Talvisodan väestönsiirrot

Pekka Tuomikosken teos talvisodan väestönsirroista lupaa paljon, mutta sen anti on vaikeasti arvioitavaa. Onko kyseessä karttakirja vai tietokirja talvisodasta ylipäätään? Kummassakin tehtävässä teos onnistuu vain osittain.

Tuomikoski, Pekka: Talvisota - väestönsiirrot. AtlasArt, 2010. 76 sivua. ISBN 978-952-5671-21-6.

Talvisota – väestönsiirrot on myönteisistä puolistaan huolimatta ongelmallinen arvioitava. Sotaa käsitteleviä teoksia on viime vuosina ilmestynyt paljon, joten niille asetettavat vaatimuksetkin ovat kasvaneet. Toisaalta yleiset tietokirjaa koskevat vaatimukset ovat edelleen voimassa, eikä tunteita herättävä, kansallisia kohtalonhetkiä koskeva teos ole niiden ulkopuolella.

Teoksen pääsiallinen julkaisumotiivi lienevät olleet sen sisältämät kartat. Tähän viittaa jo kustantajan nimikin, AtlasArt. Karttojen osalta Talvisota – väestönsiirrot onkin hyvä teos. Asioiden visualisoiminen auttaa havainnollistamaan vaikkapa sitä, miltä paikkakunnilta evakot lähtivät ja minne heidät sijoitettiin tai minne Ruotsissa suomalaiset sotalapset sijoittuivat. Taisteluiden osalta teoksen kartat ovat niukempia: niitä kuvataan lähinnä tärkeimpien taistelupaikkojen osalta. Teos painottuukin siviilien kokemukseen, mikä käy riittävästi ilmi myös sen otsikosta.

Tuomikoski elävöittää teostaan useilla kirjelainauksilla ja muistelmilla. Ne on sijoitettu omille sivuilleen, voitaneen puhua niin sanotuista kainalojutuista. Uolevi Viljasen, Yrjö Virtasen ja Aino ja Huugo Peussan kokemukset ja muistikuvat talvisodasta ovat kiinnostavaa luettavaa, eikä niiden sijoittamista teokseen ole syytä kritisoida itsessään. Kun puhutaan väestönsiirroista, olisi kuitenkin ollut kiinnostavaa tietää tarkemmin myös niiden taustalla olevasta päätöksenteosta ja viranomaisten toiminnasta. Näistä asioista Tuomikoski kuitenkin vaikenee enimmältä osin. Ihmiset siirtyvät kartoilla paikasta toiseen ja se tuntuu heistä tietynlaiselta, mutta välitasoa ei teoksen maailmassa oikeastaan ole olemassa.

Samoin puolustusvoimien toimintaa ei juuri kuvata. Koska painotus on siviileissä, ratkaisu on tietenkin luonnollinen. Sitä olisi kuitenkin ollut hyvä tuntea sen verran, että sotilaiden kuolleisuuden epätasainen alueellinen jakautuminen olisi tullut selitettyä kunnolla. Tuomikoski viittaa taisteluiden erilaisuuteen ja siihen, miten kukin joukko-osasto oli sijoittunut vaihteleviin paikkoihin. Se, että jonkin pitäjän miehiä kaatui talvisodassa moninkertainen määrä toiseen verrattuna, selittyy kuitenkin yksinkertaisesti tuolloin puolustusvoimissa käytössä olleella aluejärjestelmällä.  Jatkosodassa joukko-osastot muodostettiin toisin, osin juuri talvisodan kokemusten perusteella.

Tällainen yksityiskohta ei häiritsisi niin paljon, ellei se olisi hyvin kuvaava teoksen yleisilmeen suhteen. Toimijoita ovat toisaalta yksittäiset ihmiset, toisaalta Suomen kansa, joka pelkää, toivoo, järkyttyy ja niin edelleen. Kuitenkin niin siviilien liikkumista kuin sotilaiden sijoittumista sodassa säätelivät monet tahot, jotka olivat aivan eläviä ja todellisia ihmisiä hekin. Sota-ajan yhteiskunta ja sen toiminta jäävät Tuomikosken teoksen perusteella suurelta osin hämäriksi. Tämä olisi perusteltua niin muistitietoon ja ihmisten kokemuksiin perustuvassa teoksessa kuin tiukasti korkeimman tason poliittiseen toimintaan perustuvassakin. Samoin puhtaassa karttakirjassa ei välitasoa tarvittaisi. Tässä teoksessa aukko kuitenkin tuntuu ja aiheuttaa epävarmuuden kokemuksen: miksi tämä kaikki?

Korkeimman tason poliittinen toiminta on toki mukana. Stalin, Hitler, Mannerheim, Cajander, Churchill, Kuusinen, Tanner, Kekkonen tulevat kukin vuorollaan mainituksi. Teoksen kokonaiskuvan kannalta vaikkapa pääministeri Cajanderin talvisotaa edeltävän puheen ja sitä kommentoineen Pravdan artikkelin julkaiseminen on kuitenkin, jos ei tarpeetonta, hieman hämmentävää. Talvisodan taustojen ja suurvaltapolitiikan pohtimiseen Tuomikoski uhraa suhteellisen paljon sivuja, kuitenkaan antamatta erityistä uutta panosta aihepiiriin.

Teoksen takakansi lupaa, että siinä ”tulee ensimmäistä kertaa esille talvisodassa kaatuneiden määrä suhteutettuna kotipaikkakunnan väestöön”. Kuitenkin Tarmo Metsälältä ilmestyi vuonna 2002 Gummeruksen kustantama teos Isänmaan puolesta 1939-1945. Suomalaisten taistelujen tappiot, jossa kaatuneiden määrä on sekä taulukossa että liitekartassa suhteutettu kunkin paikkakunnan miespuolisen väestön lukumäärään. Onko ansiokkaampaa suhteuttaa kaatuneiden määrä koko väestöön, sitä en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että Metsälän teos on näissä asioissa huomattavasti perusteellisempi ja kiinnostavampi ja sen mainitseminen (nyt kokonaan teoksesta puuttuvassa) lähdeluettelossa olisi ollut asianmukaista – ellei Tuomikoski ole tehnyt suurelta osin päällekkäistä työtä tuntematta tätä teosta. Takakannen teksti on joka tapauksessa sävyltään, vaikkei täysin asiasisällöltään virheellinen luvatessaan uutta tietoa kaatuneiden suhteellisesta osuudesta.

Metsälän teoksen lisäksi on ilmestynyt paljon muuta sotaan liittyvää kirjallisuutta, mutta sen olemassaolo ei teoksesta välity. Näin on esimerkiksi otsikon ”Sotalapsisiirrot – Suomen historian vaiettu luku” kohdalla. On totta, ettei sotalapsista ole kaikkina aikoina puhuttu keskeisimpänä toisen maailmansodan aikaan liittyvänä asiana, mutta ei heistä sentään vaiettu ole enää moneen vuoteen.  Tässäkin uudemman tutkimuksen, miksei myös populaarin kirjallisuuden ja televisiodokumenttien parempi tuntemus olisi kohottanut teoksen tekstiosien tasoa. Ja jälleen kerran voi vain valitella kirjallisuusluettelon, ja useimmissa kohdissa myös lähdemainintojen puuttumista.

Teoksen isänmaallinen perusvire miellyttänee varmasti monia, mutta akateemista lukijaa se hieman häiritsee. Tunnelmointi sodan kokemuksilla on aihepiiriin perehtyneen lukijan osalta jo tehty; nyt kaivattaisiin uutta, tarkkaa tietoa juuri siitä, minkä kirjan tekijä parhaiten hallitsee. Karttakirjaksi Talvisota – väestönsiirrot on niukka, talvisodan väestönsiirtoja koskevaksi yleiseksi tietokirjaksi hajanainen.

Talvisota – väestönsiirrot onkin kirjana monella tapaa pettymys. Luvattuja karttoja olisi voinut olla huomattavasti enemmän ja useammista aiheista. Teoksen tekstiosioita taas olisi voinut olla huomattavasti niukemmin, koska niillä ei tietokirjallisuuden kannalta ole suurta itseisarvoa. Useimmat tekstit, myös kirjeet ja muistelmat, on jo julkaistu aiemmin, sikäli kuin teoksesta on asia mahdollista päätellä. Paneutuminen väestöön selkeämmin liittyviin kysymyksiin myös tekstissä olisi tehnyt kirjasta huomattavasti luettavamman kokonaisuuden.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *