Spede Pasanen oli ristiriitaisia tunteita herättävä henkilö. Monet hänen tuotteistaan olivat katsojien ja kuulijoiden mieleen, mutta julkista kriitikoiden tunnustusta hän ei saanut. Vasta kuolemansa jälkeen Spede sai huomattavasti arvostusta osakseen. Hänen elinaikanaan oli tosin yhtä hänen luomuksistaan kunnioitettu jopa yliopistollisella tutkimuksella ja juhlakirjalla.

Speden kuoleman jälkeen alkoikin jonkinlainen haaskalintujen saalistus. Lehdistössä käsiteltiin Speden elämän ja tekojen nurjempiakin puolia kuten perinnönjakoriitoja. Televisio puolestaan huolehti kunnioittavammasta näkökulmasta. Tommi Aition kirjoittama elämäkerta edustaa asiallisempaa puolta tässä prosessissa.

Aition kirjassa kerrotaan monipuolisen viihdetaitaja Pasasen elämänvaiheet varsin tarkasti ja pääpiirteissään kattavasti. TV:stä tutun Speden elämänvaiheet olivat tosin jo tulleet tutuiksi monista tv-ohjelmista ja aikakauslehtien laajoista elämäkerroista. Tommi Aitionkaan kirja ei enää kerro kovin paljon uutta tietoa Kuopiosta maailmalle lähteneen Pasasen vaiheista. Kuitenkin Aitio on koonnut varsin mittavasti asioita Spedestä.

Kirjan ongelma on, että se on kuin iso aikakauslehtijuttu. Tärkeisiin asioihin ei ole liiemmälti puututtu, jos se olisi edellyttänyt jonkinlaista asioiden selvittämistä. Kirja on kyllä kirjoitettu sujuvasti ja näppärästi. Teksti ei kuitenkaan ole yhtään hauskaa, joten siinä mielessä kirja ei nimittäin ole Speden näköinen.

Kirja keskittyy vain Spedeen ja muut häneen liittyvät henkilöt ovat vain sivuhenkilöitä. Kuitenkin Spede oli aina hyvin riippuvainen muista ihmisistä. Hän osasi käyttää heitä hyväkseen tai ainakin hyötyä heidän ansiostaan. Kirjassa tällaiset henkilöt vain mainitaan. Simo Salmisesta on kerrottu neljällä sivulla ja Vesa-Matti Loirista vain kolmella. He olivat kuitenkin tähtiä, joita ilman Spede ei olisi kohonnut sellaiseen asemaan, jonka hän onnistui saavuttamaan.

Aitio ei pyrikään analysoimaan millään tavoin Speden uraa. Hänelle riittää selitykseksi se, että "Pasaselle näytti muodostuneen harvinaislaatuinen Midaksen kosketus, jolla hän käänsi keskinkertaisemmatkin ideat yleisömenestykseksi." Luontevampi selitys Pasasen menestykselle on kuitenkin se, että hänestä kehittyi tavaramerkki. Hän pystyi tuotteistamaan itsensä jo hyvin varhain. Vaikka hänen komiikkansa ei ollut mitenkään erikoista, oli Spede tuote, joka yhdistettiin tietynlaiseen hauskuuttamiseen. Siinä häntä auttoi omaperäinen ulkonäkö, kalju päälaki ja leukaparta. Lisäksi hänellä oli aivan oma nimi, joka oli iskevä, ytimekäs ja helppo muistaa, vaikkakin hieman vaikea lausua. Kukaan muu ei ole Spede kuin Pertti Pasanen.

Kirjassa käydään kronologisesti läpi Pasasen elämä lähtien lapsuus- ja kouluajoista Kuopiossa ja Iisalmessa. Ne muodostavat tapahtumille laajan taustan. Opiskeluaikakin kuvataan vielä melko tarkasti ja uran alkuvaiheet radiossa. Mutta kun käsitellään Speden uraa televisiossa, alkaa Aitio kertoa lähinnä Speden elokuvista, joita tämä alkoi tuottaa 1960-luvun alkupuolelta lähtien.

Elokuvat merkitsivät tietenkin Spedelle huomattavaa julkisuutta, mutta todella tunnetuksi hän tuli tv:n ansiosta. Sen välityksellä hän saavutti miljoonat katsojat. Siksi olisi ollut mielenkiintoista lukea tv-toiminnasta hieman enemmän. Spedehän oli kiistatta TV-tähti, joka teki elokuvia eikä filmitähti, joka esiintyi TV:ssä. Speden elokuvatkin olivat usein vain tv-tuotannon jatketta. Niissä esiintyi samoja henkilöitä kuin tv-sarjoissa ja hyvin usein myös sketsit olivat jo tv:stä tuttuja.

Aitio kertoo kovin vähän myös Speden liiketoiminnasta. Se tuskin mainitaan kirjassa. Myöskään yhteistoiminnasta Yleisradion tai MTV:n kanssa ei kerrota. Ilmeisesti Spede alkoi tehdä elokuvia, koska hän oli niitä tehdessään taloudellisesti itsenäisempi ja riippumattomampi kuin Mainos-TV:ssä työskennellessään. Sen sijaan Speden toimintaa keksijänä painotetaan melkoisesti. Liitteessä on mainittu kaikki Speden patenttihakemukset. Siitä käy ilmi, että lähes kaikki hakemukset ovat rauenneet.

Tommi Aition suhtautuminen kohdehenkilöön on sangen kunnioittava. Syynä on ilmeisesti se, että hän on haastatellut Speden tunteneita ihmisiä vasta Speden kuoleman jälkeen. Kukaan ei ole halunnut puhua edesmenneestä mitään pahaa. Juorujakaan ei juuri ole otettu mukaan ja Speden yksityiselämää käsitellään kovin vähän ja steriilisti. Elinaikanaankaan Spede ei liiemmälti puhunut yksityiselämästään eikä monista muista julkkiksista poiketen tuonut sitä ollenkaan esiin. Julkisuudessa hän ei kuitenkaan aina esiintynyt niin hauskana miehenä kuin televisiossa.

Aitio toteaa lakonisesti, että kaikki tunsivat Speden, mutta kukaan ei tuntenut Spedeä. Näin on myös Aution kirjan ilmestymisen jälkeen, vaikka Autio tuokin esiin monia kiinnostavia yksityiskohtia ja piirteitä Pertti Pasasen persoonasta.

Huomattavasta tietomäärästä huolimatta kirja jättää kuitenkin lukijan mieleen monia avoimia kysymyksiä. Speden rooli tuottajana 1980-luvulta lähtien jää lähes kokonaan käsittelemättä. Kuitenkin Spede pyrki tuolloin toimimaan ennen kaikkea tuottajana, joka tuotti elokuvia ja tv-sarjoja, joiden tekemiseen hän ei muuten osallistunut.

Kirjassa ei kerrota miksi Spede alkoi opiskella yliopistossa valtiotieteitä. Hänen toimintansahan viittasi enemmän teekkarien ja etenkin ikiteekkarien hauskanpitoon. Erilaiset Speden tempaukset olivat kuin teekkarien monet tempaukset. Speden härvelit ja muut keksinnöt olisivat olleet hyviä esikuvia teekkarien leikkimielisiin kilpailuihin ja pilailuihin. Myös Speden huumorissa oli paljon samoja piirteita teekkarihuumorin kanssa.

Monien Spede-fanien mieltä on jo vuosia kaivertanut, miksi tv:ssä aikoinaan alkanut Robin Hood-sarja lopetettiin jo yhden esityskerran jälkeen. Siihenkään kysymykseen tämä kirja ei tuo vastausta.