Kaartinen, Marjo (toim.), Salmi, Hannu (toim.): Keski-ikä. Kulttuurihistoria. SKS, 2022. 203 sivua. ISBN 978-951-858-243-7.
Katsoessani Keski-ikä. Kulttuurihistoria -teosta ensimmäiset ajatukseni olivat: ”taidan kuulua kohderyhmään” ja ”onpa tähdellistä saada lukea monipuolista pohdintaa teemasta”. Teoksen pirteä kansi lupaili otetta, joka ei olisi turhan vakava, vaikkakin kirjoittajakaartista päätellen tutkimuksellisesti laadukas. Nämä aavistukset osoittautuivat paikkansapitäviksi.
Seuraavaksi huomasin miettiväni, tarttuuko nuorempi polvi keski-iän kulttuurihistoriaan, tai karttaako joku varttuneempikin teosta painiskellessaan oman ikääntymisen nostattamien tunteiden kanssa. Olisi kieltämättä kiinnostavaa tietää lukijakunnan ikäjakauma. Kun kansien välistä kuitenkin löytyy sulavasti kirjoitettua kulttuurihistoriaa, voi teoksen todeta soveltuvan kaikille ihmisyydestä kiinnostuneille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.
Kulttuurihistorian runsaudensarvi
Mitä keski-ikä oikeastaan on? Onko kyse objektiivisesti määriteltävästä, biologisesta kehityskulusta vai yksilöllisestä, ihmisen päänsisäisestä ja tunnemaailmaan kytkeytyvästä, kenties identiteettiä muovaavasta kokemuksellisuudesta, vai sittenkin historiallisesti rakentuneesta ja alati muuttuvasta kulttuurisesta elementistä? Onko keski-ikä elämänvaihe vai ikävaihe? Vastaus voi, näkökulmasta riippuen, olla kaikissa kysymyksissä enemmän tai vähemmän myöntävä, ja juuri siksi kulttuurihistorian tarjoama lähteiden ja käsittelytapojen monipuolisuus avaa analyysiin hyvät mahdollisuudet.
Marjo Kaartisen ja Hannu Salmen toimittamassa teoksessa keski-iän sävyjä valotetaan rikkaasti, erilaisista ja eri tavoin kiintoisista tarkastelukulmista. Artikkeleiden rakentaessa kokonaisuutta toisiinsa linkittyen käy selväksi, että sukupuolella on keskeinen yhteys tapoihin määritellä keski-ikää sekä siihen, miten keski-iän nähdään määrittävän ihmistä. Sukupuolinäkökulman sisäistyneisyydestä kertonee teoksen jämäkän pelkistetty otsikko, joka on riisuttu ylimääräisistä määreistä.
Teos juhlistaa Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen 50-vuotista taivalta, siis sen ”tuloa aikuiseen ikään”. Se sisältää kuusi artikkelia ja suuren määrän tietolaatikoita sekä tekstiä rytmittäviä kuvia, joiden kautta piirtyy lisää kulttuurihistoriallisia kerrostumia. Kirjoittajina on kaksikymmentä kuusi ammattilaista, joten en tekijäjoukon mittavuuden vuoksi nosta tässä esiin yksittäisiä nimiä. Temaattisesti mukaan on saatu mahtumaan pohdintaa muun muassa keski-iän käsitteen muotoutumisesta ja käytöstä eri aikakausilla, keski-ikäisten suhteesta kriiseihin, valtaan ja unelmiin, sekä lääketieteellisen maailmakuvan ja työelämän kytköksistä keski-ikään.
Aiheena keski-ikä on ollut eksplisiittisemmin ja usein satiirisesti esillä populaarikulttuurissa, kuten musiikissa, sarjakuvissa ja mainoksissa, mutta piiloisemmin esimerkiksi maalaustaiteessa ja aikaansa dokumentoivissa valokuvissa. Vanhuudesta kertovat lähteet näyttävät käänteisesti, mitä keski-ikä ei ole, mutta usein se tuntuu olevan kadonneen nuoruuden perään haikailevaa nostalgiaa ja sukupolvikokemuksia. Keski-iän nälkäiselle lähdeluettelossa mainitut romaanit tarjoavat myös hyviä mahdollisuuksia syventää aihetta itsenäisesti.
Keski-ikä houkuttaa ajattelemaan
Käsitteenä keski-ikä vie joidenkin ajatukset arkiseen tylsyyteen ja puuduttavaan rutinoitumiseen, toisten vääjäämättömästi lähestyvään kehon rapistumiseen ja kuolemaan. Tätä ihmiselämän oletettua keskikohtaa voi katsoa myös viisastumisen, voimauttavan elämänkokemuksen karttumisen ja perhe-elämän velvollisuuksista hiljalleen vapautuvan uudenlaisen itsenäisyyden kautta.
Menneisyyden yhteiskuntien patriarkaalisuus heijastuu myös siihen, miten keski-ikä lähteissä näyttäytyy. Sekin on ollut sekä huumorin aiheena että vakavammissa merkityksissä usein pitkälti miehistä aluetta. Keski-ikäiset naiset ja naisen keski-ikä ovat olleet paljolti näkymättömiä. Siinä missä keski-ikäinen mies on ollut ihanteellisesti menestyvä aikuinen vallankahvassa, on naisen rooli ollut hahmottomampi, ja kukkean, lisääntymiskykyisen nuoruuden päättyessä kielteisesti värittynyt. Toisaalta vaihdevuosi-ikäisen naisen on lasten saamisen ja hoitamisen loputtua nähty voivan havitella ja käyttää miehiseksi miellettyä valtaa.
Kirjoittajat onnistuvat esittämään keski-iän tutkimuksen arvoisena osana ihmiskunnan historiaa ja nykyisyyttä. Iän tuominen mukaan erinäisten tapahtumien, toimintojen ja suhtautumistapojen tarkasteluun muiden risteävien tekijöiden rinnalle kertonee intersektionaalisen tutkimusotteen valtavirtaistumisesta, mikä edesauttaa ihmiselämän kompleksisuuden ymmärtämistä. Teoksessa ei ehkä olekaan kyse vain keski-iän tutkimisesta, vaan moninaisten muiden teemojen tarkastelusta keski-ikää tutkimuksellisena komponenttina käyttäen.
Keski-ikäisenä ja keski-iän näkökulmasta maailmaa katsoen suhde aikaan muuttuu. Merkityksellisiksi tulevat asiat, jotka muistetaan sekä se, miten ne muistetaan. Niinpä keski-ikäisyys ja eletty elämä – sekä henkikohtaisella tasolla että historiantutkimuksen kuvaamana – asettuvat teoksen valossa kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Muistaminen on oikeus, mutta se voi olla myös velvollisuutta ja vastuuta.
Koska keski-ikä on ihmiskunnalle niin menneessä kuin nykyhetkessä kiistatta ohittamaton asia, oli jo aika pysähtyä sen kulttuurihistorian äärelle. Keski-ikä saattaa huvittaa, innoittaa tai ahdistaakin, mutta se auttaa oivaltamaan, eikä se jätä kylmäksi.