Kustantaja mainostaa Satu Jaatisen tekemää kirjaa seuraavasti: ”Tuntemattomat on tietopaketti sekä romaanin jo lukeneille ja elokuvat nähneille että tarinaan ensi kertaa tutustuville.” Kirja sisältää kuitenkin uskomattoman runsaasti väärää tietoa ja aivan kummallisia virheitä. Virheitä on niin yksityiskohdissa kuin laajemmissakin kokonaisuuksissa, ja se vähentää kirjan luotettavuutta suuresti.

Kirjassa mainitaan mm. Tampereella oleva ”Tammerjoki”, elokuvayhtiö ”SF-filmi”, Koskelaa esittänyt ”Kosti Klemettilä” ja todetaan, että Juha Nevalainen sai Jussi-patsaan käsikirjoituksesta elokuvaan ”Jälkeen vedenpaisumuksen”. Omituisia virheitä. Näistä SF-filmin voisi hyvällä tahdolla hyväksyäkin, mutta se esitetään yhteydessä, jossa todetaan Suomessa olleen 1950-luvulla kolme merkittävää elokuvastudiota, Suomen Filmiteollisuus, SF-filmi ja Fennada-Filmi. Vähän pahemmalla tahdolla tästä löytyykin siis kaksi virhettä.

Pienten yksityiskohtiin liittyvien virheiden ohella myös suuremmat kysymykset tuntuvat olevan hukassa, ja teksti on paikoitellen melko outoa. Tosin täytyy todeta, että kyllä monet asiat ovat myös ihan oikein, ja kirjassa on paljon mielenkiintoista tietoa koottuna ja hyvin jäsennettynä kokonaisuutena. Siinä tuodaan esiin monenlaista taustatietoa Tuntemattomasta sotilaasta, Väinö Linnasta ja kirjasta tehdyistä elokuvista ja niiden tekijöistä. Suomi-konepistooli ja monet sota-ajan ilmiöt esitellään hyvin. Kirjan henkilöhahmoille etsitään taustaa ja siinä myös usein onnistutaan. Linnan romaanista valitut sitaatit ovat osuvia ja sitovat kerrotut tiedot kaunokirjalliseen kontekstiin.

Kaikkiin kerrottuihin asioihin ei kuitenkaan voi luottaa ja usein tuntuu, että kirjoittaja ei ole ollenkaan selvillä armeijan toiminnasta ja organisaatiosta. Jos on lukenut Tuntemattoman sotilaan, tuntuu oudolta toteamus sotaan lähtemisestä: ”Konekiväärikomppania lähtee ryhmänjohtajansa Vilho Koskelan johdolla kohti Suomen itärajaa…”

Todella kummallista on myös toteamus mottitalkoista. Kirjoittajan mukaan termi ”motti” oli tullut kansalaisille tutuksi talvisodassa käytetyn saartamistaktiikan avulla. Varmasti suomalaiset tunsivat puutavaran kuutiomitan ”motin” jo ennen talvisotaa. Sen tunsivat kaikki metsätyöntekijät ja halonostajat. Talvisodan aikana sana otettiin käyttöön saartamistaktiikasta, ja termi levisi myös kansainväliseen käyttöön ja tuli viralliseksi suomalaiseksi sotilastermiksi. Tämä on yksi tunnetuimpia talvisodan myyttejä. Se olisi kannattanut kertoa Satu Jaatisenkin kirjassa.

Ikävää on myös virheelliseksi tiedettyjen asioiden toistaminen jälleen kerran. Jees ja Just -elokuva ei ollut sodan jälkeen sensuurin kieltämä, vaikka tässäkin kirjassa niin väitetään. Tuottaja otti sen pois levityksestä, mutta varsin yleisesti sitä, kuten myös monia muita tuottajien levityksestä poistamia elokuvia, pidettiin sodan jälkeen sensuurin kieltäminä. Yksikään sensuurin kieltämä pitkä näytelmäelokuva ei kuitenkaan kertonut toisesta maailmansodasta, vaan ne kaikki olivat ennen sitä valmistuneita.

Kuten todettua, kirja ei ole täysin vailla onnistumisia. Lehdon henkilöhahmolle on varsin ansiokkaasti etsitty taustaa tamperelaisena punaorpona. Punaorpojen kova kohtalo tuodaan hyvin esiin. Kuitenkin olisi ollut syytä selvittää, että jos Lehto on todella punaorpo, miksi hän on mukana 1920 syntyneen ikäluokan kanssa varusmiespalveluksessa ja ollut vieläpä aliupseerikoulutuksessa. Kirjassa tosin todetaan, että hän on samanikäinen kuin muut. Satu Jaatinenkin arvelee, että hän saattaa olla myös hylätty lapsi, mutta silloin hän ei olisi ollut osallinen punaorpojen huollosta.

Väinö Linnasta ja Tuntemattomasta sotilaasta on kirjoitettu runsaasti tutkimuksia ja myös toista maailmansotaa on Suomessa tutkittu hyvin monipuolisesti. Tietoa aiheesta olisi siis ollut tarjolla. Jotain siitä Satu Jaatinenkin on käyttänyt, ja kirjassa on lähdeluettelo, jonka joitakin teoksia siteerataan runsaasti. Tosin usein ihmetyttää, miksi juuri sillä tavalla kuin Jaatinen on tehnyt. Esimerkiksi analysoidessaan Rokkaa, joka tappaa kylmäverisesti vihollisia, Jaatinen siteeraa Juha Mälkkiä, joka on tutkinut suomalaisia sotilaita. Lähdeteoksena Mälkin kirja on erittäin hyvä. Rokan oma kommentti ”ihmisen tappamisesta” jää kuitenkin mainitsematta. Se on tosin yksi Tuntemattoman sotilaan siteeratuimmista lausumista, joka on monille tuttu jo ennestään.

Aku Louhimiehen uusi elokuva tuotti runsaasti oheistuotteita ja kirjassakin nämä mainitaan. Siihen samaan buumiin liittyy ilmeisesti myös Jaatisen oma teos. Toivottavasti ainakin Sinituotteen siivousvälineet toimivat tarkoituksessaan paremmin kuin tämä tietokirja.

Kirjan suppea kuvitus koostuu pääasiassa Helsingin kaupunginmuseon kuvista, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Mukana on myös Louhimiehen elokuvan mainoskuvia, mutta ei kuvia aikaisemmista elokuvista. Nehän ovat tosin maksullista aineistoa. Aikaisempien elokuvien ohjaajista on kuitenkin hyvät kuvat. Toisaalta kirjassa ei ole vapaasti käytettäviä SA-kuviakaan, vaikka ne aiheensa puolesta olisivat sopineet kirjaan.

Kun kirjaa mainostetaan tietokirjana, luulisi, että siinä pitää olla tiedot oikein. Satu Jaatisen teosta lukiessa joutuu kysymään, onko tämä joku valemedia, kun faktaa ja satua on sekaisin. Kyllä tässä olisi ollut faktantarkistajille lujasti töitä.