"Vallankumousvuosi" 1968: Vastarinta, väkivalta ja Vietnam

Yhdysvaltalaistoimittaja Mark Kurlansky on kunnostautunut populaarihistorioiden kirjoittajana. Hänen teoksiinsa lukeutuvat muun muassa “Cod: A Biography of the Fish That Changed the World” (1997), “Salt: A World History” (2002) ja viimeisimpänä “The Big Oyster: History on the Half Shell” (2006). Näistä Like on tässä arvioitavan teoksen lisäksi julkaissut suomeksi kirjan ”Suola - Eräs maailmanhistoria” (2007). Vuonna 1968 tapahtui paljon.

Kurlansky, Mark: 1968. Vuosi joka vavahdutti maailmaa. Käännös: Komonen, Kirsi. LIKE, 2008. 480 sivua. ISBN 978-952-01-0103-9.

Yhdysvaltalaistoimittaja Mark Kurlansky on kunnostautunut populaarihistorioiden kirjoittajana. Hänen teoksiinsa lukeutuvat muun muassa “Cod: A Biography of the Fish That Changed the World” (1997), “Salt: A World History” (2002) ja viimeisimpänä “The Big Oyster: History on the Half Shell” (2006). Näistä Like on tässä arvioitavan teoksen lisäksi julkaissut suomeksi kirjan ”Suola – Eräs maailmanhistoria” (2007).

Vuonna 1968 tapahtui paljon. Oli Prahan kevät ja Meksikon olympialaiset, jossa mustat urheilijat osoittivat mieltään rasismia vastaan. Hippiliike kukoisti ja yliopisto-opiskelijat eri puolilla maailmaa nousivat kyseenalaistamaan edellisen sukupolven maailmankuvaa. Vietnamissa sodittiin ja Biafrassa taisteltiin itsenäisyyden puolesta. Yhdysvalloissa mieliä kuohuttivat Robert Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhat sekä presidentinvaalit. Yhteistä kaikille näille tapahtumille oli se, että keskeiset toimijat olivat nuoria ja edustivat maailmansotien jälkeistä sukupolvea.

Mark Kurlansky ei ole ensimmäinen vuoden 1968 tapahtumien tulkitsija. Esimerkiksi brittiläisen toimittaja-tutkija David Cauten ”The Year of the Barricades. A Journey through 1968” julkaistiin jo vuonna 1988. Vajaassa parissa kymmenessä vuodessa maailma on ehtinyt muuttua paljon. Silti Kurlanskylta olisi kaivannut jonkinlaista perustelua sille, miksi uudelle, hyvin samantyyppiselle 1968-kirjalle on hänen mielestään ollut tarvetta.

Kurlansky aloittaa maailmaa vavahduttaneen vuoden kuvauksen sen ensimmäisestä viikosta. Tuolloin Yhdistyneet kansakunnat, melkein kuin kohtaloa ivaten, julisti vuoden 1968 rauhan vuodeksi. Lopputulos oli, kuten tiedämme, kaikkea muuta. Tämän jälkeen Kurlansky ryhtyy vyöryttämään vallankumouksellisen vuoden tapahtumia sellaisella vauhdilla, että lukijan on välillä hankalaa pysyä kärryillä siitä, mihin päin maailmaa milloinkin suunnataan.

Kurlansky on rakentanut tulkintansa vuoden kulun mukaan hypellen tapahtumasta ja maasta toiseen. Keskiössä on Yhdysvallat, jossa mustien kansalaisoikeustaistelu, uusi vasemmisto ja Vietnamin sodan vastustus nousevat päällimmäisenä esiin. Osansa huomiosta saavat myös Tshekkoslovakian ihmiskasvoinen kommunismi, Puolan ja Ranskan opiskelijamellakat, Kuuba uuden vasemmiston kiinnostuksen kohteena, Meksikon olympialaiset protesteineen sekä Nigerian sisällissota.

Näiden kaikkien tapahtumien mukaan ottaminen on siinä mielessä kelpo valinta, että näin Kurlansky on saanut kuohunnan laajuuden näkyviin. Aiempiin vallankumousvuosiin, kuten esimerkiksi Euroopan hulluun vuoteen 1848 verrattuna 1968 vaikutti alueellisesti laajemmin. Aiheen laajuudesta ja esityksen osittaisesta hajanaisuudesta huolimatta Kurlansky pystyy kiteyttämään vuodesta 1968 jotain oleellista.

Kurlansky toteaa heti kirjan alussa, että vuoden 1968 tapahtumille on vaikeaa löytää yhteisiä nimittäjiä. Hänen mukaansa nuorison kuohuntaa eri puolilla maailmaa yhdisti vain kapinointi sinänsä. Yleinen auktoriteettien vastustaminen sai nuoret, useimmiten yliopisto-opiskelijat osoittamaan mieltään, vastustamaan Vietnamin sotaa ja vaatimaan kansalaisoikeuksia. Kaikkialla kapinoitiin, mutta kohteet vaihtelivat. ”Kommunistisissa maissa kapinoitiin kommunismia vastaan – kapitalistisissa kapitalismia”, hän tiivistää osuvasti (s. 13).

Auktoriteettien vastustamisen ohella vuoden 1968 avainsanoja olivat Vietnam, väkivalta ja televisio. Martin Luther Kingin salamurhan myötä väkivaltaan tukeutuva mustien kansalaisoikeusliike voimistui Yhdysvalloissa. Meksikossa, Ranskassa ja Tshekkoslovakiassakaan ei vältytty väkivallalta, kun mielenosoituksia taltutettiin ronskein ottein. Väkivallan läsnäolo näkyi myös vallankumoustaistelijoiden, kuten Ernesto Che Guevaran, nousuna rocktähtien kaltaisiksi kulttihahmoiksi Beatlesin, Bob Dylanin ja Leonard Cohenin rinnalle. Televisio taas vähensi etäisyyttä ihmisten välillä ja toi sodan ensimmäistä kertaa lähelle sitä sukupolvea, joka oli syntynyt maailmansotien jälkeen eikä ollut henkilökohtaisesti kokenut sotaa.

Kurlanskyn mukaan vuoden 1968 merkitys ei ollutkaan siinä, että se olisi pystynyt mullistamaan maailmaa kertaheitolla, vaan siinä, että se ”synnytti postmodernin mediakeskeisen maailmamme”. Se myös merkitsi kylmän sodan päättymisen sekä orastavan uuden geopoliittisen järjestelmän alkua. (s. 437)

Joitain kirjoittajan tekemiä valintoja (suomalaisen) lukijan on vaikea ymmärtää. Esimerkiksi kirjan loppupuolella Kurlansky kuvaa parilla lyhyellä kappaleella sitä, kuinka amerikkalaisessa jalkapallossa ei vuoden 1968 aikana tapahtunut oikein mitään. Valinta on hieman omituinen. Kun tarkastelun kohteena on lähinnä opiskelijanuorison ja erilaisten kansalaisliikkeiden toiminta, on jokseenkin kaukaa haettua pohtia, miksi baseball ei herättänyt suuria tunteita. Toiseksi esimerkiksi hän nostaa Kanadan, jonka tilanne kuitataan kuitenkin hyvin lyhyesti.

On tärkeää nostaa esiin myös se, ettei kaikkialla kuohunut vuonna 1968. Esimerkiksi viimeaikaisissa suomalaiskeskusteluissa on juuri painotettu sitä, että 1960-luvun radikaalius kosketti vain osaa nuorista. Tätä olisi Kurlanskynkin toivonut pohtivan enemmän – tosin jostain muusta näkökulmasta kuin baseballin. Missä muualla ei kohistu? Vai oliko Suomi ainoa paikka, jossa 1960-luvun ja vuoden 1968 kuohunta ei aktivoinut kaikkia?

”1968” vilisee nimiä, järjestöjä ja tapahtumia, joiden kanssa aiheeseen perehtymätön joutuu auttamatta ongelmiin. Lukijaa helpottava ratkaisu olisi ollut laatia kronologinen esitys kirjassa käsitellyistä vuoden 1968 tapahtumista. Hyvänä vertailukohtana toimii edellä mainittu Cauten kirja, jossa tällainen kronologinen esitys on vuosilta 1967-1969. Myös jonkinlainen lista mainituista henkilöistä ja järjestöistä olisi auttanut lukijaa hahmottamaan toimijoiden laajan kirjon. Ehkä suomentaja olisi tässä voinut käyttää valtaansa ja tehdä kirjasta suomalaiselle lukijalle helpomman luettavan lisäämällä taustatietoja esimerkiksi yhdysvaltalaisista toimijoista jotka kirjan sikäläiselle lukijakunnalle ovat taatusti tuttuja. Suomentaja on kyllä laatinut kirjaan lyhyen, vuoden 1968 Suomea koskevan liitteen, joka auttaa lukijaa suhteuttamaan maailman tapahtumat suomalaiseen kuohuntaan. Muutenkin suomenkielinen versio onkin hyvin onnistunut. Kirsi Komosen käännös on miellyttävää luettavaa. Tosin establishment-termille löytyisi varmaan käypä suomenkielinen vastine, vaikkapa johtoporras tai vallanpitäjät.

”1968” päättyy vuoden kääntyessä kohti loppuaan, jolloin Nixonista tulee Yhdysvaltain presidentti ja Prahan kevät Dubcekin ihmiskasvoisine kommunismeineen kukistetaan. Alkuvuoden toivo ja innostus vaihtuvat loppuvuoden kitkeriin tappioihin. Kapitalismia vastaan nousseet eivät pysty uudistamaan kapitalismia, ja samaan saavat pettyä myös ne, jotka ryhtyivät haastamaan kommunismia.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *