Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet – kuvaileva selitys

Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteiden kuvaus keskittyy pääasiassa vain toiseen osapuoleen – suomalaisiin. Erityisesti huomiota kiinnitetään suomalaisen kulttuurielämän rajoituspyrkimyksiin ystävyyspolitiikan nimissä.

Sharma, Leena: Ikuiset ystävät - Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet sotien jälkeen. SKS, 2018. 243 sivua. ISBN 978-952-222-863-5.

Leena Sharman teos alkaa kuvauksella siitä, kuinka puna-armeijan kuoro ja neuvostoliittolainen kulttuurivaltuuskunta saapuivat Helsinkiin tammikuussa 1945, Suomi–Neuvostoliitto-seura perustettiin syksyllä 1944 sekä siitä, kuinka sodanaikainen viholliskuvasto ja propagandatuotanto kääntyivät Suomessa nopeasti uusille urille syksyn 1944 välirauhan solmimisen jälkeen.

Vajaa puolet kirjasta keskittyy ensimmäiseen vuosikymmeneen sodan päättymisen jälkeen. Tässä osiossa on selkeästi panostettu Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisten kulttuurisuhteiden kuvaukseen, tosin melko kapeasta perspektiivistä, pääosassa on suomalaisten ja neuvostoliittolaisten esiintyjädelegaatioiden vierailuvaihto.

Alkuosan jälkeen kirja keskittyy suomalaiseen kulttuurielämään Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyspolitiikan varjossa ja siihen, kuinka Suomessa pyrittiin rajoittamaan ilmaisunvapautta Neuvostoliiton kritisoinnissa. Viimeisenä esimerkkinä aiheesta käsitellään Jäätävä polte -elokuvan sensurointi Suomessa 1980-luvun puolivälissä.

Puna-armeijan laulu- ja tanssiyhtyeen konsertti Messuhallissa. Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo.

Pinnallinen kuvaus josta puuttuu pohdinta ja analyysi

Kirjan kerronta on melko poukkoilevaa varsinkin kirjan jälkipuolella: osansa saavat suomalaisten opiskelija- ja kulttuurijärjestöjen sisäinen kiistely sekä opetus-, koulutus- ja tiedepolitiikka. Näiden rinnalla käydään läpi keskeisiä poliittisia tapahtumia, kuten Kekkosen valinta presidentiksi, Puolan kapina, Unkarin kansannousu ja noottikriisi. Tätä tasoa ei kuitenkaan sidota kulttuurisuhteiden kuvaukseen puhumattakaan näiden tasojen keskinäisen vuorovaikutuksen analysoimisesta tai kulttuuridiplomatiasta vaikutusvälineenä.

Kuvaukseen jää pitkiä aukkoja sekä ajallisesti että sisällöllisesti Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteiden historiasta, eikä taustoja valoteta yhteistyösopimusten, neuvottelujen ja poliittisen tason osalta muutamia sivuhuomautuksia lukuun ottamatta. Vähääkään syvällisemmin aihepiiriin perehtyneille asianharrastajille tai tutkijoille kirja ei juuri tarjoa uutta tietoa.

Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen johtaneista tapahtumista ja Leninin roolista niissä kertovan Luottamus elokuvan juliste 1976. Jäätävä polte -elokuva vuodelta 1986 kiellettiin Suomessa Valtion elokuvatarkastamon ja Valtion elokuvalautakunnan toimesta väkivaltaisuutensa ja Neuvostoliiton vastaisen sisältönsä vuoksi.

Kokonaisuus on eräänlainen tiivistelmä Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisistä suhteista, jossa kulttuurin ja ystävyyden nimissä harrastettua kanssakäymistä tarkastellaan lähinnä kirjallisuus- ja medialähteiden valossa. Teoksen lähdeluettelossa mainitaan muutamia arkistolähteitä, mutta itse tekstissä ei ole lähdeviitteitä muuta kuin sitaattien kohdalla.

Esipuheen lopussa kirjan tavoitteeksi asetetaan yritys ymmärtää sitä, miksi Suomessa kärsittiin samoista harhoista, joissa ”suuren ja mahtavan itänaapurimme johtajat menettivät asentotajunsa vuosikymmeniksi”. Kysymykseen ei kirjassa kuitenkaan yritetä esittää varsinaista vastausta ja näin ollen kirjoittajan alussa esittämään tavoitteeseen ei päästä oikein missään vaiheessa. Kirjoitustapa muistuttaa monin paikoin toimittajamaista kuvausta aiheesta, eikä kuvailevaa tekstiä missään vaiheessa täydennetä perusteellisella pohdinnalla ja analyysillä kokonaisuudesta.

Kyseisen kirjan tavoitteita, joko tiedostettuja tai alitajuisia, täytyneekin etsiä jostain muualta kuin varsinaisesta tutkimuksellisesta panoksesta. Kokonaisuus huomioon ottaen kirja on tulkittavissa ennemmin keskustelupuheenvuorona kuin tutkimuksellista otetta tavoittelevana tietokirjana. Sellaisena se heijastelee omaa aikaamme ja tarvetta tehdä tiliä menneisyyden kansallisista traumoista. Suomen ja Neuvostoliiton suhde on lähde, joka antaa tämän kaltaiseen itsekriittiseen käsittelyyn ehtymättömästi aineksia.

Kirja osoittaa myös sen, että tutkijoiden ja toimittajien reviirinjakoa käydään jatkuvasti uudelleen. Aihepiirin temaattinen ja ajallinen laajuus huomioon ottaen kirjan varsinainen aihe olisi puhtaasti alan tutkijoiden heiniä ja heidän tietysti soisi hoitavan tällaisen tontin sillä tieteellisen tutkimuksen perusteellisuudella, mihin tutkijoilla on tarvittavat edellytykset.

Suomen lähihistoriasta kiinnostuneelle uudelle lukijasukupolvelle kirjasta löytyy ehkä jokin kipinä aiheeseen perehtymiseksi. On ymmärrettävää, että helppolukuiselle tekstille, joka antaa tiiviissä muodossa edes ylimalkaisen käsityksen neljän vuosikymmenen ajalta sellaisesta monitahoisesta ja laajasta aiheesta, mitä kahden naapurimaan kulttuurisuhteet ovat, on jonkinlaista kysyntää.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *