Tuhosivatko suomalaiset Venäjän demokratian?

Erkki Vettenniemen kertoo teoksessaan roolista, joka Suomella oli Venäjän vallankumouksellisten terroristen tukialueena vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen. Alaotsikko "Kuinka Lenin tuhosi venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella" viittaa apuun, jonka Lenin sai kumousvuonna 1917. Kiinnostava kirja sortuu loppusivuillaan moralisoivaksi pamfletiksi.

Vettenniemi, Erkki: Suomi terrorin tukikohtana: kuinka Lenin tovereineen tuhosi Venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. 304 sivua. ISBN 978-951-858-049-5.

Erkki Vettenniemen teos Suomi terrorin tukikohtana jakautuu kolmeen osaan. Kaksi ensimmäistä ovat kirjan kiinnostavinta antia, kertovathan ne Suomesta käsin toimineen, vähän tunnetun venäläisen vallankumouksellisen terrorin ”kulta-ajasta” (jos moista ilmaisua voi käyttää) vuosina 1905-08, ja sen kukistaneesta Pjotr Stolypinin (1862-1911) terrorisminvastaisesta sodasta.

Vuoden 1905 vallankumouksen tultua kukistetuksi kumoukselliset pakenivat Suomeen, jossa venäläisellä poliisilla ei ollut toimintavaltuuksia. Kirja olisi kaivannut perinpohjaisempaa esittelyä koko valtakunnan terrorista ja vastaterrorista (jossa kuoli tuhansia ihmisiä), mutta epäilemättä Suomella oli keskeinen asema Pietarin alueelle kohdistuneissa iskuissa, mukaan lukien Stolypiniin itseensä 1906 kohdistunut, lukuisten sivullisten hengen vaatinut itsemurhaisku, jonka räjähteet oli tuotu Karjalankannaksen pommitehtaasta.

Stolypinin Pietarin Korpisaaren-huvilaan elokuussa 1906 tehdyn pommiattentaatin tuhoja. (Wikimedia Commons)

Pommitehtaat, ja muukin konspiratiivinen toiminta, keskittyi usein kannaksen venäläiselle huvila-alueelle, ja myös Imatran seudulle, jossa sitä avustivat suomalaiset aktivistit. Usein tekijöilleenkin vaarallisesta pommitehtailusta lukiessa mieleen tuli, että siltä olisi säästytty, jos käytössä olisi ollut toimintakelpoinen käsikranaatti, mutta sellaisia kehitettiin vasta ensimmäisen maailmansodan aikana. Pommeja käytettiin usein suoriin hyökkäyksiin pankkien ja rahakuljetusten ryöstämiseksi. Ryöstöillä rahoitettiin vallankumouksen tekemistä, ja esimerkkeinä kirjassa ovat Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstö 1906 ja samana vuonna tehty satamatullin rahakuljetusryöstö Pietarissa (jälkimmäisessä tapauksessa dynamiitti oli peräisin Suomesta).

Maksimalistien salainen kokous

Noina vuosina bolsevikit olivat vielä sivuroolissa, heitä suurempi toimija oli sosialisti-vallankumouksellinen (SR) puolue ja varsinkin siitä irronnut maksimalistien siipi. Tässä kohden tuleekin kiinnostavin paikallishistoriallinen yksityiskohta: marraskuussa 1906 Turun saariston maalaistaloon kokoontui kaikkiaan kuutisenkymmentä maksimalistiterroristia viikon kestäneeseen kokoukseen! Vettenniemi ei tuota paikkaa ole onnistunut löytämään, noinko salaisuus olisi säilynyt jo yli vuosisadan?

Aino Malmberg, kuva Timo Antero Westerlundin albumista.

Venäjän virkavaltaa paenneet kumoukselliset saivat Suomessa tukea ja suojaa niin porvareilta kuin sosialisteiltakin. Monista auttajista esiin nousee Aino Malmberg (1865-1933), joka itsekin hyväksyi verenvuodatuksen, mutta sympatiaa herui mm. aikakauden merkittävimmiltä kirjailijoilta ja taiteilijoilta. Tukea kumouksellisille, ja tuen puutetta Venäjän viranomaisille, ilmeni niin paljon että seurauksena kuten Vettenniemi sen katsoo, oli toisen sortokauden alkaminen. Ymmärrettävästi venäläisten toimet tuomittiin aikalaisten toimesta Suomessa, mutta ainakin Vettenniemen mielestä siihen oli turvallisuuspoliittiset syynsä.

Kirjan kolmas osa käsittelee sitten terroristeista kuuluisinta, ja oikeuttaa alaotsikon ”Kuinka Lenin tuhosi Venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella”. Vladimir Lenin kävi Suomessa usein, mutta painopiste on nyt vuodessa 1917 ja kuuluisassa pakomatkassa heinäkuun epäonnistuneen kapinan jälkeen, ja paluussa johtamaan lokakuun/marraskuun vallankaappausta. Tarina on siis suorastaan maailmanhistoriasta tuttu, ja joka tapauksessa kerrottu Neuvostoliiton loppuvuosina julkaistussa teoksessa Lenin ja Suomi I – III. Auttajina olivat tällä kertaa enimmäkseen suomalaiset sosialistit, joiden puolesta voidaan ainakin sanoa se, että bolsevikit olivat ainoa puolue, joka tuolloin oli valmis hyväksymään Suomen itsenäistymisen.

Vastuu Leninin valtaannoususta?

Epäilemättä Leninille kesällä 19717 oli suureksi avuksi, että aivan Pietarin vieressä oli alue, jossa saattoi piileskellä väliaikaisen hallituksen pidätysmääräykseltä. Mutta väliaikainen hallitus ei kovin tehokkaaseen, saati veriseen vainoon kyennyt. Vangitutkin bolsevikit vapautettiin jo Kornilovin kapinan myötä. Kun Vettenniemi merkillisen moralisoivasti pitää Suomea suorastaan vastuussa Leninin valtaannoususta, pitänee sitä itseni lisäksi moni muukin lukija melkoisen yliampuvana. Enemmän apua bolsevikit saivat sisällissodan alkuaikoina Suomen punapakolaisilta ja Pietarin punaisilta suomalaisilta – mutta oliko sekään ratkaisevaa? Tai eikö tuo vastuu kuulu pikemminkin keisarilliselle Saksalle, joka toimitti Leninin Pietariin kumousta tekemään?

Lenin Petrogradissa 1917

Jossakin määrin suorastaan pamfletiksi äityvää kirjaa täytynee pitää suomettuneisuuden ajan myöhäisenä kritiikkinä. Jokainen tosin ymmärtänee mikä reaalipoliittinen etu tuolloin oli aikakaudesta, jolloin niin suomalaiset aktivistit, suomalaiset sosialistit kuin Venäjällä valtaan sittemmin nousseet bolsevikit olivat olleet samalla puolella.

 

Yksi kommentti artikkeliin “Tuhosivatko suomalaiset Venäjän demokratian?

  1. HUOM! Ao. kirja-arvio on julkaistu / Karjalainen 11.1.2020.
    Yst terv. Pentti Stranius

    Suomalaiset terroristien tukijoina /
    Vettenniemi, Erkki. Suomi terrorin tukikohtana. SKS 2019, 304 s.

    Erkki Vettenniemi (s.1966) on monipuolinen tietokirjailija, joka on laatinut teoksia dopingin käytöstä urheilussa. Häneltä löytyy myös elämäkerta Aleksandr Solzhenitsynistä ja tutkimuksia suomalaisten kohtaloista Neuvostoliiton vankileireillä.

    Suomi terrorin tukikohtana (2019) on uutuus, jossa Vettenniemi osoittaa, kuinka maastamme autonomian loppuvaiheessa muodostui eräänlainen turvasatama venäläisille terroristeille. Kun Venäjän lakipykälät terrorismista epäiltyjen luovutuksista eivät aina koskeneet Suomea eivätkä viranomaisemme olleet lainkuuliaisia tsaarille, maassamme piileksi 1900-luvun alussa melkoinen joukko attentaatteihin, murhiin tai pankkiryöstöihin syyllistyneitä Venäjän kansalaisia suunnitellen uusia terrori-iskuja. Heidän suojelijoinaan ja rahoittajinaan toimi tunnettuja suomalaisia, aktivisteista sosialisteihin: tsaarinvalta oli yhteinen vihollinen.

    Suomessa tiedetään yleisesti kuinka Lenin piileskeli täällä useampia kertoja ja kuinka Lenin ja Stalin tapasivat ensimmäisen kerran toisensa Tampereella joulukuussa 1905. Sen sijaan esimerkiksi Trotskin ja monien venäläisten sosiaalivallankumouksellisten (ns. eserrät) oleskelu vaikkapa Imatralla sekä monet näiden suomalaissuojelijat ovat vähemmän tunnettuja tapauksia. Myös vallankumouskirjailija Maksim Gorkin ympärillä pyöri monenmoista väkeä. Tähän osaan suomalaissivistyneistöä ja heidän rooliinsa Erkki Vettenniemi tuo paljon lisätietoa. Lähdeapparaattikin on kattava, vaikka kirjoittaja turvautuu erityisesti kirjansa loppupuolella myös kuulopuheisiin ja huhuihin, joiden alkuperää ei aina voi todentaa. Lopun johtopäätösten ja tekstin arvoa heikentää juuri moralisoiva jälkiviisastelu

    Lyhyet henkilökuvat sellaisista venäläisterroristien auttajista kuten Aino Malmberg, Uno Serenius tai Hugo Jalava ja Eino Rahja ovat sen sijaan kiinnostavia. Suuri rooli, erityisesti Leninin ja tämän lähipiirin tukijoina oli myös korkeilla virkamiehillä, Kustaa Roviolla tai Karl Wiikillä. Aktivisteista tai oikeistolaisista apureista (Axel Gallen-Kallela tai Konni Zilliacus) tuli sittemmin vallankumousaatteiden vastustajia.

    Vettenniemi osoittaa, että suomalaisilla oli merkittävä osuus venäläisen terrorismin ja vallankumousaatteiden tukemisessa ja rahoittamisessa. Suomi tarjosi lepopaikan, missä kirjoitella, teoretisoida ja suunnitella tulevaa. Tosin johtopäätökset siitä, että Lenin ja bolshevikit eivät olisi ilman suomalaisten tukea onnistuneet lokakuun 1917 vallankaapauksessa ovat vahvasti liioiteltuja.

    Pentti Stranius

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *