Tuhti tietopaketti tervasta

Terva on ollut merkittävä osa suomalaista elämänmuotoa jo vuosisatojen ajan. Tervan merkitys väheni kuitenkin 1900-luvun alussa, jolloin sen kysyntä lopahti. Tervaa ei tarvittu enää samassa määrin kuin aikaisemmin. Siitä huolimatta useimmat suomalaiset tuntevat tervan, jollei muusta, niin ainakin tuoksusta. Oiva Turpeisen teos on ensimmäinen tervakulttuuria kokonaisvaltaisesti käsittelevä tietoteos Suomessa.

Turpeinen, Oiva: Mustan kullan maa. Tervan matka maailmalle. Oy Amanita Ltd., 2010. 199 sivua. ISBN 978-952-5330-35-9.

Professori Oiva Turpeinen on julkaissut mielenkiintoisen ja runsaasti uutta tietoa sisältävän historiateoksen tervasta ja tervakulttuurista. Hänen mukaansa tervan historia ulottuu aina muinaiseen Egyptiin, jossa tervaa käytettiin mm. muumioiden käsittelyssä. Suomessa tervanpoltto alkoi jo keskiajalla, ja 1600-luvulla Suomi nousi Euroopan tärkeimmäksi tervanpolttoalueeksi. 1640-luvun alkupuolella täältä vietiin ulkomaille vuosittain noin 70 000 tynnyriä. Tärkeimmät tervanpolttoalueet sijaitsivat Saimaan vesistön varrella ja Pohjanmaalla. Viipurista tuli tuolloin tärkeä tervan vientisatama. Kun Suomen itäosat liitettiin Venäjään Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja Turun rauhassa 1743, tervanpoltto keskittyi entistä enemmän Pohjanmaalle. 1800-luvulla tervanpolton raja siirtyi voimallisesti Kainuuseen, jossa vielä oli jäljellä kirveen koskemattomia metsiä.  

Kainuulaissyntyinen Turpeinen tuntee tervapolton ja -kuljetuksen vaiheet ja alan terminologian erinomaisesti. Elinkeinon teknologia kehittyi vuosisatojen saatossa niin monimutkaiseksi, että vain ammattimiehet tunsivat polton niksit yksityiskohtaisesti. Kainuussa tervanpoltosta vastannutta hautamestaria on kutsuttu lotnikaksi. Termi tulee venäjän kielen sanasta plotnik, joka tarkoittaa kirvesmiestä. Vaikka kirjoittajalla on alan ammattitermit hyvin hallussa, itse terva-sanan etymologia jää kuitenkin ruotimatta. Terva kuulostaa supisuomalaiselta, mutta se on kuitenkin lainasana, jonka juuret näyttävät ulottuvan hyvin kauas menneisyyteen. Muinaisintiassa sana oli muodossa dāru, joka tarkoitti puuta. Muinaisgermaaneilla sana oli muodossa dervo, joka tarkoitti havupuusta saatavaa mustaa nestettä. Liettuassa derva tarkoitti taas pihkaista puuta, tervasta. Ilmeistä onkin, että sana terva on tullut kieleemme juuri Baltiasta. Useat tervanpolttoon liittyvät sanat ovat kotiutuneet kieleemme venäjästä, kuten monet muutkin metsätöihin liittyvät työtermit.

Teoksessa ruoditaan seikkaperäisesti kaikki tervanpolton eri työvaiheet, jotka aikoinaan vaativat monta hikipisaraa Kainuun tervatalonpojilta. Koko valmistusprosessi puiden koloamisesta tervatynnyreiden soutamiseen Oulun tervahaminaan vei jopa viisi vuotta. Tervatynnyreiden valmistaminenkin vaati runsaasti kädentaitoa. Tynnyreiden tuli olla yhden Rostockin mitan kokoisia eli valmiin tynnyrin tuli vetää 48 kannua eli 125 litraa tervaa. Valmiit tynnyrit piti vielä kruunata. Tehtävää hoiti valantehnyt kruunaaja eli ruunali, joka kierteli pitäjien tervahaudoilla kruunausrautoineen. Niillä hän poltti valmiiseen tynnyriin kruunun kuvan ja kruunaajan numeron.

Täydet tervatynnyrit kuljetettiin sitten hevosen vetämien palkkuiden avulla järven tai joen rantaan, jossa tynnyrit siirrettiin paltamoihin eli kainuulaisiin tervaveneisiin. Niiden valmistus aloitettiin Paltamon emäpitäjässä jo 1600-luvulla. Seudulla kehittyi oikea veneiden tekijöiden ammattikunta, joka osasi valmistaa Kainuun ja Oulujoen koskiin sopivia sutjakkaita veneitä. Niiden pituus vaihteli 13 metristä 15 metriin. Suurimpiin tervaveneisiin mahtui jopa 28 tynnyriä korvan mustaa kultaa. Tervalastin kokonaispainoksi saattoi tulla näin jopa yli 4200 kiloa.

Tervasta ja tervakaupasta tuli varsinkin 1800-luvun suurina nälkä- ja pulavuosina kainuulaisille tärkeä elinkeino, jonka avulla selvittiin nälän kurimuksesta. Tervakauppa tutustutti seudun tervatalonpojat rahatalouteen, sillä tervasta saaduilla rahoilla voitiin hankkia Nälkämaan mökkeihin suolaa, keittovälineitä, viinaa, taskunauriita ja muita enemmän tai vähemmän tärkeitä tarve-esineitä. Valitettavasti kaikki eivät osanneet käyttää markkojaan oikein ja velkaantuivat kaulaansa myöten Oulun rahanahneille tervaporvareille. Myös tätä puolta teoksessa käsitellään, mutta aiheitta olisi voinut ruotia laajemminkin, sillä Bergbohmin, Snellmanin ja monien muiden tervaporvarien arkistoissa säilytettävät tervavelallisten luettelot antavat varsin lohduttoman kuvan tervatalonpoikien ahdingosta 1800-luvulla. Monet ylämaiden pihkakourat ottivat Oulun höyleiltä tervakauppiailta suuria ennakkomaksuja tervoistaan ja saivat monen vuoden raadannastaan vain velkaa velan päälle. Niinpä monilta menivät maksujen selvittelyssä lopulta maat ja mannut. Sanonnalla ”veloissa kuin tervanvetäjä” oli hyvin konkreettinen merkitys Kainuussa. Ilmaus tarkoitti seutukunnan puheenparressa perinpohjaista taloudellista epäonnistumista, josta ei ollut nousun mahdollisuutta. Käytännössä velkakurimukseen pudonnut joutui perhekuntineen mieron tielle.

Professori Oiva Turpeinen käsittelee teoksessaan tervanpolttoa myös metsänhoidon näkökulmasta ja päätyy samaan tulokseen kuin aikaisemmatkin tutkijat: vaikka tervanpoltto toi kainuulaisille tuloja ja jonkin verran vaurauttakin, oli se samalla melkoista metsien haaskausta, jossa talonpojat melko huolettomasti kolosivat tarpeisiinsa myös kruunun metsiä.

Tervankuljetus työllisti 1800-luvun lopulla kesäisin satoja rajaseudun talonpoikia, jotka soutaa kitkuttivat tervojaan Kiannalta tai Kuhmoniemeltä Oulujärvelle, järven poikki Vaalan kurkkuun ja sieltä monikoskisen  Oulujoen kautta Oulun tervahaminaan. Hyvällä myötäisellä Oulujärven Ärjänselällä saattoi nähdä kymmenittäin valkopurjeisia tervahanhia, jotka viilettivät tervalasteineen kohti Vaalaa. Mutta jos tuulet olivat vastaisia, tervatalonpojat saattoivat joutua päiväkausia odottamaan tuulen tyyntymistä saarissa ja niemissä. Monet uimataidottomat hukkuivatkin Oulujärven lakkapäälaineissa. Kirjoittaja on löytänyt monia mielenkiintoisia aikalaiskuvauksia tervansoutajien mielialoista. Soutua ovat myös kaunokirjailijat käsitelleet, tunnetuin lienee Teuvo Pakkalan nuoruudenromaani Oulua soutamassa, joka kaunokirjallisista lähtökohdistaan huolimatta on hyvin tarkka aikalaiskuvaus tervansoudusta ja sen vaikeuksista.

Tervankuljetus pakotti kruunun kunnostamaan myös Ylämaiden jokireittejä, rakentamaan mm. Kajaanin Ämmäkoskeen ja Koivukoskeen sulkuja ja järjestämään vuolaimpiin koskipaikkoihin myös laskumiehiä. Rautatien valmistuminen Kajaaniin vuonna 1904 kohensi huomattavasti kainuulaisten tervatalonpoikien asemaa. He eivät olleet enää Oulun tervaporvareiden penninkien armoilla vaan saattoivat myydä tervansa Etelä-Suomen satamiin ja saada työstään aikaisempaa paremman korvauksen. Rautatieyhteys heikensi samalla merkittävästi Oulun tervakauppiaiden tuottoja ja vaikutti siihen, että moni joutui vähitellen luopumaan entisestä hyvin tuottoisasta elinkeinostaan. Lopullisesti värikäs tervakulttuuri painui mailleen ensimmäisen maailmansodan tietämillä, jolloin maailman merillä liikennöivät laivat muuttuivat puurunkoisista teräsrunkoisiksi. Tervaa ei tarvittu enää entiseen tapaan puun suojauksessa kuin aikaisemmin. Tosin tervaa valmistettiin kuitenkin vielä senkin jälkeen lähinnä lääkinnällisiin tarpeisiin. Tätä puolta teoksessa ei kuitenkaan juuri käsitellä.

Tervakulttuuri löi pitkäaikaisen leiman kainuulaiseen elämänmuotoon ja mentaliteettiin. Se synnytti Kainuussa väkevän oululaisia kohtaan ilmenevän kielteisen asenteen, jopa vihamielisyyden, joka on säilynyt maakunnassa näihin päiviin asti. Tämä tervakulttuurin jäänteenä ilmenevä antagonismi on näkynyt erityisen selvästi Sotkamon Jymyn ja Oulun Lipon välisessä pesäpallo-ottelussa, jossa kainuulaisyleisö on huutanut munaskuistaan kumpuavasti ”kuolee, kuolee”.

Professori Oiva Turpeinen on luonut tähän mennessä kattavimman tervanpolttoa ja – kuljetusta käsittelevän kokonaisesityksen, joka perustuu laajaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon. Asiantuntevaa tekstiä ryydittää monipuolinen kuvitus, josta on annettava tunnustus kirjan kuvatoimittajalle Kai Linnilälle.

 

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *