoikeudenkäynneissä kymmenittäin vanhoja Leninin uskottuja bolshevikkeja ja taitavia puna-armeijan kenraaleja. Armeijan johdon likvidoinnilla oli vaikutuksensa myös II maailmansodan kulkuun.

Juuri vuosien 1936-38 kolmessa näytösoikeudenkäynnissä vallan itselleen keskittänyt Stalin oli itse se varsinainen primus motor, joka halusi päästä eroon entisistä tovereistaan, jotka tiesivät liikaa, olivat häntä huomattavasti sivistyneempiä, parempia puhujia ja kirjoittajia sekä myös kansan keskuudessa häntä suositumpia. Esimerkkeinä olkoot vaikka jo vuonna 1929 Neuvostoliitosta karkoitettu Trotski, vuonna 1934 murhattu Leningradin “lemmikki” Sergei Kirov, Kominternin “aivo” Grigori Zinovjev tai lahjakas teoreetikko ja pakkokollektivisointia vastustanut Nikolai Buharin.

Stalinin lavastukset  -kirjan tekijöistä Antero Uitto on julkaissut kirjoja sotahistoriasta ja esimerkiksi Otto-Wille Kuusisesta. Ossi Kamppisen edellinen teos Palkkana pelko ja kuolema – Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat (2019) sai ansaitusti paljon kiitosta.

Näytösoikeudenkäynnit 1936-38

Näytösoikeudenkäyntejä oli yhteensä kolme ja siinä välissä puna-armeijan johdon, seitsemän kenraalin ja muun muassa marsalkka Mihail Tuhatshevskin pikateloitus 1937. Tästä valtionterrorista kirjoitettiin jo 1930-luvulla ulkomailla paljon. Materiaalia julkaistiin varsinkin saksaksi ja englanniksi.

Suomessakin nämä tapahtumat olivat lehdissä esillä, mutta suomeksi pöytäkirjoista ilmestyi silloin enimmäkseen vain katkelmia – ja vähän laajemmin asiaa puitiin stalinilaisesta näkökulmasta esimerkiksi petroskoilaisessa Punainen Karjala -lehdessä. Stalinin lavastukset on siksikin tervetullut lisä valtioterrorin julmaan historiaan.

Syyttäjänä toimi agressiiviseen tyyliin esiintynyt Stalinin uskottu Andrei Vyshinski ja ylituomarina tuomarikollegiota johti yhtä ylimielisesti esiintynyt “verbaalikko” Vasili Ulrich, jonka suuhun on pantu kuuluisa lause:

“Anna minulle ihminen, niin minä kyllä löydän hänestä rikollisen”.

Syytteet, puolustuspuheet ja tuomiot olivat nykynäkökulmasta naurettavia, tekaistuja ja valheellisia. On lähes käsittämätöntä, että kuolemantuomiota odottavat aidot ja vakaumukselliset bolshevikit Buharin, Zinovjev, Lev Kamenev, Georgi Pjatakov, ja Aleksei Rykov tuomittiin maanpettureina, ulkomaiden agentteina ja terroristitekoja tehneinä rikollisina. Esimerkiksi Kirovin murha, josta kimmoke valesyytöksiin saatiin, pistettiin heidän syykseen ja lähimain kaikki “hullut koirat” tuomittiin Lev Trotskin käskyläisinä ammuttaviksi.

Mielikuvitukselliset syytteet ja puolustuspuheet

Salainen poliisi NKVD, KGB:n edeltäjä, hankki vangituilta “trotskilaisilta” mielikuvitukselliset tunnustukset etukäteen. Kaikkiaan noin 60 johtoasemassa ollutta entistä bolshevikkia sai kuolemantuomion, vain harvat säästyivät leirituomiolla. Näin koko poliittinen johto nuortui Stalinille uskollisiksi käsikassaroiksi ja Stalinin itsensä ”editoima” puolueen historiakirja siistittiin sopivaksi lopulliseksi totuudeksi menneistä vuosikymmenistä. Nöyryyttävät tunnustukset ja puolustuspuheet (joissa uhrit enemmänkin syyttivät itseään kuin puolustautuivat!) saatiin kiduttamalla ja kenties lupaamalla leirielämää, sukulaisten ja lasten koskemattomuutta.

Tietyissä tapauksissa kävi niin, että vielä menneellä viikolla Pravdassa kiitetty politbyron jäsen muuttuikin seuraavalla viikolla maanpetturiksi, ulkomaan agentiksi tai trotskilaisen terroristisolun jäseneksi. Puoluedokumentteja piti uudelleenkirjoittaa ja muun muassa valokuvia jouduttiin retusoimaan pikavauhtia.

Maanpakolainen Lev Trotski otti usein kantaa oikeudenkäynteihin ja naurettaviin syytöksiin ulkomailta. Hänen kritiikkinsä näytösoikeudenkäyntejä kohtaan oli hyvin perusteltua, joskin Trotski tapansa mukaan osasi myös pestä omat kätensä vuoden 1917 tai kansalaissodan aikaisilta julmuuksilta.

Lopulta myös entinen Lokakuun vallankumouksen sankari ja puna-armeijan luoja Lev Trotski saatiin hengiltä Meksikossa elokuun 20. päivä 1940 – oletettavasti Stalinin käskystä.   Sitä ennen monia muitakin Stalinin kanssa joskus riidelleitä maanpakoon lähteneitä bolshevikkeja murhattiin länsimaissa. Aseena ei ollut 1930-luvulla hermomyrkky, vaan pistooli, tikari tai jäähakku – kuten Trotskin tapauksessa. (venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi yritettiin myrkyttää 20.8. 2020 Omskissa)